Mutants - A Savage Encounter

Tuossa ennen pääsiäistä ehdin tekemään jokusen VHS-löydöksen. Ei mitään maata kaatavaa tavaraa, mutta jotakin sentäs kuitenkin...

Ylärivi vas. oik: Out of Bounds, Mission of the Shark, A Return to Salem's Lot

Alarivi vas. oik: B.O.R.N., The Bloody Fists, The Aftermath

American Cyborg: Steel Warrior (1993)

Kuvaus: Ydinsodan päättymisestä on ehtinyt kulumaan seitsemäntoista vuotta, ja mainitusta rähinästä selvinneet ihmiset ovat eläneet siitä asti kädestä suuhun, vilua ja kroonista ketutusta ohessa kärsien. Lasten teostakaan ei tule enää mitään. Näin siksi, että käyty sota teki ihmisistä steriilejä, josta syystä koko lajikkeemme tulevaisuus on siten tuttuun tapaan jälleen kerran vaakalaudalla. Valtaa tässä epäkelvossa yhteisössä pitävät ihmisten tappamiseen erikoistuneet tappajarobotit, jotka hampaisiin asti aseistettuina partioivat tuhoutuneen kaupungin katuja, ottaen tylysti hengiltä kaikki heitä vastaan vastarintaan ryhtyneet. 

Toivo paremmasta kuitenkin kipinöi vielä. Murskaantuneen betonin ja taittuneen teräksen keskeltä esiin ilmaantuu Mary (Nicole Hansen) niminen nuori nainen, joka kantaa selkärepussaan olevassa säiliössä laboratorion koeputkessa kasvatettua sikiötä, ihmiskunnan jatkuvuuden mahdollista pelastajaa, jonka henkiinjääminen tulisi turvata keinolla millä hyvänsä. Kuten viemällä sikiö Eurooppaan, jossa ydinlaskeuman mukana tuoma säteily on huomattavasti USA:ta siedettävämällä tasolla. Reitti vanhalle mantereelle vievälle laivalle on pitkä ja vaarojen täyttämä, eikä reissua tee millään muotoa helpommaksi sekään, että Maryllä on kannoillaan murhanhimoinen tappajarobo (John Ryan), jota ei niin vain pysäytettäkkään. Avukseen Mary saa Austinin (Joe Lara), kaiken nähneen ja kokeneen soturin, jolta näyttää löytyvän arsenaalistaan tarvittavat keinot heitä jahtaavan peltiheikin suhteen, ja Maryn sekä tämän lapsosen saattamiseen matkalle kohti Europppaa, kohti parempaa tulevaa.

Tuomio: Legendaarisen Cannon Filmsin joutsenlauluksi jäänyt toimintascifistely, joka lainailee surutta ja isompia tunnontuskia tuntematta juonikuvionsa James Cameronin Terminator elokuvista, ollen toteutukseltaan kuitenkin huomattavasti halvemmman oloinen, ja kaikin puolin muutoinkin kömpelöhkön puoleinen tuote. Näyttelemispuoli on kesäteatteritasoa, eikä taustalla soiva musiikkikaan laadukkuudellaan pahemmin päätä huimaa. Lienee sävellettykin jollakin kirparilta eurolla ostetulla rihkamapimputtimella. 

Kaikesta yllä sanomastani päätellen voisi siis hyvinkin luulla, että kyseessä on huono elokuva. Noh, onhan se sitä, mutta ei nyt ihan niin huono kuin voisi olettaa. Oma viihdearvonsa tälläkin pätkällä on, sillä se onnistui ainakin minua viihdyttämään yhden illan verran varsin mainiosti. Saatoin toki olla sitä katsoessani hyvinkin päivän riennoista väsähtynyt, mutta viihdyin silti, ja siten leffa täytti tehtävänsä oivallisesti. Siksipä annankin American Cyborg: Tappajarobotille sen tavallisen yhden tähden lisäksi vielä toisenkin sellaisen, jottei ensimmäinen tuntisi itseään yksinäiseksi. Aika reilua, vai mitä?

Jos nyt joku siellä ihmettelee, että mites Billy Idol liittyy millään tavalla arvosteluni kohteena olevaan leffaan, niin ei suoranaisesti liitykkään. Sen sijaan Nicole Hansen liittyy, sillä hän esittää tuossa Cradle of Love videossa taulussa olevaa Andy Warholin näkemystä Marilyn Monroesta. Roolisuoritus, jonka Hansen muuten uusi toisessa Billy Idol videossa, eli David Fincherin ohjaamassa L.A.Womania kuvittavassa sellaisessa. Että tämmöistä turhaa tietoa pukkasi kehiin tällä kertaa...

  

Terror Has a Reflection All It's Own

Katsastetaas pikaisesti tässä kohdin vimosimmat leffabongaukset...

