torstai 25. toukokuuta 2017

American Kickboxer 2 (1993)

Kuvaus: Palos Verdesissä sijaitsevasta luksuslukaalista kidnapataan 6-vuotias Susie (Jessica Springal) tyttönen. Lunnasvaatimuskin esitetään, eli kaksi miljoonaa dollaria. Poliisia ei juttuun tähän pidä sotkeman tai Susielle kävisi kalpaten. Hädissään tytön äiti Lillian (Kathy Shower) kääntyy avun tarpeessa entisen miehensä Mike Clarkin (Dale "Apollo" Cook) puoleen. Arvatkaas piruuttanne kaksi kertaa mikä mahtaa olla Miken ammatti? Kyllä, arvasitte aivan oikein. Poliisipa hyvinkin. D'oh! Tosin ilmeisesti ei kovinkaan kaksinen sellainen, mikäli Lillialin uutta miesystävää Howardia (David Grafia) on yhtään uskominen. Howard kun pitää Mikeä täytenä tumpelona ja naurettavana pullistelijana, jota hän ei itse kelpuuttaisi edes lappuliisaksi saati sitten lasseksi.

Mike ei kuitenkaan ole ainoa, jolle nakki viuhahtaa, sillä Lillian laittaa samalle asialle toisenkin ystävänsä, Davidin (Evan Lurie), jolla on Beverly Hillsissä oma dojo, jossa hän opettaa sinne syystä tai toisesta ilmaantuneille asiakkailleen itsepuolustuksen mystisiä saloja. Kumpainenkin mies vihaa toista isosti, eikä syyttä. David on nimittäin juurikin se samainen heppu, jonka kanssa Lillian petti Mikeä heidän vielä kimpassa ollessaan. Asiaa mutkistaa entisestään vielä sekin, että kumpainenkin ukoista, niin Mike kuin Davidkin, saattaa hyvinkin olla Susien isä. Tietämättään vieläpä, kuinkas muutenkaan. Pelastaakseen Susien katalien kaapparien kynsistä, on toraisan kaksikon laitettava riitansa poikki, halki ja pinoon, ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä...

Tuomio: Aiemmin arvostelemani American Kickboxerin itsenäinen jatko-osa, joka jatkaa laatunsa puolesta edellisestä elokuvasta tutuksi tullutta pökiöntilinjaa. Eli toisin sanoen ihan yhtä huono se on kulkaatten tämä jatkekkin, josta syystä antamani tähtimääräkin pysyy siten tiukasta samana. 

2 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Muistan tämän ja ensimmäisen osan julisteet, mutta en laisinkaan sitä olisinko ne katsonut. Mahdollisesti, koska juuri tällainen kakkahan oli etenkin mukulana täyttä timanttia.

Tuoppi kirjoitti...

Joo. Eipä sitä kakarana paremmasta tiennyt. Suomi oli tuolloin videoroskan luvattu maa, joten siksi näitä tuli vuokraamo(i)sta kotiin kannettua enemmän kuin laki sitä ehkä salli.