Traileri: Dragged Across Concrete (2019)

Mel Gibsonin ymmärrän. Don Johnsonin ja Michael Jai Whiten myös. Mutta mitä hittoa Vince Vaughn tässä pätkässä tekee? Kaveri ei sovi joukkoon sitten niin alkuunkaan.

Angels of the City (1989)

Kuvaus: Collegessa opiskelevat Catherine (Kelly Calindo) sekä paras ystävänsä Wendy (Cynthia Cheston) halajavat kumpainenkin saman osakunnan jäsenittäriksi. Sisään päästäkseen heidän on kuitenkin ensin suoritettava vihkimisrituaali, jonka tehtävän kuvaan kuuluu postaaminen Hollywood Boulevardilla maksullisiksi naisiksi sonnustautuneina. Seksinnälkäisten miesten kanssa makaaminen on kumpaiseltakin kuitenkin ehdottoman kiellettyä, koska koulun säännöstö niin pykälikössään sanoo.

Kadulle päästyään Catherine ja Wendy sotkeutuvat tahtomattaan kulmakunnilla omaa valtataisteluaan käyvien parittajien keskinäiseen sotaan, jonka tuoksinassa tuliaseet laulavat armoa antamatta, ruumiiden koostuessa enimmäkseen laskuunsa työskentelevistä ilotytöistä. Kimaltavat valot, samppanja, loputon seksin ja huumeiden tarjonta saa kiltin tytön pään helposti sekoamaan. Rahassa kylpevä, vaarojen täyttämä prostituution maailma onkin siksi kaikkea muuta, kuin paras paikka opintojen aloittelemiseen. Catherine ja Wendy ovat kuitenkin päättäneet selvitä koettelemuksestaan hengissä, vaikka sitten henki heiltä menisi sitä yrittäessä. Kaupungin enkeleitä kun ovat.

Tuomio: Pöljähkön kömpelö Pepin/Merhi tuotos, joka ansiokkaasti sotkee sisäänsä niin monta eri lajityyppiä, että se ei itsekään oikein tunnu tietävän, mikä hitto sen oikeasti lopulta pitäisi olla. Pahinta kaikessa tässä sekametelisoppailussa on kuitenkin se, ettei elokuva onnistu vakuuttamaan yhdelläkään noista monista rintamistaan, jääden siten kokonaisuutena täydellisen epätäydelliseksi Frankensteinin monsteriksi, joka olisi ollut syytä tappaa tulella jo ennen ulos pykäämistään. Yksi tähti ja siinäkin on jälleen kerran puolet liikaa.

Päivän VHS-bongaus: Ninja Killer

Osui silmiini tänään kirpparilla poiketessani. Mielenkiintoinen yhdistelmä 70-luvun kung fu leffaa, johon on höysteeksi heitetty ripaus turkkilaisia elementtejä. Mukana menossa erinäisistä tuotannoista tuttuja naamoja, kuten Carter Wong (Big Trouble in Little China), Bolo Yeung (Enter the Dragon, Bloodsport) sekä Cuneyt Arkin (Turkish Star Wars).

On the Line (1997) aka Hard Limit

Kuvaus: Seksuaalirikoksia työkseen setvivä Jean Martin (Linda Hamilton) saa päivänä eräänä tarpeekseen erinäisten hyypiöiden ja pervertikkojen kanssa vekslaamisesta. Hermonsa täysin  menettäneenä Martin anoo kapteeniltaan pikaista siirtoa ryöstö- ja murhaosastolle, siinä toivossa, että saavuttaisi siellä ollessaan järkkyneelle mielelleen kipeästi tarvitsemansa mielenrauhan. Päällikkö hyväksyy siirron, varoittaen samalla Martinia, että hän tulisi olemaan ainoa naispuoleinen sukankuluttuja miesvaltaisessa yksikössä, jota rikosetsivä Dan Collins (Jeff Fahey) johtaa omalla rehvakkaalla tyylillään. Olonsa kun saattaisi tuntua hyvinkin orvolta siinä porukassa. 

