Kyllä, luitte aivan oikein. Jason Voorheesin veriset seikkailut ovat saamassa jatkoa rebootin muodossa. Siitäkin huolimatta, että näin tapahtui jo vuonna 2009 Marcus Nispelin ja Platinum Dunesin toimesta.
Jasonin uuden tulemisen juonikuvio on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, mutta netissä vellovien arvelujen mukaan Paramount olisi kallistumassa found footage-tyyppisen tuotoksen suuntaan. Se kun on viime vuosina ollut varsin suosittu ja hyödynnetty tekniikka eritoten kauhuelokuvien teossa.
USA:n ensi-iltansa kolmastoista Friday saa näillä näkymin maaliskuun kolmantenatoista vuonna 2015.
2 kommenttia:
Voi elämän kevät & rahan tuloa ei voi estää. Harvoin leffauutisia lukiessa on päällimmäisenä fiiliksenä toivomus ankarasta flopista.
Eiköhän nämä Jasonin touhuilut ole jo nähty niin moneen kertaan, että suosiolla voisi tämänkin jättää tekemättä. Eikä tuo found footagekaan jaksa enää ketään kiinnostaa. Loppuunkaluttu juttu sekin ollut jo pidemmän aikaa...
Lähetä kommentti