Eye of the Tiger (1986)

Kuvaus: Buck Matthews (Gary Busey) on yhtäältä Vietnamin sodan veteraani ja toisaalta taasen entinen linnakundi (elokuvallisia kliseitä ei koskaan voi olla yhdelle hahmolle liikaa), jonka viimeisin tuomio tuli kuitenkin ehkä hieman liian heppoisin perustein. Voisipa jopa sanoa, että hänet passitettiin kiven sisään syyttömänä niihin tekoihin, joita hänen oikeudessa väitettiin tehneen. Elokuvalliset kliseet, you know.

Noh, vapaus koittaa viimein "Taalalle" ja mies suuntaakin tiensä heti takaisin kotikyläänsä, jossa hänen olisi tarkoitus aloittaa uusi elämä, vaimonsa Christien (Denise Galik) sekä pienen Jennifer (Judith Barsi) tyttärensä kera. Kotiin päästyään Buck kuitenkin pian huomaa, ettei kaikki ole enää niin kuin ennen. Kylä ja sen asukit elävät jatkuvan kauhun ja pelon vallassa. Tuhmia työkseen tekevä moottoripyöräjengi, Blade...

Ei, ei, ei... ei tuo Blade, vaan tämä (William Smithin esittämä) Blade.

Niin, siis kuten olin sanomassa tätä tuhmia tekevää moottoripyöräjengiä johtaa ilkeä Blade-niminen mies, jolla on (kuvassa näkymätön) takaraivoaan rumentava ja kaikin puolin tyhmän oloinen takatukka. Iltana eräänä rakennustyömäältä töistä kotiin matkaava Buck todistaa jengiläisten väkisinmakaamassa Dawnia (Kimberlin Brown), paikallista sisar hento valkoista. Buck puuttuu peliin, ajaen lava-autollaan pelehtivät pervertikot käpälämäkeen alta aikayksikön, pelastaen siten pulaan joutuneen hoitsun kohtalolta kamalalta. 

Baikkeri Blade pahoittaa luonnollisesti mielensä Buckin asioihinsa puuttumisesta. Yleisosastolle kirjoittelemisen sijasta Blade ottaa kovat keinot käyttöönsä, lähettäen uskolliset alamaisensa Matthewsin kämpille hulluina hilluskelemaan. Jopa siinä määrin, että kaiken sen tohinan keskellä Buckin vaimo saa väkivaltaisesti surmansa, tytär Jenniferin vaipuessa äitinsä murhan nähdessään shokin aiheuttamaan tiedottomuuden tilaan. 

Tapahtuneen vuoksi Buck kääntyy sheriffin (Seymour Cassel) puoleen, mutta turhaan, sillä tämä kieltäytyy tylysti auttamasta surunmurtamaa entistä linnakundia hädässään. Niinpä Buckille ei lopulta jää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa oikeus omiin käsiinsä, sitä itselleen saadakseen. Buck ottaa yhteyttä Jamieen (Jorge Gil), Miamissa ison luokan pulverikauppaa pyörittävään huumeparoniin, joka on päähenkilöllemme yhden pystyssä henkensä vankilassa pelastamisesta. Jamie toimittaa Buckille pölykapseleihin asti aseistetun erikoismaasturin, joka saisi itsensä James Bondinkin vihertämään kateudesta. Tarvittavaa tulitukea Buck saa myös J.B. Deveraux'lta (Yaphet Kotto), vanhalta Vietnam-buddyltään, jolta häneltäkin löytyy roppakaupalla tarvittavaa tietotaitoa konnanketaleiden kurittamiseen. Koston hetki on koittanut.

Tuomio: Gary Busey koston enkulina! Kolme tähteä ja jatkoon. Lopun maastoautoränttätänttäily on täyttä A-Tiimiä ;D

Traileri: The Mule (2018)

Braven (2018)

Kuvaus: Joe Braven (Jason Momoa) asuu ja elää Kanadan villiäkin villimmän luonnon keskiössä, puita kaataen ja niitä eteenpäin myös myyden. Isänsä Linden (Stephen Lang) asuu ja elää hänkin siellä, mutta sillä erotuksella, että hän kärsii muistisairaudesta, joka lopulta tulee koitumaan kohtalokseen. Baarissa ollessaan Linden ajautuu tahtomattaan kapakkitappeluun, sillä nainen jota vaimokseen niin kovin luuli, ei sitä oikeasti sitten ollutkaan. Nujakoinnin seurauksena Linden päätyy ottamaan lukua lasareettiin, saaden Joen tapahtuneen jälkeen mietteliääksi mitä tehdä isänsä suhteen. 

Hoitokotiin vaiko ei?

Mikäli vastasit hoitokotiin, niin pahoin meni pieleen se veikkaus. Joe päättää nimittäin viedä isänsä metsän siimeksessä olevalle mökille viikonlopuksi rauhoittumaan ja yhteistä laatuaikaa kanssaan viettelemään. Mökille saavuttuaan kaksikkoa odottaa kuitenkin odottamaton, että myöskin epämieluisa yllätys. Laukullinen heroiinia. Noutaajansa vartoillen. Pian rikolliset saapuvatkin omaansa pois hakemaan, ollen vähemmän innoissaan Joen ja Lindenin mökillä olosta, päättäen poistaa kumpaisenkin pois päiviltään. Iso virhe, sillä Joe ei ole ihan mikä tahansa puunkaataja, vaan mies, joka on valmis tekemään kaikkensa tuhotakseen pirulliset pulverikauppiaat ja suojellakseen siinä ohessa perhettään. Armoton taistelu elämästä ja kuolemasta on valmis alkamaan...

Tuomio: Semmoista pikkukivaa, yhden illan helposti unohdettavaa äksönpläjäystä tässä meille katsojille kovasti tarjoillaan. Ei yritä millään muotoa keksiä pyörää uudestaan, vaan luottaa vanhaan hyvään kaavaan, josta syystä ennalta-arvattavuus nostaa paikoin rumaa päätään. Momoan kirveellä riittää töitä ja mies suoriutuu osastaan varsin mallikkaasti. Stephen Lang vetää homman puolestaan läpi kokemuksen tuomalla rutiinilla, Garret Dillahuntin konnaillessa leffan pääpahiksena. Kaksi tähteä, johon voisin puolikkaan lisätä, jos sellaisia asteikollani käyttäisin.

