Lisäys

Double Featuren toimituksen tyhjäntoimittajan inhimillisen virheen vuoksi edellisestä postauksesta jäi muutama elokuvallinen tuotos esittelemättä. Toimitus pahoittelee tapahtunutta ja suorittaa niin sanotun lisäyksen mainitun möhläyksen korvatakseen...

Keskirivi vas. oik: To The Limit, Skyscraper

Nightmare Sisters (1988) aka Sorority Sisters aka Sorority Succubus Sisters

"What is that? The Yellow Pages to

The Twilight Zone?" - Duane

Kuvaus: Melody (Linnea Quigley), Marci (Brinke Stevens) ja Mickey (Michelle Bauer) ovat kolme nörtin oloista ja näköistä opiskelijatyttöä, joilla on ulkoisen ja sisäisen olemuksensa vuoksi vaikea päästä treffeille vastakkaista sukupuolta edustavien uroiden kanssa. Iltana eräänä tytöt päättävät huvittaa itseään kutsumalla muutoin tyhjillään olevaan asuntolaansa miespuoliset vastakappaleensa Kevinin (Richard Gabai), Duanen (William Dristas) sekä Freddyn (Marcus Vaughter), jotta he voisivat yksissä tuumin pitää pienet partyt, ja ottaa siinä ohessa myös yhteyttä Marcin kirpparilta löytämän kristallipallon avustuksella rajan taa tuonpuoleiseen.

Istunto menee tottakai karmealla tavalla poskelleen, ja nörttisiskokset päätyvät yksitellen ja erikseen pahansuopan succubuksen riivaamiksi. Hissukan oloiset tyttöset muuttuvat silmänräpäyksessä yläosattomissa kulkeviksi, vaahtokylpyjä ottaviksi, seksikkään seksinnälkäisiksi vampeiksi, jotka viettelevät ensin valitsemansa uhrin seksuaaliseen kanssakäymiseen, vain ottaakseen tämän tylysti, mutta nopeasti hengiltä. Kuten talolle vakoilupuuhiin saapuneet urheilijanuorukaiset saavat pian kauhukseen huomata.

Uhriluvun kasvaessa vässykän sankarikolmikkomme ei auta muu, kuin soittaa paikalle manaaja Lancaster Perrin (Joe Culver), joka kehuu itsensä olevan Van Helsingin jälkeen kakkosmies yliluonnolisten jutskien kanssa sähläämisessä. Perrinin on tytöt pahan hengen pauloista pelastaakseen suoritettava voimia vaativa manausrituaali, jollaista ei kuuna päivinä ole kauhuelokuvissa ennen nähty...

Tuomio: Taskupohjalta löytyneillä kolikoilla rahoitettu, neljässä päivässä kuvattu lievästi eroottinen kauhisteluhykertely, joka kaikessa kehnoilussaan onnistuu olemaan omalla persoonallisella tavallaan hauskempi tapaus, kuin vaikkapa yksikään Scary Movie ikinä. Pakkohan moista suoritusta on siis jotenkin palkita, ja kun en muulla tapaa osaa arvostustani osoittaa, niin annanpa tässä kohdin tälle pätkälle tähtiä kolmen kappaleen verran. Positiivista palautetta pukkaa myös  Linnea Quigleylle, Brinke Stevensille sekä Michelle Bauerille, joita ilman tämä pätkä olisi ollut huomattavasti tylsempi läpikatseltava.

Shades of Blue (1999) aka Two Shades of Blue

Kuvaus: Kirjailijatar Susan Price (Rachel Hunter) julkaisee opuksen "The Dark Side of Judith", joka käsittelee erään naisen halua löytää se äärimmäinen seksuaalinen kokemus. Kirjasta tulee tottakait välitön listahitti, ja sen kirjoittajasta median uusi lellikki.

Pian julkaisun jälkeen Susan kuitenkin löytää itsensä epäiltynä miljonäärimiehensä Jack "Jerk Off" Reynoldsin (Gary Busey) murhasta. Koska poliisi on ilmeisesti jälleen kerran täysin kädetön selvittämään kuka Jackin oikeasti tappoi, on Sue-Suen itse selvitettävä murhaajan henkillöllisyys ennen tuomiolle joutumista. Tämän tehdäkseen Susan omaksuu kirjansa sankarittaren Judith Andersonin kuvitteellisen persoonan, (joka on muuten niinkin kuvitteellinen, että häntä tituleerataan elokuvassa Judy Andersiksi) sillä muutoin hänet saatettaisin hyvinkin tunnistaa. Susan saa kuitenkin kauhukseen huomata pian astuneensa tappavaan seittiin täynnä kovimman luokan petosta, juonittelua - ja murhia...

