Kuvaus: Winslow Leach (William Finley) on huippulahjakas säveltäjä, jolla on omat suuret suunnitelmansa musiikkillisen uransa suhteen. Swan (Paul Williams) on puolestaan niljakkaan oloinen, sielultaan sysimusta levytuottaja, jolla hänelläkin omat suunnitelmansa Leachin suhteen. Hän nimittäin aikoo tylysti varastaa Leachin vaivalla ja tuskalla säveltämän kantaatin, käyttääkseen sitä vetonaulana The Paradisen, uuden uutukaisen rock-palatsinsa hulppeissa avajaisissa.
Leach ei pidä Swanin ajatuksesta sitten niin pätkääkään, koettaen parhaan kykynsä mukaan estää törkymöykkymogulia katalahkon suunnitelmansa toteuttamisessa. Huonostihan siinä käy, sillä kesken kaiken kapinan Leach päätyy syyttä suotta huumerikoksesta tiilenpäitä tutkimaan. Vankilan muurit eivät kuitenkaan kykene pidättelemään Leachia, vaan hänen onnistuu paeta takaisin ulkomaailmaan vain loukkaantuakseen kasvoiltaan niin kovin pahoin. Runneltuine kasvoineen Leach löytää itselleen täydellisen piilopaikan Swanin palatsista, piilottaen rujon ulkonäkönsä pelkoa herättävän naamion taa, ryhtyen ankarasti "kummittelemaan" kaikille niille, jotka häntä vastaan aiemmin menivät rikkomaan. The Phantom of the Op... eh... Paradise is here....
Tuomio: Kulttimainetta nauttiva, tasapainottomuudesta koko kestonsa ajan kärsivä rock-ooppera, jota ei välttämättä heti oivalla hieman toisenlaisista elokuvista tutuksi myöhemmin tulleen Brian De Palman ohjaustyöksi. Kuultava musiikki potkii menemään mukavasti, eikä visuaalisesta ilmeestäkään löydy liiemmin valittamisen aihetta. Jopa Paul Williams oli tässä hyvä, vaikka toikin olemuksellaan jossain määrin mieleen erään sinisiä silmälaseja käyttävän kansanmuusikkomme. No joo, ei siitä sen enempää, Turhana tietona voisi tähän loppuun mainita vielä vaikkapa sen, että alussa kuultavana kertojaääneenä kuullaan itse Rod Serlingiä, joka parhaiten tunnetaan The Twilight Zonen sekä Night Galleryn isäntähahmona.
4 kommenttia:
Tämä on aina tuntunut jotenkin oudolta Brian de Palman leffaksi. Ei siksi, että se on outo vaan koska de Palma ei vaikuta järinkään rennolta ja huumorintajuiselta, mutta Phantom of the Paradisessa on sellaista Elton John Horror Showta että sen tekijällä on täytynyt olla tietoista pilkettä silmäkulmassa.
Itsekin aikonaan yllätyin tämän olevan De Palman elokuva, sillä se poikkeaa niin monin eri tavoin miehen muusta tuotannosta. Liekö kännissä ja läpällä tämän mennyt tuolloin tekemään? Ei voi kuin arvailla.
Tai kenties hän on halunnut laajentaa osaamistaan, kunnes tajusi ettei osaakaan.
No se on se toinen vaihtoehto. Ja parempi sellainen. Kuitenkin osaavampi trillerin tekijä kuin rock-oopperan.
Lähetä kommentti