sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Missing In Action (1984)


Kuvaus: Eversti James Braddock (Chuck Norris) on kokenut Vietnamin sodan loputtomalta tuntuvan helvetin. Kymmenisen vuotta takaperin hän nimittäin lähti livohkaan vietnaminaiselta sotavankileiriltä, ollen siitä lähtien karmaisevien painajaisunien vainoama. Pahojen unosien lisäksi häntä rassaa myös tieto siitä, että useita amerikkalaissotilaita on edelleenkin jumiksissa näillä pahamaineisilla leireillä. Elossa ja voiden enemmän kuin huonosti.

Kun sitten pienimuotoinen delegaatio lähtee Vietnamiin neuvottelemaan sotavankiasiaan ratkaisua, he pyytävät pahoin traumatisoituneen eversti evp:n mukaan avukseen. Neuvottelut kuitenkin karahtavat pahemman kerran reisille lähinnä Braddockin terävän kielenkäytön vuoksi. Vangit pitäisi neuvottelujen kariutumisesta huolimatta saada pelastetuksi, ja Braddockin ei auta muu kuin turvautua suoraan toimintaan. Sota ei hänen kohdaltaan olisi ohi, ennen kuin joka ikinen vangiksi jäänyt ukko olisi saatettu ehjin nahoin takaisin kotiin....

Tuomio:  Toiminnalisesti tylsähkö Chuck Norris pätkä, jota voi suositella vain kyseisen hojohojoukkelin tosifaneille. Muille suosittelen katseltavaksi samaa aihetta käsittelevän Rambo - First Blood, Part II:sen tai vaihtoehtoisesti Uncommon Valorin. Ne leffat kun toimivat joka osa-alueella Missing in Actionia huomattavasti paremmin... Tuo toinen tähti tulee Braddockin käyttämästä luodinkestävästä kumiveneestä. Semmoisia ei kovin usein näe...

Ei kommentteja: