tiistai 3. tammikuuta 2012

Tee paitoja kesäksi

Jossakin kohtaa innostuin suunnittelemaan (omaan käyttöä ajatellen) muutaman (epäoriginaalin, heh) t-paita kuvan painatettavaksi....


Yhtäkään noista en kuitenkaan koskaan tullut paitaan asti painattaneeksi. Laiskuus voitti jälleen kerran. Kuvat (isommassa koossa olevat) ovat kuitenkin edelleen tallessa, joten ihan kokonaan en ole ajatusta painattamisesta hyljännyt....

3 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Kävin eilen selailemassa tuon toisen blogisi kuvakansiota ja silmääni tarttuivat juuri nämä. Piti heti kuvitella Michael Keaton sanomassa tuo "i'm the goddamn Batman" siinä ensimmäisen Batmanin kohtauksessa.

Pahoin pelkään, että tuollainen Marion huumemyönteinen sienipaita on jo olemassa. Muistaakseni Hot Topicin listoilta sellainen jo löytyy muiden Nes-paitojen joukosta.

Tuoppi kirjoitti...

Joo. On paljon mahdollista, että jotakin näistä on jo olemassakin. Alitajuntaan jostakin kuvajainen tarttunut ja sitten muuntanut sen jotenkin omaksi keksinnöksi. Ei olisi ensimmäinen kerta. Noh, eipä näitä tosiaan tarkoitus ollut myydä mihinkään. Omaan käyttöön lähinnä ajattelin.... :D

Nimenomaan Keaton. Ei Bale... Adam West... saattaisi toimiakin :D

Tuoppi kirjoitti...

Niin ja mainittakoon nyt vielä, etten mitenkään ole huumeiden puolesta puhuja. Pikemminkin päinvastoin. En edes tullut ajatelleeksi moista kun tuota kuvaa paidan malliin sovittelin, että se olisi jotenkin päätä sekoittavien aineiden puolesta puhuja....