Ylärivi vas. oik: The Hammer Horror Series, The Hound of the Baskervilles, Blood from the Mummy's Tomb

Alarivi vas. oik: She, Sisterhood, Damnation Alley

Ylärivi vas. oik: World Without End/Satellite in the Sky, The Evil Clergyman, Session 9

Alarivi vas. oik: Jackie Chan: My Story/Jackie Chan: My Stunts, Dead Shadows, Amityville: A New Generation

No Tomorrow - A Turbo Kid Tale - Le Matos feat. PAWWS

Katsottua

Muutaman leffan (ja yhden musiikkituokion) olen tässä tullut katsoneeksi. Arvostelujen kirjoittaminen niistä ei tosin jaksa pahemmin tällä hetkellä kiinnostaa, vaikka joukossa oli muutama varsin mainiokin tapaus. Jatkan siis samalla kaavalla, kuin edellisessä vastaavanlaisessa postauksessanikin.

Turbo Kid (2015): Ydinsodan jälkeiseen maailmaan ajallisesti sijouttuva retrosplatteri, joka kokonaisuutena on varsin messevä tapaus. Michael Ironside esittää vaihteenvuoksi tarinan konnaa, ja pitää siinä ohessa hauskaa. BMX-pyörät ovat edelleenkin nastoja kapistuksia, ja taustalla soiva syntsamusa luo oivallisesti 80-lukuista tunnelmaa. Jos jotakin negatiivista pitää sanoa, niin VHS-nauhana tämä olisi ehdottomasti pitänyt julkaista, eikä minään dvd-läpyskänä.

The Dead Inside aka Infected (2013): Joukko brittinuoria lähtee illan viettoon paikalliseen ravinteliin. Kesken rankan bilettämisen viruksen raiskaamat juoksuzombiet hyökkäävät, eikä kenellekään ole enää yhtään kivaa sen jälkeen. Keskivertoa zombailua, joka ei eroa muusta massasta juuri mitenkään.

Raising Cain (1992): Jännityksen mestarin Brian De Palman tirehtöröimä trippi skitsofrenian mieleipuolisiiin syövereihin. Ei millään muotoa De Palman parasta tuotantoa, mutta silti katsottava tuotos enimmäkseen Lithgowin esittämien multipersoonien vuoksi. Kärsii paikoittaisesta sekavuudesta, jonka kuitenkin oletan olevan tarkoituksellista ottaen huomioon leffan teeman.

Ennio Morricone Arena Concerto (2007): Kuten olettaa saattaa tämä oli loistavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Niin ja antoipahan se meikälle hieman esimakua siitä, mitä tuleman pitää, kun Helsinkiin menen Morriconea oikein livenä kuuntelemaan. Sain nimittäin joululahjaksi lipun konserttiin. Paras joululahja ikinä :D Postauksen päätteeksi Morriconen sijasta musiikkia elokuvasta Turbo Kid. Take it away, Le Matos....

Mad Max: Roadkill BBQ (Fan Film)

Bonus: Making of...

Traileri: Turbo Kid (2015)

Mad Max - Fury Road 80's Style Trailer

Traileri: Road Wars (2015)

Päivän kollektiivibongaukset

Perjantain kunniaksi muutama kollektiivibongaus tähän kohtaan...

Movies 4 You Horror:   The Vampire, The Bat People, The Screaming Skull, The Vampire Lovers

4 Sci-fi Movie Marathon: Arena, Eliminators, America 3000, The Time Guardian

Something Weird Collection 1: Frankenstein's Castle of Freaks aka Terror! Il Castello Delle Donne Maledette, Meat is Meat aka The Mad Butcher of Vienna aka Lo Strangolatore di Vienna

Double Horror Collection: Village of the Damned, Children of the Damned

Grindhouse Collection: Satan's Sadists, Blue Sunshine, The Pig Keeper's Daughter

Tämmöisiä kokoelmia siis tarttui matkaani, kun kirppareita ja divareita jälleen kerran kiertelin. Mukaan lähti myös muutama VHS-nauhakin, mutta niistä lisää sitten ihan omassa postauksessaan, joka vahvalla ehkällä varustettuna pläjähtää blogiini tulevan viikonlopun aikana. Että näin ja loput kirjeessä.

Rush (1983) aka Blood Rush

Kuvaus: Kolmannen, ydinasein käydyn maailmansodan jälkimainingeissa maa on muuttunut yhdeksi radioaktiiviseksi erämaaksi, jonka vuoksi viljeltävä ruoka kasvatetaan säteilyltä suojassa olevissa kasvihuoneissa. Erästä tällaista vihertaloa (ja sen lähiympäristöä) hallitsee rautaisella otteellaan Yor...

"Yor's world! He's the man!"

Ei, ei ei... ei tuo Yor, vaan tämä (Gordon Mitchellin esittämä) Yor!

