Lokakuu kuuluu kauhulle: The Howling (1981)

Kuvaus: Enkelten kaupungin pimeillä kaduilla ja kujilla on jo hyvän tovin liikuksinut naisia hengiltä ottava sarjamurhaaja. Mainittu tappaja, Eddie Quist (Robert Picardo) nimeltään, on myös suorittamiensa veritöidensä ohella jonkinasteinen uutifriikki, fanittaen ylikaiken kuvaakin kaunimpaa televisiotoimittaja Karen Whitea (Dee Wallace). Tapaamisestakin sovitaan ja yönä eräänä Karen lähtee vahvasti virkavallan toimesta mikitettynä kaupungin katuja mittailemaan, saapuen ennen pitkää ennakkoon tarkoin valitulle puhelinkopille, jonka sisuksissa olevaan luuriin Eddie hetikohta jo soittaakin. Quist ohjeistaa Karenia jatkamaan puhelun päätyttyä matkaansa lähistöllä sijaitsevalle  pornopuljulle, joka lehtien, lelujen ja vaatetuksen lisäksi tarjoaa asiakkailleen myös mahdollisuuden katsella privaatisti vahvasti pornograaffisia leffoja. Yksitysnäytös hydrauliikkaleffan parissa päättyy kummankin osapuolen kannalta äärimmäisen epäonnekkaasti. Karen menettää Eddien väkivaltaisen lähentelyn vuoksi muistinsa. Eddie taasen menettää henkensä samaisen lähentelyn ja herkän liipasinsormen omaavan korttelikytän toimesta.

Kaiken tapahtuneen jälkeen Karen on täysin kykenemätön jatkamaan töitään, joten parantuakseen hän kääntyy pollatohtori George Waggnerin (Patrick Macnee) puoleen, joka määrääkin toimittajallemme hermolomaa ylläpitämässään parantolassa kaukana kaikesta kaupungin hälinästä ja hulinasta. Yksin Karen ei matkaan kuitenkaan lähde, vaan ottaa reissulle kumppanikseen kumppaninsa "Bill" Neillin (Christopher Stone), jota niin kovin rakastaa. Parantolan sijainti metsikön keskellä puolestaan suorastaan tihkuu idyllistä luonnon rauhaa, ollen siten mitä mainioin lokaatio kaikensorttiseen parantumiseen. Harmi vain, että muut parantolassa olevat potilaat kantavat sisällään karmaisevaa salaisuutta, joka paljastuesssaan saa karvat kenen tahansa selässä nousemaan pystyyn. Kirjaimellisesti...

Tuomio: Gary Brandnerin samaa nimeä kantavaan opukseen pohjaava ihmissusihukkapätkä, joka edelleenkin kuuluu lajinsa parhaimmistoon, vaikkakin ajan hammas on ehtinyt vuosikymmenten vieriessä syömään siitä parhaimman terän. Danten ohjaus on paikoin taidokasta ja tunnelmaa hyvin luovaa, hetkittäin jopa selkäpiitä karmivaakin. Rob Bottinin taidokkaasti luomat praktikaaliefektit pelaavat nekin edelleen mainiosti. Muodonmuutokset ihmisestä sudeksi ovat tasokkaita ja näyttäviä, lyöden kevyesti laudalta nykyiset tietokoneella tehdyt vastaavat. Pino Donaggion säveltämästä musasta on siitäkin pakko antaa plussaa, sillä omalta osaltaan se lisää elokuvan tunnelmallisuutta varsin mainiosti. 

Jotakin miinusta. Noh, siellä on kesken leffan käytetty animaatiota erään muodonmuutoksen yhteydessä, mistä en ole koskaan oikein pitänyt. En silloin, kun ensikertaa tämän pätkän kakarana näin FilmNetiltä, enkä liioin nytkään uudestaan juuri katselleena. Mainittu kohtaa saa minut joka kerta tajuamaan, että katson elokuvaa, eikä se ole ollenkaan hyvä juttu se. Toinen minus tulee lopussa nähtävästä metamorfoosista, josta siitäkään en ole edellä mainitun tavoin koskaan pitänyt. Ruudussa nähtävä ihmissusi kun ei minusta muistuta ulkonäöltään hukkaa sitten niin yhtään. Vesikauhuista Pomeraniania ehkä, mutta ei ihmissutta mitenkään. Jos minulla olisi valta muuttaa jotaikin juttuja tästä leffasta, niin nuo kaksi ehdottomasti ainakin. Antamani tähtimäärä onkin ainakin osittain, ellei sitten kokonaankin, noiden syiden vuoksi kolme neljän sijasta. Saattaa kuulostaa hölmöltä, varmasti ollenkin sitä, mutta hitot minä siitä. Minun arvosteluni ja silleen nääs. Jatkoille päästiin vuonna 1985 Howling II: Your Sister is a Werewolf aka Stirba - Werewolf Bitch:n muodossa. Se leffa, kuten muut jatkot sen jälkeen, ovat kaikki omanlaisiaan tapauksia, enkä ole aivan varma haluanko ottaa niitä täällä missään vaiheessa sen isommin puheeksi. Ihan vaan oman mielenterveyteni takia. 

Lokakuu kuuluu kauhulle: The Dead and The Damned (2011) aka Cowboys & Zombies aka Django vs Zombies

Kuvaus: Villiäkin villimpi länsi. Eletään suuren kultarynnäkön aikaa. Palkkionmetsästäjän tointa työkseen harjoittava Mortimer (David A. Lockhart) saa tehtäväkseen etsiä käsiinsä Brother Wolf (Rick Mora) nimisen alkuperäisasukkaan, sillä tämä on ollut tuhma, ja mennyt eräiden tietojen mukaan raiskaamaan vastakkaista sukupuolta edustavan naisihmisen. Saadakseen Brother Wolfin satimeen Mortimer värvää avukseen maksua vastaan miesten kanssa makaavan Rhiannonin (Camille Montgomery), käyttääkseen tätä syöttinä operaatiossaan. Ovelahkon katalaa, vai mitä?

Samaan aikaan Jamestownin liepeillä lävähtää avaruudesta tonttiin kosmisen oloinen meteoritti, joka päätyy erään ohi kulkeneen prospektorin muassa muiden kyläläisten luo yhteisesti ihmeteltäväksi. Niin kovin he tuota ulkomaailman murikkaa tutkivat, että onnistuvat suureksi epäonnekseen hajoittamaan sen. Suureksi epäonnekseen siksi, että pulterin sisältä vapautuu ihmisten ilmoille väriltään vihertäviä hiukkasia, jotka etsivät itselleen uuden isännän juurikin heidän maallisista tomumajoistaan, kammottavin seurauksin. Kyläläiset muuntuvat yksitellen ihmislihaa lounaakseen halajaviksi zombeiksi, joiden pysäyttämiseksi Mortimerin, Rhiannonin ja Veli Suden on lyöttäydyttävä yksiin, halusivat he sitä sitten tahi ei.

Tuomio: Pienellä budjetilla (30,000 dollaria) kokoon kyhätty amatöörituotanto, joka yhyttää yksiin kaksi toisistaan normaalisti mittavaa etäisyyttä pitävää elokuvallista lajityyppiä, lopputulemanaan helposti unohduksiin painuvaa gorehöttömöttöä, jolle kaksi tähteä (kun en yhtä ja puolta voi antaa) on enemmän kuin sopiva määrä. Teemoiltaan astetta erilaisimille jatkoille päästiin vuonna 2014 The Dead and The Damned 2:sen ja vuonna 2018 The Dead and The Damned 3: Ravaged:in muodossa.

No Man's Land (1987)

Kuvaus: Benjy Taylor (D.B. Sweeney) on lainvalvojan uransa vastikään aloittanut mokkeripoliisi, joka joutuu heti tiukan paikan eteen. Pomonsa Vincent Bracey (Randy Quaid) nimittäin passittaa hänet peitetehtäviin erääseen Losilaiseen autokorjaamoon, ohjeistuksenaan ottaa selvää kuka tai ketkä ovatkaan ne henkilöt, jotka varastavat Porsche-merkkisiä urheiluautoja miljoonakaupungin öisiltä kaduilta ja kujilta. 

Iltana eräänä Benjy hälytettään fiksaamaan Ted Varrickin (Charlie Sheen), korjaamon omistajan tien päälle odottamatta lauennutta menopeliä, joka sattuu muuten sekin olemaan Porsche. Miehet ystävystyvät ja kohta Ted jo esitteleekin Benjylle Chicagossa muutoin opiskelevan, mutta kesäisin Los Angelesissa aikaansa viettävän siskonlikkansa Annin (Lara Harris), jonka loveen undergover heromme tietenkin päätä pahkaa lankeaa. 

Mutta onko Ted autovarasliigan takana - ja onko hän mahdollisesti ohessa myös murhaaja? Asiat etenevät kiihtyvällä vauhdilla kohti vääjämätöntä päätepistettään. Kohti lopullista välienselvittelyä, jossa varsinaista voittajaa ei ole...

Tuomio: Tämä Ei kenenkään puolella on sarjassamme niitä leffoja, jonka olen viimeksi nähnyt ollessani nuori ja nätti eli aivan hiton kauan aikaa sitten. Johtuen kaiketi enimmäkseen siitä, että sen saatavuus ei välttämättä ole ollut aina se paras mahdollinen, ja se FilmNetiltä aikonaan tallentamani nauhakin meni vuosien saatossa särki... tai hukuksiin... tai jotain. Sillä nyt niin enää väliä ole, sillä tänään bongasin sen divarissa poiketessani oikein sinireiskana ja ostin pois kuleksimasta. Hetki sitten lopettelin sen katselemisen tuossa ja täytyy sanoa, että edelleenkin siitä tykkäsin. Aivan kuten silloin kauan sitten, kun sen ensi kertaa katselin. Hyvinkin napakka toimintatrilleri, joka ottaa ehkä hitusen takkiinsa televisioelokuvamaisesta toteutuksestaan. Vaan eipä se meikää pahemmin jaksanut häiritä, menon muuten ollessa tasokkaan mainioita. Sellaista kolmen tähden arvoista. Mainittakoon tähän loppuun vielä se, että uraansa aloittelevan Brad Pittin voi bongailla tässä pätkässä vuorosanattoman tarjoilijan roolissa. 

Päivän boksibongaus: The Invisible Man - Complete Legacy Collection

Totuuden nimessä tuo tuli bongailtua jo toista viikkoa takaperin, mutta tuolloin en saanut aikaiseksi siitä postausta tehdä. Niinpä teen sellaisen nyt, kun en oikein muutakaan tähän hätään keksi ja kykene. Siitä enemmän joskus toiste, jos jaksan ja viitsin. Voi olla että en... kumpaakaan.

Mutta asiaan.... Kuten kuvasta jo ehkä (vasten leffojen teemaa) näkyykin, niin kyseessä on The Invisible Man - Complete Legacy Collection, joka pitää sisällään nelisen kipaletta sinireiskalevyjä, joilta taasen löytyy seuraavat elokuvalliset tuotokset...

- The Invisible Man (1933)
- The Invisible Man Returns (1940)
- The Invisible Woman (1940)
- Invisible Agent (1942)
- The Invisible Man's Revenge (1944)
- Bud Abbot & Lou Costello Meet the Invisible Man (1951)

Hieno boksi kaikessaan ja koko leffasarjaa itselleen havittelevalle aivan pakollinen hankinta. Yksittäisinä julkaisuina en muista noista oikeastaan muita nähneeni, kuin Claude Rainsin taidokkaasti tähdittämän originellin. Muutkin Universalin hahmot ovat saaneet vastaavanlaisen julkaisun, mutta niistä lisää sitten, kun joskus kohdalleni osuvat.

Silent Rage (1982)

Kuvaus: Mieleltään pahoin viistoutunut John Kirby (Brian Libby) ryhtyy kirveslittasille lähiympäristössään olevien ihmisten kanssa, herättäen selkäpiitä karmivalla toiminnallaan paikallisten lainvalvojien ja erityisesti sheriffi Dan Stevensin (Chuck Norris) huomion. Hetken kestävän nujakoinnin jälkeen Stevens pidättää Kirbyn, mutta vain toviksi, sillä tottahan tämän on kaikkien sääntöjen mukaan karkuun yritettävä. Muutoinhan leffa loppuisi jo heti alkuunsa. 

Telottuaan muutaman tinanapin Kirby pumpataan tylysti täyteen lyijyä, josta syystä eliniänodotteensa laskee muutamien lähituntien mittaiseksi. Tohtori Tom Halman (Ron Silver), psykiatri ja kirurgi, yrittää pelastaa potilaansa hengen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kollegansa Philip Spires (Steven Keats) ei kuitenkaan halua luovuttaa vielä, vaan näkee tilaisuutensa laboratoriossaan kehittelemänsä ihmeseerumin testaamiseen ihmisellä. Mikstuura toimii tuoden Kirbyn takaisin kuoleman porteilta elävien kirjoihin, tehden hänestä ohessa hiljaista raivoa sisällään hautovan tappajan, jolla on yliluonnolliset voimat, kyky parantua saamistaan vammoista ja haavoista alta aikayksikön sekä psykoottinen mieli, joka ajaa hänet veritöiden pariin kerta toisensa jälkeen. 

Halman koettaa pysäyttää Kirbyn ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä, menettäen kuitenkin henkensä sitä yrittäessään. Samoin käy myös työkavereilleen Spiresille ja Vaughnille (William Finley), joiden päiviltään poistamisen jälkeen Kirby ottaa kohteekseen Tom Halmanin siskon, Alisonin (Toni Kalem), joka sattuu myös olemaan kelpo lainvalvojamme mielitietty. Stevensin onkin täten pistettävä kova kovaa vastaan, mikäli mielii pysäyttää tappamisen makuun päässeen supersarjamurhaajan... lopullisesti.

Tuomio: Koitin arvostelua kirjoittaessani miettiä, että mitähän hittoa minä antaisin tälle pätkälle tähtimääräksi. Kyseessä on kuitenkin kaikin puolin melkolailla kehnohkon oloinen tuotos, jolle yksi tähti olisi siten täysin omiaan. Toisaalta leffa on kuitenkin kaikessa pökkelyydessään ja paikoittaisessa tahattomuudessaankin erittäin viihdyttävä tapaus, josta syystä yksi tähti olisi sille liian vähäinen määrä. Niinpä sitten lopulta päädyin vakioratkaisuuni ja lätkäisin pätkälle tälle kaikkiaan kolme taivaankappaletta. Norris potkii tuttuun tapaan pahiksia persuksille, olivat ne sitten baarissa hulluna hilluvia bikereitä tai Michael Myers tyyppisiä puukkohippastelijoita. Ehtiipä mies vielä kaiken elokuvassa nähtävän hässäköinnin keskellä ylläpitämään ihmisuhdettakin vastakkaista sukupuolta edustavan naisihmisen kanssa, joten ole tässä nyt sitten vihainen leffalle tälle, kun en millään moiseen pysty. 

Brian Libbyä on pakko kehaista myös, sillä hän oli yllättävän tasokas Myers-variaatio kaikessa ilmeettömyydessään ja sanattomuudessaan. Jos jotakin olisin jättänyt pois, niin Stephen Furstin koomiseksi kevennykseksi tarkoitetun nössösheriffin. Hahmo oli mielestäni täysin turha lisä, jota ilmakin oltaisiin kyllä pärjäilty. Slasher-pätkä tyyliin loppu lupailee mahdollista jatko-osaa, jota ei sitten koskaan kuitenkaan tullut.

Braven (2018)

Kuvaus: Joe Braven (Jason Momoa) asuu ja elää Kanadan villiäkin villimmän luonnon keskiössä, puita kaataen ja niitä eteenpäin myös myyden. Isänsä Linden (Stephen Lang) asuu ja elää hänkin siellä, mutta sillä erotuksella, että hän kärsii muistisairaudesta, joka lopulta tulee koitumaan kohtalokseen. Baarissa ollessaan Linden ajautuu tahtomattaan kapakkitappeluun, sillä nainen jota vaimokseen niin kovin luuli, ei sitä oikeasti sitten ollutkaan. Nujakoinnin seurauksena Linden päätyy ottamaan lukua lasareettiin, saaden Joen tapahtuneen jälkeen mietteliääksi mitä tehdä isänsä suhteen. 

Hoitokotiin vaiko ei?

Mikäli vastasit hoitokotiin, niin pahoin meni pieleen se veikkaus. Joe päättää nimittäin viedä isänsä metsän siimeksessä olevalle mökille viikonlopuksi rauhoittumaan ja yhteistä laatuaikaa kanssaan viettelemään. Mökille saavuttuaan kaksikkoa odottaa kuitenkin odottamaton, että myöskin epämieluisa yllätys. Laukullinen heroiinia. Noutaajansa vartoillen. Pian rikolliset saapuvatkin omaansa pois hakemaan, ollen vähemmän innoissaan Joen ja Lindenin mökillä olosta, päättäen poistaa kumpaisenkin pois päiviltään. Iso virhe, sillä Joe ei ole ihan mikä tahansa puunkaataja, vaan mies, joka on valmis tekemään kaikkensa tuhotakseen pirulliset pulverikauppiaat ja suojellakseen siinä ohessa perhettään. Armoton taistelu elämästä ja kuolemasta on valmis alkamaan...

Tuomio: Semmoista pikkukivaa, yhden illan helposti unohdettavaa äksönpläjäystä tässä meille katsojille kovasti tarjoillaan. Ei yritä millään muotoa keksiä pyörää uudestaan, vaan luottaa vanhaan hyvään kaavaan, josta syystä ennalta-arvattavuus nostaa paikoin rumaa päätään. Momoan kirveellä riittää töitä ja mies suoriutuu osastaan varsin mallikkaasti. Stephen Lang vetää homman puolestaan läpi kokemuksen tuomalla rutiinilla, Garret Dillahuntin konnaillessa leffan pääpahiksena. Kaksi tähteä, johon voisin puolikkaan lisätä, jos sellaisia asteikollani käyttäisin.

Day of the Dead: Bloodline (2018)

Kuvaus: Pieni ryhmittymä sotilaita ja muita eloonjääneitä piileskelee maanalaisessa bunkkerissa, kehitellen vastalääkettä ja asetta maapallon haltuunsa ottaneita zombeja vastaan.

Tuomio: Gore-efektit olivat kaikin puolin pätevästi toteutettu. Siitä tuo yksi tähti. Mikään muu ei sitten ollutkaan. Toivottavasti Romero käy kummittelemassa armottomasti tämän pätkän tekijöille, sillä sen he tosiaan tekosestaan ansaitsevat. Kamalata kakkaa kaikessaan.

They're the Last Two Alive... But When They Meet, Only One will Survive

Pahin angsti alkaa pikkuhiljaa olemaan takanapäin, joten kokeilen varovasti paluuta blogini pariin. Pehmeällä laskulla aloitetaan, eli jatketaan vielä hetki tekemieni hankintojen parissa. Ensimmäisenä kehään iskee...

Enter the Ninja, Revenge of the Ninja,

Ninja III: The Domination

Loota pitää sisällään niin Blu-ray versiot kuin myös DVD-vastaavatkin, joten kumpikin vaihtoehto siis hyvin edustettuna. VHS-julkaisuja jäin tuosta boksista kyllä hieman kaipaamaan, vaan kaippa tuo noinkin menee, heh. VHS-nauhoista puheen ollen pari sellaistakin tuli taasen hommattua...

Vas. oik: The Women's Club, Choke Canyon

Jack Burton's In for Some Serious Trouble and You're In for Some Serious Fun

Jatketaas vielä hetki löydösten/hankintojen ihmeellisessä maailmassa...

Ylärivi vas. oik: Big Trouble in Little China, The People Under the Stairs

Alarivi vas. oik: The Exterminator, The Adventures of Buckaroo Banzai Across the 8th Dimension

Ylärivi vas. oik: Action Jackson, The Fly

Alarivi vas. oik: Island of Death, The Oblong Box/Scream and Scream Again

Bonuksena vielä nämä:

Päivän sinireiskabongaus: House IV - The Repossession

Naapurissa kummittelee. Neljännen ja toistaiseksi viimeisen kerran. Sarjan kolme ensimmäistä osaa julkaistiin täällä meilläkin aikoinaan  DVD-formaatissa, mutta tätä nelosta jostain selittämättömästä syystä taasen ei. Unohtuiko se vai oliko kyseessä täydellinen tietämättömyys nelososan olemassa olosta? Sitä tarina ei valitettavasti kerro. Vaan eipä tuolla enää niin väliä ole, sillä nyt tämäkin leffasarja löytyy kokonaisuudessaan meikäläisen hyllyköstä. Onko se hyvä vai huono juttu, sen saatte päättää ihan itse.

Arvosteluni sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta voi halutessaan käydä lukemassa täältä ja heti perään täältä. Kolmannen osan arvostelun aikataulu on toistaiseksi vielä auki, mutta eiköhän sekin tule tänne jossakin kohtaa naputelluksi, jahka vain saisin kyseisen leffan jossakin kohtaa uudestaan katsotuksi.

Weather Wars (2011) aka Storm War

Kuvaus: Veljekset David (Jason London) sekä Jacob Grange (Wes Brown) ovat kumpainenkin kovan paikan edessä. Tiedemies ja ilmastontutkija isänsä Marcus (Stacy Keach) on nimittäin kadottanut sen viimeisenkin Muumin laaksosta, janoten veristä kostoa Washingtonissa politikoivalle senaattori Aldrichille (Lance E. Nichols) ja vähän muillekin. Näin siksi, että juuri Aldrich oli se, joka hyllytti Marcuksen elämäntyönsä parista, eli kehittelemästä säätilan muutoksiin pohjautuvaa asetta, jota sitten käyttää mahdollisia (miksei mahdottomiakin) vihollisia vastaan. Marcus otti uutisen potkuistaan vastaan yllättävän hyvin. Menemällä nupistaan sekaisin jopa siinä määrin, että on valmis tuhoamaan Washingtonin, Aldrichin ja kaiken tielleen osuvan kostonsa saadakseen. Aika on kortilla, joten veljesten on toimittava nopeasti, mikäli mielivät pysäyttää mieleltään puolikkaan isänsä, ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä.

Tuomio: Itsensä aivan liian vakavasti ottava SyFy Channel tuotos, josta on vaikea lähteä erikseen laukomaan mitään kovinkaan ylistävää lausuttavaa. Pari kohtuu hyvä efektiä, paljon puhetta ja kehnoa dialogia sekä päästään vialla oleva Stacy Keach. Antamani tähtimäärän näette tuosta alta.

Päivän sinireiskabongaus: Stephen King's Silver Bullet

Lähti mukaan aamusella, kun kävin pienehkön tauon jälkeen koluamassa läpi keskustan kirppareita.

Saksajulkkarihan tuo on, mutta eipä se pahasti haittaa, sillä siinä on valittavana myös englanninkielinen ääniraita. Kympin se kustansi, mutta ostin sen silti pois kuleksimasta. Tuohonkaan kuitenkaan ihan joka päivä reissuillaan törmää.

Päivän sinireiskabongaus: Payback Time Triple Feature

Se mikä tekee tästä nimenomaisesta löydöksestä minulle erityisen mieluisan, on tuo keskimmäisessä kuvassa näkyvä Silent Rage, jota tähdittää universumimme kovin jäpikkä Chuck Norris. Pitkään olen kyseistä leffaa itselleni havitellut, ja nyt tänään sen sitten onnistuin itselleni viimein hankkimaan. Yksi virstanpylväs on siis jälleen saavutettu, joten voin suunnata etsintöni hyvillä mielin muihin kohteisiin.

Bonuksena samassa paketissa tulevat sitten nuo kaksi muuta toiminnan täytteistä tuotosta, jotka kumpainenkin ovat tahoillaan varsin mainioita tuotoksia. Vaan nyt jos sallinette, niin menen katsastamaan tuota Norrisin Mieletöntä raivoa. Edellistä kerrasta kun on ehtinyt jo kulumaan laittoman pitkä aika.

Female Fight Club (2016) aka Female Fight Squad

Kuvaus: Rebecca 'Bex the Beast' Holt (Amy Johnston) ansaitsi aikoinaan mainetta ja kunniaa otellessaan Las Vegasin alamaailmassa järjestetyissä laittomissa otsaanlyönti ja potkimisturnajaisissa. Sittemmin Bex tuli kuitenkin järkiinsä, jättäen tappelemisen sikseen erään brutaalisti päättyneen matsin jälkeen. Sin Cityn välkkyvät valot saivat jäädä, uuden elämän alkaessa kaukana kaikesta entisestä erään eläimiin erikoistuneen hoitopaikan työntekijänä. Tosin vain siihen saakka, kunnes klinikalle saapuu kaksi koiratappeluja ylläpitäviä konnanketaleita, joiden käyttäytymisen vuoksi Beccalla menee kuppi nurin, ja hän vetää kaksikkoa isosti lättyyn. YouTube-videotahan siitä pukkaa ja andiamoa takalistoon yksin tein.

Päivänä eräänä Beccan sisko Kate (Courtney Palm) ilmestyy kuin tyhjästä ovelleen kolkuttelemaan, kertoen olevansa pahemmassa kuin pulassa. Käy ilmi, että Kate on pystyssä sievoisen summan rahaa nicolascagemaisesti käyttäytyvälle ilkiömurhamiespromoottori Landon Jonesille (Rey Goyos), joka saadakseen rahansa takaisin pakottaa Katen ystävättärineen ottelemaan järjestämissään otteluissa, joissa sääntöjä ei tunneta, eikä armoa liioin anneta. Kate haluaa voittaa mainitun turneen, mutta niin tehdäkseen hän tarvitsee siskonsa välitöntä apua treenaamiseen. 

Empivä Bex ei oikein tiedä mitä tehdä, joten hän kääntyy vankilassa tuomiotaan (rikoksesta, jota hän ei välttämättä tehnyt) kärsivän iskä Holtin (Dolph Lundgren) puoleen. Langan päässä oleva iskä Holt kehoittaa Bexiä auttamaan siskoaan, koska perhe ja kaikkea sitä soopaa. Niinpä Bex ryhtyy treenaaman Katesta ja tämän kavereista armottomia lähitaistelukoneita, joiden edessä jokainen vastaan tuleva naistaistelija on vastaantuleva naistaistelija. Paitsi, että ei. Kate päätyy erään matsin jälkimainingeissa sairalaan ja hetikohta sen jälkeen hautuumalle koiranputkea pukkaamaan. Käy ilmi, että Katen kuolemasta on vastuussa edelleenkin nicolascagemaisesti käyttäytyvä Landon Jones, jolle pahoin suututettu Bex the Beast tietenkin vanhan kaavan mukaan vannoo veristä kostoa, ja josta vihasta kihisevä nainen on valmis hakkamaan ulosteet siltä seisomalta pihalle tilit siten tasoittakseen. Viimeinen taisto hyvän ja päästään pahoin vialla olevan pahan välillä on valmis alkamaan...

Tuomio: Tylsä ja pitkäveteinen turpaanvetomökellys, jossa puhetta kyllä piisaa, muttei juurikaan sitä toimintaa. Muutoinkin tarina itsessään on täynnä moneen kertaan kierrätettyä kliseematskua, tarjoten siten hyvin vähän mitään sellaista, mitä emme olisi jo aiemmin ehtineet nähdä, vieläpä paremmin toteutettuna. Dolph Lundgrenin suoritus on lyhyen läntä, mutta ehtii mies sentään puhua puhelimessa, tapella kerran vankilassa kanssaistujiensa kanssa ja vitsailla ontuvasti jälleen kerran kemian insinöörin koulutuksestaan. Jopa vitsitkin ovat tässä pätkässä kierrätyskamaa, heh. Yksi tähti, sillä oli tämä sen luokan pökkelöintiä, ettei tälle hyvällä omatunnollakaan kehtaa enempää tässä kohdin antaa.

A Warlock's Home is His Castle...Forever!

Muutama joulua ennen ja sen jälkeen hommaamani sinireiska...

Ylärivi vas. oik: Theatre of Blood, The Haunted Palace, Hands of the Ripper

Alarivi vas. oik: The Fall of the House of Usher, Saturn 3

Hammer Films: Hands of the Ripper (1971)

Kuvaus: Ollessaan pieni Anna (Angharad Rees) näkee isänsä Viiltäjä-Jackin ottavan äitinsä hengiltä varsin väkivaltaisin ottein. Viitisentoista vuotta myöhemmin Annasta on kasvanut moniongelmainen nuori nainen, joka saattaa hyvinkin olla edesmenneen isäpappansa pahan sisuisen hengen riivaama. Transissa ollessaan Anna suorittaa isänsä tavoin verisiä veritekoja, muttei jälkeenpäin muista sellaisia tehneensä. Sympatiaa Annaa kohtaan tunteva psykiatri John Pritchard (Eric Porter) ottaa tytön hoidettavakseen, vain pian huomatakseen ettei ehkä sittenkään olisi pitänyt niin mennä tekemään.

Tuomio: Siitäkin huolimatta, että omistan aika läjän erinäisiä Hammer-pätkiä, niin tämä Tappajan kädet on jotenkin kummassa aina onnistunut välttelemään minua, enkä siis sitä ole reissuillani matkaani mistään saanut napatuksi. Jälleen kerran pikainen käyntini suosikkidivarissa osoittautui hyödylliseksi, sillä sain tämänkin karussa pitkään ollen tuotteen viimeinkin alati kasvavaa kokoelmaani koristamaan. Olen löydökseeni siis enemmän kuin tyytyväinen.  