Samaan aikaan toisaalla pankkeja ryöstelevä nuorisojengi pitää kaupunkia yhtäältä pilkkanaan ja toisaalta selkäpiitä karmivan kauhun vallassa. Martin joutuukin heti tositoimiin uusien työkaveriensa kera, sillä ryöstöaalto olisi hyvä saada taltutetuksi ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä. Menneisyyden haamut saapuvat nekin kummittelemaan Martinille. Ennen siirtoaan tutkimastaan raiskaustapauksesta on nyt tullut murha, ja veriteon suorittaja olisi kiva kerätä talteen mitä vikkelämmin, sen parempi. Helppoa se ei tulisi olemaan, mutta ei sen sitä olla pitäisikään...

Tuomio: Televisiolle tehtyä perusrikosdraamaa, joka sisältönsä puolesta ei eroa edukseen niistä miljoonasta muusta vastaavanlaisesta tuotoksesta. Kertakäyttöistä, helppoa katsottavaa ja sen jälkeen nopeasti unohduksiin painuvaa matskua tässä siis toisin sanoen tarjoillaan. Kahden tähden arvoisesti jälleen kerran. 

Another WolfCop (2017) aka WolfCop II

You're a loser. It's just a fact. - Sydney Swallows

Kuvaus: Alkoholisoitunut Susikyttä Lou Garou (Leo Fafard) on täällä taas yhtä karvaisena kuin aiemminkin. Tällä kertaa hän saa vastaansa Sydney Swallowsin (Yannick Bisson), ilkeän teollisuuspampun, jolla on omat katalahkot suunnitelmansa Woodhavenin pikkukaupungin asukkien päiden menoksi. Swallows aikoo nimittäin avata uudelleen suljetuksi syystä tai toisesta päätyneen paikallisen panimon, pannakseen siellä tölkkikaupalla uutta tummahkoa Chicken Milk Stout merkkistä pintahiivaoluttaan. Tuotetta, jota olisi tarkoitus myydä kaikelle kansalle panimon avajaisten yhteydessä järjestettävässä jääkiekko-ottelussa, jossa paikallisjoukkue Woodhaven Darkstars ottaa yhteen vierailemaan saapuvan Regina Potashersin kanssa. Ystävällismielisessä matsissa vieläpä, kuinkas muutoinkaan.

Melkoinen retale ja riesa siis tämä Swallows, kun kehtaa tuommoisia tuhmuuksia edes ajatella kanssaihmi... eh... hetki..nen.. öööh... Tarkemmin ajateltuna...eihän tuossa mitään pahaa ole? Paikallinen pisnismies laittaa rahojaan likoon edesauttaakseen Woodhavenia ja sen yritystoimintaa, luomalla avoimia työpaikkoja työttömille työnhakijoille, järjestämällä siinä sivussa vielä yhteishenkeä mojovasti kohottavan kiekkotapahtumankin. Eihän tuon tyyppinen kaveri voi millään muotoa olla sisuksiltaan läpeensä paha, eihän?

Kyllä vaan voi, sillä Swallows on salassa muiden selän takana tehnyt jo pidemmän aikaa yhteistyötä ulkoavaruudesta saapuneiden ilkiöiden kera, ujuttaen pintahiivaolueeseensa sinne oikeasti kuulumattomia aineksia, jotka hedelmöittävät kyseistä päihdettä nauttineen tasamaan tallaajan vatsan avaruusolentojen feetuksella. Woodhavenilaisista Swallows ei täten välitä punaisen puupennin vertaa, vaan pitää heitä kaikkia täysinä luusereina, jotka joutavat hyvinkin teuraalle miehen itsensä havitellessa totaalista maailmanvaltaa. Lou Garou ei viinahöyryissään tätä sulata, käyden taistoon veriseen suurudenhulluudesta kärsivää Swallowsia vastaan, saaden tarvittavaa tulitukea työtoveriltaan Tinalta (Amy Matysio), parhaalta kaveriltaan Higginsiltä (Jonathan Cherry) sekä viimemainitun siskonlikalta Katiltä (Serena Miller), jolla on oma pikku salaisuutensa piilossa kauniin ulkokuorensa alla...

