keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Päivän sarjisbongaus: Superman vs. Muhammad Ali (1978)

Pitkällisen etsinnän jälkeen onnistuin vihdoin viimein paikallistamaan ja hankkimaan itselleni tämänkin lapsuudesta tutuksi tulleen sarjakuva-albumin, jonka sisäsivuilla otsaanlyöntikilpailuun toisiaan vastaan käyvät nyrkkeilykehien eittämätön legenda Muhammad Ali, että myöskin Kryptonin viimeinen poika Teräsmies. Ilman supervoimiaan, sillä muutoinhan matsi ei olisi kovinkaan reilu sellainen.

Tuosta kannesta (sekä etu, että taka) on pakko mainita vielä sellainen hauska yksityiskohta, että siinä näkyvään ihmisjoukkoon on piilotettu rypäs erinäisiä julkkiksia ja supersankareita, joiden henkillöllisyyttä voipi aikansa kuluksi kukin tahoillaan yrittää arvuutella. Albumin sisäkannesta voikin sitten käyvä katsomassa osuiko arvaukset oikeaan ensinkään. Tässä meidän kotoisesta julkaisusta tarkkasilmäisemmät saattavat hyvinkin bongata itsensä Urho Kekkosen.


Tiesittekös, että tuo yllä näkyvä albumi sai viime vuonna jatko-osankin. Siinä Teräsmies ottaa kehässä yhteen toisen nyrkkeilylegendan eli Harley... Quinnin kera??? Öh... okei... eikait siinä mitään. Mukava olisi sekin silti jostakin kokoelmiin saada, sillä kerää koko sarja ja niin ja pois ja päin.


Bonus: The Story Behind That Superman and Muhammad Ali Team Up

2 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Minulla on myös tuo Ali-albumi ja nämä tällaiset tarinat missä mukaan pistetään oikeita ihmisiä itsenään, mutta jonkinlaisessa supersankarimoodissa ovat aina mainioita kuriositeettiarvoiltaan, vaikka lopputulos onkin aina ennustettavissa. Olisihan se nyt ollut aika häijyä jos Ali oli tyrmätty heti avaruuden sisiliskon ensi-iskulla.
En tiennytkään, että se oli uudelleenversioitu, mutta jotenkin laittamalla sarjakuvahahmo vastustajaksi (oletan, että tuo on jonkinlaisen humoristinen versio) viedään aika paljon alkuperäisen viehätystä pois. Olisivat sitten tehneet mielummin jotain Superman vs Pulterin jos kerran ei enää oikeaa ihmistä voitu ottaa mukaan.
Missäköhän on tuon tarinan Mike Tyson-versio jossa hän puree vastustajan korvan irti?

Tuoppi kirjoitti...

Humoristinen vaikuttaisi olevan ainakin niiden näytteiden perusteella, joita tuossa äskettäin googlettelin. Quinn ja Supes ei meinaa tulla keskenään toimeen sitten niin millään. Kaippa sekin ihan luettava silti on....