Tiiseri: Escape From Death Block 13 (2019)

Escape From Death Block 13 (2018) posteri

Aika pahapersus posteriksi, vai mitä?

Who's That Girl (1987)

Kuvaus: Nikki Finn (Madonna) on viettänyt viimeiset neljä vuotta elämästään kiven sisällä poikaystävänsä murhasta, jota hän ei tehnyt. Päivänä eräänä Nikki pääsee lopulta ehdonalaiseen, joka taasen tarkoittaa sitä, että kosto elää sille, joka hänet syylliseksi aikoinaan lavasti. Kaulassaan Nikkillä roikkuu avain, jolla on oma tärkeä osansa kostonsa kruunajaisissa.

Vankilasta ulos astuttuaan Nikki tapaa Loudon Trottin (Griffin Dunne), nörttimäisen juristin, joka on saanut tehtäväkseen saattaa vastavapautuneen Philadelphiaan suuntaavaan bussiin. Trott on kaiken tämän hässäkän keskellä lipumassa avioliiton auvoiseen satamaan snobimaisen suloisen Wendy Worthingtonin (Haviland Morris) kera, joten kaveri on syystäkin hieman hermostuksissaan. Tilannetta ei helpota millään muotoa sekään, että Trottilla on lisäksi kyydissään Murray (Murray), harvinaislaatuinen kissapeto, joka sekin pitäisi ehtiä toimittaa jossakin välissä oikeaan osoitteeseensa. Nikkin astuessa kyytiin Trottin suunnitelmat heittävät pian yksi toisensa jälkeen häränpyllyä, sillä he saavat kannoilleen kaksin kappalein avainjahdissa olevia konnanketaleita, jotka puolestaan saavat peräänsä kaksin kappalein lakia ja järjestystä ylläpitäviä lainvalvojia. Vauhdikas, vaarallisia tilanteita kosolti tarjoava takaa-ajo läpi kaupungin katujen on valmis alkamaan.

Tuomio: Muutamia kohtuu hyviä oivalluksia sisällään pitävä komediayritelmä, joka loppujen lopuksi jää kuitenkin varsin hajanaiseksi viritelmäksi. Madonna näyttää hyvältä, mutta suunsa aukaistuaan käy nopeasti ärsyttämään hahmolleen ominaisella puhetyylillään. Griffin Dunne taasen esittää toopea lakimiestä helposti unohdettavasti. Kokonaisuutta ajatellen Who's that Girl tarjoilee katsojalleen sellaista kevyehköä, keskivertoista puolinaureskelua, joka mielenkiinnon herpaannuttua jää helposti taustalle muuta puuhastelua säestämään.

Fortress 2: Re-Entry (2000)

Kuvaus: Seitsemän vuotta sitten John Brennick (Christopher Lambert) suoritti uskaliaan paon autiomaan alla olevasta vankilasta. Siitä lähtien mies on elänyt vaimonsa Karenin (Beth Toussaint) ja poikansa Dannyn (Aidan Ostrogovich) kanssa karkulaisen elämää, kiertäen maata jahtaajiaan vältellen. Päivänä erään Brennickin onni kuitenkin loppuu, ja mies napataan kiinni verekseltään. Brennick toimitetaan siltä seisomalta uuteen huipputeknologiaan pursuavaan vankilaan, josta sieltäkin pakeneminen on mahdoton tehtävä. Enimmäkseen siksi, että tämä vankila sijaitsee avaruudessa, tuossa käymättömissä korpimaista vihoviimeisessä.

Vankilaa johtaa niljakkaan oloinen britti Peter Teller (Peter Malahide), jolla on oma kanansa kynittävänä Brennickin suhteen. Teller on nähkääs edelleenkin varsin katkera siitä, että Brennick onnistui pakenemaan autiomaan keskeltä ja sen alta sijaitsevasta putkastaan, ja lisäksi siitä, että tuhosi koko höskän niin tehdessään. Ei siis ihme, että Teller haluaa kostaa Brennickille kaiken tekemänsä. Brennick puolestaan haluaa paeta, ja onkin valmis tekemään kaikkensa päästäkseen takaisin vaimonsa ja poikansa luo...

