keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Päivän nauhabongaus: Predator - saalistaja

Nyt siellä joku varmaan ihmettelee hiljaa itsekseen, että miksi se Tuoppi on tuon mennyt hankkimaan, kun se on ensinnäkin vhs-julkaisu, ja vieläpä Valtion elokuvatarkastamon torsoksi teurastama sellainen. Ja minä vastaan, että juuri siksi. Viimeksi nimittäin nähnyt tämän tollouden huipentuman - ja tarkoitan sillä niitä tökerösti tehtyjä leikkauksia, en itse elokuvaa - hyvin pitkälti sen vuokralle tullessa, joten on siitä jokunen vuosi ehtinyt siitäkin jo kulahtamaan.

Tuolloin tehdyt leikkaukset aiheuttivat äärimmäistä ärsytystä, jopa siinä määrin, että pakkohan se kokonainen versio oli jostakin käsiin etsiä. Sen katseleminen tämän rinnalla olikin sitten yhtä juhlaa, sillä olihan se nyt vaan niin hiton hienoa nähdä Predator kokonaisena, eikä minään totaalisen tautisena torsona, josta kaikki jännät kohdat oli menty saksimaan tylysti pois.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin tilanne on hieman toisenlainen. Nyt asialle tälle voi nauraa, ja sen minä kohta aioin tehdäkin nauhan pyörimään laittaessani. Olettaen, ettei siihen ole kukaan mennyt nauhoittamaan Salattuja elämiä päälle. Sekin mahdollisuus kun on valitettavasti aina olemassa.


Tuosta meitin lähikirpparilta mukaan puolestaan tarttui Godzilla - The Art of Destruction nimeä kantava opus, joka päällisin puolin vaikuttaa varsin coolilta hankinnalta. Hieman iltalukemista Predatorin jälkimainingeissa nääs.


4 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Hah! Tuo kasettiversio on se ensimmäinen jollaisena Predatorin näin ja vaikka silloin ei vielä tiennytkään mitä kaikkea oli pois leikattu niin kyllähän sitä huomasi sokea ja hajuaistitonkin että jotain mätää tanskanmaalla, sillä sen verran paljon oli poistettu ja vieläpä niin pahuksen kömpelösti. Hyvä leffa se silti tuollaisenaankin oli, mutta muulla kuin huumori- ja nostalgiamielellä ei sen pariin palaisi kun on nähnyt leikkaamattoman.

Tuoppi kirjoitti...

Nimenomaan juuri näin.

Graduated Cylinder kirjoitti...

Haluaisin nähdä Van Dammen Bloodsportin suomi-vhs:n juuri komediallisista syistä. Damme vain katsoo pahasti niin vastustajat kierivät maassa.

Tuoppi kirjoitti...

Et ole lajissassi ainoa tuon Bloodsportin suominauhan suhteen, sillä kovasti haluaisin itsekin nähdä. Nauhan löytäminen on vaan ollut hieman hankalaa, kun ei missään tunnu vastaan tulevan.