Traileri: Cartel 2045 (2018)

Stingray (1978) aka Abigail Wanted

Kuvaus: Murray Loniganin (William Watson) ja tollo rikostoverinsa Tony Agrosion (Bert Hinchman) pulverikauppa menee pahemman kerran reisille, kun he suureksi kauhukseen havaitsevat kaupanneensa hallussaan olevaa narkoottisia nautintoaineitaan ansaa heille virittäville narkkikytille. Kaiken hässäkän keskellä poliisit menettävät henkensä konnien toimesta, josta syystä he liukunenevatkin paikalta hippulat vinkuen huumeiden ja jäljittimellä varustettujen rahojen kera. 

Kiinnijäämisen pelko osoittautuu kuitenkin lopulta sen verran suureksi, että kaverukset päättävät kätkeä saaliinsa jonnekin varmaan paikkaan, hakeakseen sen sitten pois paremmalla ajalla. Poliisia kartellessan ketaleet havaitsevat tien varressa pönöttövän käytettyjen autojen liikkeen, jonka pihaan he hetikohta jo kaartavatkin. Kaikista siellä olevista autoista he valitsevat kätkökseen juuri sen, jota ei ehkä sittenkään olisi pitänyt valita, eli tulipunaisen Chevrolet Corvette Stingrayn vuosimallia 1964. Logiikalla eihän sitä nyt kukaan sieltä ihan heti pois osta. Vai ostaako sittenkin?

Käy nimittäin niin, että seuraavana päivänä liikkeen pihalle lampsii huolettoman oloinen heppuli Al (Christopher Mitchum) yhdessä ystävänsä Elmon (Les Lannom) kumppanittamana. Al ostaa Stingrayn pois kuleksimasta, ja se tietysti harmittaa Lonigania ja Agrosiota enemmän kuin isosti. Saaliin sijasta heidän täytyisi nyt palata tyhjin käsin psykopaattisen pomonsa Abigailin (Sherry Jackson) luo, selitellen miksi kävi niin kuin kävi. Abigail tykkää tapahtuneesti luonnollisesti kyttyrää, raivoten isoon ääneen huumeiden ja rahojen takaisin saamiseksi. Nunnaksi jostakin syystä pukeutunut nainen liittyy konepistooleineen Loniganin ja Agrosion matkaan, kuten tekee myös Magnum .44siaan heilutteleva paksupoika Roscoe (Cliff Emmich). Konnien lisäksi Alin ja Elmon perään lähtee myös poliisi, jotka hekin halajavat karussa olevat huumeet, että myöskin jäljittimellä varustetut rahat hoteisiinsa. Niin ja olisihan se ihan ookoo, jos virkaveljensä tylysti murhanneet ilkiöt saataisiin heidätkin oikeuden eteen ja sitä kautta telkien taa tiilenpäitä lukemaan. Hillitön, väkivallan, countrymusan ja naurunpyrskähdysten siivittämä takaa-ajo halki Amerikan mantereen on valmis alkamaan...

Tuomio: Hieman jännitti, että mitähän mahtaa olla luvassa, kun iskin Jeparit kintereillä kulkevan vhs-julkaisun videomasiinaani pyörimään. Alun hämmennyksen jälkeen tulin kuitenkin pian havainneeksi, ettei tämä pätkä nyt ihan täysi susi olekaan, vaan yllättävänkin viihdyttävä kaahailu, jonka parissa puolitoistatuntia sujui eri rattoisissa merkeissä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa riittämiin ja naurujen ohessa reipashenkistä toimintaakin tarjoillaan kiitettävästi. Leffan parhaasta roolisuorituksesta vastaa eittämättä Abigailia esittävä Sherry Jackson, jonka rääväsuinen ja otteiltaan kova rikostäti nostaa tämän leffan tähtimäärän kerta heitolla kahdesta kolmeen. Niin ja onhan se '64 Stingraykin ulkonäöltään aikasta upea menopeli. 

Close Range (2015)

Kuvaus: Sonora, Meksiko. Tuhma huumekartellin johtaja Fernando "El Jefe" Garcia (Tony Perez) on mennyt tekemään sen, mitä hänen ei ikimaailmassa olisi pitänyt mennä tekemään. Jaa mitäkö? Noh, kidnappaamaan punttiksella Irakista olevan jenkkisoltun Colton MacReadyn (Scott Adkins) sisarentyttären Hailey Reynoldsin (Madison Lawlor). Coltonia tämän tyyppinen oma-aloitteisuus ottaa nimittäin sen verran pattiin, että raivosta kihisten hän lähtee sukulaislikkaansa konnan ketaleiden kynsistä siltä seisomalta väkivaltaa hyväksi käyttäen pois hakemaan. 

Yhden miehen pelastusoperaatiota suorittaessaan Colton nappaa matkamuistoksi mukaansa muistitikun, joka pitää sisällään tuiki tärkeää informatsuunia kartellin käymistä pisneksistä ja vähän muustakin harjoittamastaan rikollisesta toiminnasta. Tosin Colton itse ei tässä vaiheessa sitä vielä tiedä, vaan on enemmän keskittynyt toimittamaan Haileyn takaisin äitinsä Angelan (Caitlin Keats) luo Reynoldsin Arizonassa sijaitsevalle tilalle. Garcia puolestaan tietää tasan tarkkaan mitä tikulla on, haluten sen mitä pikimmin takaisin, janoten ohessa veristä kostoa Coltonille pelastusreissunsa yhteydessä tylysti hengiltä tappamiensa alaistensa puolesta. Avukseen Garcia pyytää puhelimitse virkamerkkinsä pimeälle puolelle eksyneen Jasper Callowayn (Nick Chinlund) apulaisineen, ja pian Colton löytää itsensä keskeltä brutaalia henkiinjäämistaistoa, josta selvitäkseen hänen otettava käyttöönsä kaikki armeijassa oppimansa keinot, mikäli mielii pitää rakkaimpansa turvassa murhanhimoisilta, varastettua omaisuuttaan takaisin hakemaan tulleilta rikollisilta....