Tuomio: Juonensa puolesta tämä Linnoituksen jatke on lähes identtinen ensimmäisen osansa kanssa, joten mitään uutta tai sen puoleen ihmeellistä tältä pätkältä on siinä suhteessa odottaa. Vain vankilan paikka on vaihtunut autiomaan alta avaruuden kylmyyteen. Kyllähän tämänkin silti katsoo mieluummin kuin selkäänsä ottaa, mutta mitään ihmeitä tältä pätkältä on turha odottaa. Mukana menossa hetkittäin olevaa Pam Grieriä olisin myös suonut näkeväni enemmältikin.

Fortress (1992)

Kuvaus: Eletään vuotta 2017. Maapallo kärsii massiivisesta ylikansoituksesta, josta syystä syntyvyyttä on ryhdytty säännöstelemään siten, että pariskunnilla saa olla lapsia vain yksi ja ainokainen. John Brenncik (Christopher Lambert) on kuitenkin mennyt rikkomaan tuota mainittua lakia, ja saattanut vaimonsa Karenin (Loryn Locklin) toistamiseen raskaaksi. John ja Karen yrittävät paeta rajan yli, mutta pahaksi onnekseen joutuvat yllätystarkastuksen kohteeksi. Tarkastuksen, joka totta kait lävähtää pahemman kerran reisille. Karen onnistuu pääsemään jahtaajiltaan karkuun, Johnin ollessa vähemmän onnekas. Mies napataan verekseltään kiikkiin ja passitetaan samoin tein vankilaan, josta pakeneminen on sula mahdottomuus. Eikä ihme, sillä se on valtaisa lasersätein ympäröimä betonibunkkeri, joka kaiken muun hauskan lisäksi on vielä haudattu varmuuden vuoksi 100 metrin syvyyteen autiomaan alle. Ray Breslinkään ei sieltä pakenemaan pääsisi ja hän sentäs tekee niitä hommia ammatikseen.

Vankilaa johtaa sadistinen ja mieleltään muutoinkin vinoon vahvasti vinksahtanut vankilanjohtaja Poe (Kurtwood Smith), jolla on omat katalahkot keinonsa pitää tuomiotaan kärsivät jatkuvassa herran pelossa ja nuhteessa. Jokaiseen vankiin nähkääs istutetaan magneettinen lähetin, jota miellyttävällä naisäänellä varustettu päätietokone sitten valvoo haukansilmällään. Yksikin väärä liike aktivoi lähettimessä olevan räjähteen, joka lähettää sääntöjä rikkoneen retaleen kilon palasina tuonpuoleiseen. Pako on siis kaikessaan äärimmäisen uhkarohkea ajatus, mutta Brennick on päättänyt sitä siitäkin huolimatta yrittää...

Tuomio: Kävin tuossa läpi noita leffahyllyjäni, etsiskellen mahdollisia kaksoiskappaleita ja muita turhakkeita, joita ajattelin jossakin kohtaa viedä divariin vaihtoon. Jokunen sellainen sieltä hyllyjen kätköistä löytyikin, ja niiden lisäksi tämä Stuart Gordonin (mm. Re-Animator, From Beyond) tirehtöröimä, ja Christopher Lambertin pökke... eh... tähdittämä futuristinen vankilapätkä, jonka päätin ottaa samalta seisomalta uudelleen katselun kohteeksi, että myöskin tämän päiväisen arvostelunikin. Löysin minä sen jatko-osankin, mutta siitä enemmälti myöhemmin, eli luultavasti tuossa ensiviikon aikana, mikäli vain saan sen siihen mennessä pois katsotuksi.

Ilmestyessään tämä tuntui tosi kovalta pätkältä, eritoten kun sen leikkaamattomana silloin näin. Valtion elokuvatarkastamon askarteluosaston toimesta VHS-julkaisustamme nimittäin silpaistiin 1 minuutin ja 39 sekunnin verran pois, ettei leffaa katsovat saisi päähänsä mitään kummia ajatuksia. Vaan nyt kun sen tuossa dvd:ltä uudestaan katsastin, niin ei tämä nyt ihan niin hyvä enää ollut kuin silloin aikoinaan sen koin olevan. Puitteet on kyllä hienot, toimintaakin piisaa, eikä gorenkaan ystäviä jätetä ulkopuolelle kylmettymään. Siltinkin jokin tässä mätti ja pahasti. Ehkä se, ettei tämä oikeasti koskaan ollut kovinkaan kaksinen tuotos. Kakarana se vain tuntui siltä, kun oli se leikkaamaton versiokin ja kaikki. Lambert on pökkelömäinen ilmestys (jopa juonellisestikin) tässäkin, kuten muissakin tuotoksissaan. Kurtwood Smith yrittää parhaansa konnan roolissaan, muttei hänkään saa irti itsestään sitä samaa loistokkuutta kuin esim. vaikkapa RoboCopissa jokunen vuosi aiemmin. Jeffrey Combs sentäs toi jotakin lohtua kehiin, sillä hänen esittämänsä sivuosavanki varastaa koko shown olemuksellaan ja mukana olemisellaan. Näin ollen Linnoitus saakin minulta elokuvana sen kaiken kaksi tähteä, kolmannen mennessä bonuksena mainion roolin tekevälle Combsille, joka pelastaa mukana olemisellaan tämän pätkän uppoamisen unholan pohjattoman syvään suohon.

Traileri: Papillon (2018)

They Moved in on Her School... But She Had Some Moves of Her Own!

Otetaas muutama VHS-löydös esittelyyn tässä kohdin....

The Zero Option, Tiger Warsaw

Miami Vice III, Swamp Thing

The Sender, The People Under the Stairs

The Rescue, The Glass House

Lovely But Deadly, Mission Phantom

Traileri: Escape Plan 2: Hades (2018)

Female Fight Club (2016) aka Female Fight Squad

Kuvaus: Rebecca 'Bex the Beast' Holt (Amy Johnston) ansaitsi aikoinaan mainetta ja kunniaa otellessaan Las Vegasin alamaailmassa järjestetyissä laittomissa otsaanlyönti ja potkimisturnajaisissa. Sittemmin Bex tuli kuitenkin järkiinsä, jättäen tappelemisen sikseen erään brutaalisti päättyneen matsin jälkeen. Sin Cityn välkkyvät valot saivat jäädä, uuden elämän alkaessa kaukana kaikesta entisestä erään eläimiin erikoistuneen hoitopaikan työntekijänä. Tosin vain siihen saakka, kunnes klinikalle saapuu kaksi koiratappeluja ylläpitäviä konnanketaleita, joiden käyttäytymisen vuoksi Beccalla menee kuppi nurin, ja hän vetää kaksikkoa isosti lättyyn. YouTube-videotahan siitä pukkaa ja andiamoa takalistoon yksin tein.

Päivänä eräänä Beccan sisko Kate (Courtney Palm) ilmestyy kuin tyhjästä ovelleen kolkuttelemaan, kertoen olevansa pahemmassa kuin pulassa. Käy ilmi, että Kate on pystyssä sievoisen summan rahaa nicolascagemaisesti käyttäytyvälle ilkiömurhamiespromoottori Landon Jonesille (Rey Goyos), joka saadakseen rahansa takaisin pakottaa Katen ystävättärineen ottelemaan järjestämissään otteluissa, joissa sääntöjä ei tunneta, eikä armoa liioin anneta. Kate haluaa voittaa mainitun turneen, mutta niin tehdäkseen hän tarvitsee siskonsa välitöntä apua treenaamiseen. 

Empivä Bex ei oikein tiedä mitä tehdä, joten hän kääntyy vankilassa tuomiotaan (rikoksesta, jota hän ei välttämättä tehnyt) kärsivän iskä Holtin (Dolph Lundgren) puoleen. Langan päässä oleva iskä Holt kehoittaa Bexiä auttamaan siskoaan, koska perhe ja kaikkea sitä soopaa. Niinpä Bex ryhtyy treenaaman Katesta ja tämän kavereista armottomia lähitaistelukoneita, joiden edessä jokainen vastaan tuleva naistaistelija on vastaantuleva naistaistelija. Paitsi, että ei. Kate päätyy erään matsin jälkimainingeissa sairalaan ja hetikohta sen jälkeen hautuumalle koiranputkea pukkaamaan. Käy ilmi, että Katen kuolemasta on vastuussa edelleenkin nicolascagemaisesti käyttäytyvä Landon Jones, jolle pahoin suututettu Bex the Beast tietenkin vanhan kaavan mukaan vannoo veristä kostoa, ja josta vihasta kihisevä nainen on valmis hakkamaan ulosteet siltä seisomalta pihalle tilit siten tasoittakseen. Viimeinen taisto hyvän ja päästään pahoin vialla olevan pahan välillä on valmis alkamaan...

Tuomio: Tylsä ja pitkäveteinen turpaanvetomökellys, jossa puhetta kyllä piisaa, muttei juurikaan sitä toimintaa. Muutoinkin tarina itsessään on täynnä moneen kertaan kierrätettyä kliseematskua, tarjoten siten hyvin vähän mitään sellaista, mitä emme olisi jo aiemmin ehtineet nähdä, vieläpä paremmin toteutettuna. Dolph Lundgrenin suoritus on lyhyen läntä, mutta ehtii mies sentään puhua puhelimessa, tapella kerran vankilassa kanssaistujiensa kanssa ja vitsailla ontuvasti jälleen kerran kemian insinöörin koulutuksestaan. Jopa vitsitkin ovat tässä pätkässä kierrätyskamaa, heh. Yksi tähti, sillä oli tämä sen luokan pökkelöintiä, ettei tälle hyvällä omatunnollakaan kehtaa enempää tässä kohdin antaa.

Aftermath (2017)

Kuvaus: Rakennustyömaata johtava Roman Melnyk (Arnold Schwarzenegger) odottaa innolla raskaana olevan vaimonsa Nadyan (Danielle Sherrick) ja tyttärensä Olenan (Tammy Tsai) paluuta Europaasta takaisin Amerikan mantereelle. Yhteisen kotinsakin Roman on ehtinyt koristelemaan asian kuuluvin tervetuliastoivotuksin ja rinnassaan sykkii jälleennäkemisen riemu.

Käy kuitenkin niin, että kohtalo puuttuu peliin ja Roman menettää läheisensä katastrofaalisen lento-onnettomuuden seurauksena, joka juontuu lennonjohtaja Jake Bonanosin (Scoot McNairy) huolimattomuusvirheestä. Ymmärrettävästi kummankin miehen maailmat romahtavat tapahtuneen johdosta, ja kumpainenkin koittaa jatkaa elämäänsä sisällä alati jäytävästä tuskastaan huolimatta. Ajan kuluessa Roman vaikuttaa päällisin puolin päässeen yli menetyksistään, mutta kaikki tuo on silkkaa harhaa, sillä koston liekki palaa edelleenkin voimakkaana sisuksissaan. Lopulta kostonhalu ja syyllisyys kohtaavat kohtalokkain seurauksin.

Tuomio: Enimmäkseen toiminnallista reippailuelokuvistaan tutuksi tullut Itävallan tammi Arnold Schwarzenegger astuu jälleen kerran mukavuusalueensa ulkopuolelle tässä väkevässä, tositapahtumista pohjan ottavassa draamassa, jonka tuottamispuolesta vastaa pätevistä pätkistään tunnettu Darren Aronofsky. Iso-Arska suoriutuu vaativasta surevan isän roolistaan mallikkaasti, vaikkakin hahmo tuntuukin jossain määrin  hyvin samankaltaiselta, kuin pari vuotta aiemmin ilmestyneessä Maggiessa, jossa Abigail Breslinin esittämä tytär päätyy zombin puremaksi. Se leffa tosin oli enemmälti kauhufantasiaa, kun taas tämä Aftermath on angstissaan kaikin puolin realistisempi tapaus. Loppuaan kohden edetessä saadaan mukaan myös hieman trillerimäisiä elementtejä, joka maustaa muutoin draaman puolella kulkevaa kerrontaa varsin mukavasti. Kolmen tähden arvoisesti.

When Crime Becomes a War, it Takes a Soldier to Win it

Parit viimeaikaiset VHS-nauhalöydöt tähän kohtaan...

Ylärivi vas. oik: Nick Knight, Soldier's Revenge, Penitentiary II

Alarivi vas. oik: The Overthrow, Liberty & Bash

"How much Keeffe is in this movie?"

"Miles O'Keeffe!"

