Lokakuu kuuluu kauhulle: Kuvia Dracula-näyttelystä

Welcome To The Scariest Place on Earth

Otetaas tähän kohtaan parit viimeaikaiset DVD-bongaukset...

Ylärivi vas. oik: Reform School Girls, The Nightmare, Full Moon's Grindhouse Collection

Alarivi vas. oik: Death Game, Legacy of Rage, The Dunwich Horror

Ylärivi vas. oik: Monster in the Closet, Captain Kronos - Vampire Hunter, The Hellbenders

Alarivi vas. oik: Street Law, The Barbarians

Dracula 3000 (2004) aka Dracula 3000: Infinite Darkness

Kuvaus: Eletään vuotta 3000. Rutiinitehtävää avaruudessa suorittava romunkeräysalus Mother III havaitsee Karpaattien tähtijärjestelmässä ajelehtivan aluksen, Demeterin, joka on ollut kadoksissa viimeisen sadan vuoden ajan. Kapteeni Abraham Van Helsing (Casper Van Dien) miehistöineen ovat löydöksestään enemmän kuin innoissaan, sillä tilaisuus iskeä kiinni koskemattomaan ja kaikin puolin ehjään alukseen osuu kohdalle harvoin, jos silloinkaan. Alusta ja sen sisustaa tarkemmin tutkiessaan käy pian ilmi, että Demeter on kaikkea muuta kuin tavallinen tähtipaatti. Sadan vuoden yksinäiyydestä selviytynyt alus kantaa seiniensä sisällä kauhuntäytteistä salaisuutta, joka ei siedä päivänvaloa. Eikä aikaakaan, kun ulkoavaruudessa alkaa epätoivoinen taistelu elämästä ja kuolemasta...

Tuomio: 

Daughter of Darkness (1990)

Kuvaus: Cathy (Mia Sara) on jo jonkin aikaa kärsinyt mieltään piinaavista painajaisunista, uskoen vahvasti niiden olevan kytköksissä omaan isäpappaansa. Haudattuaan äitinsä Cathy lähtee reissun päälle Transylvaniaan, etsiäkseen siellä jossakin mahdollisesti majailevan isänsä käsiinsä. Suorittaessaan tutkimuksiaan Cathy saa sapiskaa paikalliselta poliisilta, jolla on omat epäilynsä siitä, miksi amerikkalaisnainen oikeasti on maassa. Samaan aikaan toisaalla hämäräperäinen, mysteerien sävyttämä kultti kiinnostuu sekin Cathyn puuhasteluista. Heillä kun saattaisi hyvinkin olla tuiki tärkeää tietoa Cathyn isästä, tämän olinpaikasta ja edesottamuksista. Mutta onko kaikki sittenkään lopulta aivan sitä, miltä ulkoa päin näyttää?

Tuomio: Televisiolle tuotettu, pökkelön puoleinen ja tahdiltaan kuin täi tervassa etenevä vampyyrikauhistelu, jota katsellessa voi hyvinkin tuntea elämänvoimansa imettävän ulos kropastaan. Täyttää tuubaa, jota ilmankin oltaisiin varsin mainiosti pärjätty.

Kammottavat unet, jotka muuttuvat karmiviksi painajaisiksi.

Öh... okei... ihan sama...

Dracula (1974) aka Bram Stoker's Dracula

Kuvaus: Kiinteistöjä työkseen välittävä Jonathan Harker (Murray Brown) matkaa kreivi Draculan (Jack Palance) linnalle esitelläkseen arvon siniveriselle erinäisen läjän Brittilässä sijaitsevia kämppiä, joihin vanha aatelismies voisi hyvinkin nykyisestä asumuksestaan muuttaa. Näin siitäkin huolimatta, että kohtaamansa paikalliset kehottavat Harkeria jättämään reissunsa kesken, ja palaamaan takaisin sinne mistä liikkeelle lähtikin, eli takaisin kotiinsa pikimmiten. Paikalliset asukit nimittäin tietävät, että mainittu linna on itse pahuuden tyyssija, ja sen seinien sisällä asustava kreivi Dracula on suoraa  saatanasta seuraava. 

Varoituksista piittaamatta Harker jatkaa matkaansa, päätyen lopulta Draculan ovelle kolkuttelemaan. Sisään astuttuaan Dracula kehottaa Harkeria syömään, muttei anna hänen kuitenkaan tehdä niin, sillä kreivi on luonteeltaan sillä tapaa mulkero. Sen sijaan hän pyytää Harkeria esittelemään kuvia kiinteistöistä, joihin hän saattaisi olla kiinnostunut kamppeensa kantamaan. Ohessa Dracula havaitsee vieraansa tavaroiden seassa mustavalkovalokuvan, jossa Harkerin lisäksi poseeraa morsiamensa Mina (Penelope Horner) ystävätterensä Lucy (Fiona Lewis) sekä kihlattunsa Arthur Holmwood (Simon Ward). Draculaa kuvassa kiinnostaa eniten kuitenkin Lucyn siihen vangittu olemus. Tämä kun sattuu olemaan kauan sitten edesmenneen vaimonsa ilmetty kaksoisolento. Lucyn näkeminen saa jonkin liikahtamaan verevän vainajamme sisällä, ja siksipä hän päättääkin siltä seisomalta matkata Englantiin, pakottaen ja jättäen poloisen Harkerin kolmen vampyyrimorsiamensa armoille tyhjiin verestään imettäväksi. 

Jokin aikaa myöhemmin The Demeter niminen alus rantautuu Englannin rantavesille kreivi Dracula kyydissään. Todisteena tästä toimii ruoriin sidottu ruumis, jonka suonistosta ei parhaalla tahdollakaan löydy tippasen tippaakaan verta. Pian Draculan saapumisen jälkeen Lucy sairastuu äkillisen vakavasti, josta syystä sulhonsa Arthur ei oikein tunnu tietävän mitä tehdä. Hädissään Holmwood kääntyy tohtori Van Helsingin (Nigel Davenport) puoleen, jolla on omat aavistuksensa siitä, mitä on meneillään. 

Aavituksensa vahvistuvat entisestään, kun Lucy katoaa Hillinghamin kodistaan, löytyen lopulta puunjuurelta kuolleena kuiviin kupattuna. Lucy haudataan, mutta pian hän nousee arkustaan, suunnaten kohti entistä kotiaan, jonka seinien sisällä Arthur käy surunmurtamana läpi menetystään. Lucy koputtelee ikkunaan, pyytäen päästä sisään. Arthur tekee työtä käskettyä ja laskee kuolleeksi luulemansa Lucyn taloon sisään, tietämättä että Lucysta on Draculan pureman seurauksena tullut ihmisverta ravinnokseen janoava vampyyri. Lucy yrittää purra Arthuria kaulaan, mutta Van Helsing risteineen ehtii kreivin aikaan väliin. Yksissä tuumin Van Helsing ja Holmwood suuntavat tiensä Lucyn haudalle, lyöden tammipuisen seipään tylysti tämän sysimustan, sykkimättömän sydämen läpi, vapauttaen hänet siten Draculan ylleen langettamasta kirouksesta. Myöhemmin Dracula itse saapuu Lucyn haudalle vain löytääkseen rakkaansa hengiltä seivästettynä, raivostuen ja veristä kostoa tekijöille, Van Helsingille ja Holmwoodille janoten. Suutuspäinen vampyyrikreivi ottaa raivonsa kohteeksi Mina Harkerin, purren ja juottaen tälle Van Helsingin ja Holmwoodin silmien edessä omaa saastunutta vertaan, poistuen paikalta vampyyrinmetsästäjien sitä sen isommin estelemättä. 

Van Helsing ei kuitenkaan aio päästää Draculaa niin vähällä, vaan hypnotisoi Minan paljastamaan minne kreivi seuraavaksi mahtaisi mennä. Verisen siteen ansiosta Mina on kykeneväinen näkemään Draculan silmin, ja käy ilmi, että takaisin linnalleen käy nosferatumme tie. Sinne lähtevät myös Van Helsing ja Holmwood, sillä ainoa keino vapauttaa Mina vampyyrin vallasta, on tuhota hänet lopullisesti. Viimeinen taisto hyvän ja pirullisen pahan välillä on valmis alkamaan...

Tuomio: Dan Curtisin (Dark Shadows) televisiolle ohjastama ja Richard Mathesonin (I am Legend) käsikirjoittama keskivertoinen variaatio Bram Stokerin samaa nimeä kantavasta romaanista, joka kokonaiskuvaa katsottaessa jää lopulta valitettavan vaisuksi tapaukseksi. Mathesonin kynäilemä kässäri tuo Draculan tarinaan mukanaan ensimmäistä kertaa romanttisemman aspektin vampyyrikreivin ja tämän edesmenneen morsiamen inkarnaation välillä, mutta hukkaan menee sekin, sillä Jack Palance nyt vain ei uhku olemuksellaan sen luokan romantiikkaa, että se olisi edes hitusen uskottavaa katsottavaa. Väliin kasvoilleen loihtimansa ilmeet tuovat mieleen liiaksi ilmavaivoista kärsivän miekkosen, joka pakolla koittaa saada aikaiseksi pierun tulemaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Väkivaltaa ja raivoa mies ilmentääkin sitten paremmin, mutta nekin hetket menevät osittain piloille tuon edellä mainitun ilmehdinnän vuoksi. Muista näyttelijöistä mieleen ei jäänyt sitten oikeastaan juuri kukaan, sen verran värittömiä ja mauttomia suorituksissaan olivat.

Juonikuvio puolestaan seurailee kyllä alkuperäistarinaa, jättäen kuitenkin tapahtumistaan ja hahmogalleriastaan kokonaan pois niin Renfieldin, tohtori Sewardinkin, kuin myös muistakin filmatisoinneista usein ulos jäävän Quincey Morrisin. Viimeksi mainitun poissaolon kykenen hyvinkin ymmärtämään, sillä aika turhasta hahmosta lopulta on hänen kohdallaan kyse. Ötököitä syövän Renfieldin olisin mielelläni suonut tässäkin leffassa näkeväni, mutta Matheson ei ilmeisesti pitänyt mukana oloa tarpeellisena, joten Renfieldiä ei siksi tässä tuotoksessa siten näy. 

Mitäs vielä? Ai niin. Vaikka tämä aika tylsähkö tapaus olikin, niin muutama hyytäväkin kohtaus tästä löytyy ja pari samaa sorttia olevaa kuvaakin meille tarjoillaan, joten ei tämä Curtisin Dracula sentäs täysi susi siinä suhteessa ole. Enemmän jäin sitä pelottavuutta tässä kuitenkin kaipaamaan. Turhana tietona tähän loppuun voisi vielä mainita sen, että Sarah Douglas (Superman II, Beastmaster II, Return of the Living Dead III) tekee leffadebyyttinsä yhtenä Draculan morsiamista. 

It Is The Future. He Fought the Horror of Robots Programmed to Kill

Edellisestä löydösesittelystä on kulunut sen verran pitkä aika, että lienee syytä luoda pikainen katsahdus niihin tässä vaiheessa elämän menoa. Blu-ray levyjä enimmäkseen. Saksa-julkkareita aika moni, sillä suosikkidivarini on ottanut sellaisia viimeaikoina reilusti listoilleen. Kansipaperien mukaan oikein leikkaamattomiakin ja Lontoon murteella varustettuja, joten mikäs niitä on ostellessa, kun hintakin on lompakkoystävällinen. No joo. Asiaan, eli itse esittelyyn....

Ylärivi vas. oik: Hologram Man, Executive Command, The Dead and the Damned aka Cowboys & Zombies aka Django vs Zombies

Alarivi vas. oik: Pulse, King Kong vs Godzilla, Fright Night

Ylärivi vas. oik: The Monster Club, Runaway

Alarivi: Hammer House of Horror: The Vampire Collection

Fright Night: Resurrection (2018) Book Cover

Tahtoo tämän sitten, kun se ilmestyy...

Fright Night: Resurrection

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 9: Vampire Circus (1972)

Kuvaus: Pientä serbialaista Stetlin kylää riivaa railakkaan oloinen rutto. Syystä tästä Stetl on asetettu karanteeniin, jottei talossa ja puutarhassa tehokkaasti tappava tauti pääsisi leviämään kulovalkean tavoin yli kukkuloiden ja vähän pidemmällekin. Asukkaat itse elävät päivittäisen paniikin ja kuoleman pelon vallassa, tulevaisuuden näyttäessä päivä päivältä entistä synkeämmältä. Karanteenista huolimatta kylään saapuu päivänä eräänä kiertelevä sirkus, jonka paikalle yllättäen pätkähtäminen aiheuttaa asukeissa hämmennyksen sekaista ihmetystä. 

Aluksi, ihmetyksen lisäksi, kyläläiset ovat vieraista innoissaan, ja esittämänsä showkin keventää huolien taakkaa vallan mainiosti. Mutta kaikki tuo on vain silkkaa hämäystä, sillä sirkuksen Stetliin saapumisella on huomattavasti kammottavampi syy. Ja se syy on kosto. Viisitoista vuotta aiemmin Stetlin asukit nimittäin survaisivat ison tammipuisen vaarnan vampyyrikreivi Mitterhausin (Robert Tayman) rintalastan läpi tuhoisin seurauksin. Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin koston hetki on viimein tullut, ja Mitterhausin vampirismiin taipuvainen, sirkusta johtava serkkupoika Emil (Anthony Corlan) omalaatuisine apulaisineen tulisi pitämään huolen siitä, että kostonsa he myös tulisivat saamaan...

Tuomio: Vampire Circus edustaa olemassa olollaan brittiläisen kauhutalon, Hammerin, ehtoopuolen tuotantoa, jossa hurmeen heiton sekä yleisen goreilun lisäksi nähdään myös paljolti paljasta pintaa sukupuoleen sen kummemmin katsomatta. Tarina itsessään on kaikessaan hyvin pitkälti perushuttua, eikä sinänsä tarjoile mitään kovinkaan yllättäviä käänteitä sellaisia kaipaileville. Visuaalinen puoli taasen pelaa tämäkin leffan kohdalla ansiokkaasti katsojan silmää eri tavoin miellyttäen. Näyttelijät hoitavat hekin osansa osaavasti, eikä minulla siten heidän suorituksistaan ole tässä kohdin sen isommin moitteen sanaa tarjolla. Tai noh... onhan siellä toki mukana Darth Vaderin kroppaa jokusen vuoden päästä tästä näyttelevä David Prowse, jolle ymmärrettävistä syistä ei vuorosanoja ole siunaantunut. Mykkyytensä korvatakseen mies tyytyykin pullistelemaan hyvin treenattuja lihaksiaan sirkuksen voimamiehen roolissa camp-henkisyyttä ilmentävään tyyliinsä. Kokonaisuutta ajatellen Vampyyrit iskevät viihdyyttää kaikin puolin onnistuneesti, vaikka sellaiset vakionaamat kuin Christopher Lee tai Peter Cushing siitä tyystin uupuvatkin. 

Oh You're So Cool, Brewster: The Story of Fright Night (2016)

Kuvaus: Kaiken kattava katsahdus Kauhun yön (1985) syntyyn, tekovaiheeseen ja sen jättämään perintöön populaarikulttuuria ajatellen. Haastateltavina nähdään ja kuullaan leffaa tekemässä olleita näyttelijöitä, kuvausryhmän jäsenistöä, että myöskin ohjaaja/käsikirjoittaja Tom Hollandia. Eikä sovi unohtaa myöskään musiikista vastannutta Brad Fiedeliä, jolla hänelläkin on oma mielenkiintoinen tarinansa Fright Nightin suhteen. Mainittujen lisäksi saamme nähtäväksemme harvinaisia valokuvallisia otoksia, elokuvan tekoaikaan tehtyjä haastatteluja sekä runsaasti leikkisästi turhaksi tiedoksi luokiteltua nippelitietoa, jota ilman yksikään Fright Night fani ei ilman voi millään elää.

Tuomio: Tuossa taannoin tein divarissa käydessäni muutaman mukavaksi helposti luokitellun blu-ray bongauksen, joista olen täällä ehtinyt jo arvostelemaan nostalgisia viboja meikäläisessä aiheuttaneen The Monster Clubin. Siinä samassa hötäkässä matkaani lähti myös Fright Nightin erikoisjulkkari, joka leffan lisäksi pitää sisällään messevän määrän erinäistä ekstraa ja muuta lisäsälää. Sieltä ekstramatskun joukosta sitten bongasin tämän pitkähköllä nimellä varustetun retrospektiividokkarin, joka katsottaessa osoittautui lopulta erittäin mielenkiintoiseksi sekä informatiiviseksi kokonaisuudeksi. Mikäli siis olet jossain vaiheessa maallista vaellustasi tullut pohtineeksi, että mites sitä Kauhun yötä aikoinaan tehtiinkään, niin suosittelen lämpimästi katsomaan tämä dokkarin. Voin hyvällä omalla tunnolla vakuuttaa, että et varmastikaan tule sen parissa tylsistymään saati sitten pettymään. Sen verran tasokkaasta tuotoksesta tässä loppujen lopuksi on nimittäin kyse.

Leffamusa - Fright Night - J. Geils Band

The Monster Club (1981)

Kuvaus: Kauhukirjailija Ronald Chetwynd-Hayes (John Carradine) pysähtyy kaupungilla kulkiessaan ihailemaan erään kirjakaupan näyteikkunaa, sillä se on viimeisen päälle koristeltu juuri ilmestyneellä karmisteluopuksellaan. Samalle akkunalle saapuu pian toinenkin miekkonen, joka paljastuu olevan pahoin drinkin tarpeessa oleva vampyyri, Eramus (Vincent Price) nimeltään. Eramus hörppäisee ensijanoonsa tilkkasen jos toisenkin verta Ronaldin kaulavaltimosta, osoittaen sen jälkeen kiitollisuutensa ainoalla osaamallaan tavalla, eli viemällä hämärän rajamailla häilyvän kirjailijan Hirviöklubille toipumaan. Klubilla ollessaan Eramus ryhtyy viihdyttämään epätodelliseen todellisuuteen havahtuvaa vierastaan luenolla hirviöistä ja niiden alalajikkeista...

...että myöskin iskemään tarinaa kolmen vertahyytävän ja selkäpiitä karmivan kauhujutun verran, joiden pääosissa seikkailevat niin vampyyrit, ghoulit kuin shadmockitkin. Kuvaukset maintuista tarinoista voipi halutessaan käydä lukemassa täältä.

Tuomio: Poikkesin tänään vaihteenvuoksi divarissa katsastamassa, josko tekisin siellä mielenkiintoisia löytöjä. Noh, teinhän minä, sillä mukaan lähti nyt arvosteluni kohteena oleva The Monster Club, jonka viimenäkemisestä on ehtinyt tähän päivään mennessä vierähtää liian monta vuotta. Tuolloin formaattina oli VHS-nauha, mutta nyt tekniikka on sen verran pitkälle kehittynyt, että tämänkin pätkä saa hankituksi oikein sinireiskana ja kaikki. Ja sellaisena minä sen tänään hankinkin. Ostin minä muutakin, vaan niistä sitten enemmälti joskus toiste.

Ennen elokuvan liikkeelle pyöräyttämistä muistelin aikoinani pitäneeni tästä, sillä tässä yhdistyy kaksi asiaa yhdellä kärpäsellä: huumori ja kauhu. Nyt katsottuna pidin leffasta edelleenkin, mutta sitä en muistanut kuinka camp-henkinen tämä pätkä oikeasti oli ja on. Eritoten ne osuudet, jossa Vincent Price viihdyttää Carradinea Hirviöklubin uumenissa. Campin vastapainoksi otetaan kantaa siihen, onko ihminen sittenkin se kaikista pahoin monsteri ikinä. Aihe, joka tänäkin päivänä puhuttaa edelleenkin, eikä suotta.

Itse kauhujutut taasen viihdyttivät minua jälleen, vaikkeivät ne enää pelottaneet samoin tavoin kuin kakarana katsoessa. Niin ja tämähän toimii ohessa myös musikaalina. Hirviöklubille  kun on saatu esiintymään sellaisiakin esiintyjiä, kuten B.A. Robertson, The Viewers, Pretty Things sekä laulu- ja soitinryhmä Night, jolta kuullaan Stripper niminen kipale. Vincent Pricen versio kipaleesta Monster Mash loistaa suureksi pettymykseksi poissaolollaan tästä blu-ray julkasta. Onneksi se löytyy kuitenkin Youtubesta ja sen voi käydä kuuntelemassa pois tämän lätinän alta. Jo pelkästään tuo mainittu esitys on yksinään kolmen tähden arvoinen, mutta kyllä minä kappaleen puutteesta huolimatta voin hyvällä omalla tunnolla antaa saman verran itse leffallekin. Sen verran nostalgiahermoon se minua nimittäin osui.

I Never Drink... Wine

Silläkin uhalla, että ketään ei kiinnosta, niin esittelen silti suhteellisen kokoisen kollektiivin erinäisiä viimeaikoina tekemiäni löydöksiä, joita yhdistää yksi ja sama asia: Vampyyrit. Enimmäkseen nämä hankintani ovat kirjallisia, mutta näyttää sinne eksyneen yksi VHS-nauhakekin, jolla oleva leffa pohjautuu sekin kirjalliseen hengentuotteeseen. Aloitetaan kirjoilla...

Ylärivi vas. oik: Vampires and Vampirism, The Vampire in Lore and Legend, Vampires - The World of the Undead

Alarivi vas. oik: The Penguin Book of Vampire Stories, I, Strahd - The Memoirs of a Vampire, Anno Dracula

Ylärivi vas. oik: A Matter of Taste, Vampire of the Mists

Alarivi: Vampires

... ja sitten se VHS-nauha, eli The Night Flier, joka ottaa pohjansa Stephen Kingin rustaamasta, samaa nimeä kantavasta lyhyt tarinasta....

The Night Flier

Että tämmöisiä hankintoja tällä erää. Ensi kerralla luvassa on sitten taasen jotakin aivan muuta. Tähän loppuun liitän katsottavaksenne Yölentäjän trailerin. Enjoy...