Tuomio: Halvalla tehty, lähes täysin yhdessä ja samassa paikkaa kuvattu toimintapläjäys, jonka juonellista ohuutta peitellään loppuun asti ruudin käryisillä ammuntakohtauksilla sekä Adkinsin taidokkaasti suoritetuilla lähitaistelusessioilla. Isaac Florentinen ja Scott Adkinsin yhteistuotannoista tämä on ehdottomasti tasoltaan se kaikista heikoin tuotos, pysyen katsottavuuden rajoilla vain ja ainoastaan päätähtensä turpiin mättö taitojen vuoksi. Ilman Adkinsin mukana oloa Close Range olisi saanut minulta yhden tähtykäisen, mutta koska mies on mukana menossa mukana, ja hyvässä vedossakin vielä, niin lätkäisenpä syystä siitä tuon toisenkin taivankappaleen lisää tähän tuomioni julistamisen loppuun. Että näin.

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 7: Dead Sea (2014)

Kuvaus: Meribiologi  palaa takaisin merenrantakotikaupukiinsa ottaakseen selvää, mikä onkaan se, joka tappaa muut vesistössä lilluvat eliöt hengiltä kuoliaaksi. Käy ilmi, että lätäkön pohjassa asustaa ikiaikainen merivesipeto, jonka 30-vuoden välein saatava ihmislihaakin syötäväkseen, tai muutoin tämä lovecraftimäinen jättikärmes olisi isosti käärmeissään. Niinpä olion paikalle ilmaannuttua kyläläiset valitsevat keskuudestaan sopivan uhrin, joka sitten pitäisi helvetin syövereistä maanjäristyksen seurauksena ilmestyneen otuksen tyytyväisenä aina seuraavaan kertaan saakka.

Tuomio: No olipas tämä negatiivisella tavalla vänkä leffa. Kansi nähkääs väittää tässä pätkässä olevan jonkin sortin merihirviön, joka syö veteen syystä tai toisesta päätyneitä ihmisiä lounaakseen, totuuden ollessa kuitenkin täysin toisenlainen. Meille katsojille tätä hirviötä ei nimittäin koskaan näytetä, sillä sellaista ei yksinkertaisesti vain ole. Jotakin mutapohjaista vesistöä saamme väliin katsastella, jossa tämä olematon hirviö muka sitten ui, mutta sekin materiaali on ilmiselvää stock footagea jostakin luontodokusta, jossa on ilmeisesti käsitelty jonkin mutapohjaisen vesistön otuskantaa. Voi veljet, mitä meininkiä!

Asiahan on nyt vaan niin, että jos minä hankin itselleni leffan, jonka kansi mainostaa noinkin isosti siinä olevan vesihirviön, niin piru vie minä haluan sen hirviön itse elokuvassa myös nähdä. Tässä elokuvassa hirviötä ei nähdä, ja se taas johtaa siihen, että mukana olevat näyttelijät päätyvät enimmäkseen puhumaan hirviöstä, jota tässä elokuvassa ei nähdä. Ja se taasen on äärimmäisen tylsää katsottavaa varsinkin, kun näyttelijätkin ovat kehnokon puoleisia ulosanniltaan, ja äänimiksauskin on tottakai luonnollisesti vedetty päin helvettiä. Musiikki soi kovalla, puheäänen jäädessä pahasti sen jalkoihin. Paitsi silloin, kun joku hahmoista huutaa, jolloin joudun säätämään ääneen heti kättelyssä pienemmälle, ettei naapurit tule raivospäissään läpi seinän. Tekstitys olisi kiva, mutta arvatkaas kaksi kertaa löytyykö sellaista tästä julkkarista. No eipä tietenkään. Niinpä jouduin koko leffan ajan suorittamaan ns. volumenappijumppaa, jonka seurauksena minulla on nyt satavarmasti jännetuppitulehdus. Voi veljet, mitä meininkiä!

Tarinan kulkukin on väliin jotakin aivan ihmeellistä. Mukaan on nimittäin ympätty meribiologin lisäksi huumekauppiaita, terroristeja ja spring breakillaan olevia tanopääteineijä, jolla ei itse päätarinan kanssa ole kovinkaan paljon tekemistä. Pelkkää fillerimatskua, jotta tästäkin tekeleestä on saatu puolentoista tunnin mittainen tuskan parahdus. Ei näin. Ei todellakaan näin.

Kaiken tuon lisäksi minua hieman ihmettyttää, miksi tekijät ovat ylipäätään valinneet tehdäkseen merihirviökauhistelun, tietäen varsin hyvin, etteivät taidot ja lompakossa oleva valuutta riitä sellaisen tekoon alkuunkaan. Ehkä olisi kannattanut sijoittaa ne vähäiset roposet vaikkapa komedian tai pienimuotoisen draaman tekoon, ja kokeilla monsterimovieta vasta sitten, kun rahkeet siihen aikuisten oikeasti riittävät. Dead Sea saa meikältä yhden näkemättömäksi jäävän merihirviön, sillä vaikea sille enempää on tässä kohdin mitenkään antaa....

Mutants - A Savage Encounter

Tuossa ennen pääsiäistä ehdin tekemään jokusen VHS-löydöksen. Ei mitään maata kaatavaa tavaraa, mutta jotakin sentäs kuitenkin...

Ylärivi vas. oik: Out of Bounds, Mission of the Shark, A Return to Salem's Lot

Alarivi vas. oik: B.O.R.N., The Bloody Fists, The Aftermath

The Wild Pair (1987)

Kuvaus: Los Angelesin kaduilla työskentelevä narkkikyttä Benny Avalon (Bubba Smith) on jo pidemmän aikaa koittanut saada Ivory (Raymond St. Jacques) nimistä pulverikauppiasta kiikkiin, siinä kuitenkaan sen kummemmin onnistumatta. Myös FBI on samaisesta diileristä kovastikin kiinnostunut, ja nörtähtävän oloinen pallonaama-agentti Joe Jennings (Beau Bridges) on hänkin jo jonkin aikaa ollut mainitun rötöstelijän kannoilla, yhtä laihoin tuloksin. Avalonin pomo, kroonisesta vihaisuudesta kärsivä/nauttiva komisario Kramer (Gary Lockwood) saakin tästä idean lyödä epäonniset lainvalvojat yksiin, jos vaikka yhteistyötä tehden saisivat Ivoryn vihdoin telkien taakse. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä epäsuhtainen kaksikko osoittautuu väleiltään niin epäsuhdaksi, että koko projekti on vaarassa miesten keskinäisen kinastelun vuoksi kaatua korttatalon lailla heti ensikättelyssä nurin.