Millainen itse leffa sitten on? Noh, jossain määrin omituinen, mutta siitäkin huolimatta yllättävän hyvin pelittävä koktaili edwardiaanista pukudraamaa, johon on sekaan miksattu ripaus psykologista jännäriä, että myöskin vivahteita slasher-leffoista jokusen vuotta ennen niiden varsinaista tulemista. Kokonaisuutena ei ehkä parasta Hammeria, mutta tutusta kaavasta sopivasti poikkeavaa (Draculat, Frankensteinit yms.) sellaista, joten kolme tähteä on mielestäni siten oikeutettu määrä Hands of the Ripperille annettavaksi.

Pound of Flesh (2015)

Kuvaus: Deacon Lyle (Jean-Claude Van Damme) on entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka elättää itsensä kidnappauksen kohteeksi joutuneiden ihmisten takaisin kotiin omaistensa luo hakemisella. Erään pahoin pieleen menneen keikan jälkeen Deacon havahtuu takaisin todellisuuten hotellihuoneestaan, vain huomatakseen, että perskeles sentään joku kirugin taidot omaava pitkäkyntinen on vienyt häneltä toisen munuaisen pois tiäkseen. Munuaisen, jonka Deaconin oli tarkoitus luovuttaa muutaman päivän päästä veljensä Georgen (John Ralston) kuolemansairaalle tyttärelle. Sisäelin olisi saatava takaisin ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä, ja niinpä Deacon värvää reissulle tälle mukaansa vihamiehestä ystäväksi kääntyneen Kungin (Aki Aleong) kuin myöskin veljensä Georgen. Taistelu elämästä ja kuolemasta aikaa vastaan on valmis alkamaan...

Tuomio: Brysselin muskelina tunnettu Van Damme on viimevuosina onnistunut tekemään muutaman ihan mojovan, suoraa videolevitykseen päätyneen toimintapätkän, eikä tämä Pound of Flesh tee siinä suhteessa poikkeusta tuohon kaavaan. Toimintaa piisaa ihan mukavasti, ja juonen kuljetuskin pitää sisällään tarpeeksi käänteitä pitämään leffan mielenkiintoisena katsottavana. Taistelukohtauksiin Van Damme on tutuksi tulleen jalan nostamisen lisäksi ottanut mukaan elementtejä Ultimate Fighting ympyröistä, ja tästä syystä saammekin potkujen ja lyöntien lisäksi nähtäväksemme erinäisiä sidonta- ja painiliikkeitä, joita en muista miehen ennen tätä ikinä käyttäneen. Lähitaistelun vastapainoksi tarjoillaan aseellista toimintaa, joka taasen on puolestaan sitä samaa, mitä ennenkin. 

Valituksen aiheita löytyy enimmäkseen ajokohtausten tajuttoman kehnosta green screenauksesta, joka on tasoltaan täysin ala-arvoista katsottavaa, rikkoen elokuvallisen illuusion heti ensi-silmäyksellä täysin. Pientä ärsytystä meikäläisessä aiheutti myös John Ralstonin esittämän George Lylen uskonnollisuus, jota korostettiin väliin vähän turhankin ahkeraan. Vähempikin mainostus sen suhteen olisi kyllä riittänyt. Mutta muutoin tämä oli kokonaisuutena astetta parempaa Van Dammea, joten kolme tähteä on siinä suhteessa sille ihan hyvä määrä annettavaksi, ja sen verran se minulta siis tässä kohdin saakin.

Close Range (2015)

Kuvaus: Sonora, Meksiko. Tuhma huumekartellin johtaja Fernando "El Jefe" Garcia (Tony Perez) on mennyt tekemään sen, mitä hänen ei ikimaailmassa olisi pitänyt mennä tekemään. Jaa mitäkö? Noh, kidnappaamaan punttiksella Irakista olevan jenkkisoltun Colton MacReadyn (Scott Adkins) sisarentyttären Hailey Reynoldsin (Madison Lawlor). Coltonia tämän tyyppinen oma-aloitteisuus ottaa nimittäin sen verran pattiin, että raivosta kihisten hän lähtee sukulaislikkaansa konnan ketaleiden kynsistä siltä seisomalta väkivaltaa hyväksi käyttäen pois hakemaan. 

Yhden miehen pelastusoperaatiota suorittaessaan Colton nappaa matkamuistoksi mukaansa muistitikun, joka pitää sisällään tuiki tärkeää informatsuunia kartellin käymistä pisneksistä ja vähän muustakin harjoittamastaan rikollisesta toiminnasta. Tosin Colton itse ei tässä vaiheessa sitä vielä tiedä, vaan on enemmän keskittynyt toimittamaan Haileyn takaisin äitinsä Angelan (Caitlin Keats) luo Reynoldsin Arizonassa sijaitsevalle tilalle. Garcia puolestaan tietää tasan tarkkaan mitä tikulla on, haluten sen mitä pikimmin takaisin, janoten ohessa veristä kostoa Coltonille pelastusreissunsa yhteydessä tylysti hengiltä tappamiensa alaistensa puolesta. Avukseen Garcia pyytää puhelimitse virkamerkkinsä pimeälle puolelle eksyneen Jasper Callowayn (Nick Chinlund) apulaisineen, ja pian Colton löytää itsensä keskeltä brutaalia henkiinjäämistaistoa, josta selvitäkseen hänen otettava käyttöönsä kaikki armeijassa oppimansa keinot, mikäli mielii pitää rakkaimpansa turvassa murhanhimoisilta, varastettua omaisuuttaan takaisin hakemaan tulleilta rikollisilta....

Tuomio: Halvalla tehty, lähes täysin yhdessä ja samassa paikkaa kuvattu toimintapläjäys, jonka juonellista ohuutta peitellään loppuun asti ruudin käryisillä ammuntakohtauksilla sekä Adkinsin taidokkaasti suoritetuilla lähitaistelusessioilla. Isaac Florentinen ja Scott Adkinsin yhteistuotannoista tämä on ehdottomasti tasoltaan se kaikista heikoin tuotos, pysyen katsottavuuden rajoilla vain ja ainoastaan päätähtensä turpiin mättö taitojen vuoksi. Ilman Adkinsin mukana oloa Close Range olisi saanut minulta yhden tähtykäisen, mutta koska mies on mukana menossa mukana, ja hyvässä vedossakin vielä, niin lätkäisenpä syystä siitä tuon toisenkin taivankappaleen lisää tähän tuomioni julistamisen loppuun. Että näin.

Aftermath (2017)

Kuvaus: Rakennustyömaata johtava Roman Melnyk (Arnold Schwarzenegger) odottaa innolla raskaana olevan vaimonsa Nadyan (Danielle Sherrick) ja tyttärensä Olenan (Tammy Tsai) paluuta Europaasta takaisin Amerikan mantereelle. Yhteisen kotinsakin Roman on ehtinyt koristelemaan asian kuuluvin tervetuliastoivotuksin ja rinnassaan sykkii jälleennäkemisen riemu.

Käy kuitenkin niin, että kohtalo puuttuu peliin ja Roman menettää läheisensä katastrofaalisen lento-onnettomuuden seurauksena, joka juontuu lennonjohtaja Jake Bonanosin (Scoot McNairy) huolimattomuusvirheestä. Ymmärrettävästi kummankin miehen maailmat romahtavat tapahtuneen johdosta, ja kumpainenkin koittaa jatkaa elämäänsä sisällä alati jäytävästä tuskastaan huolimatta. Ajan kuluessa Roman vaikuttaa päällisin puolin päässeen yli menetyksistään, mutta kaikki tuo on silkkaa harhaa, sillä koston liekki palaa edelleenkin voimakkaana sisuksissaan. Lopulta kostonhalu ja syyllisyys kohtaavat kohtalokkain seurauksin.

Tuomio: Enimmäkseen toiminnallista reippailuelokuvistaan tutuksi tullut Itävallan tammi Arnold Schwarzenegger astuu jälleen kerran mukavuusalueensa ulkopuolelle tässä väkevässä, tositapahtumista pohjan ottavassa draamassa, jonka tuottamispuolesta vastaa pätevistä pätkistään tunnettu Darren Aronofsky. Iso-Arska suoriutuu vaativasta surevan isän roolistaan mallikkaasti, vaikkakin hahmo tuntuukin jossain määrin  hyvin samankaltaiselta, kuin pari vuotta aiemmin ilmestyneessä Maggiessa, jossa Abigail Breslinin esittämä tytär päätyy zombin puremaksi. Se leffa tosin oli enemmälti kauhufantasiaa, kun taas tämä Aftermath on angstissaan kaikin puolin realistisempi tapaus. Loppuaan kohden edetessä saadaan mukaan myös hieman trillerimäisiä elementtejä, joka maustaa muutoin draaman puolella kulkevaa kerrontaa varsin mukavasti. Kolmen tähden arvoisesti.

Päivän Blu-ray bongaus: The Punisher (1989)

No nyt siellä joku jo ihmettelee, että mitäs kummallista sitä nyt tuossa on, ja että eikös sinulla tämä jo ennestäänkin hyllyssäsi ole. Noh, on toki, mutta yhden levyn versiona, ja siten ilman tänään hankkimani Saksa-julkaisun kakkoslevyllä bonuksena tulevaa workprinttiä. Keräilijäluonne kun olen, niin olihan tuo pakko napata matkaan, sillä jälleen kerran tiedä koska seuravaan kerran mahdollisuus moiseen eteen ilmaantuu.

Seppo Räty totesi aikonaan Saksan olevan paska maa. Tämän päivän ja niiden aiemmienkin hankintojeni perusteella varaan itselleni oikeuden olla Rädyn kanssa eriävää mieltä, heh.