Phantom of the Paradise (1974)

Kuvaus: Winslow Leach (William Finley) on huippulahjakas säveltäjä, jolla on omat suuret suunnitelmansa musiikkillisen uransa suhteen. Swan (Paul Williams) on puolestaan niljakkaan oloinen, sielultaan sysimusta levytuottaja, jolla hänelläkin omat suunnitelmansa Leachin suhteen. Hän nimittäin aikoo tylysti varastaa Leachin vaivalla ja tuskalla säveltämän kantaatin, käyttääkseen sitä vetonaulana The Paradisen, uuden uutukaisen rock-palatsinsa hulppeissa avajaisissa. 

Leach ei pidä Swanin ajatuksesta sitten niin pätkääkään, koettaen parhaan kykynsä mukaan estää törkymöykkymogulia katalahkon suunnitelmansa toteuttamisessa. Huonostihan siinä käy, sillä kesken kaiken kapinan Leach päätyy syyttä suotta huumerikoksesta tiilenpäitä tutkimaan. Vankilan muurit eivät kuitenkaan kykene pidättelemään Leachia, vaan hänen onnistuu paeta takaisin ulkomaailmaan vain loukkaantuakseen kasvoiltaan niin kovin pahoin. Runneltuine kasvoineen Leach löytää itselleen täydellisen piilopaikan Swanin palatsista, piilottaen rujon ulkonäkönsä pelkoa herättävän naamion taa, ryhtyen ankarasti "kummittelemaan" kaikille niille, jotka häntä vastaan aiemmin menivät rikkomaan. The Phantom of the Op... eh... Paradise is here....

Tuomio: Kulttimainetta nauttiva, tasapainottomuudesta koko kestonsa ajan kärsivä rock-ooppera, jota ei välttämättä heti oivalla hieman toisenlaisista elokuvista tutuksi myöhemmin tulleen Brian De Palman ohjaustyöksi. Kuultava musiikki potkii menemään mukavasti, eikä visuaalisesta ilmeestäkään löydy liiemmin valittamisen aihetta. Jopa Paul Williams oli tässä hyvä, vaikka toikin olemuksellaan jossain määrin mieleen erään sinisiä silmälaseja käyttävän kansanmuusikkomme. No joo, ei siitä sen enempää, Turhana tietona voisi tähän loppuun mainita vielä vaikkapa sen, että alussa kuultavana kertojaääneenä kuullaan itse Rod Serlingiä, joka parhaiten tunnetaan The Twilight Zonen sekä Night Galleryn isäntähahmona. 

The Mountain Men (1980) aka Wind River

Kuvaus: Bill Tyler (Charlton Heston) ja partnerinsa Henry Frapp (Brian Keith) ovat kumpainenkin tahollaan karuja metsien miekkosia, jotka hengenpitimikseen harjoittavat turkismetsästystä Kalliovuorten jyhkeiden huippujen ja villiäkin villimmän luonnon helmassa. Aivan ongelmitta ei tämän toisilleen alati sanailevan kaksikon puuhastelu suju, sillä alkuperäisasukas nimeltään Painava Kotka (Stephen Macht) aiheuttaa yleistä hämmennystä niinkin radikaalilla ajatukselle, kuin että valkoisella miehellä ei ole mitään asiaa heidän mailleen, joten olisi syytä lähteä hetimiten kalppimaan tai muutoin edessä olisi punatulkkujen verilöyly. Tehostaakseen sanomaansa Kotka suorittaa heimolaisineen yllätyshyökkäyksiä Tyleria ja Frappia kohtaa, koittaen siten pelottaa tunkeilijat matkoihinsa.

Erään tällaisen atakin tuoksinassa Tyler onnistuu vangitsemaan naisen, Juoksevan Kuun (Victoria Racimo), joka Tukholma-syndrooman omaisesti rakastuu kaappaajaansa kiireestä kantapäähän. Moinen meno saa Kotkan verenpaineen kohoamaan tähtitieteellisiin lukemiin, kas kun Kuu on hänen naisensa, eikä kenenkään muun sovi häntä siten rakastaman. Vihan ja mustasukkaisuuden sokaisema Kotka valmistautuu viimeiseen hyökkäyseen, tarkoituksenaan hakea naisensa takaisin, ja ottaa siinä ohessa hengiltä mies, joka hänet luotaan väkivalloin pois vei.

Tuomio: Mitä villimpi maa, sitä villimmät miehet. Näin meille sanoo tämän leffan takakansipaperin teksti. Noh, onhan tässä pätkässä toki väliin menoa ja meininkiä, mutta ei se nyt mitenkään erityisen villiä kuitenkaan ole. Paikoitellen hyvää sanailua kahden pääosatähden välillä, jonkin verran toiminnallista reippailua, että myöskin ripaus verta sekä yksin kappalein irtileikaittuja ihmispäitä. Niin ja olihan ne taustalla näkyvät maisematkin väliin aikasta eeppistä katseltavaa. Sillai niinku matkailuvideo mielessä tai jotain. Kaksi tähteä. Ei enempää. Ei vähempää.

Ladyhawke (1985)

Kuvaus: Tapahtuipa Ranskanmaalla kerran niin, että ilkeä ja sisuksiltaan läpimätä piispa Aquila (John Wood) rakastui päätä pahkaa nuoren neitoseen Isabeau (Michelle Pfeiffer) nimeltään. Sinänsä tuo ei ole mikään ihme, sillä olihan Isabeau norja varreltaan ja kuvankaunis kasvoiltaan, joten näkemisensä sai vahmemmankin karjun polvet helposti lyömään loukkua ja henkeään haukkomaan. Niin myös uskomiehemme, joka oli valmis tekemään mitä vain saadakseen Isabeaun omakseen. Isabeau kuitenkin vähät välitti piispan tunteista häntä kohtaan, sillä neitonen näki silmin kirkkain kaiken sen pahuuden, jota mies edusti. Sitä paitsi hänen sydämensä kuului miehelle toiselle, kaartin uljaalle kapteenille, Etienne Navarelle (Rutger Hauer), joka puolestaan palvoi intoihimoisesti syvästi rakastamaansa neitoaan ja maata tämän jalkojen alla.

Kun uutinen Navarren ja Isabeaun suhteesta kantautui lopulta Aquilan korviin, raivostui hän niin kovin, että teki siltä seisomalta sopimuksen itsensä paholaisen kanssa, langettaen ohessa julman kirouksen nuorten rakastavaisten ylle. Isabeau lentäisi päivät ilmojen halki haukan hahmossa, kun Navarre puolestaan muuttuisi yö sydännä harmaaksi, kuuta kaihoisasti ulvovaksi sudeksi. Ihmishahmossa he kohtaavat toisensa vain aamun sarastaessa ja illan pimetessä yöksi.

Päivänä eräänä pahan piispan kyltymätöntä vihaa toista vuotta paossa olleet Navarre ja haukan hahmossa oleva Isabeau kohtaavat Philipe "Hiiri" Gastonin (Matthew Broderick), Aquilan synkeähkön tympeästä vankityrmästä kuin ihmeen kaupalla karanneen varkaan, joka saattaisi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä piispan päiviltä poistamiseen ja ylleen langetetun kirouksen murtamiseen...

Tuomio: Kaikin puolin pätevähkö kasarifantasiaseikkailu, joka kestää kevyesti useammankin katselukerran. Rutger Hauer on tapansa mukaan äijä paikallaan, eivätkä muutkaan näyttelijät kehnoja osissaan ole. Jopa Matthew Broderickillakin on omat hetkensä, vaikka hänen esittämänsä Hiiri väliin ärsyttävä onkin. Niin ja kaiken tuon lisäksi tässä pätkässä on myös mukavan menevän oloinen musakin, eritoten niille, jotka 80-luvun syntsamusiikista pitänevät.

Killer's Kiss (1955)

Kuvaus: Pugilistisen uransa ehtoopuolella oleva välisarjan boksaaja Davey Gordon (Jamie Smith) valmistautuu kotonaan viimeiseen matsiinsa Kid Rodriguezia vastaan. Vastapäinen naapurinsa Gloria Price (Irene Kane) puolestaan valmistautuu töihin lähtöön klubille, jossa toimii tanssijattarena. Davey on jo pidemmän aikaa ollut ihastunut viehättävään naapurinsa, ja kun he sitten viimein kohtaavat, niin  romanssiahan se välilleen pukkaa välittömästi.

Glorian pomo Vincent Rapallo (Frank Silvera) huomaa tämän ja heittäytyy raivoisasti väkivaltaisen mustasukkaisuuden valtaan. Neiti Price on hänen, vain yksin hänen, ja siihen on turha kenenkään muun tulla nokkaansa väliin työntämään, varsinkaan jonkun eläköityvän otsaan lyöjän, jonka tulevaisuuden näkymät ovat kehnohkon puoleiset. Kaksikko pitää erottaa toisistaan, ja Frank onkin valmis tekemään kaikkensa näin tehdäkseen. Jopa tappamaan...

Tuomio: Mestariohjaaja Stanley Kubrickin toinen kokopitkä, pieni budjettinen ($ 40,000) elokuvallinen tuotos, jonka rahoitus kerättiin kokoon tirehtöörin omien sukulaisten toimesta. Ja hyvä niin, sillä vaikka Tappavaa suudelmaa ei yleisesti muistella Kubrickin parhaimmistoon kuuluvana, on se siltikin varsin nauttittava rikospätkä, jonka ohjaksissa ohjaajalegenda lämmittelee oivallisesti tulevaa varten.

Valoilla ja varjoilla leikitään film noirille ominaisella tyylillä ja tunnelma on väliin painostavan ahdistavakin. Lopussa nähtävä yhteenotto mallinukkien täyttämässä varastossa on tasokkaasti toteutettu, ja jäin sitä katsoessa pohtimaan ottiko Pray for Deathin käsikirjoittanut James Booth vaikutteita tuosta välien selvittelystä Sho Kosugin ja itsensä tähdittämää ninjailua kirjoittaessaan. Ehkä otti, ehkä ei, mutta aikalailalla samankaltaisessa ympäristössä senkin elokuvan viimeinen taisto käydään.

Kokonaisuutena Killer's Kiss on varsin pätevähkö tapaus, vaikka näyttelijäsuoritukset kautta linjan ovatkin hieman jähmeitä, ja kestoltaankin se on jossain määrin alimittainen. Tutustumisen arvoinen elokuva se puutteistaan huolimatta siltikin on, sillä se antaa mahdollisuuden kurkata millainen Kubrick oli aikana, jolloin sellaiset merkkiteokset kuin 2001: Avaruusseikkailu tai vaihtoehtoisesti vaikkapa Hohto olivat vielä kaukana edessäpäin. Kolme tähteä. Ei enempää, eikä liioin vähempää.

The Merry Gentleman (2008)

Kuvaus: Kate Frazier (Kelly MacDonald) pakenee väkivaltaista miestään, Michaelia (Bobby Cannavale), Chicagoon aloittaakseen siellä uuden elämän. Eräänä iltana töistä lähtiessään Kate estää Frank Loganin (Michael Keaton), itsetuhoisen palkkamurhaajan, tappamasta suorittamansa keikan jälkeen itseään rakennuksen katolta heittäytymällä. Juttuun oman lusikkansa lyö myös alkoholisoitunut rikosetsivä Dave Murcheson (Tom Bastounes), joka Loganin tavoin iskee silmänsä kaltoin kohdeltuun Kateen...

Tuomio: Michael Keatonin ohjastama ja päätähdittämä, tunnelmaltaan surumielisen kaunis ja vahvoilla näyttelijäsuorituksilla varustettu pienimuotoinen kolmiodraama, joka yllätti ainakin meikän pätevyydellään. Keaton onnistuu ensimmäisessä ohjaustyössään loistavasti, ja onkin mielenkiintoista nähdä siirtyykö mies jossain vaiheessa kokonaan kameran taakse. Toistaiseksi näin ei ole vielä tapahtunut, mutta liekö se ihan poissuljettu ajastuskaan, kun alku kerran on näinkin tasokasta tuotantoa.

Princess of Thieves (2001)

Kuvaus: Robin Hood (Stuart Wilson), sankarimme sukkahousuissa, hallitsi aikoinaan Sherwoodin metsää, ryöstäen rikkailta ja antaen köyhille. Siinä sivussa hän kiusasi puuhasteluillaan isosti myös prinssi Juhanaa (Jonathan Hyde), sekä Notthinghamin sheriffiä (Malcolm McDowell), palauttaen lopulta vallan ristiretkillä mesonneelle kuningas Richard Leijonanmielelle.

Leijonamielen siirryttyä ajasta ikuisuuteen, ilkiä prinssi Juhana kaappaa vallan itselleen, sysäten siten prinssi Philipin (Stephen Moyer) pois valtaistuimeltaan. Ohessa Juhana vangitsee Jerusalemista tuoreeltaan palanneen Robin of Locksleyn, viskaten tämän vankityrmään virumaan. Prinssi Philip puolestaan joutuu maanpakoon ja ainoa, joka pystyy keräämään Sherwoodin maineikkaat joukot kokoon taistelemaan vääryyttä vastaan, on Robin Hoodin taistelutahtoa puhkuva tytär Gwyn (Keira Knightley). Mutta onko Gwynissä tarpeeksi naista palauttamaan syrjäytetty prinssi Philip oikeutetulle paikalleen, ja pelastamaan siinä sivussa tyrmässä tiilenpäitä lukeva isänsä?

Tuomio: Disneyn tuottama, televisiolle tehtailtu Robin Hood-variaatio, joka kovasta yrityksestään huolimatta jää lopulta varsin valjuksi katselukokemukseksi. 

Pika-arvostelu: The Howling: Reborn (2011)

Tulin tässä katselleeksi The Howling: Rebornin....

...ja seuraavassa pikainen mielipiteeni näkemästäni....

Surrender (1987)

Kuvaus: Menestyskirjoja toisensa perään naputteleva Sean Stein (Michael Caine) on saanut kertakaikkisen tarpeekseen naisista. Eikä se toisaalta mikään ihme ole, sillä hän on juuri käynyt läpi kaksi avioeroa, ja velvollinen oikeuden päätöksellä maksamaan ex-vaimoilleen täten läjäpäin elatusapuja. Tästä syystä Stein uskookin naisten rakastuneen hyvin pitkälti paksuun lompakkoonsa, eikä niinkään häneen itseensä. Niinpä Sean vannookin pysyvänsä kaukana hameväestä...

Mutta sitten Sean tapaa hyväntekeväisyysjuhlissa Daisyn (Sally Field), unelmiensa naisen. Hieman erikoisella tavalla tosin. Juhliin kun saapuu kuokkimaan joukkio aseistettuja ryövääjiä, jotka käden käänteessä riisuvat bilettäjät niin arvoesineistään kuin myös vaatteistaan. Ryöstön päätteeksi rosvot sitovat alastomat uhrinsa vielä pareittain köysillä yhteen. Sean ja Daisy muodostavat yhden näistä pareista. Rakkauden liekki leimahtaa ja Sean huomaa olevansa kiireestä kantapäähän täysin Daisyn lumoissa. Jopa siinä määrin, että hakeutuu yhä uudelleen ja uudelleen tämän seuraan (varatonta kirjailijaa esittäen), rikkoen samalla Daisyn ja ökyjuppipoikaystävänsä Martyn (Steve Guttenberg) välit. Marty on kuitenkin tottunut saamaan sen mitä haluaa, ja onkin valmis tekemään kaikkensa saadakseen Daisyn takaisin....

Tuomio: Tyhjäkäynnillä käyvä tyhjänpäiväinen romanttinen komediayritelmä, jota eivät edes tasokkaat näyttelijät (Michael Caine, Sally Field ja Peter Boyle) pysty pelastamaan siltä kehnoudelta, jota se olemassa olollaan edustaa. 

Sweet Liberty (1986)

Kuvaus: Yliopiston historian professori Michael Burgess (Alan Alda) on kirjoittanut vakavasti otettavan kirjan Amerikan vapaussodasta. Ja koska kirja tuntuu myyvän kuin häkä, on luonnollista, että Hollywood haluaa tehdä siihen pohjautuvan elokuvan. Michaelin kotikaupungissa vieläpä, sillä suurin osa kirjassa kuvatuista historiallisista tapahtumista otti tapahtuakseen juurikin siellä.

Sen sijaan, että filmintekijät tekisivät elokuvasta vakamielisen ja historiallisen spektaakkelin, he ovatkin päättäneet duunata siitä hulvattoman komedian, mikä tietysti suuresti ärsyttää Burgessia itseään. Käsikirjoittaja Stanley Gould (Bob Hoskins) on täysi tomppeli ja ohjaajana häärivä Bo Hodges (Saul Rubinek) tuntuu visioineen olevan aavalla ulapalla. Michaelin tilannetta ei helpota mitenkään sekään, että elokuvan tähtinäyttelijätär Faith Healy (Michelle Pfeiffer) saa hänen sukkansa villisti pyörimään jaloissaan, juuri kun suunnitelmat varsinaisen tyttöystävän virkaa hoitavan Gretchen Carlsenin (Lise Hilboldt) kanssa alkoivat kehittyä parempaan suuntaan. Lisäksi Michaelin äiti Cecelia (Lilian Gish) on vanhuudenhöperö höppänä (itse vanha vihtahousu asuu tämän keittiössä), ja elokuvan pömpöösin päätähden Elliot Jamesin (Michael Caine) kanssakin pitäisi tulla jotenkin toimeen.

Tuomio: Hyväntuulinen ja viihdyttävä komedia elokuvan teosta ja sen ympärillä pyörivästä busineksestä. Satriirisempaa otetta jäin tosin hieman kaipaamaan, mutta eipä tuo loppujen lopuksi niin hirveästi kuitenkaan haitannut lopputuloksen ollessa enimmäkseen positiivista merkkiä.

Traileri: Warm Bodies (2013)

Warm Bodies on nyt saanut sitten ekan virallisen trailerinsa ja sen voipi tarkistella halutessaan tuosta alta. Ennen katsomista suosittelen ottamaan esille vinon pinon oksupusseja sekä kotikutoiseen lobotomiaan tarvittavia välineitä. Tämän trailerin nähtyänne tulette nimittäin niitä tarvitsemaan isosti.... 

Synopsis: Zombies love people, especially their brains. But R (Nicholas Hoult) is different. He’s alive inside, unlike the hundreds of other grunting, drooling undead—all victims of a recent plague that drove the remaining survivors into a heavily guarded city. Now the Zombies roam about an airport terminal, searching for human prey and living in fear of the vicious Boneys, the next undead incarnation. One day, R and his best friend M lumber toward the city in search of food. There, R first sets his eyes on JULIE (Teresa Palmer), a beautiful human. Determined to save her—first from the other Zombies and then from the Boneys—R hides her in his home, a cluttered 747 aircraft. Julie is terrified, and R’s grunted assurances of “Not…eat” do little to calm her. But when R begins to act more human than Zombie, coming to her defense, refusing to eat human flesh, and even speaking in full sentences, Julie realizes that R is special.

After a few close calls with the Boneys, and with her father mounting an armed search for her, Julie realizes she can’t hide forever. So she sneaks back home, leaving R broken-hearted. Desperate to see her, R decides to comb his hair, stand a little straighter, and impersonate a human long enough to get past the city guards. If only he can prove to the humans that Zombies can change, maybe R and Julie’s love might stand a chance. But with the rampaging Boneys heading toward the city and Julie’s father intent on killing R and his Zombie friends, the stage is set for an all-out battle between the living and the undead.

A genre-bending tale of love and transformation, WARM BODIES is a story about a boy who loves a girl…for more than just her body.

Ensi-ilta USA: 01.02.2013

Bed & Breakfast (1991)

Kuvaus: Mainen rannikolla seisoa pönöttää viehättävä, asiakaskadosta pahoin kärsivä hotelli, jonka ylläpidosta vastaa Claire (Talia Shire), tyttärensä Cassie (Nina Siemaszko) sekä anoppinsa Ruth (Colleen Dewhurst). Eräänä päivänä kolmikon rauhan täyttämä elämä järkkyy, kun he löytävät rannalta aallokon sinne kuskaaman tuntemattoman, henkitoreissaan olevan miehen. Tullessaan tajuihinsa muukalainen syöttää pelastajilleen pajunköyttä muistinsa menetyksestä, sillä hurmurimaisesta käytöksestään huolimatta, hän on todellisuudessa rahamaailman juonitteluihin sotkeutunut huijari, jolla on perässään jokunen jalkoja ja muita raajoja työkseen katkova konnanretale. Ja mikä olisikaan sen parempi piilopaikka kuin syrjäinen hotelli kaukana muusta maailmasta. Naiset nielevät haaksirikkoutuneen sepitelmän, ristien miehen raamatullisesti Adamiksi (Roger Moore) ja hotelli saa samassa uuden yleismies Jantusen. Adam tuo naisten elämään kauan kaivattua säpinää ja hiljaiseloa viettänyt majatalokin herää siinä sivussa uuteen kukoistukseen. Menneisyyden varjot saavat kuitenkin Adamin pian kiinni. On tullut valinnan aika....

Tuomio: Harmittoman tyhjänpäiväinen ja helposti unohdettava dramedia, jonka parissa saa hyvin unenpäästä kiinni. Tarina nimittäin etenee väliin yhtä laiskasti kuin lämmin kesäpäivä. Kaksi tähteä, joista toinen menee Roger Moorelle. Hän kun sanoa paukauttaa Fuck! tässä leffassa. Kovinkaan usein en muista hänen suustaan kyseistä sanaa ulos tulleen nimittäin. Kaksinkertainen ritari kun on ja silleen...