Tuomio: Hiljaisuus on tappava.... ja niin on tämä paskanpala leffakin. Sen verran tylsästä tuotoksesta on tässä nimittäin kyse. Puhelimessa puhutaan kyllä ahkerasti, mutta ei  juuri muuta. Ja tämän pitäisi sitten olla muka jotenkin jännittävää. Kaninkakat ja muut pikku ulosteet. Pistorasiastakin löytyy enemmän jännitettä kuin tästä leffasta. Tätä tuotosta katsoessa tekee väkisinkin mieli työntää sormet sinne, jotta pysyisi edes jotenkin hereillä. Uuvuttavaa katsottavaa, ennalta arvattavine lopputwisteineen kaikkineen.

Rachel Hunter on varmasti oikeasti ihan mukava ihminen, kauniskin, mutta näytteleminen ei ole alkuunkaan hänen juttunsa. Gary Busey on puolestaan tässä leffassa mukana liian lyhyen aikaa, jotta hänen hulluuteensa pääsisi esille oikeutetulla tavalla, eikä Eric Robertskaan tarjoa mukana olollaan mitään maata mullistavaa, paitsi ehkä seksikkään, naisimmeisiltä jalat alta vievän puhelinäänen. Yksi tähti. Ei enempää, ei vähempää.

Traileri: Call Girl of Cthulhu (2015)

Single White Female (1992)

Kuvaus: Ohjelmistosuunnittelija Allison Jones (Bridget Fonda) suunnittelee menevänsä naimisiin kihlattunsa Samin (Steven Weber) kanssa. Häät kuitenkin peruuntuvat Allien saadessa kuulla sulhasensa ja tämän ex-vaimon salaisista patonkihommista. Sam saa täten luvan lähteä, Allien jäädessä ypönä kallista vuokrakämppäänsä asuttamaan.

Yksinäisyys käy kuitenkin varsin pian Allisonin hermoille, joten hän päättää laittaa lehteen ilmoituksen, jossa kertoo hakevansa itselleen kämppäkaveria. Sellainen löytyy hiirulaismaisesta Hedra Carlsonista (Jennifer Jason Leigh), jonka viattoman oloinen olemus saa Allien vakuuttuneeksi tämän vaarattomuudesta. Ulkonäkö kuitenkin pettää, sillä Hedy osoittautuu hetikohta taloksi asettumisensa jälkeen pirulliseksi, mieleltään pahoin järkkyneeksi juonittelijaksi, joka matkii kämppistään kaikessa. Ensin vuorossa ovat vaatteet, sitten kampaus ja lopulta myös Allien jäähyllä oleva poikaystävä Sam. Täydellinen kämppäkaveri... suoraa helvetistä.

Tuomio: Nuori naimatoin nai. Näin "hauskasti" luki leffalipussani, kun kauan sitten kävin tämän teatterissa asti läpi istumassa. Tuolloin muistelen pitäneeni tätä varsin pätevänä psykotrillerina, vaan eilen illalla tätä uudelleen katsellessani totesin leffan olevan lepsun flegmaattinen tuotos, josta jännitystä saa hakea kissojen ja koirien kanssa, sitä kuitenkaan löytämättä.

Sivuosaveteraani Stephen Tobolowsky tekee iljettävän limaisen roolisuorituksen naisenkipeänä raiskaridirikkana, muiden ollessa järjestäen yksitoikkoisen mieleenpainumattomia tapauksia. Päähenkilöitä myöden. Pohjautuu John Lutzin kynäilemään novelliin SWF Seeks Same. Tarpeettomille jatkoille päästiin vuonna 2005 Single White Female 2: The Psychon muodossa.

Darkwolf (2003)

Kuvaus: Läheisriippuvainen ja lisääntymishaluinen ihmissusi, Darkwolf (Kane Hodder), rymyää pitkin Los Angelesin yöllisiä katuja sopivaa petikaveria itselleen etsien. Tarkan kuononsa avustuksella kiimainen karvaturri vainuaa Josien (Samaire Armstrong), viattoman oloisen tarjoilijattaren, jonka suonistossa virtaa ihmissuden veri. Tyttö vain pitäisi ensin löytää ja pian sittenkin. Josien alushousuihin pääsyyn on nimittäin aikaa vain yksi yö. Coitus Neverhappenicus tarkoittaisi sitä, ettei uusi martriarkka koskaan näkisi kuun valoa, ja hukka perisi täten petojen sukua olevat lopullisesti.