American Kickboxer 1 (1991)

Kuvaus: B.J. Quinn (John Barrett) on potkunyrkkeilyn keskisarjan hallitseva maailmanmestari. Mainitun lisäksi hän on myös pahapäinen tulisielu ja äkkiväärä jäärä, jolla on ilmiöimäinen tapa ajautua vaikeuksiin silloinkin, kun sitä vähiten halajaa. Valmentajansa järjestämillä kokkarikesteillä Quinn ajautuu törmäyskurssille vanhan arkkivihollisensa Jacques Denardin (Brad Morris) kanssa, ja pian kaksikko jo mitteleekin voimiaan otsaanlyöntikilpailun merkeissä. Ärhäkän kärhämän tuoksinassa tapahtuu kamalia, kun eräs Quinnin iskuista osuukin Denardin sijasta kaveriinsa Keniin (Gavin Hood) ja tämä menettää syystä tästä henkensä.

Quinn tuomitaan kaverinsa taposta vuoden päiviksi kiven sisään, ja räpsähtääpä kirskikkana kakun päälle vielä roppakaupalla kilpalukieltoakin. Jopa siinä määrin, että uransa menestyksekkäänä kickbokserina tulee siten päätökseensä. Tuomionsa istuttuaan Quinn vapautuu vain kuullakseen, että Denardista on tullut keskisarjan mestari, eikä kovinkaan kaksinen sellainen. Tyyppi kun ei pelaa reilusti, vaan kieroilee ja kikkailee sen minkä ehtii vyön itsellään pitääkseen. Lisäksi Denard haluaisi niin kovin edelleenkin ottaa matsia Quinnin kanssa, ja niinpä öykkärimäinen mestari haastaakin (Quinnin kilpailukiellosta huolimatta) kiistakumppaninsa otteluun elämästä ja sadasta tuhannesta dollarista riihikuivaa kahisevaa. Kaksi miestä. Kehä. Yksi voittaja.

Tuomio: Kaikin puolin kehno turpiinmättöpökkelöinti, joka jostakin kumman syystä sai muutamaa vuotta myöhemmin jatko-osan, jolla ei ole mitään tekemistä ykkösosan kanssa. Siitä lisää sitten, kun saan sen jossain vaiheessa pois katselluksi.

Hard Justice (1995)

Kuvaus: Nick Adams (David Bradley) on kovaotteinen ja keinoja kaihtamaton ATF-agentti, joka on jo pidemmän aikaa koittanut toimittaa laitonta asekauppaa harjoittavan Jimmy Wongin (Yuji Okumoto) telkien taa tiilenpäitä lukemaan. Erään ruudinkatkuisen ratsian yhteydessä Nick saa Jimmyn viimein kiikkiin, mutta pidätyksellä on hintansa, sillä kaiken sen hässäkän keskellä viaton siviili saa surmansa, ja se taasen saa agenttimme mielen matoakin matalammaksi. Rinnassa riippakiven lailla painavaa tuskaa lisää entisestään myös tieto siitä, että työtoverinsa ja paras ystävänsä Manny on menettänyt henkensä ollessaan soluttautuneena vankilassa olevien rikollisten keskuudessa. Hämäräperäisissä olosuhteissa vieläpä, kuinkas muutenkaan.

Nick haluaa selvittää ystävänsä murhan, ja sen tehdäkseen mies ujuttaa pomonsa Dickersonin (Clabe Hartley) avustuksella itsensä kiven sisään samaiseen rangaistuslaitokseen, jonka uumenissa Mannyn päivät niin tylysti päätettiin. Käy ilmi, että vankilaa johtava johtaja Pike (Charles Napier) on sisuksiltaan läpimätä rötösherra, joka johtaa valtakuntaansa omaan armottomaan tyyliinsä, apurinaan sadistisen pirullinen Riggs (Alon Stivi) sekä rumaksi tikuksi leikkisästi kutsumansa kumipuun oksa, jolla on niin hitsin kiva piestä tottelemattomia vankipoloja henkihieveriin saakka. 

Tutkimuksiaan suorittaessaan Nick saa pian huomata olevansa yksin vastakkain vaarallisen järjestäytyneen alamaailman aseiden salakuljetusjoukkion kansssa. Edessä on väistämätön yhteenotto Jimmy Wongin kanssa, josta vain yksi voi selvitä hengissä maaliin...

Tuomio: Mikäli elokuvien olisi mahdollista saada lapsia, niin tämä Lain kova koura edustaisi pätevähkösti John Woon ohjaaman Hard Boiledin ja amerikkalaisen B-toimintapläjäyksen jälkikasvua vankiladraamalla hitusen höystettynä. Toimintakohtaukset ovat näyttävästi toteutettuja, räjähdyksiä piisaa plenty ja leffan jälkeen voi telkkarin edestä helposti kerätä reisiin asti yltävän läjän savuavia hylsyjä pois kuljeksimasta. Niin ja kun kerran pääosassa heiluu entinen Amerikan ninja David Bradley, tietää se sitä, että jalalla laitetaan toista otsaan koreasti useammin kuin laki sitä ehkä sallisi. Edesmennyt Charles Napier velmuilee oivallisesti yhtenä konnan ketaleista kuten olettaa sopii ja pääseepä mies leffan loppupuolella ottamaan osaa aseelliseen toimintaankin Uzit kummassakin kädessään I Will Have Orderia isoon ääneen huudellen. Enpäs heti muista moista mieheltä aiemmin missään muussa yhteydessä nähneeni, eli jo pelkästään se on näkemisen arvoinen suoritus kaiken muun mesoamisen ohessa.

Asfalttisoturista ja Commandosta tutuksi tullut Vernon Wells on hänkin mukana menossa, mutta hänestä mieleen ei jää oikeastaan mitään muuta kuin naamansa Magic Markerilla hätäisesti sutattu Mike Tyson tyyppinen tatska. Bennettin höyryt jäävät tässä pätkässä siten täysin päästämäti, joten ei hänestä tässä kohdin sen enempää. Loppuun voisi mainita vielä sen, että tämä leffa jäi Professori Toru Tanakan viimeiseksi ennen kuin sydänkohtaus vei miehen manan majoille viitisen vuotta myöhemmin. Surullista, mutta täyttä totta. Tähdet vielä ja sitten on tämäkin arvostelu taputeltu. Kokonaisuutena Hard Justice onnistui olemaan kaikinpuolin hyvinkin viihdyttävä tapaus, ja kuuluu David Bradleyn lyhyeksi jääneen uran ehtaan parhaimmistoon, ainakin mitä tulee niihin leffoihin, joita minä mieheltä olen tähän päivään mennessä ehtinyt näkemään. Kolme tähteä onkin näin ollessa se ainoa oikea määrä, jonka tälle tohdin antaa, joten sen verran minä sille siis annan.

Keanu (2016)

Kuvaus: Allentownin pojiksi kutsutut palkkatappajat Oil (Jordan Peele) ja Smoke Dresden (Keegan-Michael Key) iskevät tuhoisin seurauksin meksikolaisen huumekartellin tiloihin, ottan hengiltä kaikki siellä oleilevat pulverivalmistajat. Paikan pomo King Diaz (Ian Casselberry) mukaan lukien. Tai noh, ei sentäs kuitenkaan ihan kaikkia, sillä Diazin suloinen kissanpentu Iglesias selviää teurastuksesta kuin ihmeen kaupalla, karaten rikospaikalta minkä nyt pienistä jaloistaan pääsee omille teilleen. 

Toisaalla Rell (jälleen Jordan Peele) on juuri päätynyt naisystävänsä hylkäämäksi ja on tapahtuneesta luonnollisesti enemmän kuin rikki, poikki, että myöskin jonkin verran halkikin. Rellin ahdinko muuttuu kuitekin hetkessä auvoksi, kun hän löytää ulko-oveltaan Diazilta jälkeen jälkeen kissanpoikasen, jonka nimeää leikkisästi Keanuksi. Tiedättehän, sen saman nimisen näyttelijän mukaan. Paikan päälle heilahtaa ohessa myös Rellin serkkupoika Clarence (jälleen Keegan-Michael Key) lohdutuksen sanoja kovia kokeneelle sukulaiselleen tarjoamaan. Keanunkin Clarence tapaa ja kaikilla on niin mukavaa, niin mukavaa että hymyynhän se suu vetää väkisinkin.

Jonkin aikaa myöhemmin Clarencen vaimo Hannah (Nia Long) lähtee viikonloppua viettämään erään miespuolisen perhetuttunsa ja tämän tyttären kera. Miehen vaimonkin piti alunperin lähteä matkalle mukaan, mutta kuinka ollakaan pahemman luokan mahataudin vuoksi hän ei sitten osallistukaan reissulle tälle alkuunkaan. Epäilyttävääkö? No totta hitossa on ja muita vastaavia huudahduksia. Rell ja Clarence hyödyntävät keskenään oloaikansa käymällä katsomassa Liam Neesonin tähdittämän uutuuselokuvan. 

Kotiin palattuaan kaksikko löytää Rellin huushollin sekaisin pengottuna, eikä Keanua näy sitten niin missään. Tapahtuneesta suunniltaan olevat serkukset suuntaavat tiensä naapurissa asuvan ruohokauppiaan Hulkan (Will Forte), joka vastahakoisesti paljastaa, että paikallinen gangsta Cheddar (Method Man) on saattanut muine ganstoineen murtautua oman talonsa sijasta vahingossa Rellin vastaavaan. Hulka paljastaa Cheddarin jengeineen oleilevan keskustassa sijaitsevassa strippiluolassa, jonne Rell ja Clarence tiensä pian löytävätkin. Keanun takaisin saadakseen serkusten on soluttauduttava asiaankuuluvien peiteroolien (Rellistä tulee Tectonic. Clarencesta taasen Shark Tank) turvin Cheddarin poppooseen. Eikä aikaakaan, kun alati toheloiva kaksikkomme löytää itsensä keskeltä armotta iskevää huumebisnestä, jossa yksikin väärä liike voi koitua hengen päälle kohtalokkaaksi.

Tuomio: Nopeasti rasittavaksi käyvä toimintabuddykomedia, jossa hyvien vitsien sijasta kuulla aimo läjä kehnoja sellaisia. Kissanpentu oli kyllä kieltämättä aikasta söötti. Siitä tuo yksi antamani tähti. Jo mainittujen näyttelijöiden mukana menossa ovat myös Anna Faris omana itsenään, mutta kokkelipäisenä versiona. Niin ja tottakait Keanu Reeves, joka lainaa ääntään hetkellisesti Keanu kisuliinille.

"Heeere's Keanu!"

One Deadly Tournament. A Last Fight For Freedom.

Pitäydytääs edelleenkin hetki leffalöydösten ihmeellisessä maailmassa, sillä tänä aamuna tuli tehtyä muutama mukavan oloinen löydös...

Ylärivi vas. oik: Silver Dragon Ninja, Kill or Be Killed, The Arena

Alarivi vas. oik: Hercules/The Adventures of Hercules, Horror Hotel, Undisputed III: Redemption

Pro Wrestlers vs Zombies (2014)

Kuvaus: "The Franchise" Shane Douglasille (Himself) käy narutetussa neliössä painiessaan pienoinen kömmähdys, jonka seurauksena vastustajansa päätyy lappu varpaassa ruumishuoneelle ikuista lonkkaa vetämään. Edesmenneen kalsaripainijan velipoika Angus (Ashton Amherst) on luonnollisesti raivoissaan mämmikouraiselle Douglasille, janoten välitöntä kostoa tätä kohtaan. Niinpä Angus tekee kuten jokainen meistä tekisi samassa tilanteessa, eli suorittaa saatanallisen rituaalin, manaten esiin muinaistakin muinaisemman demonin, joka palkitsee uskollista palvojaansa voimalla herättää kuolleet takaisin henkiin. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Angus onnistuu myös keplottelemaan Douglasin, Roddy Piperin (Himself) sekä ryppään muita showpainijoita ottamaan osaa hylätyssä vankilassa järjestämäänsä painitapahtumaan rahallista korvausta vastaan. Rangaistuslaitokselle saavuttuaan karu totuus paljastuu sankareillemme. Ei ole mitään painitapahtumaa. On vain Zuul! Ei vaineskaan. Ei siis ole mitään painitapahtumaa. On vain lauma ihmislihaan mieltyneitä zombeja, joiden mädäntyvän visvaisen lihamuurin läpi painijoiden on taisteltava, mikäli mielivät pistää stopin Anguksen mielipuoliselle kostolle.

Tuomio: 

Elokuvana:                          Pölhöviihteenä:

Traileri: Death House (2017)

Today We Kill, Tomorrow We Die! (1968) aka Today It's Me, Tomorrow It's You! aka Oggi A Me... Domani A Te!

Kuvaus: Django... ei kun siis.. eh...Bill Kiowa (Brett Halsey aka Montgomery Ford) vapautuu vankilasta vietettyään siellä viimeiset viisi vuotta vaimonsa murhasta, jonka tekijäksi tuhma rosvon ketale James Elfego (Tatsuya Nakadai) jengeineen hänet niin kovin katalasti aikoinaan lavasti. Ennen rangaistuslaitoksesta poistumistaan Kiowa saa vankilanjohtajalta takaisin takavarikoidun omaisuutensa, jääden kuitenkin paitsi kuudesti laukeavaansa, sillä sen palauttaminen olisi vastoin sääntöjä. Onneksi Amerikassa aseen hankkiminen on helpompaa kuin heinänteko, ja niinpä Kiowa karauttaakin polleine polleineen lähimpään pueblon pahaseen pyssyä pätevää hankkimaan. 

Aseen oston ja kahden Elfegon lähettämän viestin välittäjän listimisen jälkeen Kiowa suuntaa tiensä isäpappansa maatilalle, sillä sieltä löytyy lipas, jonka sisuksista taasen löytyy iso nivaska vihreäselkäisiä, joiden käyttökohdekin on jo valmiiksi määritelty. Kostonsa saadakseen Kiowa aikoo nimittäin palkata avukseen neljä maan parasta pyssymiestä, eli jykevän jätin Walrus O'Bannionin (Bud Spencer), lainvalvojaksi ryhtyneen ex-rikollisen Jeff Miltonin (Wayde Preston), naisten kanssa alati pelehtivän Bunny Foxin (Franco Borelli aka Stanley Gordon) sekä kovan korttihuijarin maineessa olevan Francis 'Colt' Moranin (William Berger).  Autiomaan läpi ratsastaessaan tuoreeltaan muodostettu viisikko löytää ryöstetyksi tulleet postivaunut, päästen siten Elfegon ja tämän jengiläisten jäljille. Koston veret seisauttava hetki on pian koittava...

Tuomio: Peruskostoteemalla valjastettu perusspaguwestern, joka olemassa olollaan ei juonensa puolesta tarjoile mitään tutuksi tulleesta kaavasta poikkeavaa. Kertakatsomisella siltikin kohtuullisen viihdyttävä tapaus. Edustaa hiljattain edesmenneen Bud Spencerin vakavamman puoleista tuotantoa.

Päivän leffabongaus: Kickboxer 3 & 4

Tiettyjen moniosaisiksi aikojen kuluessa revenneiden leffojen hankinta voi väliin olla varsin turhauttavaa puuhaa. Näin siksi, että niistä on joko painos loppunut, tai sitten ovat vain muutoin varsin vaikeasti tavoitettavissa. Kickboxerin jatko-osat kuuluvat (ainakin omalla kohdallani) tuohon viimeksi mainittuun kategoriaan, sillä eipä niitä ole silmieni eteen reissuillani pahemmin ole osunut. Ei ainakaan ennen eilistä iltapäivää, jolloin meikällä kävi vaihteen vuoksi ns. säkämäiskä. Suosikkidivarissa pikaisesti vieraillessani tein nimittäin tuon vieressä komeilevan löydöksen, jonka suhteen olen enemmän kuin tyytyväinen. Vitosen kun vielä jostakin löydän, niin sitten tämäkin leffasarja alkaa olla kokoon keräilty.

Okei, okei, sieltä on se ekan pätkän riimeikki tuloillaan, ja listaapa IMDb City of Bloodin osaksi Kickboxer saagaa, mutta tuo riimeikki on (Van Dammen mukana olosta huolimatta) täysin oma juttunsa, ja tuon jälkimmäisen toteutuminenkin on näillä näkymin epävarmaa, joten en laske kumpakaan siinä suhteessa mielelläni kuvaan mukaan.

In Their World, You Can't Buy Freedom, But You Can Steal It

Tässä kohtaa lienee syytä luoda pikainen katsahdus viimeaikaisiin leffahankintoihini...

Ylärivi vas. oik: 4 Movies Ghost Stories, The Terror Within/The Terror Within II, Bound

Alarivi vas. oik: Strange Invaders/Invaders From Mars, Orinoco - Prigioniere Del Sesso, Motel Hell

Ylärivi vas. oik: Killer's Kiss, The Killing, Scream of the Banshee

Alrivi vas. oik: Fear No Evil, John Wick, Classics Collection 1

Ja sitten olisi vielä nämä...