torstai 12. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle Osa 6: Wrecker (2015)

Kuvaus: Leslie McQueen (Andrea Whitburn) turhautuu poikaystävänsä temppuiluun ja päättää lähteä Ford Mustangillaan pienoiselle road tripille keskelle ei mitään. Jotta Leslie ei tuntisi oloaan yksinäiseksi, ottaa hän mukaansa parhaan ystävättärensä Emily Kirkin (Anna Hutchison), joka parkkeeraa takapuolensa pelkääjän paikalle kaljaa siinä istuessaan ohessa kitaten.

Matkaa taittaessaan neitoskaksikko löytää pian itsensä roikkumasta hitaasti, mutta varmasti etenevän, pahalta haisevan hinausauton perälaudassa, vailla edessä ajavan antamaa ohitusmahdollisuutta. Kun sellainen sitten viimein ilmaantuu, käyttää Leslie sen tietenkin välittömästi hyväkseen, kiroten ohessa hinausauton kuskin alimpaan mahdolliseen helkuttiin. Huoltoasemalle pysähtyessään Leslie ja Emily havaitsevat hinausauton pysähtyvän sinne myös. Leslie koittaa kuka onkaan kuskina hinausautossa, mutta onnistuu näkeemään tästä lopulta vain pelkät bootsit. Tankkauksen ja ikkunanpesun jälkeen naiset poistuvat vähin äänin paikalta, hinurin jäädessä toistaiseksi parkkiin huoltamon pihalle.

Hetkeä myöhemmin Leslie sekä Emily saavat kuitenkin kauhukseen huomata, että he ovat onnistuneet suututtamaan hinausauton kuskin edesottamuksillaan, ja että hän on nyt ottanut tien päällä olevat naiset psykoottisen kiusansa kohteeksi, aloittaen kanssaan armottoman kissa ja hiiri leikin, josta vain toinen osapuoli voi selvitä hengissä maaliin...

Tuomio: Sanotaan, että imitaatio on imartelun korkein muoto. Wreckerin kohdalla tuo sanonta pätee vain osittain, hyvä jos edes sitäkään. Mainitun imitaation kohteena tällä arvostelemallani leffalla on tietenkin Steven Spielbergin televisiolle ohjastama Duel (1971), jossa Dennis Weaverin esittämä kauppamatkustaja joutuu tahtomattaan ja pyytämättä sadistisen, mieleltään pahoin järkkyneen tankkiauton ja sitä kuljettavan kuskin hengevaarallisen ajojahdin kohteeksi. Wreckerissä tuo tankkiauto on puolestaan vaihtunut hinausautoksi (ei tuo kannessa näkyvä), ja Dennis Weaver on taasen vaihtanut sukupuolta miehestä naiseksi kertaa kaksi. Esikuvastaan eroava kosmeettinen muutos, joka loppua kohden paljastuu täysin turhaksi. 

Entäpä tunnelma puoli sitten? Kauhun kilometreissähän se on jännittävän jännitteinen ja aidosti painostavan ahdistava. Wreckerissä taasen... not so much, sillä vaikka se toisintaakin esikuvastaan suoraan napattuja, jännityksellä kyllästettyjä kohtauksia, niin Spielbergin luomaa fiilinkiä se ei silti onnistu apinoimaan.

Wreckeristä löytyy negativiisen lisäksi positiivistakin, eli kuten Duelissa, niin tässäkin päästään pipin kuljettajan henkilöllisyyttä ei koskaan paljasteta katsojalle. Hyvä niin. Kasvottomaksi jäävä kauhu on paljolti pelottavampaa, kuin kasvoilla varustettu sellainen. Siitä tuo toinen antamani tähtönen. Mikäli kuitenkin haluat nähdä Wreckerin oikein, suosittelen katsomaan Kauhun kilometrit. Se kun hoitaahomman kotiin huomattavasti tasokkaamin Wreckeriin verrattuna.

2 kommenttia:

  1. Pahalta haiseva hinausauto? Miten tämä on jäänyt minulta pimentoon, kun kannessakin lukee turbo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sellaisiakin. Ihan oikeasti on, heh. Vahingossa minäkin tähän kirpparilla törmäsin turbosta huolimatta.

      Poista

Kommentti olis kiva...