Tuomio: Susikytän jatko-osa on hyvin pitkälti sisältönsä puolesta sitä samaa kohkaamista, jota meille tarjoiltiin ensimmäisessäkin pätkässä. Huumoria koitetaan viljellä tasaisin väliajoin, mutta harvemmin vitsit kuitenkaan osuvat niin hyvin kohdalle, että ne saisivat katsojansa suorastaan ulvomaan (no pun intented) vedet silmissä naurusta. Jokunen hymähdys siellä täällä tuli ilmoille päästettyä, ei juuri muuta. Verta ja suolenpätkiä piisaa edellisen osan tapaan kiitettävästi, joten sellaisesta menosta tykkäävät saavat tästä siinä suhteessa ilon irti, jos ei nyt sitten mistään muusta sitten. 

Jotakin positiivista? Yannick Bisson (Murdochin murhamyysteerit) yllätti positiivisesti kaikinpuolin ketkun ja suustaan törkyisen teollisuuspampun roolissaan, sillä se on täysi vastakohta sille hahmolle, jota Murdoch television puolella edustaa. Bisson näytti silminnähden muutoinkin nauttivan pahiksen roolistaan, josta syystä hänen suoritustaan oli siinäkin suhteessa hauska seurata. Sydänkohtauksesta edelleenkin toipuva Kevin Smith käy tekemässä pikkuroolin Woodhavenin pormestarina. Niin ja jatko-osaakin lupaillaan lopputekstien lopussa, joten kolmas WolfCop on siis ainakin näillä puheilla jossakin vaiheessa tuloillaan.

Undercover (1995) aka Undercover Heat

Kuvaus: Astetta tasokkaampi ilotyttö saa surmansa erään väkivaltaisen ja mieleltään viistoon vinoutuneen asiakkaan käsittelyssä. Rikosetsivä Cindy Hannen (Athena Massey) saa täten tehtäväkseen soluttautua Rouva V:n (Meg Foster) pyörittämään bordelliin, jonka asiakaskunta koostuu enimmäkseen paksun lompuukin omaavista nuorista miehistä. Partnerinsa Hunt Block (Anthony Guidera) suhtautuu ajatukseen enemmän kuin nuivasti, kun taas pomonsa Marty Gold (Tom Taytack) puoltaa sitä. Ennemmin tai myöhemmin murhaaja jäisi kiikkiin, päätyen isoon taloon rekisterikilpiä väsäilemään. Matkaan tulee kuitenkin isomman luokan mutka, kun Cindy uppoaa huomaamattaan yhä syvemmälle uuden roolihahmonsa nahkoihin, nauttien liiaksikin asti isorikkaiden miesten kanssa käymistään petipuuhista, vaarantaen siten koko keissin oman seksuaalisen mielihyvänsä tähden...

Tuomio: On ne vaan jännän väriset nuo Meg Fosterin silmät... :)

Töllömusa - Dick Tracy - The Ventures

Striking Distance (1993)

Kuvaus: Pittsburghin teollisuuskaupungin kaduilla lakia ja järjestystä työkseen valvova rikosetsivä Tom Hardy (Bruce Willis) valmistautuu isänsä Vincen (John Mahoney) kanssa matkaamaan poliisien tanssiaisiin. Matkaan tulee kuitenkin mutka, kun kaksikko hälytetään kesken kaiken jahtaamaan muiden ohella raitilla vauhdikasta pakomatkaa suorittavaa sarjamurhaajaa, jota Tomin setä Nick Detillo (Dennis Farina) epäilee vahvasti poliisiksi. Myös Tom epäilee samaa, sillä takaa-ajon tuoksinassa hän havaitsee karkuun epätoivon vimmalla pyrkivän rötöstelijän ajavan ajoneuvoaan kuin lainvartija ikään. Tarkka on Tomin silmä, ei muuta voi sanoa. Takaa-ajo saa onnettoman lopun, sillä Tomilta menee jalka, ja isä Vinceltä puolestaan henki. Niin ja se murhamies. Lipettiin livahti pahalainen hänkin.

