torstai 5. toukokuuta 2016

Päivän leffabongaus: Kickboxer 3 & 4

Tiettyjen moniosaisiksi aikojen kuluessa revenneiden leffojen hankinta voi väliin olla varsin turhauttavaa puuhaa. Näin siksi, että niistä on joko painos loppunut, tai sitten ovat vain muutoin varsin vaikeasti tavoitettavissa. Kickboxerin jatko-osat kuuluvat (ainakin omalla kohdallani) tuohon viimeksi mainittuun kategoriaan, sillä eipä niitä ole silmieni eteen reissuillani pahemmin ole osunut. Ei ainakaan ennen eilistä iltapäivää, jolloin meikällä kävi vaihteen vuoksi ns. säkämäiskä. Suosikkidivarissa pikaisesti vieraillessani tein nimittäin tuon vieressä komeilevan löydöksen, jonka suhteen olen enemmän kuin tyytyväinen. Vitosen kun vielä jostakin löydän, niin sitten tämäkin leffasarja alkaa olla kokoon keräilty.

Okei, okei, sieltä on se ekan pätkän riimeikki tuloillaan, ja listaapa IMDb City of Bloodin osaksi Kickboxer saagaa, mutta tuo riimeikki on (Van Dammen mukana olosta huolimatta) täysin oma juttunsa, ja tuon jälkimmäisen toteutuminenkin on näillä näkymin epävarmaa, joten en laske kumpakaan siinä suhteessa mielelläni kuvaan mukaan.



Ei kommentteja: