Kuvaus: Sota Vietnamissa on ohi, ja siellä rähinöineet amerikkalaissotilaat palailevat kukin takaisin kotikonnuilleen jatkaakseen elämäänsä siitä, mihin sen vihanpidon alkaessa jättivät. Solttujen joukossa paluun siviiliin suorittaa myös Tim Murphy (Don Johnson), jota kotona odottaa vaimonsa Paula (Lisa Blount) kahden lapsen kera.
Normielämään sopeutuminen ei kuitenkaan suju aivan niin, kuin Tim ehkä alunperin tuumaili. Työnvälityksestä työtä ei saa, mutta armotonta, ihmisarvoa alentavaa pompotusta sitäkin enemmän. Yöllisissä painajaissaan Tim taasen palailee takaisin 'Namin pusikkoihin, eläen siellä kokemansa kauhunhetket turhankin eläväisesti yhä uudestaan ja uudestaan. Tuskansa turruttaakseen Tim tarttuu pulloon, ja yhteiset ryyppyreissunsa veteraanikaverinsa Luken (Robert F. Lyons) sujuvatkin varsin viinanhuuruisissa merkeissä.
Jatkuva viinan kittaaminen nostattaa Timpan sisällä ruman räyhänhengen, joka saa hänet käyttäytymään väkivaltaisesti Paulaa kohtaan. Tapahtunut saa mieleltään järkkyneen Murphyn viimein tajuamaan, ettei hän tulisi selviämään ongelmistaan ilman ammattiapua, eli veteraaneille tarkoitettua terapiaa. Hetken pienen elämä näyttää jälleen hymyilevän Timille, mutta sitten tapahtuu jotakin sellaista, joka järisyttää tervehtymiseen matkalla olevan ex-sotilaan haurahkoa psyykettä entisestään. Vaimonsa hylkäämä Luke poistaa nimittäin itsensä päiviltään oman kätensä kautta, ja tuo itsekäs teko on vaarassa syöstä Timin lopullisesti hulluuden syövereihin, josta paluuta selväjärkisten maailmaan ei enää olisi...
Tuomio: Intensiivinen, ajatuksia herättävä, ja muutoinkin kaikin puolin pätevähkösti toteutettu pienimuotoinen psykodraamakuvaus sodankäynnin mielettömyydestä, sekä sen aiheuttamista mielenterveydellistä ongelmista kotiutuvien sotilaiden keskuudessa. Näyttelijät tekevät kaikkinensa pätevähköt roolisuoritukset, varsinkin Don Johnson, joka osoittaa tässä pätkässä kykenevänsä muuhunkin, kuin ajelemaan muotikuteisiin sonnustautuneena Ferrarillaan pitkin Miamin (jossa tämäkin leffa on muuten kuvattu) öisiä katuja, posautellen pahiksia hengiltä In the Air Tonightin tahtiin. Synkkä pätkä, mutta silti positiivinen, kolmen tähden arvoinen katselukokemus.
2 kommenttia:
Tämä kiinnitti huomioni tuossa aiemmassa ostospostauksessasi ja jotenkin Cease Fire kuulosti kovin, kovin tutulta, mutta en silti usko nähneeni tätä aiemmin. Ehkä mielessäni olikin Caesarsalaatti.
Menevät helposti sekaisin nuo kaksi, kun ovat sanakirjassakin niin lähekkäin toisiaan.
Lähetä kommentti