Juttua tutkiessaan Avalon ja Jennings saavat selville, että Ivorylla on yhteyksiä paikalliseen militia-poppooseen, jonka johtajana häärii hämäräperäinen eversti Heser (Lloyd Bridges), jolla tuntuu olevan rurtkasti antipatioita tiettyjä ihmis- ja uskontoryhmiä edustavia kanssaihmisiään kohtaan. Heser näkisi mieluusti suuresti rakastamansa maansa puhtaana edellä mainituista elementeistä. mutta unelman toteuttaminen vaatii rutosti rahaa, ja sitä saadakseen arvon everstimme on siten ryhtynyt yhteistyöhön lain pitkältä kouralta alati karkuun pääsevän huumediilerin kanssa. Avalonin ja Jenningsin on  unohdettava hetkellisesti keskinäiset kiistansa, mikäli mielivät pistää lopullisen stopin Heserin katalahkon kierolle suunnitelmalle...

Tuomio: Richard Donnerin Tappavaa asettahan tässä koitetaan kovasti apinoida, mutta esikuvaansa nähden Kyttäpari on kokonaisuutena lopulta melkolailla laimeahko ilmestys.Vitsejä kyllä viljellään, vaan kovinkaan moni niistä ei jaksa kuitenkaan pahemmin naurattaa. Toiminnalliset osuudet taasen toimivat astetta paremmin, vaikkei nyt mitään ennennäkemätöntä tai paremmin tehtyä katsottavaksemme tarjoillakaan. Lloyd Bridges pääpahiksena taasen pelaa tasan yhtä hyvin kuin helikopterin heittoistuin, eikä häntä kykene Hei me lennetään! leffojen vuoksi ottamaan vakavasti sitten niin millään. Beau Bridges ohjaa ja siinä ohessa näytellessään pallinaamailee, Bubba Smithin keskittyessä enimmäkseen näyttämään tapansa mukaan pitkältä. Kahden tähden arvoisesti.

Only the Strong (1993)

Kuvaus: Eläköitynyt vihreä baretti Louis Stevens (Mark Dacascos) palailee Brasiliassa suoritetun palvelusaikansa jälkeen takaisin kotikonnuilleen Miamiin vain havaitakseen, että vanhasta opinahjostaan on tullut pulveri- ja pillerikauppiaiden, että myöskin erinäisten väkivaltaa harjoittavien jengiläisten villi ja vapaa temmellyskenttä.

Entisen opettajansa herra Kerriganin (Geoffrey Lewis) juttusilla käytyään Louis ajautuu koulun pihassa tappeluun Michael Jacksonin Black or White videossa esintyneen jamaikalaismiekkosen kanssa, capoieraten viimeksi mainitulta tajun nopeasti kankahalle. Nahistelua taustalla silmä tarkkana seuranut Kerrigan saa päähänsä idean, joka kaikessa hulluudessaan on niin päätön, että pakkohan sen on toimia. Kerrigan tarjoaa Stevensille mahdollisuuden opettaa afrobrasisilaisen musiikin tahdissa suoritettavaa tanssipohjaista taistelulajia tusinalle kaidalta tieltä kauimmaksi eksyneelle oppilaalle, jotta heillä olisi elämässään muutakin puuhastelua jatkuvan rötöstelyn sijasta.

Hitaasti, eikä niin kovinkaan varmasti liikkeelle lähtevä opetusohjelma löytää lopulta oikeanlaisen draivinsa, ja mukaan väkipakolla otetut oppilaat huomaavat tulleensa viimeinkin hyväksytyksi, ja että paremman tulevaisuudenkin suhteen heillä on vielä toivoa. Mutta sitten paikallinen huumelordi ja capoieran taitava taitaja Silverio (Paco Christian Prieto) päättää pilata kaiken ilon vain siksi, ettei pidä Stevensin naamavärkistä ja tämän hyväntekeväisyysmeiningistään. Se kun pitää serkkupoikansa Orlandon (Richard Coca) poissa pahan ja rahanteosta, ja sehän nyt ei vain kertakaikkiaan käy alkuunkaan sellainen. Stevensillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kohdata Silverio lopullisessa taistelussa, jossa panoksena on elämä tai sitten se vähemmän mukavampi vaihtoehti, eli kuolema...

Tuomio: Hyvällä sykkeellä ja suurella sydämellä eteenpäin puskeva toimintarypistys, joka kärsii jossain määrin lajityypille tyypillisestä oltemannisuudesta. Kovinkaan originellikaan se ei tarinansa puolesta ole, mutta väliäkös tuolla, sillä tämä leffa onnistuu puutteistaan huolimatta olemaan kokonaisuutena sopivasti viihdyttävä tapaus. Draamakohtaukset toimivat päällisin puolin kohtuullisen hyvin, eikä toiminnallisissa osuuksissaakaan kovin kauheasti valittamista ole. Dacascos tekee sen mitä parhaiten osaa, eli esittelee lähitaistelutaitojaan, eikä edes yritä lähteä roolissaan tekemään mitään Oscarin arvoista suoristusta. Pääpahista esittävä Prieto on näyttelijänä puolestaan varsinainen puupökkelö, mutta on ulkonäöllisesti sen verran uhkaavan oloinen tapaus, että se lienee hyvinkin riittänyt vakuuttamaan tekijät pätevöittämään miehen esittämään konnan ketaletta tässä. Siinäpä ne tärkeimmät taisi jo tullakin, joten enää on tuttuun tapaan jäljellä taivaankappaleiden anto, ja niiden määrän voitte tarkistaa myöskin tuttuun tapaan tämän tekstin alta.


P.S. Turhana tietona voisi vielä mainita sen, että valtion elokuvatarkastamon askarteluosasto askarteli tämän elokuvan kotoisesta VHS-julkaisustamme aikoinaan pois tiekseen 5 minuutin ja 48 sekunnin verran katsojille heidän mielestään vahingollista materiaalia. Näin meille kertoo Video-opas 95 niminen opus. Sinänsä hauskaa, kun ottaa huomioon, että esim. jenkkilässä Only the Strong luokiteltiin aikoinaan kategoriaan PG-13 sopivaiseksi tuotteeksi. Mutta tokihan ne siellä tarkastamossa tiesivät tuolloin kaiken muuta maailmaa paremmin, eiks jeh?

Keanu (2016)

Kuvaus: Allentownin pojiksi kutsutut palkkatappajat Oil (Jordan Peele) ja Smoke Dresden (Keegan-Michael Key) iskevät tuhoisin seurauksin meksikolaisen huumekartellin tiloihin, ottan hengiltä kaikki siellä oleilevat pulverivalmistajat. Paikan pomo King Diaz (Ian Casselberry) mukaan lukien. Tai noh, ei sentäs kuitenkaan ihan kaikkia, sillä Diazin suloinen kissanpentu Iglesias selviää teurastuksesta kuin ihmeen kaupalla, karaten rikospaikalta minkä nyt pienistä jaloistaan pääsee omille teilleen. 

Toisaalla Rell (jälleen Jordan Peele) on juuri päätynyt naisystävänsä hylkäämäksi ja on tapahtuneesta luonnollisesti enemmän kuin rikki, poikki, että myöskin jonkin verran halkikin. Rellin ahdinko muuttuu kuitekin hetkessä auvoksi, kun hän löytää ulko-oveltaan Diazilta jälkeen jälkeen kissanpoikasen, jonka nimeää leikkisästi Keanuksi. Tiedättehän, sen saman nimisen näyttelijän mukaan. Paikan päälle heilahtaa ohessa myös Rellin serkkupoika Clarence (jälleen Keegan-Michael Key) lohdutuksen sanoja kovia kokeneelle sukulaiselleen tarjoamaan. Keanunkin Clarence tapaa ja kaikilla on niin mukavaa, niin mukavaa että hymyynhän se suu vetää väkisinkin.

Jonkin aikaa myöhemmin Clarencen vaimo Hannah (Nia Long) lähtee viikonloppua viettämään erään miespuolisen perhetuttunsa ja tämän tyttären kera. Miehen vaimonkin piti alunperin lähteä matkalle mukaan, mutta kuinka ollakaan pahemman luokan mahataudin vuoksi hän ei sitten osallistukaan reissulle tälle alkuunkaan. Epäilyttävääkö? No totta hitossa on ja muita vastaavia huudahduksia. Rell ja Clarence hyödyntävät keskenään oloaikansa käymällä katsomassa Liam Neesonin tähdittämän uutuuselokuvan. 

Kotiin palattuaan kaksikko löytää Rellin huushollin sekaisin pengottuna, eikä Keanua näy sitten niin missään. Tapahtuneesta suunniltaan olevat serkukset suuntaavat tiensä naapurissa asuvan ruohokauppiaan Hulkan (Will Forte), joka vastahakoisesti paljastaa, että paikallinen gangsta Cheddar (Method Man) on saattanut muine ganstoineen murtautua oman talonsa sijasta vahingossa Rellin vastaavaan. Hulka paljastaa Cheddarin jengeineen oleilevan keskustassa sijaitsevassa strippiluolassa, jonne Rell ja Clarence tiensä pian löytävätkin. Keanun takaisin saadakseen serkusten on soluttauduttava asiaankuuluvien peiteroolien (Rellistä tulee Tectonic. Clarencesta taasen Shark Tank) turvin Cheddarin poppooseen. Eikä aikaakaan, kun alati toheloiva kaksikkomme löytää itsensä keskeltä armotta iskevää huumebisnestä, jossa yksikin väärä liike voi koitua hengen päälle kohtalokkaaksi.

Tuomio: Nopeasti rasittavaksi käyvä toimintabuddykomedia, jossa hyvien vitsien sijasta kuulla aimo läjä kehnoja sellaisia. Kissanpentu oli kyllä kieltämättä aikasta söötti. Siitä tuo yksi antamani tähti. Jo mainittujen näyttelijöiden mukana menossa ovat myös Anna Faris omana itsenään, mutta kokkelipäisenä versiona. Niin ja tottakait Keanu Reeves, joka lainaa ääntään hetkellisesti Keanu kisuliinille.

"Heeere's Keanu!"

Black Samurai (1977) aka Black Terminator aka The Freeze Bomb

Kuvaus: Ihmis- ja huumausainekauppaa harjoittava saatananpalvojien kultti kidnappaa Hong Kongissa Toki Konuman (Chia Lin), vaikutusvaltaisen poliitikon tyttären ilkeän ja kieroon pahoin kasvaneen johtajansa Augustus Janicotin aka Warlockin (Bill Roy) käskystä. Näin siksi, että sillä kurin kuvioihin mukaan saadaan pelätyn kung fun taitaja, kivistä aitaa rikkova, lomalla oleva ja tennistä pelaava Robert Sand (Jim Kelly), nimikirjainyhdistelmähirviöorganisaatio D.R.A.G.O.N:in (Defense Reservy Agency Guardian of Nations) erikoisagentti, jonka naisystävä kidnapattu Toki sattuu olemaan. Warlock on kuitenkin valmis vapauttamaan Tokin, mikäli hänelle luovutetaan uudenlaisen tuomionpäivän aseen valmistuskaava, jonka pohjalta tehdyllä vempeleellä olisi sitten niin hitsin kiva pelotella muuta maailmaa aina, kun tarve sitä vaatisi.

D.R.A.G.O.N. ei tunnetusti neuvottele halpahalli Bond konnien kanssa, joten ratkaisu pulmaan tähän on haettava toista kautta. Sand keskeyttää näin ollen lomansa, lähtien siltä seisomalta Tokin katalasti kaapanneiden konnan ketaleiden kannoille, seuraten jälkiä Hong Kongista Miamiin ja sitä kautta Kaliforniaan, saaden reissun päällä ollessaan vastaansa koko joukon tappavan kuolettavia vihulaisia, joiden ainoa tehtävä on ottaa Sand hengiltä keinoja kaihtamatta ja niitä säästämättä. Viimeinen taisto tullaan kuitenkin käymään Sandin ja Warlockin välillä. Vain toinen voi selvitä tästä taistosta hengissä maaliin...

Tuomio:  Al Adamsonin (mm. Dracula vs. Frankenstein) ohjastama ja Enter the Dragonista tutuksi tulleen Jim Kellyn tähdittämä blaxploitaatio kung fuilu, johon on lisukkeeksi sekoitettu ruokalusikallinen Bond henkeä. On maailmanmatkailua, päästään vialla oleva pahis, joka halajaa maailmaa valtansa alle, on erikoisvarustein varustettu auto, selkäreppuraketti tyyliin Pallosalama ja nicknackmäisiä henchmaneja ruoskineen. Kauniita naisia tietenkin ja sitten siellä oli vielä tämä...

Hetken mielenhäiriössä ehdin jo kuvitella, että Bondin gun barrel introahan se sieltä nyt pukkaa, mutta ei sittenkään. Autojen valoja ne vain lopulta olivatkin. Bond vaikutteiden lisäksi mallia on otettu myös Enter the Dragonista, sillä tiettyjä juonellisia yhtäläisyyksiä löytyy, jos sellaisia jaksaa vain huomailla. Mutta joo. Se niistä viittauksista, sillä nyt lienee oikea aika julistaa lopullinen tuomio Black Samurain suhteen. Tähtimäärineen kaikkineen. Kyseessä on kaikin puolin kömpelö ja kamalan kökköinen tekele, jolle meikän pitäisi tässä kohdin heristää nyrkkiä ja toitottaa moinen roska alimpaan mahdolliseen helvettiin. Vaan en minä pysty millään muotoa olemaan tälle pätkälle vihainen, sillä kaikesta pökiömäisyydestään huolimatta tulin viihtyneeksi vallan mainiosti sen parissa. Jim Kelly potkii huonosti jälkiäänitettyjä pahiksia tasokkaasti persuksille, pelastaa maailman varmalta tuholta, ja saa tyttönsäkin lopulta takaisin. Ei ehkä yhtä sulavasti kuin joku 007 sen tekee, mutta tekee kuitenkin, joten pakkohan Mustalle Samuraille kolme tähteä sen vuoksi antaa. Ja tästä päätöksestä ei voi muuten sitten valittaa mihinkään, joten turha edes yrittää. 

Pohjautuu Marc Oldenin samaa nimeä kantavaan kahdeksan kirjaa sisältävään kirjasarjaan, joita en ole lukenut, mutta mieluusti niin tekisin, jos niitä jostakin vain käsiini saisin. Lieneekö täällä Suomessa niitä edes julkaistu? Jos joku tietää, niin kommenttia asian tiimoilta tulemaan vaan. Näyttäisi myös siltä, että Black Samurai olisi saamassa piakkoin oman televisiosarjansa, mikäli Varietyn artikkelia on yhtään uskominen. Ja miksi emme uskoisi, sillä onhan sen totta oltava, kun kerran nettiinkin on laitettu.

Jameksen Bondista vielä sen verran, että naapuriblogin ....noirilla on Bond arvostelumaratooni meneillään. Käykääs vilkasemassa pois kuleksimasta tästä...

WolfCop (2014)

Kuvaus: Woodhavenin pikkukaupungin apulaissheriffi Lou Garoulla* (Leo Fafard) on ongelma. Nimittäin alkoholiongelma, josta johtuen mies viettääkin enimmän osan työpäivästään paikallisessa ravitsemusliikkeessä paukkuja kitusiinsa naukkaillen. Ryyppääminen käy kuitenkin pidemmälti lompuukin päälle, joten Loun on väliin hoideltava krapulapäissään poliisin hommiaan, jotta pysyisi siten varmasti viinaksissa. Iltana eräänä Lou saa tehtäväkseen selvittää korpikuusen keskeltä kantautuvan mekastuksen lähteen, ja pusikkoon alati huonovointinen lainvalvojamme vastahakoisesti tiensä pian jo suuntaakiin. 

Paikan päälle päästyään Lou törmää yllätyksekseen okkultismia harjoittavaan kulttiin, aikeinaan uhrata paikallinen poliitikko itselleen Suurelle Cthulhulle tai mitä epäjumalaa nyt sitten ikinä sattuvatkin palvomaan. Ennen kuin Garou ehtii edes kissaa sanomaan, häneltä lyödään taju tylysti kankaalle. Aamusella herätessään Lou huomaa viettäneensä yönsä omassa sängyssään, muistamatta alkuunkaan kuinka ylipäätään pääsi metsän keskeltä takaisin kämpilleen. Yöllisestä reissustaan Loulla on matkamuistonaan vatsaansa kaiverrettu pentagrammi. 

Jaloilleen ja ulos päästyään Lou tekee nipun outoja havaintoja. Hänen aistinsa ovat terävöityneet äärimmilleen ja haavansakin tuntuvat parantuvan yhtä vilkkaan kuin sarjakuvasankari Wolverinella ikään. Todellinen jymypaukku iskee kuitenkin täydenkuun aikaan, jolloin Lou ryhtyy tahtomattaan kasvamaan ja karvoittumaan petomaista raivoa täynnä olevan ihmissuden mittoihin. Lou Garousta on tullut WolfCop, kaikkien rikollisten runsaskarvainen, täysikuuta kitapurje pitkällä ulvova kauhu....

Tuomio: Nyt on kyllä heti pakko mainita, että odotin tältä pätkältä trailerinsa puolesta paljolti enemmän, kuin lopulta koko leffan nähtyäni siltä sain. Huumoria olisi saanut olla enemmälti ja sekin hurtimpaa, tasokkaampaakin. Gore-efektit toimivat sentään kohtuullisen hyvin, kuten myös transformaatiot ihmisestä sudeksi olivat nekin pätevähkösti tehty. Näyttelemispuoli oli taasen sellaista kesäteatteritasoa, eikä kukaan mukana olleista oikeastaan erottunut millään muotoa edukseen. Paitsi ehkä Sarah Lind, joka erottui kyllä joukosta, mutta ihan muista syistä kuin näyttelemisensä puolesta. Kaikin puolin ja kokonaisuutta ajattelen WolfCop onkin lopulta harmittavan vaisuksi jäävä tapaus, jossa olisi ollut aineksia todelliseksi kulttipätkäksi, jos tekijät olisivat vain uskaltaneet painaa lämän rohkeammin pohjaan tuotoksensa suhteen, ja antaa mennä seurauksista sen kummemmin piittaamatta. Tällaisenaan SusiKyttä toimii yhden illan hetkellisenä huvina, jonka pariin tuskin enää tämän jälkeen tulee koskaan, ikinä, milloinkaan, jos edes silloinkaan palattua.

