maanantai 13. tammikuuta 2014

My Mom's a Werewolf (1989)


Kuvaus: Kotirouva Leslie Shaberin (Susan Blakely) elämässä ei ole pahemmin hurraamista. Miehensä Howard (John Schuck) kun on jatkuvasti töissä, ja Leslie tuntee siten itsensä täysin hylätyksi. Turhautumistaan purkaakseen Leslie tekee kuten moni muu samassa tilanteessa oleva nainen: lähtee eläinkauppaan koiralle kirppukauluria ostamaan.

Pet Shopissa ollessaan Leslie kohtaa hyllyjen välissä lymyilevän liikkeenpitäjän, Harry Thorpenin (John Saxon), jolla on silmillään tosi kuulit aurinkolasit, ja hypnoottinen katse piilossa niiden takana. Näin siksi, että Thorpen on yrittäjänä olemisen ohella myös täydenkuun aikaan karvaa kasvava, mainittua taivaankappaletta kitapurje kierona ulvoskeleva ihmissusi. Thorpen iskee silmänsä Leslieen ja terävät hampaansa tämän varpaiden väliin. AUTS!

Purema saa Lesliessä aikaan epämiellyttäviä muutoksia, joita nainen parhaan kykynsä mukaan koettaa peitellä muulta perheeltään. Turhaan, sillä tyttärensä Jennifer (Tina Caspary) ja tämän (kauhuleffoista ja Fangorian sivuilta oppinsa saanut) ystävänsä Stacey (Diana Barrows) huomaavat pian missä mennään, ja neuvokkaan kaksikon tehtäväksi jääkin löytää jokin keino, jolla palauttaa äitikulta takaisin normaalitilaansa.

Tuomio: Karmaisevan kehno ja äärimmäisen epähauska kauhukomediaviritelmä, joka olisi aivan hyvin saanut jäädä kokonaan tekemättä. Yksi tähti. Sekin menee John Saxonille, ei itse elokuvalle.


2 kommenttia:

Occo kirjoitti...

Olis tästä kyllä paremmankin saanut.

Tuoppi kirjoitti...

Idea itsessään ei ole ollenkaan hassumpi. Tekijät vain eivät oikein osanneet toteuttaa sitä oikealla tavalla.