Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 9: Vampire Circus (1972)

Kuvaus: Pientä serbialaista Stetlin kylää riivaa railakkaan oloinen rutto. Syystä tästä Stetl on asetettu karanteeniin, jottei talossa ja puutarhassa tehokkaasti tappava tauti pääsisi leviämään kulovalkean tavoin yli kukkuloiden ja vähän pidemmällekin. Asukkaat itse elävät päivittäisen paniikin ja kuoleman pelon vallassa, tulevaisuuden näyttäessä päivä päivältä entistä synkeämmältä. Karanteenista huolimatta kylään saapuu päivänä eräänä kiertelevä sirkus, jonka paikalle yllättäen pätkähtäminen aiheuttaa asukeissa hämmennyksen sekaista ihmetystä. 

Aluksi, ihmetyksen lisäksi, kyläläiset ovat vieraista innoissaan, ja esittämänsä showkin keventää huolien taakkaa vallan mainiosti. Mutta kaikki tuo on vain silkkaa hämäystä, sillä sirkuksen Stetliin saapumisella on huomattavasti kammottavampi syy. Ja se syy on kosto. Viisitoista vuotta aiemmin Stetlin asukit nimittäin survaisivat ison tammipuisen vaarnan vampyyrikreivi Mitterhausin (Robert Tayman) rintalastan läpi tuhoisin seurauksin. Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin koston hetki on viimein tullut, ja Mitterhausin vampirismiin taipuvainen, sirkusta johtava serkkupoika Emil (Anthony Corlan) omalaatuisine apulaisineen tulisi pitämään huolen siitä, että kostonsa he myös tulisivat saamaan...

Tuomio: Vampire Circus edustaa olemassa olollaan brittiläisen kauhutalon, Hammerin, ehtoopuolen tuotantoa, jossa hurmeen heiton sekä yleisen goreilun lisäksi nähdään myös paljolti paljasta pintaa sukupuoleen sen kummemmin katsomatta. Tarina itsessään on kaikessaan hyvin pitkälti perushuttua, eikä sinänsä tarjoile mitään kovinkaan yllättäviä käänteitä sellaisia kaipaileville. Visuaalinen puoli taasen pelaa tämäkin leffan kohdalla ansiokkaasti katsojan silmää eri tavoin miellyttäen. Näyttelijät hoitavat hekin osansa osaavasti, eikä minulla siten heidän suorituksistaan ole tässä kohdin sen isommin moitteen sanaa tarjolla. Tai noh... onhan siellä toki mukana Darth Vaderin kroppaa jokusen vuoden päästä tästä näyttelevä David Prowse, jolle ymmärrettävistä syistä ei vuorosanoja ole siunaantunut. Mykkyytensä korvatakseen mies tyytyykin pullistelemaan hyvin treenattuja lihaksiaan sirkuksen voimamiehen roolissa camp-henkisyyttä ilmentävään tyyliinsä. Kokonaisuutta ajatellen Vampyyrit iskevät viihdyyttää kaikin puolin onnistuneesti, vaikka sellaiset vakionaamat kuin Christopher Lee tai Peter Cushing siitä tyystin uupuvatkin. 

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 1: The Demented (2013)

Kuvaus: Kuusi kumpaakin sukupuolta edustavaa opiskelijanuorta lähtee maaseudulla sijaitsevalle kesäasunnolle vapaa-aikaa viettelemään. Aluksi kaikki sujuu hauskanpidon merkeissä, mutta sitten tuhmat terroristit iskevät kemiallisine ohjuksineen, jonka jälkeen kenelläkään ei ole enää yhtään kivaa. Eikä se toisaalta mikään ihme ole, sillä maille ja mannuille levinneiden kemiallisten mömmöjen seurauksena lähialueella asuvista ihmisistä tulee lihanhimoisia zombeja, joita vastaan nuorisojengimme on taisteltava, mikäli mielivät selvitä tilanteesta tukalasta hengissä maaliin.

Tuomio: Tylsä. Mitään uutta tai innovatiivista genrensä suhteen tarjoamaton. Huonosti kirjoitettu, näytelty ja ohjattu. Zombikoiran suusta sinkoileva kuola on sekin tehty tietokoneella. Kehnosti. Henkilöhahmot? Mitään sanomattomia ja vaikeasti pidettäviä tyhjäpäitä, joista jokainen ansaitsee tulla zombien pureskelemaksi heti ensimmäisen minuutin kohdalla. Elävät kuolleet itsekin ovat näitä tolloja fiksumpia tapauksia. Lopussa nähtävä valeloppukin (sillä pitäähän sitä nyt sellainenkin olla) on sitä luokkaa tökerön kliseinen, että sen nähdessään tekee mieli ottaa sukka välittömästi jalasta, ja käydä mätkimässä sillä tekijöitä isosti ympäri korvia. Täyskurapätkä, jonka jälkeen toivoo dementian pian tulevan ja iskevän kuin miljoona volttia, pyyhkäisten pääkopasta pois kaikki ne kammottavat kuvajaiset, jotka sinne tästä törkypaakusta jo ehtivät jäädä kummitelemaan. Jessus, mitä sontaa!