Lokakuu kuuluu kauhulle: Tourist Trap (1979)

Kuvaus: Becky (Tanya Roberts) lähtee muutaman ystävänsä kera autoilemaan maaseudun rauhaan. Käy kuitenkin niin, että allaan oleva menopeli sanoo työsopimuksensa kesken matkaa irti, jättäen nuoret keskelle ei mitään jumittamaan. Mutta hädän ollessa suurin, on apukin joskus yllättävän lähellä. Tällä kertaa tuo apu tulee herra Slausenin (Chuck Connors) hahmossa, joka tarjoaakin apuaan rikkoutuneen ajoneuvon korjaamisessa. Hän vie pulaan joutuneet vieraansa museoonsa, jota joskus aikoinaan ylläpiti turisteja ja satunnaisia paikalle eksyneitä varten. Se on täynnä jos jonkinlaista roinaa, jota Slausen on keräilijäluonteena vuosien varrella sinne hankkinut ihmisten ihmeteltäväksi. Kaiken tuon lisäksi museosta löytyy isohko määrä mallinukkeja, jotka ovat hämmästyttävän realistisen ja eläväisen oloisia. Ja kuka mahtakaan olla se mies, joka varjoissa vaanii alati toiseen vaihtuva maski kasvoillaan?

Tuomio: Pätevän puoleinen, juonenkuljetukseltaan sopivasti vinksahtanut, joskin aineksia aikalaisteoksistaan (The Texas Chain Saw Massacre, Halloween) turhankin surutta lainaileva

slasher-variaatio, johon on mausteeksi heitetty vielä sekaan kauhallinen yliluonnollisia elementtejäkin. Ei ehkä kaikkien makuun, mutta itse ainakin tykkäsin. Verellä ja suolenpätkillä tässä ei liiemmin mässäilty, vaan eipä oikeasti tarvinnutkaan, sillä voisin väittää tämän toimineen paremmin täysin ilmankin. 

Tunnelma oli muutoinkin kohdallaan niin visuaalisesti kuin myös musiikillisestikin, joten ei valittamista kummaltakaan osastolta. Maskeja ja mallinukkeja on niitäkin ulkonäöllisesti pakko kehua, sillä olivat sen verran creepejä tapauksia, että on  lienee syytä seuraavan kerran kaupassa käydessä olla tarkkana viimemainittujen suhteen. Kokonaisuutta ajatellen Kuoleman mannekiinit täytti tehtävänsä vallan mainiosti, ollen omalla tyylillään juuri sopivan viistoutunut teos, jolle kolme tähteä on erittäin osuva määrä annettavaksi. 

Survival Isn't Everything, It's The Only Thing

Otetaas tähän väliin muutama veehoooäs-löydös. Edellisestä vastaavasta onkin jo ehtinyt vierähtää tovi, jos kohta toinenkin....

Hardball & Gomez II:  eli Hardball & Gomez - vauhti päällä. Vauhdikas, hauska toimintaelokuva, joka on samaa sarjaa kuin Hardball & Gomez - lyömätön pari. Näin meille infoaa leffan kansipaperi, joten sitä on meidän siis uskominen. 

The Last Patrol: Dolph Lundgrenin maanjäristysaiheinen selvitymispätkä, jonka olen saattanut joskus nähdä, mutta varmaksi en mene kuitenkaan sanomaan. 

Night Eyes: Tanya Robertsin tähdittämä eroottinen trilleri, jolle on IMDb:n mukaan tehty läjä jatko-osiakin. Yhdistävänä tekijänään näyttelijä Andrew Stevens.

Warbus: Kakkonen minulta jo löytyikin ennestään, joten nyt on tämäkin leffasarja tällä kassulla saatu täydennetyksi.

Devil Ship Pirates: Hammer Filmsin tuottama merirosvoseikkailu, jonka pääosassa heiluu kukas muukaan kuin Christopher Lee.

Mr. Sardonicus: Erinäisista gimmick-leffoistaan tutuksi tulleen William Castlen tirehtöröimä tuotos, jotan en kyllä kuolemaksenikaan muista aiemmin nähneeni. Saatan toki olla väärässäkin, mutta so not! Pääasia, että hyppy kulkee.

Romanovin kivet: Speden tuottamaa, kotimaista b-äksöniä, josta ... noir kirjoitti tuossa taannoin mojovan arvostelun. Sen voi käydä halutessaan lukemassa täältä.

Esa & Vesa - Auringonlaskun ratsastajat: Kotimaista äksöniosastoa edustava tuotos tämäkin. Tämänkin kohdalla on pakko sanoa, etten kyllä yhtään muista olenko tämän aiemmin jo nähnyt. Telkkarista se ainakin on joskus tullut, joten ei se sula mahdottumuus ole.

Toy Soldiers: Tämä olikin mieluisa löytö, sillä tämä tuli vuokrattua silloin, kun vuokraamon hyllylle aikoinaan ilmestyi. Tuolloin tykkäsin, joten onkin mielenkiintoista nähdä tykkäänkö siitä edelleenkin, vai onko aika kullannut muistot sen kohdalla, enkä enää pidä siitä sitten niin yhtään.

Death Ring: Don "Patrickin veli" Swayzen, Mike "Chuckin poika" Norrisin ja Chad "Steven poika" McQueenin thdittämä toimintaspektaakkeli, jonka pääpahiksena heiluu kukas muukaan kuin itse Billy Drago. Ihmisiä metsästellen nääs..

Road House: Tarvinneeko tätä edes tämän kummemmin esitellä?

Stone Cold: Josh Stone on Syntynyt vaaralliseksi. Niin vaaralliseksi, että suurin osa tästä vaarallisuudestaan on sensuurien toimesta leikattu tästä kotomaan videojulkasta tylysti kokonaan pois.

Body Slam (1986)

Kuvaus: Laulu ja lyömäsoitinryhmittymiä manageroivalla M. Harry Smilacilla (Dirk Benedict) ei kulje kovinkaan kaksisesti. Uusia kykyjä ei tahdo löytyä sitten niin millään, ja ainoa siipensä alla oleva bändi Kick saa keikkoja vain maatalousnäyttelyjen avajaisista, jos edes sellaisistakaan. Ei ollenkaan hyvä, sillä Harryn käyttämä auto on edelleenkin maksamatta, ja korealainen herrasmies Kim (John Fujioka) haluaisi hänkin lainaamansa rahat korkojen kera takaisin. Näin ollessa Smilac ottaa vastahakoisesti hoitaakseen epäsuosioon joutuneen senaattorin varainkeruutapahtuman, johon siihenkin pitäisi löytää jostakin tasokkaita esiintyjiä etunimiltään tyyliin 'Frank', 'Barbra' tai vaihtoehtoisesti 'Julio'.

Edellämainittujen nimien sijasta Harry törmää ensitöikseen senaattorin kuvankauniiseen tyttäreen, Candace Vandervageniin (Tanya Roberts), jonka kanssa syntyy pienehköä romanssipoikastakin, ja melkein heti perään ladonovea muistuttavaan Rick Robertsiin (Roddy Piper), erehtyen luulemaan tätä tietenkin muusikoksi. Harry ottaa Rickin palkkalistoilleen vain huomatakseen, ettei uusi suojattinsa ole muusikkoa nähnytkään, vaan onkin itseasiassa narutetun neliön sisällä ihmisiä työkseen telova ammattipainija. Harry ei vähästä kuitenkaan hätkähdä, vaan ryhtyy manageroimaan niin Rickiä kuin myös tämän tag team partneria Tonga Tomia (Sam Fatu). Sekös sitten ärsyttää Rick Robertsin entistä manageria, Captain Lou Muranoa (Captain Lou Albano), aivan älyttömästi. Jopa niin älyttömästi, että Murano Kannibaaleineen (tag team mestarit) murjovat kehässä Smilacin, Robertsin ja Tonga Tomin lasarettiin lukua ottamaan.

Harry ei kuitenkaan anna periksi. Vammoistaan toivuttuaan hän saa idean yhdistää rockmusiikin ja painin keskenään, ryhtyen siten kiertämään shownsa kera ympäri Amerikkaa. Moinen tempaus saa Lou Muranon entistä vihaisemmaksi, ja pian mies haastaakin Smilacin painijoineen otteluun, jossa voittajat saavat jatkaa, häviäjien puolestaan vetäytessä showpainikehistä lopullisesti.

Tuomio: Kanuunakuularallien ohjaajan Hal Needhamin heppoisan oloinen kertakäyttöviihdepläjäys, jossa yhdistyvät laimeahkosti rockmusiikki ja amerikkalainen showpaini. Sisältää muutaman naurahtamisen arvoisen vitsin tyngän, mutta muutoin etenee tasaisen tappavasti loppuun saakka valitsemallaan keskinkertaisuuden kaistalla.