torstai 24. huhtikuuta 2014

I Know Who Killed Me (2007)


Kuvaus: Idyllisen New Salemin pikkukaupungin rauha järkkyy pahemman kerran, kun siellä oleileva sarjamurhaaja ryhtyy kaappailemaan nuoria naisenalkuja, kiduttaen ja lopulta tappaen heidät kuoliaaksi karmivassa kauhukammiossaan. Yksi näistä kaapatuista tytteleistä on Aubrey Fleming (päihdepökeltäjä Lindsay Lohan), joka pitää auringonlaskuista, pitkistä kävelylenkeistä rannalla, sekä pianonsa pimputtamisesta.

Kun kadonneeksi julistettu tyttö sitten löydetään tienposkesta henkihieverissä, pahoin pahoinpideltynä, niin sairaalassa tajuihinsa tultuaan tämä väittääkin olevansa eksoottinen tanssijatar nimeltään Dakota Moss (päihdepökeltäjä Lindsay Lohan), ja että tästä Aubreysta hän ei ole kuuna ikuna kuullutkaan. Vanhempansa Daniel (Neal McDonough) ja Susan (Julia Ormond) ovat aiheellisesti hämmentyneitä tyttärensä yhtäkkiseen henkilöllisyyden vaihdokseen. Sama pätee myöskin Aubreyn poikaystävään, ja juttua ratkoviin FBI-agentteihin, joiden mielestä Aubrey on yhä Aubrey, mutta kaiken karmeuksien aiheuttaman shokin johdosta mennyt hieman sekaisin, kuvitellen siten olevansa kouluaineessaan esiintyvä, vaatteitaan himokkaiden miesasiakkaiden edessä työkseen vähentävä fiktiohahmo, eli lyhyesti sanoen Dakota.

Sekavaako?

No totta hitossa!

Niinpä Dakota ryhtyykin totuuden selvittääkseen tutkimaan yhdistävää tekijää itsensä ja Aubreyn välillä, ja sitä kuka heidät kumpaisenkin väkisin mukaansa kaappasi...

Tuomio: Kurapaskaa... Ei tähtiä

7 kommenttia:

corum81 kirjoitti...

Tämä oli kyllä niin hirveää kuraa. Tagisi "kidutusporno" kyllä kuvaa tätä oikein mainiosti! :D

Tuoppi kirjoitti...

Ihmetellä taasen kerran täytyy, ettei kukaan älynnyt tekovaiheessa (tai jo ennen sitä), että paskaahan tässä ollaan tuottamassa...

Tuoppi kirjoitti...

...tai jos huomasivatkin, niin eivät jaksaneet välittää hevon hittojakaan...

...noir kirjoitti...

Kuulostaa lupaavalta

Tuoppi kirjoitti...

Ja ajatteles mitkä jatko-osa mahdollisuudet... ainakin nimien puolesta, jos ei muuten.... I Still Know Who Killed Me ja trilogian päätös I'll Always Know Who Killed Me :D

Occo kirjoitti...

Vähän kun on paljasta pintaa ja verta (PG-13-raameissa tietenkin) niin kyllähän tämmönenkin pökäle maksaa itsensä takaisin (tai siis yleensä maksaa, I Know:n tapauksessahan taidettiin jäädä tappiolle).

Tuoppi kirjoitti...

Totuuden sanoja haastelet. Mitä taas tulee tuohon tappiolle jäämiseen, niin tämä leffa löytyi kirpparilta ja yllättäen halpaan hintaan vieläpä, joten taisin jäädä tässä kohdin voiton puolelle... tai jotain sinnepäin. :D