torstai 3. marraskuuta 2011

Legion of the Dead (2001)


Kuvaus: Kaksi kaverusta William (Michael Carr) ja Luke (Russell Friedenberg) ovat lähteneet jalkapatikassa reissunpäälle, matkaten läpi aavan Kalifornian autiomaan. Epäonnekseen he kohtaavat autolla liikuksivan Psyko Miken (Christopher Riesa), joka kaappaakin miekkoset tylysti menopelinsä sisuksiin. Tappaakseen heppulit hengiltä jossakin välissä ja niin pois päin.

Veli veikkoset onnistuvat kuitenkin pakenemaan julman psykopaatin hyppysistä paikan päälle osuneen ystävänsä Joen (Joe Cook) ansiosta. Yksissä tuumin tämä ryhmä rämä suuntaa tiensä erämäässä sijaitsevaan pikkukaupunkiin, jossa kaikki ei tunnu ole aivan kohdallaan. Siellä nimittäin vaikuttaa mysteerinen voima nimeltänsä Togaio (Matthias Hues), ilkeine kätyreineen. Tehtävänään poistaa päiviltä mahdollisimman monta ihmistä, muodostaen näistä siten kuolemattomien legioonan.

Paikallisessa Pubissa vieraillessaan William iskee silmänsä kuvan kauniiseen Geenan (Kimberly Liebe), rakastuen tähän päätä ja pahkaa. Ravintelissa vallitseva rauha rikkoutuu Togaion hyökätessä paikalle legioonineen.  Uhkavaatimuksenkin hän esittää... Ultimaattuminsa lisäksi Togaiolla on muutakin mielessään. Lähinnä baarissa työskentelevän Geenan päänmenoksi. Heidän välillään kun jotakin, mutta mitä? Kello tikittää ja uhkavaatimuksen aikaraja lähestyy uhkaavasti. Taistelu äärimmäistä pahaa vastaan on alkanut....

Tuomio: Täysin tyhjänpäiväinen (ja epähauska) goresplatter, jota katsoessa ei voi kuin ihmetellä, miten moinen sontapaukku on päässyt laadunvalvonnasta läpi? 


2 kommenttia:

Joku kirjoitti...

Näitä elokuvia, joiden tavoitteena on saada aikaiseksi juliste tai kansi, josta näkee painajaisia. Ei läheskään pahin sitä lajia, onneksi, muuten olisi pitänyt sulkea silmät jo ajat sitten, enkä voisi tähänkään kommentoida. Kerran kirpputorilla oli pakko piilottaa sellainen toisen filmin taakse, etteivät seuraavatkin ohikulkijat saa kasaa painajaisia...

Tuoppi kirjoitti...

Onhan tuossa kannessa kieltämäti jotakin pelottavaa. Leffassa itsessään taas... not so much...

Aikasta kiltti olit kun ajattelit muiden asiakkaiden fiiliksiä asian suhteen...