Kuvaus: Kreikan maalla jokin on pahasti vialla. Enkä nyt puhu mistään eurokriisistä, vaan siitä, että siellä katoaa ihmisiä kuin tukka tuuleen. Lähinnä turisteja sun muita epäonnekkaita otuksia. Pappismies Roche (Donald Pleasence) pitää katoamistapauksia vähintäänkin outoina, ja ottaakin sen vuoksi yhteyttä New Yorkissa työskentelevään yksityisetsiväystäväänsä, Milo Kayehin (Costas Skouras), pyytäen tätä saapumaan Kreikkaan mitä pikimmin.
Kaye nousee koneeseen ja siellä istumisensa aikana katoamiset sen kuin jatkuvat. Kolme historillisia raunioita tutkimaan lähtenyttä nuorta, Rochen henkilökohtaisia tuttuja muuten, häviävät nimittäin hukuksiin kuin maan nieleminä. Tai paholaisen vieminä, kuten Roche itse uskoo, tarjoten teoriaansa sinnikkäästi nyt jo paikan päälle ennättäneelle Kayelle. Kaiken kokenut "kumikenkä" pitää papin uumoiluja kuitenkin pelkkänä höpönlöpönä. Tietämättä tämän olevan lähempänä totuutta kuin ehkä uskoisikaan. Tutkimusten edetessä näet selviää, että katoamisten takana on myyttistä minotauria palvova satanistikultti, johtajanaan salaperäinen, Karpaattien kukkuloilta aikoinaan pois ajettu (Peter Cushingin esittämä) paroni Corofax...
Tuomio: Satanistikultti. Minotauri. Donald Pleasence ja Peter Cushing. Luulisi, että moisista emmeistä saisi hyvinkin koottua kasaan vähemmän tylsän ja kauhistuttavankin kauhistelun. Vaan eipä kait sitten saa, mikäli tätä leffaa on yhtään uskominen....
2 kommenttia:
Hei, sehän on Ganon
Heh, yhdennäköisyys on kieltämättä huomattava :D
Lähetä kommentti