sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Dracula (1974) aka Bram Stoker's Dracula

Kuvaus: Kiinteistöjä työkseen välittävä Jonathan Harker (Murray Brown) matkaa kreivi Draculan (Jack Palance) linnalle esitelläkseen arvon siniveriselle erinäisen läjän Brittilässä sijaitsevia kämppiä, joihin vanha aatelismies voisi hyvinkin nykyisestä asumuksestaan muuttaa. Näin siitäkin huolimatta, että kohtaamansa paikalliset kehottavat Harkeria jättämään reissunsa kesken, ja palaamaan takaisin sinne mistä liikkeelle lähtikin, eli takaisin kotiinsa pikimmiten. Paikalliset asukit nimittäin tietävät, että mainittu linna on itse pahuuden tyyssija, ja sen seinien sisällä asustava kreivi Dracula on suoraa  saatanasta seuraava. 

Varoituksista piittaamatta Harker jatkaa matkaansa, päätyen lopulta Draculan ovelle kolkuttelemaan. Sisään astuttuaan Dracula kehottaa Harkeria syömään, muttei anna hänen kuitenkaan tehdä niin, sillä kreivi on luonteeltaan sillä tapaa mulkero. Sen sijaan hän pyytää Harkeria esittelemään kuvia kiinteistöistä, joihin hän saattaisi olla kiinnostunut kamppeensa kantamaan. Ohessa Dracula havaitsee vieraansa tavaroiden seassa mustavalkovalokuvan, jossa Harkerin lisäksi poseeraa morsiamensa Mina (Penelope Horner) ystävätterensä Lucy (Fiona Lewis) sekä kihlattunsa Arthur Holmwood (Simon Ward). Draculaa kuvassa kiinnostaa eniten kuitenkin Lucyn siihen vangittu olemus. Tämä kun sattuu olemaan kauan sitten edesmenneen vaimonsa ilmetty kaksoisolento. Lucyn näkeminen saa jonkin liikahtamaan verevän vainajamme sisällä, ja siksipä hän päättääkin siltä seisomalta matkata Englantiin, pakottaen ja jättäen poloisen Harkerin kolmen vampyyrimorsiamensa armoille tyhjiin verestään imettäväksi. 

Jokin aikaa myöhemmin The Demeter niminen alus rantautuu Englannin rantavesille kreivi Dracula kyydissään. Todisteena tästä toimii ruoriin sidottu ruumis, jonka suonistosta ei parhaalla tahdollakaan löydy tippasen tippaakaan verta. Pian Draculan saapumisen jälkeen Lucy sairastuu äkillisen vakavasti, josta syystä sulhonsa Arthur ei oikein tunnu tietävän mitä tehdä. Hädissään Holmwood kääntyy tohtori Van Helsingin (Nigel Davenport) puoleen, jolla on omat aavistuksensa siitä, mitä on meneillään. 

Aavituksensa vahvistuvat entisestään, kun Lucy katoaa Hillinghamin kodistaan, löytyen lopulta puunjuurelta kuolleena kuiviin kupattuna. Lucy haudataan, mutta pian hän nousee arkustaan, suunnaten kohti entistä kotiaan, jonka seinien sisällä Arthur käy surunmurtamana läpi menetystään. Lucy koputtelee ikkunaan, pyytäen päästä sisään. Arthur tekee työtä käskettyä ja laskee kuolleeksi luulemansa Lucyn taloon sisään, tietämättä että Lucysta on Draculan pureman seurauksena tullut ihmisverta ravinnokseen janoava vampyyri. Lucy yrittää purra Arthuria kaulaan, mutta Van Helsing risteineen ehtii kreivin aikaan väliin. Yksissä tuumin Van Helsing ja Holmwood suuntavat tiensä Lucyn haudalle, lyöden tammipuisen seipään tylysti tämän sysimustan, sykkimättömän sydämen läpi, vapauttaen hänet siten Draculan ylleen langettamasta kirouksesta. Myöhemmin Dracula itse saapuu Lucyn haudalle vain löytääkseen rakkaansa hengiltä seivästettynä, raivostuen ja veristä kostoa tekijöille, Van Helsingille ja Holmwoodille janoten. Suutuspäinen vampyyrikreivi ottaa raivonsa kohteeksi Mina Harkerin, purren ja juottaen tälle Van Helsingin ja Holmwoodin silmien edessä omaa saastunutta vertaan, poistuen paikalta vampyyrinmetsästäjien sitä sen isommin estelemättä. 

