Kuvaus: Eletään vuotta 2017. Maapallo kärsii massiivisesta ylikansoituksesta, josta syystä syntyvyyttä on ryhdytty säännöstelemään siten, että pariskunnilla saa olla lapsia vain yksi ja ainokainen. John Brenncik (Christopher Lambert) on kuitenkin mennyt rikkomaan tuota mainittua lakia, ja saattanut vaimonsa Karenin (Loryn Locklin) toistamiseen raskaaksi. John ja Karen yrittävät paeta rajan yli, mutta pahaksi onnekseen joutuvat yllätystarkastuksen kohteeksi. Tarkastuksen, joka totta kait lävähtää pahemman kerran reisille. Karen onnistuu pääsemään jahtaajiltaan karkuun, Johnin ollessa vähemmän onnekas. Mies napataan verekseltään kiikkiin ja passitetaan samoin tein vankilaan, josta pakeneminen on sula mahdottomuus. Eikä ihme, sillä se on valtaisa lasersätein ympäröimä betonibunkkeri, joka kaiken muun hauskan lisäksi on vielä haudattu varmuuden vuoksi 100 metrin syvyyteen autiomaan alle. Ray Breslinkään ei sieltä pakenemaan pääsisi ja hän sentäs tekee niitä hommia ammatikseen.
Vankilaa johtaa sadistinen ja mieleltään muutoinkin vinoon vahvasti vinksahtanut vankilanjohtaja Poe (Kurtwood Smith), jolla on omat katalahkot keinonsa pitää tuomiotaan kärsivät jatkuvassa herran pelossa ja nuhteessa. Jokaiseen vankiin nähkääs istutetaan magneettinen lähetin, jota miellyttävällä naisäänellä varustettu päätietokone sitten valvoo haukansilmällään. Yksikin väärä liike aktivoi lähettimessä olevan räjähteen, joka lähettää sääntöjä rikkoneen retaleen kilon palasina tuonpuoleiseen. Pako on siis kaikessaan äärimmäisen uhkarohkea ajatus, mutta Brennick on päättänyt sitä siitäkin huolimatta yrittää...
Tuomio: Kävin tuossa läpi noita leffahyllyjäni, etsiskellen mahdollisia kaksoiskappaleita ja muita turhakkeita, joita ajattelin jossakin kohtaa viedä divariin vaihtoon. Jokunen sellainen sieltä hyllyjen kätköistä löytyikin, ja niiden lisäksi tämä Stuart Gordonin (mm. Re-Animator, From Beyond) tirehtöröimä, ja Christopher Lambertin pökke... eh... tähdittämä futuristinen vankilapätkä, jonka päätin ottaa samalta seisomalta uudelleen katselun kohteeksi, että myöskin tämän päiväisen arvostelunikin. Löysin minä sen jatko-osankin, mutta siitä enemmälti myöhemmin, eli luultavasti tuossa ensiviikon aikana, mikäli vain saan sen siihen mennessä pois katsotuksi.
Ilmestyessään tämä tuntui tosi kovalta pätkältä, eritoten kun sen leikkaamattomana silloin näin. Valtion elokuvatarkastamon askarteluosaston toimesta VHS-julkaisustamme nimittäin silpaistiin 1 minuutin ja 39 sekunnin verran pois, ettei leffaa katsovat saisi päähänsä mitään kummia ajatuksia. Vaan nyt kun sen tuossa dvd:ltä uudestaan katsastin, niin ei tämä nyt ihan niin hyvä enää ollut kuin silloin aikoinaan sen koin olevan. Puitteet on kyllä hienot, toimintaakin piisaa, eikä gorenkaan ystäviä jätetä ulkopuolelle kylmettymään. Siltinkin jokin tässä mätti ja pahasti. Ehkä se, ettei tämä oikeasti koskaan ollut kovinkaan kaksinen tuotos. Kakarana se vain tuntui siltä, kun oli se leikkaamaton versiokin ja kaikki. Lambert on pökkelömäinen ilmestys (jopa juonellisestikin) tässäkin, kuten muissakin tuotoksissaan. Kurtwood Smith yrittää parhaansa konnan roolissaan, muttei hänkään saa irti itsestään sitä samaa loistokkuutta kuin esim. vaikkapa RoboCopissa jokunen vuosi aiemmin. Jeffrey Combs sentäs toi jotakin lohtua kehiin, sillä hänen esittämänsä sivuosavanki varastaa koko shown olemuksellaan ja mukana olemisellaan. Näin ollen Linnoitus saakin minulta elokuvana sen kaiken kaksi tähteä, kolmannen mennessä bonuksena mainion roolin tekevälle Combsille, joka pelastaa mukana olemisellaan tämän pätkän uppoamisen unholan pohjattoman syvään suohon.
