Kuvaus: Bart Hughesilla (Peter Weller) pyyhkii elämässään enemmän kuin hyvin. Hänellä on rinnallaan kuvaakin kauniimpi vaimo Meg (Shannon Tweed), jälkikasvua yhden kiltin pojanklopin verran, hyvä palkkainen työ new yorkilaisen sijoitusfirman johtoportaassa, ja isohko kartanoa ulkonäöltään muistuttavan talo, jonka mies itse on remontoinut siihen kuntoon, missä se nyt on. Siis kaikkea sitä hyvää, mitä itsekin elämäänsä haluaisi.
Päivänä eräänä Megin isäpappa soittelee Vermontin lumisilta hangilta, pyytäen tytärtään ja tyttärenpoikaansa lomailemaan luokseen. Bart tahtoisi niin kovin hänkin lähteä heidän matkaansa, mutta firmassa hänelle kaavailtu ylennys pakottaa jäämään New Yorkiin töitä niska limassa paiskimaan. Iltana eräänä töistä kotiin palattuaan Bart löytää keittönsä lattian vesivahingon vallassa. Käy ilmi, että astianpesukoneen letku on jotenkin kummassa päässyt vahingoittumaan, ja siinä oleva reikä on saanut veden virtaamaan valtoimenaan. Paikalle hälyttämänsä huoltomies on enemmälti sitä mieltä, että talossa saattaisi hyvinkin olla hiiriä tai vaikkapa ihka oikea rotta. Bart saakin huoltomieheltä kehotuksen viritellä erinäisi ansoja ympäri huoneistoa, josko sillä kurin tuhoa aiheuttava jyrsijä jäisi kiikkiin kiipeliin. Otus osoittautuu kuitenkin metsästäjäänsä ovellammaksi, pistän Bartin virittelemät trapit yksi toisensa jälkeen tuhannen palasiksi. Bart onkin näin pakotettu ottamaan järeämmät aseet käyttöönsä, mikäli mielii päästä mielenrauhaansa alati riivaamasta rotan retkusta kertaheitolla eroon. Taistelu Hughesin perheen kämpän hallinasta on valmis alkamaan...
Tuomio: Tämä Tuntematon vaara kuuluu jälleen kerran sarjaan leffoja, jotka olen nähnyt joskus ikuisuus sitten, ja sen jälkeen en sitten niin kertakaan. Etsinyt sitä itselleni useamman kuin kerran divareista ja kirppareilta, vaan onni ei ole ollut matkassa mukana niillä reissuilla. Paitsi eilen, jolloin onnistuin nimittäin vihdoin paikallistamaan sen suosikkidivarissani pyöriessä. Tottakait nappasin sen sieltä hyllystä heti matkaani, vaikkakin hieman jännitti tehdä niin. Enimmäkseen siksi, että muistelen vuosia sitten tykänneeni tästä enemmän kuin hullu puurosta, ja nyt mielessäni kävi heti taasen ajatus siitä, että nyt kun sitä rupean katselemaan, niin aika onkin jälleen kerran kullanut muistot, ja elokuva onkin täysi susi ja sekunda. Onnekseni sain kuitenkin havaita, ettei niin ole, vaan kyllähän tämä edelleenkin kohdallani toimi oivallisesti, joten en siis heittänyt vähiä rahojani hukan teille.
Tuntematon vaara on edelleenkin kokonaisuutena hyvin toimiva jyrsijäjännäri, joka panostaa pitkälti toimeliaisuutensa täysin Peter Wellerin ja sen (välillä täysin näkymättömissäkin olevan) rotan varaan (joita leffassa on käytetty ilmeisesti nelisenkymmentä kipaletta). Weller ilmentää hulluuden partaalle ajautumistaan taidokkaasti, roolisuorituksensa hipoen lähes maanista täydellisyyttä. Muut näyttelijät ovat mukana vain silloin, kuin heitä tarvitaan, eikä heidän esittämänsä hahmot ole tässä sillä kurin mitenkään mielenkiintoisia tapauksia. Rouva Gene Simmonsina paremmin tunnettu Shannon Tweedkin passitetaan heti alussa lomailemaan, joten häntäkään emme näe kuin silloin tällöin pieninä välähdyksinä. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on debyyttiroolinsa ja kaikki. Tunnelma on paikoin kihelmöivän jännittävä, jopa ahdistavan pelottavakin, joten sellaisesta menosta pitävät ovat varmasti kuin kotonaan tämän pätkän parissa. Hyvinkin viihdyttävää rottakauhua, jonka parissa viihtyy hyvnkin mukavasti koko kestonsa ajan. Silleen kolmen annetun taivaankappaleen arvoisesti. Turhana tietona tähän loppuun voisi mainita vielä sen, että tämä on kauhukirjailija Stephen Kingin lempielokuva. Ainakin mikäli IMDb:n triviaosastoa on yhtään uskominen. Ja miksi emme uskoisi, sillä onhan se nettiin laitettu, joten tottahan sen silloin olla täytyy.
2 kommenttia:
Minulla oli tämä joskus kauan sitten televisiosta nauhoitettuna ja se tuli katsottua kerta toisensa jälkeen. Weller oli erinomainen ärsyyntymisestä turhautumiseen ja raivoon ulottuvana taviksena. Robocopin ja Blue Jean Copin ohella tämä oli juuri se joka sai diggaamaan Wellerista. Siitä tosin on varmaan ainakin 20 vuotta kun olen sen viimeksi nähnyt.
Ehti siitä edellisestä katsomista meikällä vierähtämään melko pitkä tovi, josta syystä tosiaankin pelkäsin, että leffa olisikin uudelleen katsomiskierroksella ihan kakka. Onneksi se ei sitä kuitenkaan ollut. :D
Lähetä kommentti