Friday the 13th: Vengeance 2.0

Tulee hitusen myöhässä, sillä eilenhän tuo olisi pitänyt jos
postailla. Vaan parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Lokakuu kuuluu kauhulle: Candyman (1992)

"Be my victim" 

                       - Candyman

Kuvaus: Chicagossa opiskeleva Helen Lyle (Virginia Madsen) antaa väitöskirjaansa varten kertoa itselleen selkäpiitä karmaisevan kaupunkitarinan Candymanista (Tony Todd), koukkukätisestä murhamiehestä, jonka kuka tahansa voi kutsua paikalle toistamalla nimensä viisi kertaa peräkkäin peilin edessä seisten. Tolkun naisena Helen pitää kuulemaansa täytenä taruna, suhtautuen koko juttuun lähinnä huvittuneen epäuskoisena. 

Eräänä iltana Helen päättää ystävättärensä Bernadetten (Kasi Lemmons) kanssa hengaillessaan kokeilla, onko Candymanin legendassa mitään perää, toistaen tämän nimen vessan peilin edessä sen tarvittavat viisi peräjälkeistä kertaa. Mitään ei tunnu tapahtuvan, mutta se on silkkaa harhaa ja tyyntä myrskyn edellä. Pian koko kaupunkia nimittäin ravisuttaa veristen surmien sarja, eikä Helenille jää lopulta muuta vaihtoehtoa kuin myöntää karvaasti, ettei Candymanin hurmeen kyllästämä faabeli olekaan tuulesta temmattu, vaan valitettavan totisinta totta...

Tuomio: Candyman on brittiläisen kauhukirjalijan Clive Barkerin The Forbidden nimiseen lyhyt tarinaan pohjautuva ysärikauhu, jota en ole koskaan lukenut, mutta omistan kuitenkin opuksen, josta se löytyy. Leffan olen kuitenkin nähnyt useampaankin kertaan. ja siitäkin huolimatta pidän siitä edelleenkin paljolti, vaikken ehkä enää niin paljolti kuin ensi kertaa sen katsottuani. 

Visuaalisesti sekä äänimaailmallisesti Bernard Rosen ohjastama Candyman on upeaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Näyttävimpänä erinäiset slummialueet, joista suorastaan huokuu synkeähkö pahaenteisyys ja surumielisyys. Philip Glassin taustalla soiva piano- ja kuoromusa puolestaan luo mukavasti sopivan creepyä ja vähän vinksahtanuttakin fiilinkiä, täydentäen siten omalta osaltaan katsomiskokemusta loistavasti. Vaikka Candymanin voi helposti luokitella tarinansa puolesta slasheriksi, eroaa se kanssakumppaneistaan siten, että se ei keskity pelkästään verellä ja suolenpätkillä mässäilyyn, vaan se antaa ohessa katsojalleen myöskin ajattelemisen aihetta. Pelottavakin se osaa olla. Lähinnä Tony Toddin toimesta, joka kähisee lihakoukkuineen nimiroolissa sen verran selkäpiitä karmivasti, että iskee suorituksellaan itsensä helposti samaan joukkioon Freddy Kruegerin, Jason Voorheesin ja/tai Michael Myersin kera. Kaikkiaan hyvä pätkä edelleenkin, joskin pienoisen inflaation kärsineenä. Kolme tähteä siltikin, joten ei ollenkaan hassummin. Jatkoille päästiin vuonna 1995 Candyman: Farewell to the Flesh:n sekä vuonna 1999 ilmestyneen Candyman: Day of the Dead:n muodoissa. Niistä sitten lisää joskus toiste.

Lokakuu kuuluu kauhulle: Lighthouse (1999) aka Dead of Night

Kuvaus: On synkkä ja myrkyisä yö. Syrjäistä vankilaa kohti seilaava vankilaiva Hyperion joutuu tahtomattaan ja pyytämättä mainitun myräkän keskelle, sillä seurauksella, että paatti pamahtaa karille, upoten sitten meren syvyyksiin. Vangeista ja vahdeista koostuva sekalainen selviytyjien sakki taistelee tiensä läheisen Gehenna Rocksin rantaan, jonka kivikkoista maastoa vartioi ylhäisessä yksinäisyydessään pönöttävä majakka. Kauhukseen saarelle tuoreeltaan saapuneet saavat pian huomata, etteivät ole ensimmäiset sinne astuneet. Leo Rook (Christopher Adamson), Euroopan pelätyin murhamies nimittän on jo siellä ja sehän ei ole alkuunkaan hyvä juttu se. Tämä kun tahtoo niin kovin ottaa hengiltä muut onnettomuudesta selvinneet. Taistelu elämästä ja kuolemasta on valmis alkamaan...

