sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Two Minute Warning (1976)

Martin Balsamin Fedorasta puuttuu jotakin. Osaatko sinä sanoa mitä?

Kuvaus: Los Angelesissa sijaitsevassa urheilupyhätössä pelataan amerikkalaisen jalkapallon finaaliottelua. Massiivisen katsojajoukkion lisäksi areenalle on saapunut myös nupistaan sekaisin oleva tarkka-ampuja, jonka päälimmäisenä aikeena on ottaa hengiltä niin monta ihmistä, kuin suinkin mahdollista. LAPD:n valpas poliisimies, kapteeni Peter Holly (Charlton Heston) saa kuitenkin vihiä ampujan olemassaolosta, ja yhdessä paikallisen karhuryhmän johtomiehen, kersantti Buttonin (John Cassavetes) avustamana yrittää pysäyttää päästään vinksahtaneen pyssymiehen ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä...

Tuomio: Nimekkäällä tähtikaartilla varustettu, pätevähkön puoleinen ampumatapausjännäri, joka kärsii hienoista inflaatiota viipyilevän alkunsa ja stadionille ahtautuneiden yksipuolisten tavishahmojen edesottamusten seuraamisessa. Leffan edetessä tahti kuitenkin paranee ja loppuhuipentuma onkin sitten karulla tapaa (70-lukuiseen tyyliin) tyly ja kysymyksiä herättävä. Päälimmäisenä oikeassakin elämässä tämän tyyppisten tapausten kohdalla se kaikista eniten esitetty, eli miksi?


2 kommenttia:

Occo kirjoitti...

Lierikö siitä uupuu?

Tuoppi kirjoitti...

Correctomundo. Olette juuri voittaneet yhden hengen kävelymatkan Hervannan vesitornille... :D