Yllämainitun lisäksi Tomilla on edessään oikeudenkäynti, jossa hänen on määrä todistaa entistä partneriaan, Jimmy Detilloa (Robert Pastorelli) vastaan. Tom kun käräytti tämän liiallisen voiman käytöstä, josta syystä Jimmy velipoika Danny (Tom Sizemore) sekä suurin osa työtovereistaan pitää miestä täytenä törkymöykkynä. Ennen jutun käsittelyä ilmenee, että Vince Hardyn kuolemasta vastuussa oleva murhaaja on saatu kiinni, ja tunnistettu Douglas Kesser (Robert Gould) nimiseksi heppuliksi. Tom on pidätyksestä tästä sitä kuuluisaa toista mieltä. Rautoihin lätkäisty kaveri näyttää nimittäin liian nyhveröltä sukankuluttajalta, eikä miltään mielipuoliselta sarjahenkiltäottajalta. Tarkka on Tomin silmä, ei muuta voi sanoa.

Jimmy Detillo ei kuitenkaan kovasta odottelusta huolimatta koskaan saavu oikeusaliin tuomiotaan kuuntelemaan, vaan löytyy iltamyöhällä hengailemasta samalta sillankaiteelta, jolta äitinsä aikoinaan syöksyi Ahdin valtakuntaan kuolettavin seurauksin. Jimmy toistaa äitinsä tempun, saaden kyyneeleet virtamaan valtoimenaan niin Nickin, Dannyn kuin myös Tomin poskia pitkin. Danny syyttää raivoissaan Tomia veljensä kuolemasta, ajaen viimemainitun seurustelemaan lähemmin itsensä pullon hengen kera.

Kaksi vuotta myöhemmin Tom edustaa edelleenkin virkavaltaa, mutta ei enää rikosetsivänä, vaan Jokikyttänä ruorijuoppoja ja muita vesistöhörhöjä bongailemassa. Rinnalleen Hardy saa nuoren naispoliisin, Jo Christmanin (Sarah Jessica Parker), jonka tarkoituksena on pitää silmällä viinapirulle antautunutta kollegaansa. Pian kaupungin yli pyyhkii uusi murha-aalto, Tomin ollessa vakuuttunut tappajan olevan se ja sama, joka parisen vuotta takaperin pisti tylysti porukkaa kylmäksi. Hardyn mielestä kaikki keinot ovat sallituja hengenriistäjän kiikkiin saamiseksi. Mutta kun hänen entinen naisystävänsä löytyy raa'asta murhattuna, Hardy huomaa olevansa ykkösenä poliisin epäiltyjen listalla.

Tuomio: Rutiininomaista perusjännäriä tarjoileva Jokikyttä ei millään muotoa kuulu Bruce Willisin karriäärin parhaimmistoon, mutta paremman puuttessa senkin kertaalleen katselee ennen kuin selkäänsä ottaa. Willis esittää jälleen kerran tuliliemelle persoa pääjebua, joka kärsimästään krapulasta huolimatta onnistuu lopulta setvimään eteensä heitetyn rikosmysteerin sopivaksi asetetun kestoajan puitteissa. Krapula on tällä erää kuitenkin hieman lievemmän tyyppinen, sillä mitään Viimeisen partiopojan tai vaihtoehtoisesti Die Hard - koston enkelin tapaista jysäriä emme tällä erää pääse todistelemaan, vaan tämä darra on tosiaankin sellainen hangover light, joka (valitettavasti) pitää päähenkilömme kielenkannatkin kurissa liiankin hyvin. Mitään shaneblackimaisia sutkautuksia on siis Willisiltä tässä turha odottaa, vaikka muutama hyvä letkautus miehen suuhun onkin saatu silti istutettua. Mutta tämä onkin Jokikyttä, eikä mikään Die Hard, vaikkakin kansipaperi sen tyyppistä toimintaa kovasti meille lupaileekin. Ei pitäisi mennä moisia lupailemaan, jos se ei ole alkuunkaan totta.