Tuomio: Keskivertoa hitosti kehnompi brittislasheri, joka sisältönsä puolesta ei tarjoa katsojilleen oikeastaan mitään sellaista, mitä he eivät olisi jo aiemmin nähneet. Paljolti paremmin tehtynä ja toteutettuna vieläpä. Niin ja pelottavampanakin, sillä sitä Lighthouse ei todellakaan ole, saati edes milläänmuotoa jännittävä. Enemmänkin tylsä ja unettava. Varsinainen epäkauhuilu siis ja todiste siitä, ettei ne Brititkään aina onnistu luomaan laatua. Ei edes joka kerta.

The Phantom of the Opera (1989)

Kuvaus: Christine Day (Jill Schoelen) on nuori ja lupaava sopraanon alku, joka haaveilee loistokkaasta oopperalaulajattaren urasta New Yorkissa. Jotta paikka auringossa avautuisi, on Christinen löydettävä esitettäväkseen laulu, jolla hän löisi itsensä läpi koe-esiintymisessä kertalaakista. Managerinsa ja ystävättärensä Megin (Molly Shannon) suosiollisella avustuksella sopiva viisu löytyykin kirjaston harvinaisten, painosta jo hyvän aikaa sitten loppuneiden teosten joukosta. Se on sävellys, jonka tekijäksi paljastuu suuri tuntemattomuus, eli mies nimeltä (Robert Englundin esittämä) Erik Destler. 

Tytöt ottavat kappaleen matkaansa, aikomuksenaan esittää se seuraavassa koe-esiintymisessä. Näin tapahtuukin, mutta niin kovin kohtalokkain seurauksin. Lavasteissa oleva hiekkasäkki nimittäin ottaa ja putoaa, lyöden osuessaan Christinen tainnoksiin. Herätessään Christine löytää itsensä vuoden 1885 Lontoosta, oopperan lavalta, keskeltä Oopperan kummituksen selkäpiitä karmivan hirvittäviä tapahtumia...

Tuomio: Gaston Leroux'n samaa nimeä kantavaan romaaniin pohjautuva kauhistelu, johon perustarinan lisäksi on ympätty hieman slasher-leffoista tuttuja elementtejä. Verta ja suolenpätkiä nähdäänkin siinä määrin, että täällä meillä kotoisesta VHS-julkkarista elokuvatarkastamon askartelupoppoo leikkaisi raaistavaa materiaalia pois 47 sekunnin edestä. Kruegerin Freddynä paremmin tunnettu (ja sen vuoksi tähänkin palkattu) Robert Englund tekee kummituksena perusvarman roolisuorituksen, josta ei mieleen juuri mitään jää, mutta jota ei tarvitse sen isommin hävettäkkään. Muut näyttelijät tuntuvat olevan mukana vain mukana olemisen vuoksi. Kyllä tämän nyt kertaalleen katsoo, mutta uudelleen katsomista se tuskin sen kummemmin kestää. Kaksi tähteä. Ei enempää. Ei vähempää.

Child's Play (2019) Posterit

Chuckylla on selkeästi jotakin hampaankolossa Toy Story elokuvissa esiintyviä hahmoja kohtaan.

Traileri: Child's Play (2019)

The Zero Boys (1986) aka Fire Below Zero

Kuvaus: Steve (Daniel Hirsch), Larry (Tom Shell) ja Rip (Jared Moses) muodostavat yhdessä paintball-joukkueen, joka tunnetaan nimellä The Zero Boys. Voitettuaan erään turnauksen pojat päättävät juhlistaa tapahtunutta matkaamalla luonnon rauhaan. Seurakseen he ottavat vastaavan määrän vastakkaista sukupuolta edustavia naisia, eli Suen (Nicole Rio), Trishin (Crystal Carson) sekä Jamien (Kelli Maroney). 

Aluksi kaikki tuntuu sujuvan hyvin, mutta sitten jostakin metsikön keskeltä kantautuu vertahyytävä kirkaisu, jonka johdattelemina kuusikko päätyy lopulta autiolta vaikuttavalle mökille, kaikkine mukavuuksineen. Tilanne kärjistyy ja kurjistuu kuitenkin varsin nopeasti, kun ilmenee, että alueella liikkuuksii joukkio mieleltään pahoin vinoutuneita tappajia, jotka ovat nyt ottaneet kohteekseen mökin sisällä luvatta oleilevat nuoret. Kun yksi heistä sitten kokee väkivaltaisen kuoleman mielipuolten kynsissä, on jäljelle jääneiden koottava rivinsä ja taisteleva vastaan viimeiseen asti, mikäli mielivät selviytyä metsän keskeltä hengissä takaisin kotiin...

Tuomio: Friday the 13th kohtaa Deliverancen tässä kaikin puolin hieman valjuksi jäävässä slasher-viritelmässä, jossa tarinansa aikana läpikäydään hyvin pitkälti kaikki ne kliseet, jotka lajityypille niin ominaisia tekoaikaan olivat. Pois lukien konetuliaseet, joita en muista nähneeni aiemmin missään muussa tähän kategoriaan lankeavassa tuotoksessa käytössä siinä määrin kuin tässä. Viimemainittu silti onnistu tätä pätkää pelastamaan sen keskivertoisuudelta ja paikoittaiselta kökköydeltäkin. Semmoinen kerran katsottava, jonka pariin tuskin enää tämän jälkeen tulen palamaan, ellei nyt ihan pakko ole. Turhana tietona voisin tähän loppuun mainita vaikkapa sen, että kuvauspaikkoina tässä pätkässä on käytetty samoja hoodeja ja lavasteita kuin Friday the 13th Part III:ssa nelisen vuotta aiemmin.

Child's Play (2019) Motion Poster

Child's Play (2019) Christmas Stuff

Traileri: You Might Be The Killer (2018)

Leffamusa - Angela's Theme - Frankie Vinci

Voorhees: Born on a Friday (Fan Film)

Lokakuu kuuluu kauhulle: Tourist Trap (1979)

Kuvaus: Becky (Tanya Roberts) lähtee muutaman ystävänsä kera autoilemaan maaseudun rauhaan. Käy kuitenkin niin, että allaan oleva menopeli sanoo työsopimuksensa kesken matkaa irti, jättäen nuoret keskelle ei mitään jumittamaan. Mutta hädän ollessa suurin, on apukin joskus yllättävän lähellä. Tällä kertaa tuo apu tulee herra Slausenin (Chuck Connors) hahmossa, joka tarjoaakin apuaan rikkoutuneen ajoneuvon korjaamisessa. Hän vie pulaan joutuneet vieraansa museoonsa, jota joskus aikoinaan ylläpiti turisteja ja satunnaisia paikalle eksyneitä varten. Se on täynnä jos jonkinlaista roinaa, jota Slausen on keräilijäluonteena vuosien varrella sinne hankkinut ihmisten ihmeteltäväksi. Kaiken tuon lisäksi museosta löytyy isohko määrä mallinukkeja, jotka ovat hämmästyttävän realistisen ja eläväisen oloisia. Ja kuka mahtakaan olla se mies, joka varjoissa vaanii alati toiseen vaihtuva maski kasvoillaan?

Tuomio: Pätevän puoleinen, juonenkuljetukseltaan sopivasti vinksahtanut, joskin aineksia aikalaisteoksistaan (The Texas Chain Saw Massacre, Halloween) turhankin surutta lainaileva

slasher-variaatio, johon on mausteeksi heitetty vielä sekaan kauhallinen yliluonnollisia elementtejäkin. Ei ehkä kaikkien makuun, mutta itse ainakin tykkäsin. Verellä ja suolenpätkillä tässä ei liiemmin mässäilty, vaan eipä oikeasti tarvinnutkaan, sillä voisin väittää tämän toimineen paremmin täysin ilmankin. 

Tunnelma oli muutoinkin kohdallaan niin visuaalisesti kuin myös musiikillisestikin, joten ei valittamista kummaltakaan osastolta. Maskeja ja mallinukkeja on niitäkin ulkonäöllisesti pakko kehua, sillä olivat sen verran creepejä tapauksia, että on  lienee syytä seuraavan kerran kaupassa käydessä olla tarkkana viimemainittujen suhteen. Kokonaisuutta ajatellen Kuoleman mannekiinit täytti tehtävänsä vallan mainiosti, ollen omalla tyylillään juuri sopivan viistoutunut teos, jolle kolme tähteä on erittäin osuva määrä annettavaksi. 

Traileri: Killer Campout (2019)

Leffamusa - Trouble in Woodsboro/Sidney's Lament - Marco Beltrami

First Look: Chucky (Child's Play Reboot)

Näyttää samalta, mutta kuitenkin hitusen erilaiselta originaalin verrattuna. Siltikin enemmälti minua kiinnostaa se, kenet he saavat Chuckya ääninäyttelemään. Rima on asetettu aika korkealle, sillä sen verran tasokasta työtä Brad Dourif omissa elokuvissaan teki. 

Leffamusa - The Shape Returns - John Carpenter

Welcome to the Sorority of Your Nightmares

Parit VHS-löydöt pikaisesti tähän välikköön...

Ylärivi vas. oik: Action Jackson, The House on Sorority Row

Alarivi vas. oik: Hawaiian Heat, Foxtrap

Noista löydöksistä Action Jackson - Ässä Hihassa on omalla tavallaan varsin mielenkiintoinen tapaus, sillä tästä kotimaisesta videojulkaisusta on saksittu toiminallista reippailua pois kokonaiset 7 minuuttia ja 39 sekuntia siihen päälle. Pahin sensurointi osuu ennen alkutekstejä esitettävään tiiseriin, jota ilmeisesti pidettiin tuolloin sisältönsä puolesta niin väkivaltaisena, että se päätettiin lopulta poistaa kokonaan. Samalla poistettiin kahden kohtauksessa esiintyvän näyttelijän, Mary Ellen Trainorin sekä Ed O'Rossin roolisuoritukset tyystin, josta syystä tämä meidän VHS-julkaisuu alkaa suoraa alkutekstien ruudussa pyörimisellä. Aikasta hupaa, vai mitä?

Crazy Lixx - XIII

Traileri: Halloween (2018) Trailer # 2