torstai 14. heinäkuuta 2011

The Devil's Gift (1984)


Kuvaus: On vaihteeksi synkkä ja myrskyinen yö. Synkässä talossaan asuva synkistelevä naisihminen, Elmira Johnson (Olwen Morgan), istuu synkän Ouija-lautansa ääressä, yrittäen sen avulla maanitella kuolleen miehensä hengen esiin. Ukkonsa haamun sijasta paikalle ilmestyykin ilkiähkö demoni, joka pistää Elmira paran kertaheitolla kylmäksi, asettuen sitten asustelemaan pienen, sympaaleja yhteen hakkaavan leluapinan sisuksiin.

Samainen apina päätyy mutkan kautta paikallisen antiikkiliikkeen ikkunaan, jonka ohitse Susan (Vicki Saputo) sattuu päivänä eräänä kulkemaan. Pitäen lelua oivallisena synttärilahjana miesystävänsä Davidin (Bob Mendelsohn) pojalle, Susan ostaa kiiluvasilmäisen musikantin pois kuleksimasta. Autuaan tietämättömänä sen sisällä majailevasta pikkupirusta. Eikä aikaakaan kun Davidin huushollissa on täysi Amityville-meininki päällänsä. Sähkön toimitus katkeilee. Ruukkukasvit kuihtuvat silmissä. Perheen lemmikit, kultakala Charlie ja Sparkle-koira menettävät henkensä ja kaiken kukkuraksi Susankin alkaa käyttäytyä kummallisesti. Ja kaikki tämä outoilu tuntuu olevan apinasta lähtöisin. David päättääkin, että moisesta pahan välikappaleesta on päästävä välittömästi eroon. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty...

Tuomio: Viimeisen päälle tyhjänpäiväinen kauhistelu, josta on vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa. Nauhan alussa olleet traileritkin (mm. Sloane ja Hunter's Crossing) olivat viihdyttävämpää katsottavaa kuin itse elokuva ikinä. Keep away from this piece of shit, if you know what's good for you...

2 kommenttia:

...NOIR kirjoitti...

Noi symbaaliapinat ovat tosi creepyn näköisiä.

Tuoppi kirjoitti...

No älä. Siksi ihmettelenkin miksi kukaan ostaisi moista kapistusta 8-vuotta täyttävälle lapselle synttärilahjaksi....