* johdannainen ranskankielisestä sanasta loup-garou, joka tarkoittaa suomeksi ihmissutta. -toim. huom.

You Can Do a Lot With 7 Women (1972) aka Si Può Fare Molto Con 7 Donne

Kuvaus: Mike Spencer (Richard Harrison) on Interpolin kiveäkin kovempi asiamies, jonka naisystävä saa surmansa tämän osuessa onnettomasti keskelle käytävää huumekauppaa. Käy ilmi, että diileireinä häärii mallitoimistoa fronttinaan pyörittävä kansainvälinen rikollisjengi, salakuljettaen kaupan olevan narkoottisen substanssin yli rajojen pahaa aavistamattominen huippumallien meikkilaukkuihin piilotettuna. Ovelaa vai mitä?

Spencer janoaa luonnollisesti rajan taakse ennenaikaisesti siirtyneen mielitiettynsä puolesta välitöntä kostoa. Sellaisen saadakseen Spencer soluttautuu mallitoimiston riveihin valokuvaajaksi tekeytyen, eikä aikaakaan, kun mies jo istuu lentokoneessa matkalla kohti ikiaikaista Kairon kaupunkia, jossa seuraava valokuvaussessio, että myöskin pulverikauppa tultaisiin läpi käymään. Aivan yksin Spencerin ei tätä keissiä tarvitse kuitenkaan tonkia, sillä aisaparikseen hän tämän leffan koomisesta osuudesta vastaavan Tigerin (jonka oikeata nimeä en onnistunut IMDb:stä löytämään), jolla tuntuu olevan luontainen kyky ajautua vaikeuksiin missä sitten ikinä kulkeekin. Alkaa vauhdikas takaa-ajo, jonka tuoksinassa nyrkit viuhuvat, pelti ryttääntyy ja ehtiipä kaiken tuon ohessa lempikin leihahtaa ilmiliekkeihin....

Tuomio: Perusäksönillä ja kehnohkon puoleisella, väliin varsin epähauskallakin huumorilla pippuroitu spaghettitoimintaspektaakkeli, joka kestää päivänvaloa sen yhden ja ainokaisen katselukerran verran. Pääosassa levottomasti heiluva viiksimies Harrison, tuo Franco Neron ja Chuck Norrisin laboratoriossa tieteen keinoin luotu koeputkilapsi, harjoittelee tässä jo tietämättään tulevia, Godfrey Ho ninjailujaan varten. Ne pätkät sitten vasta kehnoja ovat, mutta kaikessa kömpelyydessään ja järjettömyydessään huomattavasti hauskempia katsottavia, vaikkei ns. juonesta mitään tolkkua saakkaan. 

Edit: Tämän leffan kotimaisen videojulkkarin kansipaperi eroaa paljoltikin tuosta ensin laittamastani, kuten tämän tekstin alta voitte hyvinkin havaita. Kyseiset, varsin viehättävän oloiset naiset eivät nimittäin esiinny tässä elokuvassa alkuunkaan, vaan esittelevät suloisia olemuksiaan luultavasti jossakin ihan toisen tyyppisessä tuotannossa, jonka yksityiskohtia voin vain varovasti arvailla. 

En minä silti tuota kansivalintaa sen kummemmin valittele, vaan olen enemminkin utelias sen suhteen. Joku tarinahan tuonkin valinnan taustalla täytyy nimittäin olla? Jos nyt joku - mitä vähän kyllä epäilen - tuntee tarinan tuon, niin kommenttia vain rohkeasti kehiin tämän löpinän alta löytyvään kommenttiosioon. 

Edit 2: IMDb:n mukaan tämä samainen leffa tunnetaan myös suomenkielisillä nimillä Kaunottaret huumekuriireina ja Vauhdikkaat valokuvamallit, joista jälkimmäisestä löytyy ensin käyttämääni lähemmin vastaava variaatio. Ihmettelen hieman täytyy, ettei Omaxi ottanut tuota versiota pohjakseen oman julkaisunsa kansipaperia aikoinaan tuumaillessaan, kun kerta mahdollisuus siihen olisi ollut. 

Traileri: Urge (2016)

Outside the Law (2002)

Kuvaus: Julie Cosgrove (Cynthia Rothrock) on kovanyrkkinen ja herkän liipansormen omaava liittovaltion operatiivi, joka menettää työtoverinsa ja miesystävänsä erään pahoin pieleen menneen keikan tuoksinassa.

Oman henkensä puolesta pelkäävä Julie vetäytyy maisemista, aloittaen uuden elämän pienessä kyläpahasessa, jossa hän tutustuu ravintolaa pyörittävään Rickiin (Seamus Dever), Ritaan (Jessica Stier) sekä (Petra Wrightin esittämään) Annieen. Ohessa Julie kohtaa myös Michael Peytonin (Jeff Wincott), paikallisen pikkugangsterin, jolla on kova halu nousta huumebusineksen ykkösmieheksi, ja joka liiketoimintansa lomassa deittailee Annieta.

Kun Annie sitten löydetään tylysti murhattuna, ei Julielle jää muuta vaihtoehtoa, kuin ruveta välittömiin kostotoimiin niin Peytonia, että myöskin muita, jotka häntä vastaan ovat häikälemättömästi menneet rikkomaan. Yksin Julien ei tarvitse kuitenkaan tulevaa taistelua käydä läpi, sillä avukseen hän saa niin Rickin kuin Ritankin, Taistelu oikeuden puolesta on valmis alkamaan...

Tuomio: Semmoista perusäksöniähän se tämä oli. Cynthia hoitaa lähitaistelut himaan jälleen kerran taidokkaasti, kun taas vastaparinsa Jeff Wincott jurottaa tuttuun tapaansa gangsterin roolissaan. Ei millään muotoa mikään mestaristeos, mutta puutteistaan huolimatta siltikin semmoista sujuvahkoa ajantappoa. Kaksi tähteä. Ei enempää, ei liioin vähempää.

Survival Game (1987)

Kuvaus: Michael "Mike" Hawkins (Mike Norris) organisoi työkseen eloonjäämisleirityksiä jännitystä ja vaarallisia tilanteita elämäänsä janoaville ihmisille, ollen ohessa paras alallaan. Pomonsa (ja Miken isän vanha Vietnam buddy) 'Sugar Bear' (Ed Bernard) on Mikesta luonnollisesti ylpeä, mutta uskoo samalla miehestä olevan paljolti muuhunkin, patistaen alaistaan palamaan takaisin koulunpenkille tutkintoa suorittamaan. Samaa hokemaa hokevat yhteen ääneen myös Miken vanhemmat, mutta kuuroille korville kaikuvat kaikkien kolmen hyvää tarkoittavat sanat. Survival Game is the name of the game for Mike, ei jonkun hikisen opinahjon kuppaisessa pulpetissa päivästä toiseen nököttäminen.

Samoihin aikoihin toisaalla tohtori David "Doc Dave" Forrest (Seymour Cassel) vapautuu vankilasta lusittuaan siellä viimeiset 17 kulunutta vuotta elämästään. Kukkaislasten kuuskytluvulla Forrest kehitteli laboratoriossaan Forrestin tulen, viimeisintä huutoa olevan narkoottisen nautintoaineen, joka sitten levisikin kulovalkean tavoin flower poweria turuilla ja toreilla isoon ääneen julistavan kansan keskuuteen. Pahat kielet kertovat Forrestin tahkoneen itselleen miljoonaomaisuuden, mutta tohtori itse väittää tämän olevan täyttä huikukukkua... vai onko sittenkään?

Forrestilla on jälkikasvunaan Celestial Jewel (Deborah Goodrich) niminen tytär, joka ajautuu pienoiseen auto-onnettomuuteen tien päällä samaan aikaan olleen Miken kanssa. Kumpikin osapuoli poistuu ehjänä paikalta, päätyen muutaman mutkan kautta ilkeiden ganstereiden jahtaamaksi. Nämä kun elävät edelleenkin siinä luulossa, että C.J.:n isällä on jossakin iso läjä tuohta jemmassa, ja että ne rahat kuuluvat heille. Kun roistot sitten kidnappaavat niin Doc Daven kuin tyttärensäkin, on vain yksi mies, joka voi pelastaa heidät ilkimysten kynsistä: selviytymisexpertti Mike Hawkins... pomonsa Sugar Bearin lievästi avittamana...

Tuomio: Kömpelöhkön pökkelöhkö ja pitkäveteisen tylsä toimintarypistely, jossa mainittua äksöniä on auttamattomasti aivan liian vähän, jotta leffan jaksaisi haukotelematta loppuun saakka katsoa. Ainoaksi huvin aiheeksi jääkin taustalla väliin soivan syntsamusan kuuntelu, joka muistuttaa Harold Faltermeyerin säveltämää Axel Äffää siinä määrin, että on suuri ihme, ettei minkäänlaista oikeusjuttua sen suhteen koskaan, ikinä, milloinkaan liikkeelle asian tiimoilta viritelty. Sen keissin Harold olisi nimittäin voittanut alta aikayksikön.

The Silence of Space is About to be Shattered

Pienehkön tauon jälkeen jatketaan jälleen blogin parissa, ja milläs muullakaan kuin viimeisimillä löydöksillä. Arvostelun tynkää on myös tuloillaan, mutta sen kirjoittaminen tökkii tällä hetkellä sen verran, että jätän sen toistaiseksi taustalla hautumaan ja koitan kirjoitella sen loppuun tuossa huomenen puolella. Mutta nyt niitä hankintoja kehiin...

Ylärivi vas. oik; Nightmare Concert, Death Line, The Bride

Alarivi vas. oik: Piggy, Bitter Feast, Phantom Below

Ylärivi vas. oik: The Last Riders, Bigfoot - The Unforgettable Encounter, Asteroid vs. Earth

Alarivi vas. oik: Screamers, Screamers - The Hunting, Seventh Son

Noiden lisäksi haaviini tarttui erinäinen läjä erinäisia sarjakuvia, joista ne tärkeimmät hankinnat näkyvät alla olevassa kuvassa...

Adam Westin ja Burt Wardin tähdittämää Batmania sarjakuvallisessa muodossa, Remo Williamsin seikkailuja tällä kertaa kuvien ja puhekuplien kera, sekä John Carpenterin The Thingin jatketta samaisessa formaatissa kuin edellämainitut kumppaninsa. Siinäpä ne tämän kertaiset hankinnat sitten olivatkin pääpiirteittäin. Tähän loppuun kevennykseksi otos eräänlaisesta piinapenkistä....

Leffamusa - Cut and Run - Claudio Simonetti

The Meanest Mitchum Movie Yet!

Koska seuraava leffa-arvosteluni on tällä hetkellä keskellä tuotantohelvettiä, niin piipahdetaas pikaisesti vielä divarilöydösten ihmeellisessä maailmassa. Tuossa aamusella kävin nimittäin ostamassa itselleni uudet housut, ja sen tehtyäni poikkesin sitten tarkistamassa, josko leffaliikkeen hyllyiltä löytyisi jotakin minulle sopivaa. Noh, hyllyiltä ei löytynyt, mutta vhs-nauhoja sisällään pitävistä laatikoista sitäkin enemmälti, kuten alla olevasta kuvasta voi hyvin havaita...

Ylärivi vas. oik:  240-Robert, The Amsterdam Kill, Danger in Paradise

Alarivi vas. oik: Mad Bull, Unmasked Part 25

Samalla reissulla bongasin ohi ajavan ja viereeni parkkeeraavan rekka-auton, jonka kyljessä komeili Conan The Barbarian aiheinen taidepläjäys. Pakkohan siitä oli kuva ottaa, kun kuskiltakin siihen luvan sain...