Kuvaus: Valokuvajournalisti Ted (Michael Paré) ja naisystävänsä Marjorie (Johanna Marlowe) ovat yhteisellä seikkailuretkellä keskellä Nepalin tiheimpää (studio)viidakkoa. Yömyöhäsellä ennen nukkumaan menoa nuoripari päättää hieman kosketella toisiaan teltassaan. Huono idea, sillä puskan kätköistä paikalle rysähtävä ihmissusi tykkää moisesta kyttyrää, raadellen Marjorien tuhannen riekaleiksi, haavoittaen ohessa Tediä vakavasti. Mies jää kuitenkin henkiin, muttei toivuttuaan ole enää entisensä. Ihmissudeksi muuntumisen kirous on langennut hänen riesakseen.
Vähin äänin mies palaa takaisin Valtoihin ja syrjäseudulla sijaitsevaan asuntovaunuunsa asustelemaan. Yksinäisyys käy kuitenkin pidemmän päälle Tedin voimille. Lievittääkseen tuskaansa hän ottaa puhelimitse yhteyttä siskoonsa Janetiin (Mariel Hemingway), joka on kuin halolla kuuppaan lyöty veljensä yllättävästä yhteydenotosta. Tapaamisestakin sovitaan ja niinpä päivänä eräänä Janet pakkaa muun perheensä, eli poikansa Brettin (Mason Gamble) ja koiransa Thorin (Primo), autoon and off to see Uncle Ted they go.
Tapaaminen sujuu erittäin rattoisissa merkeissä. Jopa niin rattoisissa, että kun ympyrä Tedin ympärillä kiristyy entisestään, mies keplottelee itsensä asuntovaunuineen Janetin takapihalle kortteeraamaan. Kammottava kirous varjon lailla mukanaan seuraten. Varotoimistaan huolimatta Ted saa pian harmikseen huomata, että Thor on tarkan vainunsa avulla päässyt jäljilleen, ja siten vaarassa paljastaa karmaisevan salaisuutensa myös muulle perheelleen....
Tuomio: Kökköpaska ihmissusipökkelöinti, jossa kauhistelun ja ihmisten gorepitoisen raatelun sijasta käydään kovasti lenkillä, halitaan puita ja muututaan karmaisevan kehnon morffauksen myötä jättimäistä rottaa muistuttavaksi karvatolloksi, joka pelottavuutensa sijasta naurattaa katsojan kuoliaaksi.
Näyttelijäsuorituksista voin sanoa sen verran, että ainoa todellinen onnistuja on koiraa esittävä koira, joka hoitaa hommansa äärimmäisen mallikkaasti kotiin. Tuo antamani tähtykäinen meneekin tälle ihmisen parhaalle ystävälle, eikä siis millään muotoa itse elokuvalle, sillä se ei todellaakaan ansaitse mitään muuta, kuin oman spesiaalin paikkansa tuolta meikän roskiksen pohjalta.
7 kommenttia:
Se koira on kyllä huima... Itse oon tykänny tästä melkosen monta vuotta, vaikka niin kökkö onkin. Tunnelma on kiva, ja oikeasti.. Tuo koira. Ehkäpä paras koiran rooli jota on tullut nähtyä. Elekieli näyttää niin oikealta, että en voi käsittää miten se on saatu aikaiseksi (esim. se "tuijotuskisa" asuntovaunun edessä. Jumaliste, kylmät väreet sain).
Siitä on monta vuotta kun olen tämän viimeksi nähnyt, mutta se tökerö ihmissusiefektointi arpeutti minut sellaisen kuntoon ettei mikään kuntoutus minua enää ennalleni palauta. Bad bad moon.
Kummallinen perhe-elokuvan ja kauhuleffan hybridi, joka ei oikein tiedä kumpi se lopulta haluaisi olla. Mutta joo, koira oli kyllä ehdoton ykkönen tässä pätkässä. Hyvät opettajat osuneet kohdalle ja koiruus itsekin ilmiselvästi halukas oppimaan... tai jotain sen sorttista...
Oli se vaan karmeaa katsottavaa se muuntuminen... hrgh!
Siis perheleffa, jossa puritaanihukka menee rankaisemaan haureudentekijöitä kesken kutemisten?
Se Nepalin susi teki niin. Parén hukka puolestaan keskittyy enimmäkseen lenkkeilyyn ja puuhun kahlittuna olemiseen. Sitä perhe meininkiä seurailllaan sitten siinä välissä Mariel Hämminkivein ja kakaran kera...
Itsellä ei ole kunnollista muistijälkeä tästä elokuvasta, jotta voisin sanoa pidinkö siitä vai en. Reilu vuosi sitten elokuva nousi jostain mieleen ja hommasin sen DVD:n, mutta en ole vielä jaksanut sitä katsoa.
Lähetä kommentti