American Samurai (1992) aka Ninja: American Samurai

Kuvaus: Samurain kunniakkaan tien päästä toiseen kulkeneella Tatsuya Sangalla (John Fujioka) on kaksi poikaa: Kenjiro (Mark Dacascos) sekä Andrew 'Drew' Collins (David Bradley). Ensin mainittu on hänen omansa, jälkimmäisen taasen ollessa kapaloikäisenä lento-onnettomuudesta hengissä selvinnyt, ja sen seurauksena orvoksi jäänyt kasvattipoika. 

Vanhoja perinteitä suuressa arvossa pitävä Tatsuya koulii pojistaan armoitettuja taistelijoita, joille kumpaisellekin Bushidon seitsemän hyvettä ovat enemmän kuin sana ja laki. Käy kuitenkin niin, että Drew osoittautuu lopulta velipuoltaan taitavammaksi oppilaaksi, josta syystä välit Kenjiron viilenevät nopeasti sielua syvästi hyytävän pakkasen puolelle. Asiat kärjistyvät entisestään Tatsuyan luovuttaessa oman miekkansa Drewlle, Kenjiron sijasta. Katkeroitunut Kenjiro kääntää selkänsä perheelleen, liittyen Yakuzaan, vannoen veristä kostoa velipuolelleen.

Kymmenen vuotta myöhemmin Drew työskentelee Los Angelesissa tutkivana journalistina. Yhdessä vastakkaista sukupuolta edustavan valokuvaajaystävänsä kera, Drew pääsee Turkissa operoivan, ooppiumia salakuljettavan organisaation jäljille. Pian paikan päälle päästyään valokuvaajatar päätyy mainitun rikollispoppoon kidnappaamaksi, ja ainoa keino tämän vapauttamiseksi, on ottaa osaa laittomaan taistelulajiturnaukseen, jonka mestarismiehenä häärii... kukapas muukaan kuin Kenjiro Sanga...     

Tuomio: Legendaarisen Cannon Filmsin lopunajan tuotoshan se tämä selkeästi on. Kaikki kun on tavallista enemmän sinnepäin, muttei juuri koskaan, ikinä, milloinkaan siltikään ihan täysin jetsulleen. Tarina itsessäänkin on kierrätyskamaa, sillä Bloodsportiahan tässä apinoidaan isosti,  vaikka miekat ja kirvehetkin matkaan kotoa lähtiessä on otettukin. Taistelukohtaukset sentään kuitenkin ovat hyvin toteutettuja, vaikkakin väliin kehnohkon puoleinen editointi tekee niillekin jossain määrin hallaa. Pidin myös kovasti siitä, ettei taistelijat olleet yksipuolisesti pelkkiä ninjoja ja samuraita, vaan joukkoon mahtui myös muiden muassa Conan Barbaari wannabe sekä aussijuntti isoine veitsineen. Tekivät tappeluista siten hitusen mielenkiintoisia, tuoden mieleen Deadliest Warrior nimeä aikoinaan kantaneen tositöllöilyn.

David Bradley ei näyttelijäntaidoillaan päätä pahemmin huimaa, mutta eipä häntä tähän leffaan sen vuoksi ole palkattukkaan. Sama pätee myös vastapariinsa Mark Dacascosiin, joka tekee tässä pläjäyksessä ensimmäisen isomman ja toiminallisemman roolinsa.  

Päivän DVD-bongaus: American Samurai

Uusi vuosi aloitellaan kevyesti leffalöydön merkeissä. Tänään myrskytuulta uhmaten tulin poikenneeksi vaihteen vuoksi divarissa, ja sieltä lähti kiireenvilkkaa mukaan tuo viereisessä kuvassa näkyvä Cannon Films klassikko. Harvakseltaan vastaan tuleva sellainen vieläpä. Hulluhan sitä olisin ollut, jos en sitä matkaani olisi sieltä haalinut.Sitä kun ei koskaan tiedä, koska seuraava mahdollisuus eteen avautuisi

Mukaan lähti ohessa myös Lorenzo Lamasin tähdittämä Midnight Manin levyllinen variaatio. Hyvä niin, sillä VHS-julkaisuni kunto olikin aika kehnonlainen.

Traileri: Showdown in Manila (2016/18)

Only the Strong (1993)

Kuvaus: Eläköitynyt vihreä baretti Louis Stevens (Mark Dacascos) palailee Brasiliassa suoritetun palvelusaikansa jälkeen takaisin kotikonnuilleen Miamiin vain havaitakseen, että vanhasta opinahjostaan on tullut pulveri- ja pillerikauppiaiden, että myöskin erinäisten väkivaltaa harjoittavien jengiläisten villi ja vapaa temmellyskenttä.

Entisen opettajansa herra Kerriganin (Geoffrey Lewis) juttusilla käytyään Louis ajautuu koulun pihassa tappeluun Michael Jacksonin Black or White videossa esintyneen jamaikalaismiekkosen kanssa, capoieraten viimeksi mainitulta tajun nopeasti kankahalle. Nahistelua taustalla silmä tarkkana seuranut Kerrigan saa päähänsä idean, joka kaikessa hulluudessaan on niin päätön, että pakkohan sen on toimia. Kerrigan tarjoaa Stevensille mahdollisuuden opettaa afrobrasisilaisen musiikin tahdissa suoritettavaa tanssipohjaista taistelulajia tusinalle kaidalta tieltä kauimmaksi eksyneelle oppilaalle, jotta heillä olisi elämässään muutakin puuhastelua jatkuvan rötöstelyn sijasta.

Hitaasti, eikä niin kovinkaan varmasti liikkeelle lähtevä opetusohjelma löytää lopulta oikeanlaisen draivinsa, ja mukaan väkipakolla otetut oppilaat huomaavat tulleensa viimeinkin hyväksytyksi, ja että paremman tulevaisuudenkin suhteen heillä on vielä toivoa. Mutta sitten paikallinen huumelordi ja capoieran taitava taitaja Silverio (Paco Christian Prieto) päättää pilata kaiken ilon vain siksi, ettei pidä Stevensin naamavärkistä ja tämän hyväntekeväisyysmeiningistään. Se kun pitää serkkupoikansa Orlandon (Richard Coca) poissa pahan ja rahanteosta, ja sehän nyt ei vain kertakaikkiaan käy alkuunkaan sellainen. Stevensillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kohdata Silverio lopullisessa taistelussa, jossa panoksena on elämä tai sitten se vähemmän mukavampi vaihtoehti, eli kuolema...

Tuomio: Hyvällä sykkeellä ja suurella sydämellä eteenpäin puskeva toimintarypistys, joka kärsii jossain määrin lajityypille tyypillisestä oltemannisuudesta. Kovinkaan originellikaan se ei tarinansa puolesta ole, mutta väliäkös tuolla, sillä tämä leffa onnistuu puutteistaan huolimatta olemaan kokonaisuutena sopivasti viihdyttävä tapaus. Draamakohtaukset toimivat päällisin puolin kohtuullisen hyvin, eikä toiminnallisissa osuuksissaakaan kovin kauheasti valittamista ole. Dacascos tekee sen mitä parhaiten osaa, eli esittelee lähitaistelutaitojaan, eikä edes yritä lähteä roolissaan tekemään mitään Oscarin arvoista suoristusta. Pääpahista esittävä Prieto on näyttelijänä puolestaan varsinainen puupökkelö, mutta on ulkonäöllisesti sen verran uhkaavan oloinen tapaus, että se lienee hyvinkin riittänyt vakuuttamaan tekijät pätevöittämään miehen esittämään konnan ketaletta tässä. Siinäpä ne tärkeimmät taisi jo tullakin, joten enää on tuttuun tapaan jäljellä taivaankappaleiden anto, ja niiden määrän voitte tarkistaa myöskin tuttuun tapaan tämän tekstin alta.


P.S. Turhana tietona voisi vielä mainita sen, että valtion elokuvatarkastamon askarteluosasto askarteli tämän elokuvan kotoisesta VHS-julkaisustamme aikoinaan pois tiekseen 5 minuutin ja 48 sekunnin verran katsojille heidän mielestään vahingollista materiaalia. Näin meille kertoo Video-opas 95 niminen opus. Sinänsä hauskaa, kun ottaa huomioon, että esim. jenkkilässä Only the Strong luokiteltiin aikoinaan kategoriaan PG-13 sopivaiseksi tuotteeksi. Mutta tokihan ne siellä tarkastamossa tiesivät tuolloin kaiken muuta maailmaa paremmin, eiks jeh?

The Hunt for Eagle One (2006)

Kuvaus: Kenraali Frank Lewis (Rutger Hauer) on saanut luotettavalta taholta vihiä, että AKD:n terroristipoppoo on piiloutunut jonnekin keskelle filippiiniläistä pusikkoa, lähettäen siten johtamansa monikansallisen iskuryhmän ilkimyksiä näitä hengiltä ottamaan. Samaan aikaan toisaalla omaa tehtäävänsä suorittavan kapteeni Amy Jenningsin (Theresa Randle) kopteri putoaa ammuttuksi tultuaan isoa lujaa tonttiin, ja sehän ei ole alkuunkaan hyvä juttu se, sillä viidakko suorastaan kuhisee vihollisen edustamia sissejä, jotka mieluusti keräisivät palkkiorahat rytäkästä hengissä selvinneistä jenkkisoltuista. Ensin mainitussa iskuryhmässä mukana oleva luutnantti Matt Daniels (Mark Dacascos) joukkoineen saa käskyn tunkeutua syvälle vihollisen hallitsemalle alueelle hakemaan Jennings sieltä pois, ja tuhoamaan siinä ohessa terroristien hallussa olevat kemialliset aseet, ennen kuin he ehtisivät niitä kuolettavin seurauksin vastustajiaan kohtaan käyttämään...

Tuomio: Eräs viisas tyyppi totesi kerran, että jos sinulla ei ole leffasta mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi olla sanomatta mitään. En siis virka sanaakaan, vaan annan antamani tähtimäärän puhua puolestani. Jostain käsittämättömästä ja täysin älyvapaasta syystä jatkoille päästiin samana ilmestymisvuonna The Hunt for Eagle One: Crash Pointin muodossa.