Kastilista on Willisin lisäksi yllättävän kova, mutta eipä se ennenkään ole leffaa pelastanut, jos kässäripuolella mennään rytinällä metsähallituksen puolelle. Alkumetreillä elokuvan juonenkuljetus vaikuttaa varsin sekavalta päällekkäisine tarinoineen, joten ei ihme että katsojakin saattaa olla hetken aikaa hukassa, että mitäs hittoa onkaan oikein meneillään. Loppua kohden meno kuitenkin tasaantuu ja samalla hyytyy lopulta rutiininomaiseksi perusjännäriksi, johon on ripoteltu hitunen toimintaakin mukaan. Kastilista on siltikin kova, ja hieman ihmettelekin, että mites kaikki nuo mainitut nimet on onnistuttu saamaan menoon mukaan, kun meno ei niin kovin kaksista kuitenkaan ole. Semmoista kahden tähden arvoista, johon Sarah Jessica Parkerkin mahtuu mukaan vallan mainiosti.

Another WolfCop (2017) posteri

Traileri: Another WolfCop (2017) Trailer # 2

Traileri: Bright (2017)

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 4: Bloodsucking Pharaos in Pittsburgh (1991) aka Picking Up the Pieces

Kuvaus: Pittsburghin kaduilla kuljeksii mielipuolinen murhaaja, joka katkoo mukanaan kantamalla moottorisahalla tarkoin valikoimilta uhreiltaan tarkoin valikoituja ruumiinosia, jotka sitten toimenpiteen suoritettuaan kerää matkamuistoina mukaansa. Jälkeensä tappaja jättää hieroglyfein kirjatun viestin viranomaisia silmällä pitäen. Tokihan tuollainen puuhastelu on laitonta myös Pittsburghissa, joten murhaaja olisi hyvä saada kiikkiin ja oikeuden eteen vastaamaan näistä kammottavan makaabereistä veritöistään. Mieluiten heti eikä viidestoista päivä. 

Juttua tutkimaan määrätään rikosetsivät Sweeney Birdwell (Jake Dengel) sekä Joe Blocker (Joe Sharkey), joista kumpaisenkin luulisi helposti olevan alansa ehdotonta aatelia, totuuden valitettavasti ollessa toisenlainen. Birdwell on epäpätevyyden kävelevä ilmentymä, persläpi ja jokapaikan kuikelo, kun taas partnerinsa Blocker kärsii erinäisistä mielenterveydellisistä pelkotiloista, ylettömästä hikoilusta ja vatsansa säännöllisen epäsäännöllisestä toiminnasta. Varsinaisia oman elämänsä sankareita siis kumpainenkin. Ei ihme, poliisipäällikkö Ryanilla (Don Brockett) on hermot piukalla näiden kahden tomppelin edesottamuksiin, haluten omakohtaisesti ampua heidät hengiltä kuoliaaksi. Poliisiasemalla muiden poliisien nähden.

Keissin edetessä Birdwell ja Blocker saavat selville, että käynnissä olevat murhat muistuttavat yksityiskohdiltaan kovastikin Las Vegasissa aiemmin tapahtuneita. Eikä aikaakaan, kun Las Vegasista pälähtää paikalle rikosetsivä DeeDee Taylor (Susann Fletcher), jonka isäpappa katosi mystisesti syntien kaupungin hurmeen kyllästämiä hengiltäottoja tutkiessaan. Murhaajan jättämien viestien perusteella tuoreeltaan muodostettu trio suuntaa tiensä kaupungin egyptiläiseen osaan, jossa he saavat vastaansa kuolettavasti kiireestä kantapäähän aseistauneita ninjoja, makuaistinsa aikaa sitten menettäneitä kokkeja, että myöskin Gracen (Veronica Hart), rullaluistimilla liikkuvan tarjoilijatarkaunottaren, jolla saattaa olla, tai saattaa olla olemattakin, jotakin tekemistä kaupunkia pirullisesti piinaavan murha-aallon kanssa.

