The Revenge of Dracula (1959)
Terence Fisherin ohjastama Dracula aka Horror of Dracula (1958) menestyi lippuluukuilla sen verran mallikkaasti, että Hammer tilasi elokuvan käsikirjoittaneelta Jimmy Sangsterilta uuden käsikirjoituksen jatko-osaa silmällä pitäen. Sangster teki työtä käskettyä, luonnostellen lyhyen tarinankaaren, joka jatkoi Draculan tarinaa suoraa siitä, mihin edellinen elokuva päättyi. Tässä luonnostelmassa vampyyrikreiville uskolliset romanipalkolliset käyvät keräämässä Van Helsingin tuhoaman mestarinsa maalliset jäännökset linnan lattialta talteen, ottaen sen jälkeen tylysti hengiltä kourallisen viattomia neitsyeitä, joista vuodatetulla verellä he sitten hokkuspokkustelevat kreivi Draculan takaisin elävien kuolleiden kirjoihin.
Ylösnousemuksensa jälkeen verevä vampyyrikreivi janoaa suonissa virtaavan elämännesteen lisäksi kostoa, ja sen saadakseen hän kokoaa alaimaisensa yhteen, hyökäten sitten väkivalloin ympäristössä asustelevien, pahaa aavistamattomien kyläläisten kimppuun. Näin siksi, että kylän asukit olivat pettäneet hänet pahemman kerran, kun eivät rynnänneet sankoin joukoin avittamaan hallitsijaansa Van Helsingin ottaessa tätä hengiltä. Vanha talttahammas ei kuitenkaan ole ainoa kostoa havitteleva hahmo Sangsterin synopsiksessa, sillä erään uhratuksi päätyneen impyen siskonlikka (no Peter Cushing in this one) halajaa samaa Draculaa kohtaan. Viimeinen taisto käydään kahden mainitun välillä käydään vanhan kirkon pihamaalla. Taistelun tuokinassa kirkon torni romahtaa ja seivästää pimeyden prinssin pois päiviltään.
Hammer halusi Christopher Leen luonnollisesti uusivan roolinsa Draculana, mutta mies itse suhtautui ajatukseen äärimmäisen negatiivisesti, ja niinpä leffa jäikin sen vuoksi lopulta kokonaan tekemäti. Hammer ei kuitenkaan jäänyt projektin peruuntumista sen kummemmin märehtimään, vaan keskitti kaiken energiansa Dracula/Lee vapaan The Brides of Draculan tuottamiseen. Peter Cushingillekin löytyi hänellekin jälleen käyttöä, sillä taidokas näyttelijä pääsi uusimaan roolinsa legendaarisena vampyyrintappajana Van Helsinginä. Ja sehän ei ollut ollenkaan huono juttu se. Pikemminkin päin vastoin.
2 kommenttia:
Muistelen Leen muutamaankin otteeseen kertoneen, että suostui Dracula-elokuviinsa (ensimmäistä seuraaviin) pitkälti jonkinlaisesta syyllisyydentunnosta kun Hammerin tuotantoporras kertoi, että jos hän ei suostu tekemään niitä jää aika moni ihminen työttömäksi.
Vaikka asenne oli ehkä väärä molemmilla puolin niin ehkä oli lopulta parempi kun Leeltä jäi yksi väliin, kun näköjään niitä siihen tarkoitettuja ideoita sitten ripoteltiin myöhempiin elokuviin ja huonoimmillaankin Lee veti hyvinkin verevästi roolinsa, jopa swinging seventies-moodissa.
Näin minäkin muistelen Leen moneen otteeseen todenneen. Jonkinasteisen kiristyksen kohteeksi joutui siis hän. Lee piti lisäksi paljolti Stokerin kirjasta ja häntä harmitti kovasti, ettei Hammer ollut kykeneväinen tekemään uskollista adaptaatiota siitä. Lähemmäksi Lee taisi päästä kirjaa Jess Francon ohjastamssa Count Draculassa (1970), joka sekään ei ole täysin yksi yhteen tapaus.
Tuota tekstiä kirjoittaessani törmäsin toiseenkin tekemättä jääneeseen Dracula tuotantoon, eli The Edge of Midnightiin (1969), jossa Leen esittämä vampyyrikreivi olisi saanut vastaansa Cushingin esittämän paroni Frankensteinin olentoineen, että myöskin Oliver Reedin esittämän ihmissuden. Leffa jäi kuitenkin tekemättä, sillä Cushing, Lee kuin myös Reed suhtautuivat ajatukseen liiankin huvittuneesti. Harmi sinänsä, sillä sen pätkän olisin mieluusti kyllä pois katsastanut, heh.
Lähetä kommentti