Never Made Movies: Clive Barker's The Mummy

Tiesittekös, että kauhukirjailija ja elokuvantekijä Clive Barker suunnitteli 90-luvun alussa tekevänsä Mick Garrisin avustamana oman variaationsa Universalin Muumiosta. Ette tienneet vai? Noh, en tiennyt minäkään ennen eilistä iltapäivää, jolloin osuin eräällä elokuvasivustolla pyöriessäni kuviin, jotka erikoistehostevelho Steve Johnson tuolloin otti tätä nimenomaista projektia varten.

Barker ja Garris koittivat myydä ideansa Universalin pukumiehille, joilla heilläkin oli aikeinaan tuottaa uusinta versio Boris Karloffin tähdittämästä kauhistelusta. Tuottaja James Jacksin mukaan tämä uusi tuleminen oli tarkoitus tuottaa mahdollisimman pienellä rahalla, mutta kuitenkin niin, että se olisi aidosti pelottava, ja että siihen olisi mahdollista tehdä monituisia jatko-osia, mikäli tilanne niin vaatisi.

Kävi kuitenkin niin, että Barkerin ja Garrisin luoma visio osoittautui Universalin kannalta katsottuna lopulta liiankin kinkyksi ja perverssiksi tapaukseksi. Pukumiehillle kun tuotti jonkinasteisia vaikeuksia sulattaa sitä, että päähenkilö oli transseksuaali kulttijohtaja, jolla oli iso hinku herätellä muinaisia rättimaakareita henkiin maineikkaan museon sisuksissa. Maailma ja varsinkin Universal ei ollut tuossa vaiheessa vielä valmis tällaisen leffan tekemiseen, josta syystä Barkerin ja Garrisin projekti hylättiin ja jätettiin tyystin toteuttamati. 

Vuonna 2015 Clive Barker kertoi kariutuneesta projektistaan Fangoria lehdelle jotakuinkin seuraavaa:

“Looking back, our version of The Mummy was precisely what the powers that were at Universal did not want,” Barker told Fango. “It made the Mummy story over for the late 20th century, not in terms of its effects—this was before CGI brought its dubious gifts to the process of horror filmmaking—but in terms of content. We had one particular narrative hook that we were very proud of. In the first scene, a strange boy-child is born, under circumstances—high howling winds and a ferocious thunderstorm—that suggest something unnatural is afoot. The narrative then jumps ahead 20 years or so, and we pick up the story of how sacred Egyptian artifacts are being brought to America for an exhibition that would put the Tutankhamen exhibit to shame.”

He continued, “An uncommonly beautiful woman is threaded into the action, a seducer and murderer of mysterious origin. Of the boy-child, now presumably grown to adulthood, we get no sight. Meanwhile, our antiheroine is seducing her way through the male character, only to be revealed in the third act as the boy-child, now turned via surgery and hormones into a woman.”

“We loved the idea, so much so that we put the mystery surrounding this ambiguous creature and her extraordinary secret at the heart of our story. Our creation was not welcomed at Universal, needless to say. The script, which Mick had labored hard over, working in a diminutive hotel room in London, which I visited daily for story conferences, was eviscerated by the script readers and our producers. How could we expect to get away with something so weird? Nobody in America, we were told, would accept such a ridiculous premise.”

Universalin yritykset Muumion uudelleen lämmittelyyn eivät kuitenkaan päättyneet tähän, vaan Barkerin ja Garrisin poistuessa kuvioista ohjausvastuuta tarjottiin myöhemmin niin Joe Dantelle, George Romerolle, Wes Cravenille ja hieman yllättäen Mick Garrisille, mutta lopulta kukaan edellämainituista nimistä ei kelvannut Universalille erinäisistä syistä, joista saatan hyvinkin vielä kirjoitella tämän otsakkeen alla, mikäli kiinnostusta niistä lukemiseen joltakulta siellä vähänkin vain löytyy.