Kuvaus: Kaksi yöjalassa ja kalassa olevaa vekkulia päätyy vasten parempaa tahtoaan massiivisen petoeläimen syömäksi. Peto on kooltaan massiivinen, luonteeltaan äkäinen kuin perseeseen ammuttu karhu ja ruokahalultaan ilmeisen kyltymätön. Seuraavana aamuna tapahtumapaikalta löytyy toisen miehen käyttämä nokialainen, joka pitää sisällään muusta ruumiista irti haukatun jalan. Kuolinsyyntutkija epäilee jalan tulleen puraistuksi pois isohkon alligaattorin toimesta, sillä pakkohan hänen on, kun kerran leffan nimi, että myöskin kansipaperin lätkäisty kuva sitä niin maan perusteellisesti vaatii. Uhriluvun kasvaessa tapauksia tutkiva rikosetsivä David Hodges (Joseph Bologna) tulee itsekin vakuuttuneeksi siitä, että tappaja-alligaattorin kanssa tässä ollaan todellakin tekemisissä. Hodgesin epäonneksi kukaan muu ei tunnu ottavan puheitaan todesta. Paitsi tietysti sitten, kun se on jo auttamattomasti liian myöhäistä...
Tuomio: Kökkökakkaa, mutta äärimmäisen viihdyttävää sellaista, joten pölhöviihteen puolelle tämän pätkän kohdalla sen verran isosti lipsahdetaan, että tähtimäärän antaminenkin on siinä suhteessa helppo nakki. Mukana menossa Joseph Bolognan lisäksi Dee Wallace (jota on aina mukava nähdä) sekä Steve Railsback, jolla on pitkät perinteet erinäisten nilkkien esittämäsestä. Sellaista hän tässäkin esittää ja tapansa mukaan yhtä tasokkaasti kuin yleensäkin. Railsbackin lisäksi leffasta voi bongata toisenkin konnaa esittävän, nyt jo edesmenneen konkarin eli Richard Lynchin, jonka rooli ei ole tällä erää kovin iso, mutta mukava bonusylläri siitäkin huolimatta.
Elokuvana: Pölhöviihteenä:
2 kommenttia:
Mä en oo muistaakseni nähnyt tätä. Onko tässä tosiaan petoa vastassa myös martial arts-miehiä, kuten juliste kautta kansi kertoo.. Gaattoria kuonoon!
On siellä ainakin Richard Lynchin & co punaniskametsästäjät, mutta varsinaisia kung fu mastereita en muista leffassa nähneeni. Se olisikin ollut jotakin se, jos sellaisia heebojakin mukaan menoon olisi ymppäilty.
Lähetä kommentti