Lokakuu kuuluu kauhulle: The Dead and The Damned (2011) aka Cowboys & Zombies aka Django vs Zombies

Kuvaus: Villiäkin villimpi länsi. Eletään suuren kultarynnäkön aikaa. Palkkionmetsästäjän tointa työkseen harjoittava Mortimer (David A. Lockhart) saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä Brother Wolf (Rick Mora) nimisen alkuperäisasukkaan, sillä tämä on ollut tuhma, ja mennyt eräiden tietojen mukaan raiskaamaan vastakkaista sukupuolta edustavan naisihmisen. Saadakseen Brother Wolfin satimeen Mortimer värvää avukseen maksua vastaan miesten kanssa makaavan Rhiannonin (Camille Montgomery), käyttääkseen tätä syöttinä operaatiossaan. Ovelahkon katalaa, vai mitä?

Samaan aikaan Jamestownin liepeillä lävähtää avaruudesta tonttiin kosmisen oloinen meteoritti, joka päätyy erään ohi kulkeneen prospektorin muassa muiden kyläläisten luo yhteisesti ihmeteltäväksi. Niin kovin he tuota ulkomaailman murikkaa tutkivat, että onnistuvat suureksi epäonnekseen hajoittamaan sen. Suureksi epäonnekseen siksi, että pulterin sisältä vapautuu ihmisten ilmoille väriltään vihertäviä hiukkasia, jotka etsivät itselleen uuden isännän juurikin heidän maallisista tomumajoistaan, kammottavin seurauksin. Kyläläiset muuntuvat yksitellen ihmislihaa lounaakseen halajaviksi zombeiksi, joiden pysäyttämiseksi Mortimerin, Rhiannonin ja Veli Suden on lyöttäydyttävä yksiin, halusivat he sitä sitten tahi ei.

Tuomio: Pienellä budjetilla (30,000 dollaria) kokoon kyhätty amatöörituotanto, joka yhyttää yksiin kaksi toisistaan normaalisti mittavaa etäisyyttä pitävää elokuvallista lajityyppiä, lopputulemanaan helposti unohduksiin painuvaa gorehöttömöttöä, jolle kaksi tähteä (kun en yhtä ja puolta voi antaa) on enemmän kuin sopiva määrä. Teemoiltaan astetta erilaisimille jatkoille päästiin vuonna 2014 The Dead and The Damned 2:sen ja vuonna 2018 The Dead and The Damned 3: Ravaged:in muodossa.

Zombieland 2: Double Tap (2019) posteri 2

Traileri: Zombieland 2 - Double Tap (2019)

Zombieland 2: Double Tap (2019) posteri

Welcome To The Scariest Place on Earth

Otetaas tähän kohtaan parit viimeaikaiset DVD-bongaukset...

Ylärivi vas. oik: Reform School Girls, The Nightmare, Full Moon's Grindhouse Collection

Alarivi vas. oik: Death Game, Legacy of Rage, The Dunwich Horror

Ylärivi vas. oik: Monster in the Closet, Captain Kronos - Vampire Hunter, The Hellbenders

Alarivi vas. oik: Street Law, The Barbarians

Zombiethon (1986)

Kuvaus: Eläviltä kuolleilta karussa oleva nuori naisen alku piiloutuu El Rey nimiseen leffateatteriin (joka sekin on muuten täynnä zombeja), jonka valkokankaalle heijastuu erinäisiä klippejä sellaisista zombiklassikoista kuten Zombi Flesh Eaters, Zombie Lake, Oasis of the Zombies, Fear, Dr. Orloff's Invisible Monster, A Virgin Among the Living Dead sekä The Astro Zombies.

Tuomio: Mitäköhän ovat mahtaneet ajatella ne immeiset, jotka tämän vuokraamosta kotiin katsottavakseen aikoinaan kiikuttivat? Mistään oikeasta leffasta tässä nimittäin ei ole kyse, vaan todellakin klippishowsta, johon on kerätty parhaita paloja (vitsi tarkoitettu) ihmislihan makuun päässeiden elävien kuolleiden edesottamuksista. Tissejä, gorea ja zombeja. Niitä piisaa tässä tuotoksessa ihan kiitettävästi. Juonellista tarinaa tahi elokuvallisia arvoja ei sitten niinkään. Kaksi tähteä silti, sillä oli tuossa mukana muutama hyväkin pätkäisy, jonka pohjalta voisin itse leffakin katsastaa. Mikäli kyseisen elokuvan siis jostakin vain löydän.

Traileri: Curse of the Blind Dead (2018)

Traileri: Overlord (2018)

Natseja. Zombeja. Natsizombeja. Hohhoijaa!

Day of the Dead: Bloodline (2018)

Kuvaus: Pieni ryhmittymä sotilaita ja muita eloonjääneitä piileskelee maanalaisessa bunkkerissa, kehitellen vastalääkettä ja asetta maapallon haltuunsa ottaneita zombeja vastaan.

Tuomio: Gore-efektit olivat kaikin puolin pätevästi toteutettu. Siitä tuo yksi tähti. Mikään muu ei sitten ollutkaan. Toivottavasti Romero käy kummittelemassa armottomasti tämän pätkän tekijöille, sillä sen he tosiaan tekosestaan ansaitsevat. Kamalata kakkaa kaikessaan.

Traileri: Cargo (2018)

Traileri: The Cured (2018)

Dead Before Dawn (2012)

Kuvaus: Casper Galloway (Devon Bostick) on arka ja nörttimäinen teini, jolla on taipumus olla liikeissään vähän turhankin ylivarovainen. Näin siksi, että isänsä kuoli tapaturmaisesti Occult Barn nimisessä okkultismitavarakaupassa ollessaan. Kaupassa, jonka muuten omistaa Casperin isoisä Horus Galloway (Christopher Lloyd). Päivänä eräänä käy ilmi, että Okkultisiten seura haluaa palkita Horuksen elämäntyöstään ja pystin pois hakeakseen hän tarvitsee liikkeeseen tuuraajan. Kuten hyvin arvata saattaa arpaonni osuu tietenkin Casperin kohdalle, joka pitkin hampain lopulta suostuu ottamaan pestin vastaan.

Ennen lähtöään Horus ohjeistaa sukulaispoikaansa, ettei kauppaa saa missään nimessä sulkea sen aukioloaikana, ovet on syytä lukita ennen pois lähtöä, ja ettei kukaan tai mikään saa lähestyä sylkyetäisyydelle hyllyn päällä nököttävää pääkallollista uurnaa, sillä sen sisällä asuu itse ultimate pahuus, jonka Horuksen isä Gilbert sen pohjalle aikoinaan onnistui vangitsemaan. Mikäli vangittu pahuus sattuisi jostakin syystä vapaaksi kuitenkin pääsemään, seuraisi siitä se, että ikiaikainen kirous pääsisi jälleen ihmisten ilmoille, muuntaen kaupungin asukit aivottomiksi zombeiksi... vai oliko se sittenkin demoneiksi? Ei kun nythän minä muistankin... zemoneiksi.... eli yhdistelmäksi ihmislihan makuun päässyttä elävää kuollutta sekä vanhan vihtahousun alaisuudessa työskentelevää katalan ketkua kätyriä.

Casperin kaverit saapuvat joukolla vierailemaan liikkeessä, ja jonka seurauksena edellä mainittu uurna päätyy tuhannen palasina lattialle köllöttämään, kirouksen lähtiessä leviämään kulovalkean tavoin lähimaastossa olevien kaupunkilaisten keskuuteen. Zemonien määrän hälyttävästi lisääntyessä Casperin on ystävineen saatava valloilleen päästämänsä pahuus pysäytetykse ennen aamunkajastusta, tai muutoin heidän kaikkien tulisi käymään isosti kalpaten. Taistelu aikaa ja zemoneita vastaan on valmis alkamaan...

Tuomio: Kauhuelokuvaksi tämä ei ollut tarpeeksi pelottava. Komediaksi taasen sitä luokkaa epähauska, etten oikein tiedä mihin kategoriaan tämän voisin työntää. Paitsi ehkä roskiin, mutta siinäkin on se vaara, että jään kiinni ympäristörikoksestä. Sisälsi muutamia hyviä oivalluksen poikaisia, muttei juuri muuta. Niin ja tietysti aina mainion Christopher Lloydin, joka tässäkin tekeleessä vastaa leffan parhaasta, joskin osaltaan liian vähäiseksi jäävästä annista. Yksi tähti leffalle, toisen mennessä ansaitusti legedaariselle veteraaninäyttelijä Christopher Lloydille.

It Is The Future. He Fought the Horror of Robots Programmed to Kill

Edellisestä löydösesittelystä on kulunut sen verran pitkä aika, että lienee syytä luoda pikainen katsahdus niihin tässä vaiheessa elämän menoa. Blu-ray levyjä enimmäkseen. Saksa-julkkareita aika moni, sillä suosikkidivarini on ottanut sellaisia viimeaikoina reilusti listoilleen. Kansipaperien mukaan oikein leikkaamattomiakin ja Lontoon murteella varustettuja, joten mikäs niitä on ostellessa, kun hintakin on lompakkoystävällinen. No joo. Asiaan, eli itse esittelyyn....

Ylärivi vas. oik: Hologram Man, Executive Command, The Dead and the Damned aka Cowboys & Zombies aka Django vs Zombies

Alarivi vas. oik: Pulse, King Kong vs Godzilla, Fright Night

Ylärivi vas. oik: The Monster Club, Runaway

Alarivi: Hammer House of Horror: The Vampire Collection

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 1: The Demented (2013)

Kuvaus: Kuusi kumpaakin sukupuolta edustavaa opiskelijanuorta lähtee maaseudulla sijaitsevalle kesäasunnolle vapaa-aikaa viettelemään. Aluksi kaikki sujuu hauskanpidon merkeissä, mutta sitten tuhmat terroristit iskevät kemiallisine ohjuksineen, jonka jälkeen kenelläkään ei ole enää yhtään kivaa. Eikä se toisaalta mikään ihme ole, sillä maille ja mannuille levinneiden kemiallisten mömmöjen seurauksena lähialueella asuvista ihmisistä tulee lihanhimoisia zombeja, joita vastaan nuorisojengimme on taisteltava, mikäli mielivät selvitä tilanteesta tukalasta hengissä maaliin.

Tuomio: Tylsä. Mitään uutta tai innovatiivista genrensä suhteen tarjoamaton. Huonosti kirjoitettu, näytelty ja ohjattu. Zombikoiran suusta sinkoileva kuola on sekin tehty tietokoneella. Kehnosti. Henkilöhahmot? Mitään sanomattomia ja vaikeasti pidettäviä tyhjäpäitä, joista jokainen ansaitsee tulla zombien pureskelemaksi heti ensimmäisen minuutin kohdalla. Elävät kuolleet itsekin ovat näitä tolloja fiksumpia tapauksia. Lopussa nähtävä valeloppukin (sillä pitäähän sitä nyt sellainenkin olla) on sitä luokkaa tökerön kliseinen, että sen nähdessään tekee mieli ottaa sukka välittömästi jalasta, ja käydä mätkimässä sillä tekijöitä isosti ympäri korvia. Täyskurapätkä, jonka jälkeen toivoo dementian pian tulevan ja iskevän kuin miljoona volttia, pyyhkäisten pääkopasta pois kaikki ne kammottavat kuvajaiset, jotka sinne tästä törkypaakusta jo ehtivät jäädä kummitelemaan. Jessus, mitä sontaa!

Little Dead Rotting Hood (2016)

Kuvaus: Vuosien ajan metsän keskellä asuva Isoäiti aka Susinainen (Marina Sirtis) on pitänyt puskissa asustelevat sudet kurissa ja nuhteessa. Isoäidin siirtyessä ajasta ikuisuuteen vailla valvontaa jääneet Canis Lupukset saavat päähänsä outoja ajatuksia, kuten vaikkapa sen, että hyökitäänpä yhdessä ja erikseen lähistöllä sijaitsevaan kylään siellä asuvia ihmisiä iltapalaksi napostelemaan.

Lakia ja järjestystä kylässä ylläpitävä sheriffi Adam (Eric Balfour) ottaa tutkiakseen miksi sudet käyvät viattomien ihmisten kimppuun, ja miten pedot saataisiin pysäytettyä, ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä. Metsän keskeltä ihmisten ilmoille ilmaantuu Samantha (Bianca A. Santos) aka Punahilkka, joka sattuu olemaan läheistä sukua edesmenneelle Isoäidille, ja jolta löytyy arsenaalistaan tarvittavat keinot ihmislihan makuun päässeiden karvaturrien pysäyttämiseksi.

Tuomio: Keskivertoa parempaa Asylum tuotantoa, jossa vanhan kunnon Punahilkan tarina puetaan uuteen kuosiin varsin kauhistelevan toiminnallisissa meinigeissä. Yleensä kehnohkon puoleisista tietokoneellisista efekteistä tunnettu yhtiö yllättää tässä positiivisesti myös käyttämällä elokuvassa ihan oikeita susihukkia, jättäen jo normiksi muodostuneen CGI:n tavallista vähemmälle. Hyvä niin, sillä se on tämän tuotoksen kannalta vain ja ainoastaan täyttä plussaa se. Jotakin negatiivista? Noh, Marina Sirtisiä olisin mielelläni halunnut nähdä enemmältikin tässä pätkässä. Roolinsa on nimittäin vähän turhankin lyhyenkön puoleinen. Astetta pidempi cameo, jos sellaista termiä tässä kohdin käyttäisin. Ja käytänkin. The Asylum pätkäksi vaihteenvuoksi tasokasta katsottavaa. Hullujenhuoneen asukeilla on siis edelleenkin toivoa parantumisensa suhteen.

The Midnight Hour (1985)

Kuvaus: On Halloween ilta ja Uudessa Englannissa sijaitseva Pitchford Coven kyläpahanen asukkeineen valmistautuu viettämään kurpitsajuhlaa näyttäviin asusteisiinsa sonnustautuneina. Ystävykset Phil (Lee Montgomery), Mary (Dedee Pfeiffer), Mitch (Peter DeLuise), Vinnie (LeVar Burton) ja Melissa (Shari Belafonte) aikovat viettää elämänsä illan, jonka he kaikki tulisivat muistamaan kuolivuoteelleen saakka. Niinpä villi viisikko murtautuukin ensitöikseen paikalliseen museoon asiaan kuuluva vermeet itselleen saadakseen. Matkaan ohessa lähtee erinäistä esineistöä, että myöskin 300-vuotta takaperin eläneen Nathaniel Granierin matka-arkku. Arkun sisältä puolestaan löytyy samaa ikäluollaa oleva mystinen pergamentti, johon on kirjattu roviolla poltetuksi tulleen noidan, Lucinda Cavenderin (Jonelle Allen) Pitchford Coven ylle langettama kauhistuttavaakin pelottavampi kirous.

Hautausmaalla ollessaan noidan vikaa omaava Melissa lukee kiroukseen ääneen ystävilleen, täysin tietämättömänä siitä, että loistuamisensa saa kuolleet nousemaan sankoin joukoin haudoistaan, joukossaan vampyyriksi jostakin selittämättä jäävästä syystä muuntunut Lucinda Cavender, jolla on oma kanansa kynittävänä Pitchford Coven asukkeja kohtaan...

