Muistan aikaan kuulleeni tästä Kivisen kirjasta ohimennen juttua, kun aloittelin itse Lovecraftin lukemistani joskus 90-luvun alkupuolella. Itse kirjaa en kuitenkaan mistään tuolloin käsiini onnistunut saamaan, saati sitä edes vilaukselta näkemään. Tänään sitten kävi tuuri, mäsis eli säkä ja sain viimeinkin kirjan itselleni kokoelmiini hankituksi. Löysin minä toki muutakin, vaan en mitään sellaista, mikä löisi laudalta tuon vieressä näkyvän kirjan. Että näin.
perjantai 16. elokuuta 2019
Merkilliset kirjoitukset
No niin. Aamun divarikierrokseni yhteydessä haaviini tarttui tavallista harvinaisempi kirjallinen tuotos. Matkaan nimittäin lähti S. Albert Kivisen vuonna 1990 ulos pukkaama opus Merkilliset kirjoitukset, joka sisältää H.P. Lovecraftin hengessä kirjoitettuja, taatusti kotimaisia Cthulhu-tarinoita. Vieläpä kauan ennen kuin Kirotun kirjan vartija toisti saman tempun kolmisen vuotta takaperin.
Muistan aikaan kuulleeni tästä Kivisen kirjasta ohimennen juttua, kun aloittelin itse Lovecraftin lukemistani joskus 90-luvun alkupuolella. Itse kirjaa en kuitenkaan mistään tuolloin käsiini onnistunut saamaan, saati sitä edes vilaukselta näkemään. Tänään sitten kävi tuuri, mäsis eli säkä ja sain viimeinkin kirjan itselleni kokoelmiini hankituksi. Löysin minä toki muutakin, vaan en mitään sellaista, mikä löisi laudalta tuon vieressä näkyvän kirjan. Että näin.
Muistan aikaan kuulleeni tästä Kivisen kirjasta ohimennen juttua, kun aloittelin itse Lovecraftin lukemistani joskus 90-luvun alkupuolella. Itse kirjaa en kuitenkaan mistään tuolloin käsiini onnistunut saamaan, saati sitä edes vilaukselta näkemään. Tänään sitten kävi tuuri, mäsis eli säkä ja sain viimeinkin kirjan itselleni kokoelmiini hankituksi. Löysin minä toki muutakin, vaan en mitään sellaista, mikä löisi laudalta tuon vieressä näkyvän kirjan. Että näin.
Tunnisteet:
Cthulhu,
divari,
H.P. Lovecraft,
kauhu,
kirjat,
S. Albert Kivinen,
scifi,
tänään
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti