Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 9: Vampire Circus (1972)

Kuvaus: Pientä serbialaista Stetlin kylää riivaa railakkaan oloinen rutto. Syystä tästä Stetl on asetettu karanteeniin, jottei talossa ja puutarhassa tehokkaasti tappava tauti pääsisi leviämään kulovalkean tavoin yli kukkuloiden ja vähän pidemmällekin. Asukkaat itse elävät päivittäisen paniikin ja kuoleman pelon vallassa, tulevaisuuden näyttäessä päivä päivältä entistä synkeämmältä. Karanteenista huolimatta kylään saapuu päivänä eräänä kiertelevä sirkus, jonka paikalle yllättäen pätkähtäminen aiheuttaa asukeissa hämmennyksen sekaista ihmetystä. 

Aluksi, ihmetyksen lisäksi, kyläläiset ovat vieraista innoissaan, ja esittämänsä showkin keventää huolien taakkaa vallan mainiosti. Mutta kaikki tuo on vain silkkaa hämäystä, sillä sirkuksen Stetliin saapumisella on huomattavasti kammottavampi syy. Ja se syy on kosto. Viisitoista vuotta aiemmin Stetlin asukit nimittäin survaisivat ison tammipuisen vaarnan vampyyrikreivi Mitterhausin (Robert Tayman) rintalastan läpi tuhoisin seurauksin. Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin koston hetki on viimein tullut, ja Mitterhausin vampirismiin taipuvainen, sirkusta johtava serkkupoika Emil (Anthony Corlan) omalaatuisine apulaisineen tulisi pitämään huolen siitä, että kostonsa he myös tulisivat saamaan...

Tuomio: Vampire Circus edustaa olemassa olollaan brittiläisen kauhutalon, Hammerin, ehtoopuolen tuotantoa, jossa hurmeen heiton sekä yleisen goreilun lisäksi nähdään myös paljolti paljasta pintaa sukupuoleen sen kummemmin katsomatta. Tarina itsessään on kaikessaan hyvin pitkälti perushuttua, eikä sinänsä tarjoile mitään kovinkaan yllättäviä käänteitä sellaisia kaipaileville. Visuaalinen puoli taasen pelaa tämäkin leffan kohdalla ansiokkaasti katsojan silmää eri tavoin miellyttäen. Näyttelijät hoitavat hekin osansa osaavasti, eikä minulla siten heidän suorituksistaan ole tässä kohdin sen isommin moitteen sanaa tarjolla. Tai noh... onhan siellä toki mukana Darth Vaderin kroppaa jokusen vuoden päästä tästä näyttelevä David Prowse, jolle ymmärrettävistä syistä ei vuorosanoja ole siunaantunut. Mykkyytensä korvatakseen mies tyytyykin pullistelemaan hyvin treenattuja lihaksiaan sirkuksen voimamiehen roolissa camp-henkisyyttä ilmentävään tyyliinsä. Kokonaisuutta ajatellen Vampyyrit iskevät viihdyyttää kaikin puolin onnistuneesti, vaikka sellaiset vakionaamat kuin Christopher Lee tai Peter Cushing siitä tyystin uupuvatkin. 

The Bloody Fists (1972) aka Deadly Buddhist Raiders aka Death Beach aka The Bloody Fist aka Dong Kau Tan

Kannessa näkyvä Harvey Dent imitaattori ei esiinny

tässä elokuvassa, eikä liioin esiinny siinä luonnollisessa koossaan.

Kuvaus: Kiinassa raivoaa railakas ruttoepidemia, joka niittää populaa hengiltä kuin pipoa. Siinä missä rutto on sairaus, on aarnioyrtti lääke siihen. Tätä mainittua yrttiä viljelläänkin eräässä pienessä kiinalaiskylässä varsin menestyksekkäästi. Jopa siinä määrin, että huhu tästä ihmelääkkestä on kiirinyt myös nuljujen japanilaisten korviin, ja niinpä nousevan auringon maasta lähteekin liikenteeseen joukkio kovan luokan lähitaisteluexperttejä, tarkoituksenaan ottaa yrttiviljelmät väkivalloin haltuunsa. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä vastaansa keljuhkon katalat nipponin miehet saavat Jang Wu-dipin, pelätyn kung fun salat taitavan yksinäisen soturin, joka on valmis taistelemaan yrttitarhan puolesta viimeiseen mieheen saakka...

Tuomio: Paljon nujakointia, juonta vain nimeksi ja kaiken kruununa kehnon karmeaa dubbausta. Eipä 70-luvun kung fu pätkältä enempää voi vaatia, joten kolme tähteä on tälle juuri sopiva määrä annettavaksi.

The Ωmega Man (1971)

Kuvaus: Biologisen sodankäynnin seurauksena ihmiskunnan edustajat sairastuvat nopeasti leviävään ruttoon ja kuolevat siten pois. Koko ihmiskuntako? Noh, ei nyt sentään, sillä rutolle immuuni armydoktori Robert Neville (Charlton Heston) elää edelleenkin ja voi siinä ohessa olosuhteet huomioon ottaen melkolailla hyvin.

Nevillen lisäksi jäljellä ovat entisen tv-toimittajan, nykyisen mutantin Jonathan Matthiaksen (Anthony Zerbe) johtama, valoksi aralle ryhtynyt ja munkinkaapuihin sonnustautuva vihamielinen albiinohörhökängi, jota myös Perheeksi tituleerataan. Tämän poppoon tehtävänä on puhua outoja mysteeriseen sävyyn, vastustaa kaikkea teknologiaan liittyvää ja yrittää tietysti ottaa lekuri hengiltä tietyin väliajoin. Matthiaksen mielestä Neville kun edustaa olemassa olollaan mennyttä maailmaa, tiedettä, sekä tuliaseineen kaikkineen sodan aiheuttajaa, joutaen näin hyvinkin kuolemaan pois. Neville taasen on asiasta erivää mieltä, aikeinaan käyttää edellä mainittuja tehokeinoja selvitäkseen yksinäisyyden täyttämästä elämästään hengissä. Mutta onko Neville sittenkään niin ypönä, kuin hän itse kuvittelee....

Tuomio: Richard Mathesonin tarinaan I am Legend pohjautuva dystopiasynkistely, jonka vakavasti otettavaksi tarkoitettu stoori ottaa osumaa tahattoman koomisuutensa (them mutants) ja jossain määrin raamatullisten aspektiensakin vuoksi. Leffan loppu kun menee kuvainnollisesti silkaksi jeesusteluksi. Mutta kun päästarba on itse Mooses, niin minkäs siinä sitten teet? Myöskin, miksi hitossa näihin tämän tyyppisiin leffoihin on aina pakko mennä sotkemaan niitä muitakin ihmisiä? Ilmankin kun tultaisiin varmasti toimeen mitä mainioimmin.

Anyways, kokonaisuutena The Omega Man on pätevähkö ja viihdyttävä tuotos, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisailee mitä sopivimmissa määrin. Heston on sankarina yhtä jäyhä äijä kuin Apinoiden planeetallakin ollessaan, kun taas Anthony Zerbe on puolestaan varsin niljakas olento mutanttipoppoon kiilusilmäisenä albiinoliiderinä. Laulajattarenakin uraa tehnyt Rosalind Cash afroineen edustaa mallikkaasti tämän pätkän blackspoitaatio-osastoa ja Robot Joxistakin tuttu Paul Koslo on.... noh hän on Paul Koslo.

"Insert your Horatio Caine joke here"

Leffamusa - The Getaway - Ron Grainer