Tuomio: Sopivasti vinksahtaneella huumorilla ja lievähköillä kauhun väristyksillä varustettu slasher-pätkä, jossa verta ja suolenpätkiä piisaa niitä kaipaaville mainiosti yhden teurastamon verran. Osansa saavat myös buddy-cop pätkät, joita tässäkin parodioidaan varsin osuvasti alaisilleen kitapurje suorana huutavan poliisipäällikön toimesta. Loppuun kaluttu juttuhan se näinä päivinä on, mutta jaksaa ainakin tässä pätkässä huvittaa hyvinkin muutamaan eri otteeseen. Harvemmin olen kuitenkaan nähnyt päällikkön olevan vihassaan ja hermoromahduksessaan jo niin pitkällä, että on valmis ampumaan kuoliaaksi tunaroivat kyttänsä, vain päästäkseen heistä lopullisesti eroon. Jossakin Peter Sellersin tähdittämissä Vaaleanpunaisissa panttereissa kyllä, mutta en varsinaisissa kyttäpari tuotoksissa niinkään. 

Mitäs vielä? Noh, näyttelemispuolesta en puhu tässä kohdin sen enempää, sillä se on tyypillistä b-leffatasoa, joten nähdyillä suorituksilla Oscaria ei heru kenellekään mukana olleille. Taustalla soiva musa on jälleen kerran tehty kirpparilta eurolla hankitulla Casion kosketinsoittimella, ja vaikka se koittaakin olla mahtipohtisen innostavaa, niin ainakin minua se rupesi pidemmän päälle ärsyttämään. Tom Savinin efektipuoli taasen pelaa tuttuun tapaan loistavasti, ja se tekeekin tästä elokuvasta astetta tasokkaamaan tapauksen välittömästi. Kokonaisuutena hengästyttävän pitkällä (ja pöljähköllä) tittelillä lätkäisty Bloodsucking Pharaos in Pittsburgh onnistuu muutoinkin olemaan sopivasti viihdyttävä tapaus, vaikkei kaikki sen esittämät vitsit ja muut jutut aina ihan maaliinsa asti osukkaan. Mieluummin minä tämä silti uudestaankin katselisin, kuin yhtäkään Scary Movieista tai muista vastaavista. Saatan olla leffojeni suhteen väliin turhankin masokistinen, mutta en minä nyt sentään hullu ole... vielä.

The Sweeper (1996)

Kuvaus: Ollessaan teini-ikäinen pojankölvi Mark Goddard (Max Elliot Slade) menetti poliisi-isänsä Dalen (Jeff Fahey), äitinsä sekä siskonsa ilkeiden rikollisten ampuessa koko poppoon tylysti hengiltä. Aikuiseksi kasvettuaan Mark (C.Thomas Howell) on itse nyt lakia ja järjestystä Los Angelesin karuilla kaduilla ylläpitävä rikosetsivä, jolla on työskennellessään rikollisen elementin kanssa pahemman puoleinen tapa liialliseen väkivaltaisuuteen, että myöskin säännösten rajamailla alati häilymiseen. 

Erään operaation yhteydessä Markin raivokkaasti juoksujalkaa takaa-ajama rötöstelijä päätyy jahdin päätteeksi ruumishuoneelle lappunen varpaassaan makamaan, josta syystä esimiehensä polttaa lopullisesti hihansa alaisensa älyvapaaseen toimintaan. Goddardin edesottamukset siirtyvät sisäisen tutkinnan hutkittavaksi, eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä olihan Markin virkatehtävissä hengiltä ottama konnan ketale jo yhdeksäs laatuaan, että parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. 

Sisäinen tutkinta ei ole kuitenkaan ainoa taho, joka osoittaa kiinnostusta Goddardia kohtaan. Iltana eräänä Markin juttusille nimittäin saapuu arvoituksellisen oloinen miekkonen nimeltä Molls (Ed Lauter), jolla on tuomisinaan rahakas tarjous, josta Markin saattaisi hyvinkin olla vaikea suoralta kädeltä kieltäytyä. Molls haluaa Goddardin osaksi vastikään perustamaansa yhteisöä, jolla on komealta kalskahtava nimi: "Justice Incorporated". Organisaation sisällä toimivia henkilöitä taasen kutsutaan "Sweepereiksi", joiden tehtävänä on huolehtia, että oikeus toteutuisi myös oikeusjärjestelmän ulkopuolella. Mark suostuu, mutta huomaa varsin pian, että yhteisön avain löytyy hänen menneisyydestään - ja voi siten saattaa tulevaisuutensa suurempaan vaaraan kuin hän ehkä sitä kykenee edes kuvittelemaankaan.