Tuomio: Televisiolle tuotettu Halloween aiheinen kauhukomedia, joka ei aiheestaan huolimatta ole millään mittapuulla mitattuna kovinkaan pelottava, eikä liioin saa katsojaansa ulvomaan vedet silmissä naurustakaan. Harmi sinänsä, sillä muutamilla mojovilla vitseillä ja enemmillä väristyksillä varustettuna tästä olisi hyvinkin saanut paljotinkin oivallisemman tuotoksen. Tällaisenaan se ei valitettavasti sitä ole, vaan se on kaikin puolin keskivertoinen, kerran katsottava, ja sen jälkeen helposti unohduksiin painuva yritelmä, jolle on parempiakin vaihtoehtoja tarjolla. Miksi sitten kolme tähteä? Noh, kaksi itse leffalle, kolmannen mennessä yhteisesti musiikista vastaavalle Brad Fiedelille (mm. The Terminator, Fright Night) sekä yllättävän tasokkaille monsterimaskeille noin niin kuin televisiolle tehtyä tuotosta ajatellen.

Tiiseri: Dead Shack (2017)

Road of the Dead (2017) posteri

Tiiseri: Ahockalypse (2017)

Collapse of the Living Dead (2011) aka Collapse aka Nightmare of the Living Dead

Kuvaus: Tiedättehän sen laulun, jossa lauletaan kuinka mukavaa maalla on. Noh, ei ole, mikäli asiaa kysytään syrjäseudulla maatilaa pyörittävältä Robert Morganilta (Chris Mulkey), joka päivätyönsä ohessa koittaa huolehtia vaimostaan Mollysta (Karen Landry) sekä terveytensä kanssa kamppailevasta Willistä (Travis Slade Reinders) parhaan kykynsä mukaan. Rahat hädin tuskin riittävät laskujen maksamiseen, saati sitten palkollisen pitämiseen. Pankkikin painaa armotta päälle haluten lunastaa maatilan maineen päivineen omiin hoteisiinsa.

Robert koittaa kovasti tolkuttaa itselleen ja perheelleen, että kyllä me tästäkin pulasta hengissä selviämme, mutta sitten ihmislihaa mielellään lounaakseen makustelevat zombit laahustavat hitaasti, mutta varmasti paikalle pilaten kaiken. Jo ennestään kovan paineen alla olevan Robertin ei auta muu, kuin laudoittaa ovet ja ikkunat, ja ryhtyä taistelemaan eläviä kuolleita vastaan, vaikka sitten oman henkikultansa kustannuksella...

Tuomio: Näin heti alkuun on pakko todeta se, että enpä olisi ikinä uskonut, että niinkin loppuun kaluttu lajityyppi, kuin zombielokuva onnistuisi minua enää kaiken näkemäni jälkeen yllättämään. Mutta penteles sentään, niin vain pääsi tämän Collapse of the Living Deadin kohdalla käymään. Leffa alkaa varsin ihmisläheisesti draaman merkeissä, sitten mukaan tulevat elävät kuolleet, jotka kaikessa mässäilevyydessään iskevät kehiin ripauksen kauhullisia elementtejä, vaikkei tämä varsinaisesti mikään pelottava pätkä olekaan. Sitten, hetki ennen loppukrediittejä ruutuun pätkähtää täysin puskista tuleva Shyamalani (lue: lopputwisti), jota en todellakaan osannut odottaa näkeväni. Jätän tämän twistin tässä kohdin luonnollisesti paljastamatta, jotten pilaisi elokuvallista kokemusta teiltä muilta. Totean vain sen, että ihmeiden aika ei näköjään edelleenkään ole ohi. Kaksi tähteä itse leffalle, kolmannen mennessä positiivisesti yllättävälle käänteelle, josta vastaa leffan ohjaajana ja käsikirjoittajana toiminut Insane Mike Saunders. Hullu mikä hullu, mutta selvästi luovasti sellainen.