"Go ahead, make my day."

Niin, siis kuten olin sanomassa erästä tällaista vihertaloa hallitsee rautaisella otteellaan Darth Vaderin vaatekaapista vaatteensa anastanut Yor, kaasunaamarinaamaisine stormtrooppereineen, ylläpitäen agrikulttuurista toimintaansa orjatyövoimaa julmasti hyväksi käyttäen. Turkkilaisen Rambon

Turkkilainen Rambo ja italoserkku Rush

italoserkku Rush (Bruno Minniti) ei katso moista meininkiä hyvällä, julistaen uskomattomine aseineen (jos nyt konekivääriä ja käsikranaatteja sellaisina voi pitää) yhden miehen sotansa Yorin tyranniaa vastaan. Viimeinen taisto, josta vain toinen voi kävellä pois hengissä, käydään Rushin ja Yorin... tai paremminkin Yoria esittämän Mitchellin stuntmiehen (eivät edes yritä peitellä sitä) välillä...

Tuomio: Umpipöljä, mutta siltikin sairaan viihdyttävä spaghettiapokalyptinen toimintaryske, jossa konetuliaseet laulavat taukoamattomalta tuntuvaa armotonta lauluaan, taustalauluosuuksien jäädessä siellä täällä räjähtelevien kranaattien hoideltavaksi. Ukkoa kaatuu kuin heinää ja lopulta kaiken järjettömyyden ja kaaoksen keskellä pahakin saa lopulta palkkansa korkoineen päivineen. Täydellistä pölhöviihdettä kaikki tyynni...

Elokuvana:                 Pölhöviihteenä:

Mad Max: Tales of the Road Warrior

Fanin tekemä Mad Max animaatiosarjan tiiseri. En pistäisi kyllä yhtään pahitteeksi, jos tästä kiusarista kehkeytyisi myöhemmin ihan täysmittainen nettisarja, miksei televisiosellainenkin. Sen verran hyvältä tuo kaikessa lyhykäisyydessään meinaten mielestäni näytti.

Tiiseri: Turbo Kid (2015)

Traileri: Mad Max: Fury Road (2015) Comic Con Trailer

Mad Max: Fury Road postereita

Dredd (2012)

Kuvaus: Käydyn ydinsodan seurauksena Amerikan Yhdysvalloista on tullut radioaktiivisen säteilyn autioittama joutomaa. Ihan kokonaanko? Noh, eihän nyt sentään, sillä itärannikolla, yltäen Bostonista Washingtoniin, sijaitsee Mega-City One. 800 miljoonan asukkaan metropoli, jonka kaduilla rikollisuus rehottaa rikkaruohon tavoin, ja jonka järjestystä pitävät yllä Tuomareiksi itseään kutsuvat lainvalvojat. Aivan tavallisista tinanapeista ei kuitenkaan ole kyse, sillä heillä on valtuudet joko vangita kohtaamansa konnanketaleet tai vaihtoehtoisesti tuomita heidät siltä seisomalta kuolemaan, mikäli parhaaksi näin katsovat.

Mainituista tuomareista pelätyin on Nurmio...eh... eikun siis... Joseph Dredd (Clint Eastwood moodissa oleva Karl Urban), kaiken nähnyt ja kokenut konkari, lain ruumiillistuma, jolle vastaan ryppyileminen tietää järjestäen kyytiä ruumishuoneen kylmäkaappiin ikuista lonkkaa vetämään. Dreddin sana kun on laki, ja jos lain menet pettämään, niin kylmäthän siinä käy.

Yleensä yksin työskentelevä Dredd saa päivänä eräänä koulutettavakseen ja arvioitavakseen Cassandra Andersonin (Olivia Thirlby), alokkaan, jolla on geneettisen mutaation ansiosta voimakkaita psyykkisiä kykyjä. Raaka kolmoissurma johdattaa tuoreeltaan muodostetun kaksikon kortteliin, jossa tuomarit harvakseltaan vierailevat. Tontilla seistä pönöttää taivaisiin kohoava, 200 kerrosta käsittävä slummitalo, jota pitää tiukasti otteessaan kapisesta ilolinnusta arpinaamaiseksi huumelordiksi edennyt Ma-Ma (Lena Headey) jengeineen. Heidän toimintansa vuoksi Slo-Mo nimisestä, näennäisesti käyttäjänsä ajankulua hidastavasta huumeesta, onkin tullut sen hetkinen hittituote ja vihonviimeinen vitsaus.

Pidättäessään yhden jengiläisistä tuomarit onnistuvat suututtamaan Ma-Man siinä määrin, että tämä järjestää rakennuksen täydellisen lockdownin. Samassa rytäkässä hän julistaa myös oman lyijypitoisen sotansa lakia edustavia tunkeilijoitaan vastaan. Selvitäkseen hengissä maaliin Dreddin ja Andersonin onkin vastattava samalla mitalla takaisin... tai kuolla sitä yrittäessään...