Darkwolf, tietäen tasan tarkkaan jutun juonen, aloittaa armottoman ajojahdin, valmiina ottamaan ohessa hengiltä kaikki ne, jotka esteekseen asettuisivat. Se, mitä iso paha Sepe ei kuitenkaan tiedä, on se, että Josie on saanut itselleen suojelijan. LAPD:n ihmissusiosaston (jep, heillä on siellä sellainenkin. Ja ennen kuin kysytte, niin ei, vampyyreille heillä ei ole omaa osastoa. Go figure.) rikosetsivän, Steve Turleyn (Ryan Alosio), jolla on oma lykantrooppi kynitämättä Wolfien kanssa. Otus kun tappoi kuoliaaksi hänen partnerinsa...

Tuomio: Kökköpaska ihmissusipökiöinti, josta on parhaalla tahdollakin vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa. Tai ei sentäs, onhan tässä pätkässä runsaasti tarjolla isoja tissejä ja timmejä takapuolia, mutta sitten taasen toisaalta, niitä näkee netistäkin... tai siis... niin olen ainakin kuullut isojen poikien, joilla on henskelihousut sellaisia puhuvan.

Itse tarina on surkeasti kirjoitettu, eikä millään muotoa kovinkaan omaperäinenkään. Lopputaistokin on suora kopio Terminaattorin poliisilaitosammuskelusta.  Tietokoneistetut efektit ovat kauttaaltaan anteeksiantamattoman umpisurkeita, ja sama pätee myös ns. näyttelemistyöhön. Lukuunottamatta Tippi Hedreniä, jonka mukana oloa tällaisessa sontapaukussa voi vain ihmetellä. No stars for this one....

You'll Never Know What Bit You

Koska ulkona on kalsa, niin seuraavassa muutama viimeaikainen leffahankintani....

The Trigger Effect: Kun sähköt katkeavat... Mukana menossa Kyle MacLachlan, Elisabeth Shue ja se kaveri, jonka nimi muistuttaa Dylan McDermottia, eli Dermot Mulroney...

Undisputed 2: Last Man Standing: Michael Jai White ottaa venäläisessä vankilassa yhteen Scott Adkinsin kanssa. Pakkohan moinen otsaanlyöntikisa on nähdä. Käsittääkseni leffana jopa parempi kuin ensimmäinen. Ainakin tappelukohtauksia on kovasti minulle etukäteen kehuttu. Kolmosen kun vielä jostain saisi...

Feast Trilogy: Kaikki kolme Feastia samojen kansien sisällä. Ykkösestä pidin. Saas nähdä miten noiden jatkojen laita tulee olemaan...

Straight On Till Morning: Hammer pätkä, josta minulla ei ennestään ole minkäänlaista haisuakaan.

Body Of Evidence: Madonnan ihka oma Basic Instinct yritelmä, jonka kävin aikoinaan jopa teatterissa asti kärsimässä läpi. Ei kovin kaksinen pätkä siis, mutta kaippa sekin hyllyssä pitää olla... tai jotain...

Air Marshal: Nu Imagen aivot narikkaan toimintapläjäys, jossa ilkiät terroristit kaappaavat lentokoneen haltuunsa, tietämättään sen paremmin, että samalla lennolla on mukana myös Air Marshal, joka ei pidä moisesta touhuilusta sitten niin yhtään, ja ryhtyy näin ollen matkimaan Passenger 57:nin Wesley Snipesiä...

Joe's Apartment: Ilmeisesti jonkin sortin luontodokumentti newyorkilaisasunnossa elävistä torakoista...

Savate: Villiin länteen ajallisesti sijoitettu Bloodsport apinointi, jossa puunaamainen Olivier Gruner mättää kehässä turpaan vastustajiaan. Yhtenä heistä itse Beastmaster eli Marc Singer. Mukana menossa myös Beverly Hills 90210:n Steve sekä Brisco County Senior. Bonus leffana mukana Extreme Dragon aka Extreme Force...

Lola Rentt: Juokse, Lola Juokse. Ja niin Lola tekeekin. ...noirin kirjoittaman mainion arvostelun voi halutessaan käydä lukemassa täältä.

Lake Placid 2: Karmaisevaa, halvalla tehtyä krokotiilikauhistelua Lake Placidin järvellisissä maisemissa...

Blood And Bone: Michael Jai Whiten tähdittämä draamallinen turpaanmättökarnevaali, jossa mukana menossa myös Kylmän ringin Kareem Said, eli Eamonn Walker...

The Trip: This is how Michael Caine speaks...

Tämmöttisiä hankintoja tällä erää. Ensi kerralla tuttuun tapaan sitten taasen jotakin aivan muuta.

I Know Who Killed Me (2007)

Kuvaus: Idyllisen New Salemin pikkukaupungin rauha järkkyy pahemman kerran, kun siellä oleileva sarjamurhaaja ryhtyy kaappailemaan nuoria naisenalkuja, kiduttaen ja lopulta tappaen heidät kuoliaaksi karmivassa kauhukammiossaan. Yksi näistä kaapatuista tytteleistä on Aubrey Fleming (päihdepökeltäjä Lindsay Lohan), joka pitää auringonlaskuista, pitkistä kävelylenkeistä rannalla, sekä pianonsa pimputtamisesta.

Kun kadonneeksi julistettu tyttö sitten löydetään tienposkesta henkihieverissä, pahoin pahoinpideltynä, niin sairaalassa tajuihinsa tultuaan tämä väittääkin olevansa eksoottinen tanssijatar nimeltään Dakota Moss (päihdepökeltäjä Lindsay Lohan), ja että tästä Aubreysta hän ei ole kuuna ikuna kuullutkaan. Vanhempansa Daniel (Neal McDonough) ja Susan (Julia Ormond) ovat aiheellisesti hämmentyneitä tyttärensä yhtäkkiseen henkilöllisyyden vaihdokseen. Sama pätee myöskin Aubreyn poikaystävään, ja juttua ratkoviin FBI-agentteihin, joiden mielestä Aubrey on yhä Aubrey, mutta kaiken karmeuksien aiheuttaman shokin johdosta mennyt hieman sekaisin, kuvitellen siten olevansa kouluaineessaan esiintyvä, vaatteitaan himokkaiden miesasiakkaiden edessä työkseen vähentävä fiktiohahmo, eli lyhyesti sanoen Dakota.

Sekavaako?

No totta hitossa!

Niinpä Dakota ryhtyykin totuuden selvittääkseen tutkimaan yhdistävää tekijää itsensä ja Aubreyn välillä, ja sitä kuka heidät kumpaisenkin väkisin mukaansa kaappasi...

Tuomio: Kurapaskaa... Ei tähtiä

9 1/2 Ninjas! (1991)

Kuvaus: Ilkeä kiinteistöpamppu Arnold Gruber (Robert Fieldsteel) on jo pidemmän aikaa haaveillut omaa nimeään kantavasta kaksoistornihässäkästä. Niinpä hän onkin ostellut hullun lailla tontteja ja taloja ympäri Losia kuin Monopolissa ikään. Harmikseen hän saa kuitenkin huomata, että unelmansa lopullisen toteutumisen esteenä ovat niin Lisa Thorne (Andee Gray) kuin myös Joe Vogue (Michael Phenicie), jotka eivät millään muotoa haluaisi luopua asumuksistaan. Tästä johtuen Gruber lähettääkin kaksikon perään ryppään ninjoja, tehtävänään hoitaa jatkuvaa päänvaivaa aiheuttava kaksikko pois kuvioita sotkemasta.

Samaan aikaan toisaalla Joe, ninja itsekin, opettaa Lisalle hojohojoilun saloja, jotta tämä pystyisi puolustamaan itseään hyökkääjiä vastaan. Ohessa Joe tietysti rakastuu naiseen päätäpahkaa. Kun sitten yön mustat paholaiset kidnappaavat Lissun, Joen ei auta muu kuin ninjailla Gruberin luo rakkautensa kohdetta pelastamaan....

Tuomio: Omituinen ja äärimmäisen epähauska komedia, jonka pilailun kohteena ovat Adrian Lynen ohjaama 9 1/2 Viikkoa sekä 80-luvun alkupuolella megasuosiotaan nauttineet ninjailu-pätkät. Yksi tähti ja siinäkin on puolet liikaa. Turha tieto: Eräs Gruberin liikkeelle laittamista ninjoista suree nuoliensa perään suomeksi dubattuna.