Näytetään tekstit, joissa on tunniste western. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste western. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. lokakuuta 2019

Lokakuu kuuluu kauhulle: The Dead and The Damned (2011) aka Cowboys & Zombies aka Django vs Zombies

Kuvaus: Villiäkin villimpi länsi. Eletään suuren kultarynnäkön aikaa. Palkkionmetsästäjän tointa työkseen harjoittava Mortimer (David A. Lockhart) saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä Brother Wolf (Rick Mora) nimisen alkuperäisasukkaan, sillä tämä on ollut tuhma, ja mennyt eräiden tietojen mukaan raiskaamaan vastakkaista sukupuolta edustavan naisihmisen. Saadakseen Brother Wolfin satimeen Mortimer värvää avukseen maksua vastaan miesten kanssa makaavan Rhiannonin (Camille Montgomery), käyttääkseen tätä syöttinä operaatiossaan. Ovelahkon katalaa, vai mitä?

Samaan aikaan Jamestownin liepeillä lävähtää avaruudesta tonttiin kosmisen oloinen meteoritti, joka päätyy erään ohi kulkeneen prospektorin muassa muiden kyläläisten luo yhteisesti ihmeteltäväksi. Niin kovin he tuota ulkomaailman murikkaa tutkivat, että onnistuvat suureksi epäonnekseen hajoittamaan sen. Suureksi epäonnekseen siksi, että pulterin sisältä vapautuu ihmisten ilmoille väriltään vihertäviä hiukkasia, jotka etsivät itselleen uuden isännän juurikin heidän maallisista tomumajoistaan, kammottavin seurauksin. Kyläläiset muuntuvat yksitellen ihmislihaa lounaakseen halajaviksi zombeiksi, joiden pysäyttämiseksi Mortimerin, Rhiannonin ja Veli Suden on lyöttäydyttävä yksiin, halusivat he sitä sitten tahi ei.

Tuomio: Pienellä budjetilla (30,000 dollaria) kokoon kyhätty amatöörituotanto, joka yhyttää yksiin kaksi toisistaan normaalisti mittavaa etäisyyttä pitävää elokuvallista lajityyppiä, lopputulemanaan helposti unohduksiin painuvaa gorehöttömöttöä, jolle kaksi tähteä (kun en yhtä ja puolta voi antaa) on enemmän kuin sopiva määrä. Teemoiltaan astetta erilaisimille jatkoille päästiin vuonna 2014 The Dead and The Damned 2:sen ja vuonna 2018 The Dead and The Damned 3: Ravaged:in muodossa.

lauantai 16. helmikuuta 2019

Lucky Luke (1991)

Kuvaus: Daisy Town. Rikollisten ja henkipattojen ikioma temmellyskenttä, jossa kunniallinen mies pääsee heti ja helposti hengestään. Kunniallisia naisia kaupungissa ei sitten olekaan. Tähän ruudinsavuiseen, ilmastoltaan hyvin lyijypitoiseen ja viskiltä vahvasti tuoksahtavaan paheiden pesään ratsastaa uljaalla ratsullaan Lucky Luke (Terence Hill), omaa varjoaankin nopeammin Coltinsa kotelostaan esiin vetävä sankarismies.

Lakia ja järjestystä suuresti arvostava Luke ei pidä siitä, mitä Daisy Townissa on meneillään. Niinpä hän päättääkin puuttua asiaan, nimittällä itsensä kaupungin tinanappia rinnuksissaan ylpeästi kantavaksi lainvalvojaksi. Eikä aikakaan, kun rauha jo palaakin takaisin ennen niin villin ja vallattoman Daisy Townin kaduille. Kunnes päivänä eräänä kaupunkiin saapuu ratsain vankilasta tilanpuutteen vuoksi pois potkitut Daltonin veljekset. Villin lännen rumin, inhoittavin, likaisin ja murhanhimoisin rosvokopla. Katalat mielessään Daltonit koittavat saada lähistöllä asustelevat intiaanit rikkomaan rauhansopimuksensa ja hyökkäämään Daisy Towniin. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä vastaansa Daltonit saavat Lucky Luken, kuudesti laukeavan Coltinsa sekä Jolly Jumperin (Roger Millerin ääni), kertaalleen potkaisevan hevosensa....

Tuomio: Morrisin ja Goscinnyn luoman sarjakuvallisen lännensankarin Lucky Luken live-action variaatio, joka kovasta yrityksestään huolimatta jää kuitenkin valitettavan keskiverroksi tuotokseksi.  Sarjakuvasta tuttuja vitsejä viljellään, mutta naurattivat siltikin paremmin sarjakuvassa. Tähän versioon niitä ei ole saatu toimimaan alkuunkaan. Terence Hill velmuilee Lukena, vastaten myös pätkän ohjauksesta, Roger Millerin äänellä varustetun Jolly Jumperin varastaessa koko shown. Siitä tuo toinen antamani tähti. Sai seurakseen yhden kauden mittaisen, samaa nimeä kantavan televisiosarjan 

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

It Is The Future. He Fought the Horror of Robots Programmed to Kill

Edellisestä löydösesittelystä on kulunut sen verran pitkä aika, että lienee syytä luoda pikainen katsahdus niihin tässä vaiheessa elämän menoa. Blu-ray levyjä enimmäkseen. Saksa-julkkareita aika moni, sillä suosikkidivarini on ottanut sellaisia viimeaikoina reilusti listoilleen. Kansipaperien mukaan oikein leikkaamattomiakin ja Lontoon murteella varustettuja, joten mikäs niitä on ostellessa, kun hintakin on lompakkoystävällinen. No joo. Asiaan, eli itse esittelyyn....


Ylärivi vas. oik: The Monster Club, Runaway


perjantai 6. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 3: Dead Birds (2004)

Kuvaus: Saaliiltaan rahakkaan pankkiryöstön tehnyt rosvojoukko etsii itselleen turvapaikan vanhalta, jo aikaa sitten autioksi jääneeltä Hollisterin tilalta. Erityksissä muusta maailmasta oleva rakennus on kuitenkin kaikkea muuta kuin autio, sillä sen seinien sisällä asustaa itse pahuus, joka ei katso tunkeilijoiden saapumista hyvällä.

Yön saavuttua ukkosmyrsky mukanaan ryhmän jäsenet saavat nähtäväkseen näkyjä talossa tapahtuneista hirmuteoista, jotka värjäävät asuinsijan historian väriltään verenpunaiseksi. Kaivosta kantautuvat äänet, visiot pahoin ruhjotuista ruumiista ja portaiden alta kantautuva riipivän raapiva ääni piinavat kutsumattomia vieraita siinä määrin, että pelkohan siinä pakostikin puseroon hiippailee. Mielen järkkyessä ystävistä tulee lopulta vihollisia ja pakomatka kaoottisen sekavaksi reissuksi hulluuden syövereihin. 

Tuomio: Tunnelma tässä oli paikoin varsin aavemmainen ja sitä kautta enimmäkseen kohdillaan. Etenemistahti vain olisi saanut olla astetta ripeämpi, sillä tätä seuratessa ajatukseni lähti väliin harhailemaan jonnekin ihan muualle, ja sehän ei tunnetusti ole alkuunkaan hyvä juttu se. Tarina itsessään on sekin peruskauraa, josta syystä mitään yllättävää tai maata mullistavaa se ei käänteiltään pysty tarjoamaan. Yhdistää kuitenkin kohtuullisen hyvin kaksi toisiinsa harvemmin törmäävää lajityyppiä eli westernin ja kauhun, joten pakkohan siitä on pointsit kotiin tekijöille antaa. Vielä kun olisivat saaneet tähän lisää tietynlaista särmää, niin olisin antanut tälle kolme tähteä kahden sijaan.

torstai 27. heinäkuuta 2017

The Mountain Men (1980) aka Wind River

Kuvaus: Bill Tyler (Charlton Heston) ja partnerinsa Henry Frapp (Brian Keith) ovat kumpainenkin tahollaan karuja metsien miekkosia, jotka hengenpitimikseen harjoittavat turkismetsästystä Kalliovuorten jyhkeiden huippujen ja villiäkin villimmän luonnon helmassa. Aivan ongelmitta ei tämän toisilleen alati sanailevan kaksikon puuhastelu suju, sillä alkuperäisasukas nimeltään Painava Kotka (Stephen Macht) aiheuttaa yleistä hämmennystä niinkin radikaalilla ajatukselle, kuin että valkoisella miehellä ei ole mitään asiaa heidän mailleen, joten olisi syytä lähteä hetimiten kalppimaan tai muutoin edessä olisi punatulkkujen verilöyly. Tehostaakseen sanomaansa Kotka suorittaa heimolaisineen yllätyshyökkäyksiä Tyleria ja Frappia kohtaa, koittaen siten pelottaa tunkeilijat matkoihinsa.

Erään tällaisen atakin tuoksinassa Tyler onnistuu vangitsemaan naisen, Juoksevan Kuun (Victoria Racimo), joka Tukholma-syndrooman omaisesti rakastuu kaappaajaansa kiireestä kantapäähän. Moinen meno saa Kotkan verenpaineen kohoamaan tähtitieteellisiin lukemiin, kas kun Kuu on hänen naisensa, eikä kenenkään muun sovi häntä siten rakastaman. Vihan ja mustasukkaisuuden sokaisema Kotka valmistautuu viimeiseen hyökkäyseen, tarkoituksenaan hakea naisensa takaisin, ja ottaa siinä ohessa hengiltä mies, joka hänet luotaan väkivalloin pois vei.

Tuomio: Mitä villimpi maa, sitä villimmät miehet. Näin meille sanoo tämän leffan takakansipaperin teksti. Noh, onhan tässä pätkässä toki väliin menoa ja meininkiä, mutta ei se nyt mitenkään erityisen villiä kuitenkaan ole. Paikoitellen hyvää sanailua kahden pääosatähden välillä, jonkin verran toiminnallista reippailua, että myöskin ripaus verta sekä yksin kappalein irtileikaittuja ihmispäitä. Niin ja olihan ne taustalla näkyvät maisematkin väliin aikasta eeppistä katseltavaa. Sillai niinku matkailuvideo mielessä tai jotain. Kaksi tähteä. Ei enempää. Ei vähempää.





keskiviikko 3. toukokuuta 2017

The Duel (2016) aka By Way of Helena

Kuvaus: Texas, vuosimallia 1887. Saarnamies Abraham Brant (Woody Harrelson) johtaa rautaisella otteellaan Mount Hermonin pikkukylää, paasaten siellä asuville ihmiselle kovaan ääneen hurmoksellisen kulttimaista sanomaansa. Kylän liepellä virtaavasta joesta löytyneen meksikaanoruumiit herättävät viranomaisten mielenkiinnon, ja niinpä kuvernööri Sullivan Ross (William Sadler) määrää Texas Ranger David Kingstonin (Liam Hemsworth) soluttautumaan kylän asukkien joukkoon kuolemantapauksia selvittämään. Davidin komennus muuttuu kuitenkin varsin nopeasti astetta henkilökohtaisemmaksi, kun selviää, että Brant tappoi hänen isänsä kuoliaaksi vuosikymmeniä aikaisemmin.

Tuomio: Turhauttavan hidastempoinen ja väliin tylsäksikin äityvä länkkärimysteeri, joka juonensa puolesta pelailee paljolti muukalaispelolla, heittäen loppusuoralle ehtiessään kehiin elementtejä The Most Dangerous Gamestakin. Woody Harrelsonsin suoritusta karismaattisena kulttiliiderinä odottelin etukäteen varsin suurella innolla, mutta harmittavasti hän ei pääse vapauttamaan sisäistä hulluuttaan missään vaiheessa siinä määrin, että hahmostaan olisi tullut elämää suurempi tapaus. Ei hän missään nimessä nyt aivan susihuono tässä tuotoksessa ollut, mutta enemmän jäin häneltä kuitenkin lopulta kaipamaan kuin pätkän päätyttyä irti sain. Aivan kuten itse leffaltakin, jolle kaksi tähteä on mitä sopivin määrä annettavaksi.

tiistai 2. toukokuuta 2017

The Samurai Sword and the Gun Join Forces with Unbelievable Results!!

Joku siellä on saattanut hyvinkin havaita, että tämän blogin päivitystahti on viime aikoina ollut aika olematon. Siihen syynä on ollut jonkinasteinen blogiväsymys, että myöskin reaalielämässä tapahtuneet jutut, jotka omine ominaisuuksineen ovat lisänneet täältä poissaolon määrää vähän liiaksikin. Jottei homma menisi kuitenkaan täysin hunnigolle, niin otetaas tähän väliin parit tänään bongaamani vhs-nauhakkeet esittelyyn....






torstai 6. huhtikuuta 2017

Somewhere Between Mystery and God Lies... The Ninth Configuration

Tuli tehtyä muutama löydös tuossa aamusella. Aloitellaan vhs-nauhakkeilla....





Edit: Noista VHS-nauhoista voisin mainita vielä tässä sen, että niitä oli sinne divariin joku ystävällinen sielu tuonut kolme kohtuu isoa pahvilaatikollista. Eli ihmisillä on nurkissaan vielä niitä, mutta niistä ilmeisesti luovutaan vasta kun on äärimmäinen pakko tai jotain.

Mieli olisi tehnyt ostaa ne kaikki, mutta kun syödäkin pitää ja tilakin alkaa olla niukilla, niin en sitten niitä matkaani tuon enempää haalinut. Enimmäkseen olivat länkkäreitä, näkyi siellä joukossa olleen mm. isokantiset Dirty Harry pätkät koko komeudessaan. Jos vaikka sitten seuraavalla käynnillä... heh.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Päivän leffabongaukset: No Holds Barred ja muita juttuja







Hieman huono kuva, mutta menkööt. Eli tuo tuossa vieressä tuli tänään bongatuksi, kun divarissa poikkesin. Painilegenda Hulk Hoganin ihka eka koko pitkä leffa, jota olinkin jo pitkään metsästänyt kokoelmiini eri eläinlajeja siinä hyödyntäen. Vaan nyt ei tarvitse enää etsiä, sillä tuokin leffa on nyt meikän. Ja se ei tuttuun tapaan ole ollenkaan huono juttu, vaan se on hyvä juttu se...











Bonuksena mukaan lähti myös seuraavat VHS-nauhakkeet...




keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Alistair MacLean's Breakheart Pass (1975)


Kuvaus: Eletään vuotta 1873. Ilkeähkön puoleinen kurkkumätäepidemia piinaa Fort Humboldin sotilaslinnakkeen asukkeja, ja tilanne siellä näyttää päivä päivältä toivottomammalta. Yhdysvaltain hallitus reagoi tukalaan tilanteeseen ripeästi, lähettämällä tappavan taudin kourissa riutuville soltuille junanvaunullisen lääkkeitä, ja muita tarpeeseen tulevia oheistarvikkeita. Matkan taittuessa läpi Kalliovuorten jyhkeiden ja lumisten maisemien, käy ilmi, että matkustajien joukossa on joku, joka on valmis tekemään kaikkensa, ettei juna koskaan saavuttaisi päämääräänsä. Jopa tappamaan. Useammin vieläpä kuin kerran.

Matkustajilla on kuitenkin onni matkassaan, sillä junan vankityrmässä viruu kahleissaan hirsipuu tuomion osakseen saanut korttia iskevä revolverisankari John Deakin (Charles Bronson), joka Poirotin omaisesti ryhtyy ratkomaan ympärillään vellovaa mysteeriä, saaden selville, että kyse on isomman luokan konspiraatiosta, jollaista ei edes itse Fox Mulder ole konsaan nähnyt.

Tuomio: Viihdyttävän puoleinen mysteeriwestern, joka yhdistelee mitä sopivimmissa määrin dekkareista tutuksi tulleen juonenkuljetuksen villin lännen maisemiin. Charles Bronson on tasokkaan jämerä omassa roolissaan, saaden oivallista tukea esitykselleen pätevästi miehitetyltä sivuosakaartilta, josta löytyy sellaisiakin nimiä kuin Richard Crenna, Ben Johnson, Ed Lauter, Charles Durning ja tietysti Bronsonin oma morsmaikku Jill Ireland. Taustalla soivasta musiikista puolestaan vastaa edesmennyt Jerry Goldsmith, jonka letkeästi eteenpäin svengaava spagulänkkäriteema tuo ajoittain mieleen toisen legendan, Ennio Morriconen maan mainiot sävellykset. Pohjautuu Alistair MacLeanin samaa nimeä kantavaan opukseen, jota en ole muistini mukaan lukenut, mutta mielelläni ohjemistooni otan, jos sen jostakin käsiini vain saan. 

maanantai 25. tammikuuta 2016

Death Rode The Express to Breakheart Pass

Tähän väliin lienee syytä ottaa pikainen katsahdus viimeaikaisiin hankintoihin. Niin leffa, kuin myös kirjallisiin sellaisiin. Arvosteluja odotteleville on syytä mainita se, että niitäkin on piakkoin tuloillaan. Viettänyt viimeaikoina enimmäkseen aikaa kirjallisuuden parissa, eli sain sen Hohdon vihdoinkin luetuksi, aloittaen heti perään jatko-osan, eli Tohtori Unen lukemisen. Leffat ovat siten jääneet hieman taka-alalle, mutta kohtapuoliin palailen taasen niidenkin pariin. Varsinkin kun jokunen hankintakin on tosiaan tullut tässä tehtyä. Niistä lisää seuraavassa...



Parit VHS-nauhatkin onnistuin löytämään kaikkien niiden Titanicien, Jerry Maguirien ja Ransomien ynnä muiden keskeltä...


Kirjallisuutta...