tiistai 31. toukokuuta 2016

Päivän sarjisbongaus: Freddy vs Jason vs Ash

Divarissa tuli taasen käytyä, niin kuin tuosta viereisestä kuvasta voi varmastikin hyvin päätellä. Sarjakuvaa lähti tällä kertaa mukaan, eli Freddy vs Jason vs Ash. Tarina kertoo, että New Line Cinema suunnitteli pienen hetken tekevänsä tästä legendaarisesta yhteismittelöstä jatkopätkän Freddy vs. Jasonille, mutta ei sitä sitten koskaan kuitenkaan tehnyt. Robert Englundin mukaan lähellä se kuitenkin kävi, projektin kaatuessa (ainakin osittain) siihen, että Sam Raimi halusi Ashin voittavan mittelön, ja sehän ei sopinut New Linelle alkuunkaan.

Bruce Campbell taasen piti ideaa alun alkaenkin pöljänä, sillä eihän Freddyä ja Jasonia voi oikeasti kukaan tappaa, ei edes Ash. Leffan lopussa molemmat kuitenkin havahtuisivat taasen henkiin seuravaa jatko-osoita varten, tehden siten juuri katsotun elokuvan tapahtumat sillä kurin täysin turhaksi.

Elokuvaa ei siis koskaan tehty, mutta sitä varten kirjoitettua kässäriä ei kuitenkaan viskattu roskiin, vaan sen pohjalta väsäiltiin sitten tuo kuvassa näkyvä sarjakuva, joka näin ollen toimii siis epävirallisena jatkeena Freddy vs. Jasonille. Että näin.


4 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Se on varmasti iso ongelma tälläisten ristisiitosten kohdalla, että jos jonkun pitää voittaa ja jonkun hävitä, niin kumman? En nyt tiedä kumman olisi pitänyt kamppailussa nosuta voittajaksi, Freddyn vaiko Jasonin, mutta kyllähän se vei pois aika hitosti tehoja kun tiesi ettei kumpikaan häviä. Joten vaikka se olisi suututtanut osan faneista, niin olisivat olleet rohkeita ja tappaneet toisen edes valheellisesti, eikä jättäen loppuun mitään silmäniskua.
Sama juttu minua ärsyttää supersankarileffoissa, kun niissä aina kukaan ei todellisuudessa kuole, vaan aina jätetään jokin päänsiirto-operaatio-kloonauskoe-idea takaportiksi. Sarjakuvissa se ei niinkään haitannut, mutta elokuvissa joissa superjotaintyypit ovat kuitenkin olevinaan edes jotenkin oikeita ihmisiä, pitäisi kohtalokkuutta olla lopullisenakin vaihtoehtona mukana.

Tuoppi kirjoitti...

Muutoinkin nämä versus leffat olleet aika kehnolaatuisia tapauksia. Ainoa onnistunut sellainen taitaa edelleenkin olla Kramer vastaan Kramer, mutta sillä pätkällä ei olekaan mitään tekemistä Freddyn, Jasonin, Alienin, Predatorin, Supermanin tai Batmanin kanssa.

Alkuperäismateriaalia tulee toki kunnioittaa, vaan saapi siitä jossain tapauksissa lipsuakin, jos supersankarin lopullisesta kuolemasta on tarinnan kulun ja draaman kaaren kannalta hyötyä.

...noir kirjoitti...

Ja kun ei se lopullinen kuolemakaan estä palaamasta jatko-osaan. Pois lukien Freddy vs. Jason ovat he molemmat kuolleet jokaisessa omassa leffassaan ja aina palanneet, mutta niissä sentään annetaan joka kerta ymmärtää juuri sen kerran olevan viimeinen. Freddy vs. Jason teki heti alussa selväksi ettei edes sitä huijausta aiota toteuttaa ja jos matsin lopputulos on etukäteen selvillä, niin mitä sitä loppuvihellykseen saakka enää katsomaan.

Tuoppi kirjoitti...

Kirottua, meitä on siis kusetettu rankimman kautta sopumatseilla vuodesta ja elokuvasta toiseen. Mistä voi käydä vaatimassa rahojaan takaisin?