Kuvaus: Pittsburghin kaduilla kuljeksii mielipuolinen murhaaja, joka katkoo mukanaan kantamalla moottorisahalla tarkoin valikoimilta uhreiltaan tarkoin valikoituja ruumiinosia, jotka sitten toimenpiteen suoritettuaan kerää matkamuistoina mukaansa. Jälkeensä tappaja jättää hieroglyfein kirjatun viestin viranomaisia silmällä pitäen. Tokihan tuollainen puuhastelu on laitonta myös Pittsburghissa, joten murhaaja olisi hyvä saada kiikkiin ja oikeuden eteen vastaamaan näistä kammottavan makaabereistä veritöistään. Mieluiten heti eikä viidestoista päivä.
Juttua tutkimaan määrätään rikosetsivät Sweeney Birdwell (Jake Dengel) sekä Joe Blocker (Joe Sharkey), joista kumpaisenkin luulisi helposti olevan alansa ehdotonta aatelia, totuuden valitettavasti ollessa toisenlainen. Birdwell on epäpätevyyden kävelevä ilmentymä, persläpi ja jokapaikan kuikelo, kun taas partnerinsa Blocker kärsii erinäisistä mielenterveydellisistä pelkotiloista, ylettömästä hikoilusta ja vatsansa säännöllisen epäsäännöllisestä toiminnasta. Varsinaisia oman elämänsä sankareita siis kumpainenkin. Ei ihme, poliisipäällikkö Ryanilla (Don Brockett) on hermot piukalla näiden kahden tomppelin edesottamuksiin, haluten omakohtaisesti ampua heidät hengiltä kuoliaaksi. Poliisiasemalla muiden poliisien nähden.
Keissin edetessä Birdwell ja Blocker saavat selville, että käynnissä olevat murhat muistuttavat yksityiskohdiltaan kovastikin Las Vegasissa aiemmin tapahtuneita. Eikä aikaakaan, kun Las Vegasista pälähtää paikalle rikosetsivä DeeDee Taylor (Susann Fletcher), jonka isäpappa katosi mystisesti syntien kaupungin hurmeen kyllästämiä hengiltäottoja tutkiessaan. Murhaajan jättämien viestien perusteella tuoreeltaan muodostettu trio suuntaa tiensä kaupungin egyptiläiseen osaan, jossa he saavat vastaansa kuolettavasti kiireestä kantapäähän aseistauneita ninjoja, makuaistinsa aikaa sitten menettäneitä kokkeja, että myöskin Gracen (Veronica Hart), rullaluistimilla liikkuvan tarjoilijatarkaunottaren, jolla saattaa olla, tai saattaa olla olemattakin, jotakin tekemistä kaupunkia pirullisesti piinaavan murha-aallon kanssa.
Tuomio: Sopivasti vinksahtaneella huumorilla ja lievähköillä kauhun väristyksillä varustettu slasher-pätkä, jossa verta ja suolenpätkiä piisaa niitä kaipaaville mainiosti yhden teurastamon verran. Osansa saavat myös buddy-cop pätkät, joita tässäkin parodioidaan varsin osuvasti alaisilleen kitapurje suorana huutavan poliisipäällikön toimesta. Loppuun kaluttu juttuhan se näinä päivinä on, mutta jaksaa ainakin tässä pätkässä huvittaa hyvinkin muutamaan eri otteeseen. Harvemmin olen kuitenkaan nähnyt päällikkön olevan vihassaan ja hermoromahduksessaan jo niin pitkällä, että on valmis ampumaan kuoliaaksi tunaroivat kyttänsä, vain päästäkseen heistä lopullisesti eroon. Jossakin Peter Sellersin tähdittämissä Vaaleanpunaisissa panttereissa kyllä, mutta en varsinaisissa kyttäpari tuotoksissa niinkään.
Mitäs vielä? Noh, näyttelemispuolesta en puhu tässä kohdin sen enempää, sillä se on tyypillistä b-leffatasoa, joten nähdyillä suorituksilla Oscaria ei heru kenellekään mukana olleille. Taustalla soiva musa on jälleen kerran tehty kirpparilta eurolla hankitulla Casion kosketinsoittimella, ja vaikka se koittaakin olla mahtipohtisen innostavaa, niin ainakin minua se rupesi pidemmän päälle ärsyttämään. Tom Savinin efektipuoli taasen pelaa tuttuun tapaan loistavasti, ja se tekeekin tästä elokuvasta astetta tasokkaamaan tapauksen välittömästi. Kokonaisuutena hengästyttävän pitkällä (ja pöljähköllä) tittelillä lätkäisty Bloodsucking Pharaos in Pittsburgh onnistuu muutoinkin olemaan sopivasti viihdyttävä tapaus, vaikkei kaikki sen esittämät vitsit ja muut jutut aina ihan maaliinsa asti osukkaan. Mieluummin minä tämä silti uudestaankin katselisin, kuin yhtäkään Scary Movieista tai muista vastaavista. Saatan olla leffojeni suhteen väliin turhankin masokistinen, mutta en minä nyt sentään hullu ole... vielä.
2 kommenttia:
Tässä on vähän samaa kuin Blood Dinerissä. Ruumiinosakeräilykauhua, muinaismeininkiä, pottuuntunut poliisipäällikkö (Blood Dinerissä aseena alaiseen ovat nyrkit). Tosin `Diner liiraa kauhukomediassa vieläkin kovemmin, suoraan lätäkköön monta kertaa komeasti kaatuen.
Täytyy ottaa Blood Diner jossakin kohtaa uusintakatsastukseen, sillä vaikka olen sen nähnyt, ovat muistikuvat siitä päässeet pahasti haalistumaan vuosien varrella.
Lähetä kommentti