tiistai 29. marraskuuta 2011

Five Across the Eyes (2006)


Kuvaus: Viisi teinityttöä autoilee itsensä eksyksiin matkallaan kotiin lukion jalkapallo-ottelusta. Saadakseen edes jonkinasteisen suuntiman minne mennä, he pysähtyvät syrjäisen kaupan pihaan, kysyäkseen sisältä ajo-ohjeita. Pois lähtiessään tytöt onnistuvat kolhimaan liikkeen eteen pysäköidyn maastoauton etulyhdyn tuhannen säpäleiksi. Tapahtunutta niin kovin säikähtäneenä poppoo poistuu rikospaikalta alta aika yksikön.

Harhaillessaan jossakin keskellä ei mitään tyttelit vallan kauhistuvat nähdessään yksinäisen ajovalon kiiluvan taustapeilissään. Eikä aikaakaan kun rikkoutuneen ajovalon omaavan maasturin kuljettaja hyökkää raivokkaasti karussa olevien vandaalien kimppuun. Kuolettavan tappava kissa ja hiiri leikki on alkanut...

Tuomio: Milläköhän ihmeen lihaksilla tämäkin sontapaakku on onnistunut voittamaan parhaan (Southern Appalachian International Film Festival) independent-leffan palkinnon? Tuomareiden on täytynyt olla joko vahvan lääkityksen alaisia tai rahallisesti autuaiksi voideltuja. Tai sitten mainituilla festareilla ei ole ollut muita elokuvallisia tuotoksia kilpailemassa kuin tämä kammotus. Oli miten oli, suosittelen pysymään tästä(kin) erossa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Sillä Suuren Cthulhun ikiaikaisen kirouksen yllenne langetatte, mikäli erehdyksessäkään menette soittimenne levylautaselle kyseisen läpyskän asettelemaan, saati sitä televisionne kautta tuijottelemaan...

2 kommenttia:

...NOIR kirjoitti...

Tämä on odottanut iät ja ajat hyllyssä katseluvuoroa ja taitaa pysytellä vielä hyvän tovin jonotuslistalla.

Tuoppi kirjoitti...

Hirveästi et kyllä menetä vaikka jättäisit kokonaan katsomatta tämän tekeleen...