Tuomio: Siitä on jokunen tovi ehtinyt jo vierähtämään, kun viimeksi Pepin/Merhi elokuvia olen arvostelun kohteeksi täällä ottanut, joten eilen tämän divarista löytäessäni tein samalla päätöksen tehdä niin. Ja täytyy sanoa, että siinä missä aiemmat Pepinit ja Merhit ovat tuottaneet meikälle enimmäkseen väkivaltaisia vatsanväänteitä, niin tämä Sweeper teki siihen kaavaan mukavan poikkeuksen. Ei silti, ei tämä(kään) pätkä nyt millään muotoa mikään mestaristeos ole, mutta tarjosi kuitenkin mukavasti hiljaisten hetkiensä vastapainoksi ripeähköä toimintaa, vauhdikkaita takaa-ajoja erinäisillä ajoneuvoilla kuin jalankin, ruutia, räminää ja ison kasan hylsyjä television alta pois kerättäväksi. Juonen kuljetuskin toimi tällä kertaa astetta paremmin, vaikka välillä vähän sivupoluille harhautukin. Pepin ja Merhi pätkäksi semmoin solid kahden tähden arvoinen suoritus nääs. 

Töllömusa - Hill Street Blues - Mike Post

Ai niin ja hei... ollaanpas sitten varovaisia siellä.

When Crime Becomes a War, it Takes a Soldier to Win it

Parit viimeaikaiset VHS-nauhalöydöt tähän kohtaan...

Ylärivi vas. oik: Nick Knight, Soldier's Revenge, Penitentiary II

Alarivi vas. oik: The Overthrow, Liberty & Bash

"How much Keeffe is in this movie?"

"Miles O'Keeffe!"

Traileri: Another WolfCop (2017)

Hmm... tuossa julisteessa on jotakin
hyvin hyvin tuttua...

American Kickboxer 2 (1993)

Kuvaus: Palos Verdesissä sijaitsevasta luksuslukaalista kidnapataan 6-vuotias Susie (Jessica Springal) tyttönen. Lunnasvaatimuskin esitetään, eli kaksi miljoonaa dollaria. Poliisia ei juttuun tähän pidä sotkeman tai Susielle kävisi kalpaten. Hädissään tytön äiti Lillian (Kathy Shower) kääntyy avun tarpeessa entisen miehensä Mike Clarkin (Dale "Apollo" Cook) puoleen. Arvatkaas piruuttanne kaksi kertaa mikä mahtaa olla Miken ammatti? Kyllä, arvasitte aivan oikein. Poliisipa hyvinkin. D'oh! Tosin ilmeisesti ei kovinkaan kaksinen sellainen, mikäli Lillialin uutta miesystävää Howardia (David Grafia) on yhtään uskominen. Howard kun pitää Mikeä täytenä tumpelona ja naurettavana pullistelijana, jota hän ei itse kelpuuttaisi edes lappuliisaksi saati sitten lasseksi.

Mike ei kuitenkaan ole ainoa, jolle nakki viuhahtaa, sillä Lillian laittaa samalle asialle toisenkin ystävänsä, Davidin (Evan Lurie), jolla on Beverly Hillsissä oma dojo, jossa hän opettaa sinne syystä tai toisesta ilmaantuneille asiakkailleen itsepuolustuksen mystisiä saloja. Kumpainenkin mies vihaa toista isosti, eikä syyttä. David on nimittäin juurikin se samainen heppu, jonka kanssa Lillian petti Mikeä heidän vielä kimpassa ollessaan. Asiaa mutkistaa entisestään vielä sekin, että kumpainenkin ukoista, niin Mike kuin Davidkin, saattaa hyvinkin olla Susien isä. Tietämättään vieläpä, kuinkas muutenkaan. Pelastaakseen Susien katalien kaapparien kynsistä, on toraisan kaksikon laitettava riitansa poikki, halki ja pinoon, ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä...

Tuomio: Aiemmin arvostelemani American Kickboxerin itsenäinen jatko-osa, joka jatkaa laatunsa puolesta edellisestä elokuvasta tutuksi tullutta pökiöntilinjaa. Eli toisin sanoen ihan yhtä huono se on kulkaatten tämä jatkekkin, josta syystä antamani tähtimääräkin pysyy siten tiukasta samana. 

The Wild Pair (1987)

Kuvaus: Los Angelesin kaduilla työskentelevä narkkikyttä Benny Avalon (Bubba Smith) on jo pidemmän aikaa koittanut saada Ivory (Raymond St. Jacques) nimistä pulverikauppiasta kiikkiin, siinä kuitenkaan sen kummemmin onnistumatta. Myös FBI on samaisesta diileristä kovastikin kiinnostunut, ja nörtähtävän oloinen pallonaama-agentti Joe Jennings (Beau Bridges) on hänkin jo jonkin aikaa ollut mainitun rötöstelijän kannoilla, yhtä laihoin tuloksin. Avalonin pomo, kroonisesta vihaisuudesta kärsivä/nauttiva komisario Kramer (Gary Lockwood) saakin tästä idean lyödä epäonniset lainvalvojat yksiin, jos vaikka yhteistyötä tehden saisivat Ivoryn vihdoin telkien taakse. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä epäsuhtainen kaksikko osoittautuu väleiltään niin epäsuhdaksi, että koko projekti on vaarassa miesten keskinäisen kinastelun vuoksi kaatua korttatalon lailla heti ensikättelyssä nurin.

Juttua tutkiessaan Avalon ja Jennings saavat selville, että Ivorylla on yhteyksiä paikalliseen militia-poppooseen, jonka johtajana häärii hämäräperäinen eversti Heser (Lloyd Bridges), jolla tuntuu olevan rurtkasti antipatioita tiettyjä ihmis- ja uskontoryhmiä edustavia kanssaihmisiään kohtaan. Heser näkisi mieluusti suuresti rakastamansa maansa puhtaana edellä mainituista elementeistä. mutta unelman toteuttaminen vaatii rutosti rahaa, ja sitä saadakseen arvon everstimme on siten ryhtynyt yhteistyöhön lain pitkältä kouralta alati karkuun pääsevän huumediilerin kanssa. Avalonin ja Jenningsin on  unohdettava hetkellisesti keskinäiset kiistansa, mikäli mielivät pistää lopullisen stopin Heserin katalahkon kierolle suunnitelmalle...

Tuomio: Richard Donnerin Tappavaa asettahan tässä koitetaan kovasti apinoida, mutta esikuvaansa nähden Kyttäpari on kokonaisuutena lopulta melkolailla laimeahko ilmestys.Vitsejä kyllä viljellään, vaan kovinkaan moni niistä ei jaksa kuitenkaan pahemmin naurattaa. Toiminnalliset osuudet taasen toimivat astetta paremmin, vaikkei nyt mitään ennennäkemätöntä tai paremmin tehtyä katsottavaksemme tarjoillakaan. Lloyd Bridges pääpahiksena taasen pelaa tasan yhtä hyvin kuin helikopterin heittoistuin, eikä häntä kykene Hei me lennetään! leffojen vuoksi ottamaan vakavasti sitten niin millään. Beau Bridges ohjaa ja siinä ohessa näytellessään pallinaamailee, Bubba Smithin keskittyessä enimmäkseen näyttämään tapansa mukaan pitkältä. Kahden tähden arvoisesti.

Päivän töllösarjabongaus: Wiseguy (Season 1)

Sarja, jota en ole nähnyt sittemmin, kun se täällä televisiossa joskus muinaisina aikoina esitettiin. Sarja, jota kotoiset kanavamme eivät ole uusinnoilla pahemmin puhki kuluttaneet. Sarja, josta ei kotimaista dvd-julkkaria ei mitä ilmeisemmin ole saatavilla. Liekö siihen sitten syynä se, että sarjan päätähden Ken Wahlin Suomen-vierailu ei mennyt järjestäjien kannalta ihan putkeen. Wiseguy, wiseguy. not a very nice guy...

Töllömusa - Sledge Hammer! (Main Theme) - Danny Elfman