The Dungeonmaster (1984) aka Ragewar

 

"I reject your reality

and substitute my own!"

 - Paul Bradford

Kuvaus: Paul Bradfordille (Jeffrey Byron) tietokoneet ovat kaikki kaikessa. Voisi hyvinkin sanoa, että hän on myynyt sielunsa tekoälylle. Ei siis mikään ihme, että Paul työskenteleekin suuren tietokoneyhtiön konsulttina, etsien vikoja järjestelmistä. Kotonaan Paulilla on itse ohjelmoimansa tietokone, jonka parissa mies viettää suurimman osan vapaa-ajastaan - jopa siinä määrin, että naisystävänsä Gwen Rogers (Leslie Wing) on datamasiinalle syystäkin mustasukkainen. 

Eräänä yönä tietokone välittää vieraan... Paholaismainen velho Mestema (Richard Moll) saapuu pahat mielessään kyläilemään, kaapaten pahaa-aavistamattoman Gwenin vangikseen. Ohessa Mestema haastaa Paulin kaksintaistoon valitsemiensa vihulaisten kanssa. Seitsemän vastustajaa, toinen toistaan taidokkaampaa soturia, joiden päihittämiseksi Paulin on laitettava kaikkensa kehiin. Panoksena tässä pirullisessa pelissä on, ei enempää kuin vähempää, Paulin ja häntä suuresti rakastavan Gwenin sielut. Ja viimeisenä opponenttina on tietenkin Mestema eli Vanha Vihtahousu itse! 

Tuomio:  Seitsemän eri ohjaaja/käsikirjoittajan luoma seitsemän eri tarinan antologiafantasia, joka ei ehkä isommin elokuvallisilla arvoillaan päätä huimaa, mutta korvaa kaiken sen kekseliäisyydellään, rohkeudellaan yrittää jotakin kaavasta poikkeavaa ja tietysti köpöisen halvanoloisella viihdyttävyydellään. Ole nyt tälle sitten vihainen, kun suu vääntyy väkisinkin hymyyn leffaa katsellessa. Laulu- ja soitinyhtye W.A.S.P. käy esittämässä yhdessä tarinoista hittikipaleensa Tormentor ja edistämässä juonenkulkua laulaja Blackie Lawlessin toimesta. 

Instant Justice (1986) aka Marine Issue aka Madrid Connection

Kuvaus: Scott Youngblood (Michael Paré) on Yhdysvaltain merijalkaväen kersantti, jolle kaikenlainen sankarointi ja urotekoilu on jokapäiväistä arkea. Suurlähettillään hengenkin Scott pelastaa rutiininomaisesti aamulenkin yhteydessä. Pian tapahtuneen jälkeen Scott saa puhelun siskoltaan Kimiltä (Lynda Bridges), joka on ajautunut pahoihin vaikeuksiin huumeita diilaavien ja paritusta siinä ohessa harjoittavien rikollisten, Dutchin (Scott Del Amo) sekä Silken (Eddie Avoth) kanssa. Scott haluaa luonnollisesti auttaa pulaan joutunutta siskoaan, suunnaten tiensä siltä seisomalta Madridiin, vain kuullaakseen Kimin tulleen murhatuksi rikollisten toimesta. Paikallinen poliisi osoittatuu sen verran saamattomaksi, että saadakseen syylliset vastuuseen tekosestaan, on Scottin otettava oikeus omiin käsiinsä. Sillä vain siten hän tulisi saamaan upseerin arvolleen sopivan kostonsa...

Tuomio: Umpisurkea, mutta suurimmaksi osaksi juuri sen vuoksi viihdyttävä toimintaräpellys, jossa nyrkit viuhuvat kömpelösti, kumi palaa, ruuti on kuivaa ja huonosti kirjoitetut one-linerit täyttävät ilman koko puolentoista tunnin kestonsa ajan. Niin ja Whitesnaken videoista tutulla Tawny Kitaenilla on isohko tukkalaite. Jäi tuottajana 80-luvulla enimmäkseen häärineen Craig T. Rumarin ainoaksi käsikirjoitustyöksi. 

Elokuvana:                Pölhöviihteenä:

The Phantom of the Opera (1989)

Kuvaus: Christine Day (Jill Schoelen) on nuori ja lupaava sopraanon alku, joka haaveilee loistokkaasta oopperalaulajattaren urasta New Yorkissa. Jotta paikka auringossa avautuisi, on Christinen löydettävä esitettäväkseen laulu, jolla hän löisi itsensä läpi koe-esiintymisessä kertalaakista. Managerinsa ja ystävättärensä Megin (Molly Shannon) suosiollisella avustuksella sopiva viisu löytyykin kirjaston harvinaisten, painosta jo hyvän aikaa sitten loppuneiden teosten joukosta. Se on sävellys, jonka tekijäksi paljastuu suuri tuntemattomuus, eli mies nimeltä (Robert Englundin esittämä) Erik Destler. 

Tytöt ottavat kappaleen matkaansa, aikomuksenaan esittää se seuraavassa koe-esiintymisessä. Näin tapahtuukin, mutta niin kovin kohtalokkain seurauksin. Lavasteissa oleva hiekkasäkki nimittäin ottaa ja putoaa, lyöden osuessaan Christinen tainnoksiin. Herätessään Christine löytää itsensä vuoden 1885 Lontoosta, oopperan lavalta, keskeltä Oopperan kummituksen selkäpiitä karmivan hirvittäviä tapahtumia...

Tuomio: Gaston Leroux'n samaa nimeä kantavaan romaaniin pohjautuva kauhistelu, johon perustarinan lisäksi on ympätty hieman slasher-leffoista tuttuja elementtejä. Verta ja suolenpätkiä nähdäänkin siinä määrin, että täällä meillä kotoisesta VHS-julkkarista elokuvatarkastamon askartelupoppoo leikkaisi raaistavaa materiaalia pois 47 sekunnin edestä. Kruegerin Freddynä paremmin tunnettu (ja sen vuoksi tähänkin palkattu) Robert Englund tekee kummituksena perusvarman roolisuorituksen, josta ei mieleen juuri mitään jää, mutta jota ei tarvitse sen isommin hävettäkkään. Muut näyttelijät tuntuvat olevan mukana vain mukana olemisen vuoksi. Kyllä tämän nyt kertaalleen katsoo, mutta uudelleen katsomista se tuskin sen kummemmin kestää. Kaksi tähteä. Ei enempää. Ei vähempää.

Silent Rage (1982)

Kuvaus: Mieleltään pahoin viistoutunut John Kirby (Brian Libby) ryhtyy kirveslittasille lähiympäristössään olevien ihmisten kanssa, herättäen selkäpiitä karmivalla toiminnallaan paikallisten lainvalvojien ja erityisesti sheriffi Dan Stevensin (Chuck Norris) huomion. Hetken kestävän nujakoinnin jälkeen Stevens pidättää Kirbyn, mutta vain toviksi, sillä tottahan tämän on kaikkien sääntöjen mukaan karkuun yritettävä. Muutoinhan leffa loppuisi jo heti alkuunsa. 

Telottuaan muutaman tinanapin Kirby pumpataan tylysti täyteen lyijyä, josta syystä eliniänodotteensa laskee muutamien lähituntien mittaiseksi. Tohtori Tom Halman (Ron Silver), psykiatri ja kirurgi, yrittää pelastaa potilaansa hengen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kollegansa Philip Spires (Steven Keats) ei kuitenkaan halua luovuttaa vielä, vaan näkee tilaisuutensa laboratoriossaan kehittelemänsä ihmeseerumin testaamiseen ihmisellä. Mikstuura toimii tuoden Kirbyn takaisin kuoleman porteilta elävien kirjoihin, tehden hänestä ohessa hiljaista raivoa sisällään hautovan tappajan, jolla on yliluonnolliset voimat, kyky parantua saamistaan vammoista ja haavoista alta aikayksikön sekä psykoottinen mieli, joka ajaa hänet veritöiden pariin kerta toisensa jälkeen. 

Halman koettaa pysäyttää Kirbyn ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä, menettäen kuitenkin henkensä sitä yrittäessään. Samoin käy myös työkavereilleen Spiresille ja Vaughnille (William Finley), joiden päiviltään poistamisen jälkeen Kirby ottaa kohteekseen Tom Halmanin siskon, Alisonin (Toni Kalem), joka sattuu myös olemaan kelpo lainvalvojamme mielitietty. Stevensin onkin täten pistettävä kova kovaa vastaan, mikäli mielii pysäyttää tappamisen makuun päässeen supersarjamurhaajan... lopullisesti.

Tuomio: Koitin arvostelua kirjoittaessani miettiä, että mitähän hittoa minä antaisin tälle pätkälle tähtimääräksi. Kyseessä on kuitenkin kaikin puolin melkolailla kehnohkon oloinen tuotos, jolle yksi tähti olisi siten täysin omiaan. Toisaalta leffa on kuitenkin kaikessa pökkelyydessään ja paikoittaisessa tahattomuudessaankin erittäin viihdyttävä tapaus, josta syystä yksi tähti olisi sille liian vähäinen määrä. Niinpä sitten lopulta päädyin vakioratkaisuuni ja lätkäisin pätkälle tälle kaikkiaan kolme taivaankappaletta. Norris potkii tuttuun tapaan pahiksia persuksille, olivat ne sitten baarissa hulluna hilluvia bikereitä tai Michael Myers tyyppisiä puukkohippastelijoita. Ehtiipä mies vielä kaiken elokuvassa nähtävän hässäköinnin keskellä ylläpitämään ihmisuhdettakin vastakkaista sukupuolta edustavan naisihmisen kanssa, joten ole tässä nyt sitten vihainen leffalle tälle, kun en millään moiseen pysty. 

Brian Libbyä on pakko kehaista myös, sillä hän oli yllättävän tasokas Myers-variaatio kaikessa ilmeettömyydessään ja sanattomuudessaan. Jos jotakin olisin jättänyt pois, niin Stephen Furstin koomiseksi kevennykseksi tarkoitetun nössösheriffin. Hahmo oli mielestäni täysin turha lisä, jota ilmakin oltaisiin kyllä pärjäilty. Slasher-pätkä tyyliin loppu lupailee mahdollista jatko-osaa, jota ei sitten koskaan kuitenkaan tullut.

Cool Hand Luke - The Saga Ends

Leffamusa - Ruby Dawn - Pino Donaggio

Samainen kipale soi muuten myös elokuvassa Gor - Tuhon tähti (1987)

The Zero Boys (1986) aka Fire Below Zero

Kuvaus: Steve (Daniel Hirsch), Larry (Tom Shell) ja Rip (Jared Moses) muodostavat yhdessä paintball-joukkueen, joka tunnetaan nimellä The Zero Boys. Voitettuaan erään turnauksen pojat päättävät juhlistaa tapahtunutta matkaamalla luonnon rauhaan. Seurakseen he ottavat vastaavan määrän vastakkaista sukupuolta edustavia naisia, eli Suen (Nicole Rio), Trishin (Crystal Carson) sekä Jamien (Kelli Maroney). 

Aluksi kaikki tuntuu sujuvan hyvin, mutta sitten jostakin metsikön keskeltä kantautuu vertahyytävä kirkaisu, jonka johdattelemina kuusikko päätyy lopulta autiolta vaikuttavalle mökille, kaikkine mukavuuksineen. Tilanne kärjistyy ja kurjistuu kuitenkin varsin nopeasti, kun ilmenee, että alueella liikkuuksii joukkio mieleltään pahoin vinoutuneita tappajia, jotka ovat nyt ottaneet kohteekseen mökin sisällä luvatta oleilevat nuoret. Kun yksi heistä sitten kokee väkivaltaisen kuoleman mielipuolten kynsissä, on jäljelle jääneiden koottava rivinsä ja taisteleva vastaan viimeiseen asti, mikäli mielivät selviytyä metsän keskeltä hengissä takaisin kotiin...

Tuomio: Friday the 13th kohtaa Deliverancen tässä kaikin puolin hieman valjuksi jäävässä slasher-viritelmässä, jossa tarinansa aikana läpikäydään hyvin pitkälti kaikki ne kliseet, jotka lajityypille niin ominaisia tekoaikaan olivat. Pois lukien konetuliaseet, joita en muista nähneeni aiemmin missään muussa tähän kategoriaan lankeavassa tuotoksessa käytössä siinä määrin kuin tässä. Viimemainittu silti onnistu tätä pätkää pelastamaan sen keskivertoisuudelta ja paikoittaiselta kökköydeltäkin. Semmoinen kerran katsottava, jonka pariin tuskin enää tämän jälkeen tulen palamaan, ellei nyt ihan pakko ole. Turhana tietona voisin tähän loppuun mainita vaikkapa sen, että kuvauspaikkoina tässä pätkässä on käytetty samoja hoodeja ja lavasteita kuin Friday the 13th Part III:ssa nelisen vuotta aiemmin.

Higher Life - Audrey Landers

Friends with no Faces - Leatherface

Leffamusa - Angela's Theme - Frankie Vinci

Phantom of the Paradise (1974)

Kuvaus: Winslow Leach (William Finley) on huippulahjakas säveltäjä, jolla on omat suuret suunnitelmansa musiikkillisen uransa suhteen. Swan (Paul Williams) on puolestaan niljakkaan oloinen, sielultaan sysimusta levytuottaja, jolla hänelläkin omat suunnitelmansa Leachin suhteen. Hän nimittäin aikoo tylysti varastaa Leachin vaivalla ja tuskalla säveltämän kantaatin, käyttääkseen sitä vetonaulana The Paradisen, uuden uutukaisen rock-palatsinsa hulppeissa avajaisissa. 

Leach ei pidä Swanin ajatuksesta sitten niin pätkääkään, koettaen parhaan kykynsä mukaan estää törkymöykkymogulia katalahkon suunnitelmansa toteuttamisessa. Huonostihan siinä käy, sillä kesken kaiken kapinan Leach päätyy syyttä suotta huumerikoksesta tiilenpäitä tutkimaan. Vankilan muurit eivät kuitenkaan kykene pidättelemään Leachia, vaan hänen onnistuu paeta takaisin ulkomaailmaan vain loukkaantuakseen kasvoiltaan niin kovin pahoin. Runneltuine kasvoineen Leach löytää itselleen täydellisen piilopaikan Swanin palatsista, piilottaen rujon ulkonäkönsä pelkoa herättävän naamion taa, ryhtyen ankarasti "kummittelemaan" kaikille niille, jotka häntä vastaan aiemmin menivät rikkomaan. The Phantom of the Op... eh... Paradise is here....

Tuomio: Kulttimainetta nauttiva, tasapainottomuudesta koko kestonsa ajan kärsivä rock-ooppera, jota ei välttämättä heti oivalla hieman toisenlaisista elokuvista tutuksi myöhemmin tulleen Brian De Palman ohjaustyöksi. Kuultava musiikki potkii menemään mukavasti, eikä visuaalisesta ilmeestäkään löydy liiemmin valittamisen aihetta. Jopa Paul Williams oli tässä hyvä, vaikka toikin olemuksellaan jossain määrin mieleen erään sinisiä silmälaseja käyttävän kansanmuusikkomme. No joo, ei siitä sen enempää, Turhana tietona voisi tähän loppuun mainita vielä vaikkapa sen, että alussa kuultavana kertojaääneenä kuullaan itse Rod Serlingiä, joka parhaiten tunnetaan The Twilight Zonen sekä Night Galleryn isäntähahmona. 

Leffamusa - Sukiyaki - Kyu Sakamoto (The Double OST)

Musica Cthulhiana - Pitch

Slashstreet Boys - I'll Kill You That Way

Päivän musalevybongaus: The Satanic Rites of Dracula - Original Motion Picture Soundtrack

Leffamusa - Trouble in Woodsboro/Sidney's Lament - Marco Beltrami

Leffamusa - Fire with Fire - Wild Blue

Leffamusa - The Shape Returns - John Carpenter

Crazy Lixx - XIII

Leffamusa - End Credits (On Dangerous Ground aka Choke Canyon) - Sylvester Levay