Tuomio: Ennen varsinaisen tuomion langettamista lienee aiheellista lausahtaa muutama sananen siitä toisesta Judge Dredd elokuvasta. Siitä Stallonen tähdittämästä. Vaikka se leffa teki montakin asiaa väärin (mm. Dreddin kypärän riisuminen, Rob Schneider ja etenkin Rob Schneider), niin aika vaikea minun on sitä kuitenkaan pidemmän päälle sen kummemmin vihata. Pätkä itsessään kun on täyttä camppia ja tahattoman huumorin juhlaa alusta loppuun saakka. Niinpä vuosien varrella Stallonen Dreddistä onkin tullut minulle eräänlainen guilty pleasure, jonka pariin on mukava palata eritoten silloin kun maailma tuntuu potkivan kierrepotkulla suoraa otsalohkoon. Väkisinkin sitä katsoessa huolet kaikkoaa ja mutrussa oleva suunpieli kääntyy riemukkaaseen hymyyn. Judge Dredd ei ehkä ole/ollut se Dredd pätkä, jota ihmiset odottivat ja halusivat, mutta kaikessa pökkelyyydessään se on kuitenkin äärimmäisen viihdyttävää katseltavaa, mikäli vain muistaa olla ottamatta sitä liian tosissaan.

Nyt kun tuo Stallonen tuomarointi on käsitelty, voimmekin sulavasti siirtyä sen parista Karl Urbanin vastaavaan. Heti kättelyssä ero näiden kahden elokuvallisen tuotoksen välillä on yhtä selvä kuin yöllä ja päivällä. Urbanin tähdittämä variaatio kun ottaa itsensä ja lähdemateriaalinsa (kypärä pysyy tällä kertaa päässä) huomattavasti vakavammin kuin vuonna 1995 ilmestynyt kaimansa. Toimintaa piisaa alusta loppuun, ja se on laadultaan brutaalin rujoa sekä hurmehen kyllästämää. Konetuliaseet laulavat lähes tauotta, ruudin käry täyttää ilman ja silmittömästi sinne tänne sinkoilevien hylsyjen määrä on niin massiivinen, että leffan päätyttyä niiden kerääminen television edestä tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä.

Huumoriakin toki löytyy. Tummanpuhuvaa ja kuivahkoa sellaista. Ja mikä parasta! Ei Rob Schneideria. Tarina itsessään on ehkä vähän turhankin simppeli, tuoden kovastikin mieleen vuonna 2011 ilmestyneen The Raid: Redemptionin. Meno on kuitenkin sen verran messevää, että moinen epäkohta ei elokuvan seurantaa pahemmin haittaa. Karl Urban heittää kehiin tiukkaa settiä yrmyleukaisena ja vähäpuheisena Dreddinä. Olivia Thirlbyn esittämän Cassandra Andersonin puolestaan taasen toimiessa tälle pehmeämpänä vastapainona. Ehkä yllättävin roolisuoritus irtoaa kuitenkin Lena Headeyltä, jonka esittämä Ma-Ma on suorastaan herkullisen psykopaattinen tapaus.

Kokonaisuutena ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista toimintapätkistä ja samalla myöskin erittäin onnistunut sarjakuvafilmatisointi. Toisaalta harmi, että tämä pätkä floppasi niin pahoin lippuluukuilla, sillä missään nimessä Dredd ei sen sorttista kohtaloa olisi ansainnut.

Auts! Tuon täytyi kyllä sattua!

Pistin tilaten: Hell Comes To Frogtown (1988)

Hinta oli kohdallaan, joten pistin sitten tilaten tämänkin klassikon oikein DVD:nä. Kasettiversioni kun on jo parhaat päivänsä nähnyt ja näin ollen voin siirtää sen hyvillä mielin eläkkeelle...

Synopsis: Hell' is the name of the hero of the story. He's a prisoner of the women who now run the USA after a nuclear/biological war. Results of the war are that mutants have evolved, and the human race is in danger of extinction due to infertility. Hell is given the task of helping in the rescue of a group of fertile women from the harem of the mutant leader (resembling a frog). Hell cannot escape since he has a bomb attached to his private parts which will detonate if he strays more than a few hundred yards from his guard.  

Mad Max: Fury Road Vehicle Photos

Päivän leffalöydöt

Tämmöisiä VHS nauhoja lähti tänään mukaan divarireissuni yhteydessä....

Valittelen huonoa kuvanlaatua. Toivottavasti saatte hätäisesti napatusta otoksestani kuitenkin selvää.

Leffaostoksilla Anttilassa

Työkkärireissuni ohella poikkesin Anttilassa. Sieltä matkaan lähti alla näkyvät leffantyngät... :D