Van Helsing ei kuitenkaan aio päästää Draculaa niin vähällä, vaan hypnotisoi Minan paljastamaan minne kreivi seuraavaksi mahtaisi mennä. Verisen siteen ansiosta Mina on kykeneväinen näkemään Draculan silmin, ja käy ilmi, että takaisin linnalleen käy nosferatumme tie. Sinne lähtevät myös Van Helsing ja Holmwood, sillä ainoa keino vapauttaa Mina vampyyrin vallasta, on tuhota hänet lopullisesti. Viimeinen taisto hyvän ja pirullisen pahan välillä on valmis alkamaan...

Tuomio: Dan Curtisin (Dark Shadows) televisiolle ohjastama ja Richard Mathesonin (I am Legend) käsikirjoittama keskivertoinen variaatio Bram Stokerin samaa nimeä kantavasta romaanista, joka kokonaiskuvaa katsottaessa jää lopulta valitettavan vaisuksi tapaukseksi. Mathesonin kynäilemä kässäri tuo Draculan tarinaan mukanaan ensimmäistä kertaa romanttisemman aspektin vampyyrikreivin ja tämän edesmenneen morsiamen inkarnaation välillä, mutta hukkaan menee sekin, sillä Jack Palance nyt vain ei uhku olemuksellaan sen luokan romantiikkaa, että se olisi edes hitusen uskottavaa katsottavaa. Väliin kasvoilleen loihtimansa ilmeet tuovat mieleen liiaksi ilmavaivoista kärsivän miekkosen, joka pakolla koittaa saada aikaiseksi pierun tulemaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Väkivaltaa ja raivoa mies ilmentääkin sitten paremmin, mutta nekin hetket menevät osittain piloille tuon edellä mainitun ilmehdinnän vuoksi. Muista näyttelijöistä mieleen ei jäänyt sitten oikeastaan juuri kukaan, sen verran värittömiä ja mauttomia suorituksissaan olivat.

Juonikuvio puolestaan seurailee kyllä alkuperäistarinaa, jättäen kuitenkin tapahtumistaan ja hahmogalleriastaan kokonaan pois niin Renfieldin, tohtori Sewardinkin, kuin myös muistakin filmatisoinneista usein ulos jäävän Quincey Morrisin. Viimeksi mainitun poissaolon kykenen hyvinkin ymmärtämään, sillä aika turhasta hahmosta lopulta on hänen kohdallaan kyse. Ötököitä syövän Renfieldin olisin mielelläni suonut tässäkin leffassa näkeväni, mutta Matheson ei ilmeisesti pitänyt mukana oloa tarpeellisena, joten Renfieldiä ei siksi tässä tuotoksessa siten näy. 

Mitäs vielä? Ai niin. Vaikka tämä aika tylsähkö tapaus olikin, niin muutama hyytäväkin kohtaus tästä löytyy ja pari samaa sorttia olevaa kuvaakin meille tarjoillaan, joten ei tämä Curtisin Dracula sentäs täysi susi siinä suhteessa ole. Enemmän jäin sitä pelottavuutta tässä kuitenkin kaipaamaan. Turhana tietona tähän loppuun voisi vielä mainita sen, että Sarah Douglas (Superman II, Beastmaster II, Return of the Living Dead III) tekee leffadebyyttinsä yhtenä Draculan morsiamista. 

Ei kommentteja: