Kuvaus: Kolme nuorta elokuva-alan opiskelijaa matkaa Norjan syrjäisiin metsiin kuvatakseen dokumentin laittomista karhujen kaadoista. Kaikki merkit osoittavat, että mies nimeltä Hans olisi syyllinen mainittuihin kaatoihin. Hansin olinpaikan jäljitettyään opiskelijat koittavat saada kaverin kameransa eteen haastattelun toivossa. Tuo toivo kuitenkin kariutuu silmänräpäyksessä, sillä harmaapartainen metsien mies häätää heidät heti kättelyssä pois pahalta haisevan asuntovaununsa luota. Dokumentaristit eivät kuitenkaan anna periksi, vaan lähtevät yön pimeydessä seuraamaan minne Hans joka ilta asuntovaunultaan menee.
Hansia seuratessa käy hyvin pian ilmie, ettei mies ole salametsästäjä alkuunkaan. No siree bob-tailed rooster! Hans on jotakin aivan muuta. Hans on Norjan hallituksen palkollinen, jonka tehtävänä on suojella pahaa aavistamatonta kansaa synkkien ja asuttamattomien metsien silmin näkemättömiltä kauhuilta. Vuosisatojen ajan norjalaiset ovat eläneet syvässä uskossa, että peikkoja ei aikuisten oikeasti ole alkuunkaan olemassa. Hans tietää kuitenkin paremmin, ja kun ikä ja uupumuskin alkaa jo painaa, on mies valmis paljastamaan kaikelle kansalle ennen niin tarkoin varjellun salaisuutensa peikkojen olemassa olon suhteen. Tuomio: Tuttuja ja turvallisia found footage jippoja orjallisesti seuraileva fantasiatrilleri, johon on sekaan ujutettu myös ripaus satumaisia, että myöskin kauhullisia elementtejä. Edustaa kokonaisuutena oman lajityyppinsä parhaimmistoa, vaikkakin kärsii ehkä hitusen ylivedetystä kestoajastaan. Kamera heiluu tässäkin tuotoksessa väliin valtoimesti sinne sun tänne, mutta jostakin syystä se ei tällä kertaa saanut minua ärsyyntymään niin pahoin, kuin yleensä tämän tyyppisiä juttuja seuratessa. Tietokoneella tuotetuista peikoista on niistäkin pakko antaa plussaa, sillä budjettiinsa nähden ne näyttivät yllättävän tasokkailta örvelöiltä. Ehdottomasti kaikkinensa kolmen tähden arvoinen suoritus.
Kuvaus: Pohjolan perukoilla sijaitseva kyläpahanen on joutunut sankan sumun saartamaksi. Tämän samaisen usvan keskelle katoaa yösydännä myös mainitun yhdyskunnan ainoa viestinviejä, ja niinpä kylän päällikkön ei auta muu, kuin koota asukkaista pienoinen retkikunta, tarkoituksenaan matkata läheiselle linnalle sen asukkeja sumun keskellä vaanivasta vaarasta varoittamaan. Retkikuntaa johtamaan päällikkö valitsee Uljaksen (Jan Korander), oman vävypoikansa, sillä hän on miehistä tehtävään tähän sopivin. Uljas kuitenkin kieltäytyy kunniasta, sillä hän pitää koko hössötystä täysin turhana puuhasteluna.
Uljas muuttaa kuitenkin mielensä saadessaan kuulla, että vaimonsa Vieno (Maria Ahlroth) on lähtenyt retkueen mukana matkalle kohti linnaa vaaroista piittaamatta. Pian Uljas onkin jo retkueen kintereillä, tavoittaen heidät lopulta ennen määränpäähänsä saapumista. Retkueen jäsenet törmäävät sumun keskellä vaaniviin peikkoihin, löytävät linnan asukkaat kuolleina, ja pakenevat lopulta takaisin kotikyläänsä, jossa he yrittävät viimein tehdä rauhan veren makuun päässeiden metsän olentojen kanssa...
Tuomio: Tuossa aamutuimaan tulin poikenneeksi hätäisesti keskustassa minikirpparikierroksella. Mini sellaisella siksi, että osa yleensä käymistäni kirpputoreista on heinäkuussa sunnuntaisin kiinni, joten se rajoittaa tekemääni kierrosta aikalailla. Kierroksen lyhyys vaikutti tietenkin suoraa ostosten määrään, ja niinpä matkaani ei juuri leffoja tällä erää lähtenytkään. Paitsi yksi. Tämä Sumu, josta rehellisyyden nimissä en ollut ennen tätä ikinä kuullutkaan. Nappasin sen silti mukaani, sillä kyseessä on kotimainen fantasiakauhupätkä, jollaisia ei juuri tässä maailmankolkassa Rölliä lukuunottamatta tehdä.
Kotiin päästyäni asetin levyn hieman pelonsekaisin tuntein levylautaselle, tietämättä yhtään mitä tuleman pitäisi. Leffan edetessä yllätyin kuitenkin positiivisesti siitä, kuinka sujuvasta tuotoksesta tässä lopulta olikaan kyse. Visuaalisesti leffa ei häviä yhtään ison maailman vastaaville, ja itse tarinakin oli toimiva, vaikkakin pientä lisähiomista vaativa sellainen. Näyttelijäsuoritukset olivat nekin ihan kohtalaisia, ottaen huomioon, että kyse on kuitenkin amatöörituotannosta ja niin ja pois ja päin. Pituudellakaan tämä pätkä ei ollut millään muotoa pilattu, sen ollessa abouttiarallaa hyvin pitkälti ja suurinpiirtein noin 55 minuuttia tasan reikäreikä. Tarina tuli siinä ajassa sopivasti kerrotuksi, ilman mitään ylimääräisiä venytyksiä ja muita tarpeettomia kommervenkkejä. Kokonaisuutena varsin viihdyttävä tuotos, jolle pätkähtää meikältä kaksi tähteä elokuvallisista arvoista, kolmannen paukahtessa kehiin siitä, että se onnistui yllättämään minut posiitiivisesti. Kotimaisten leffojen kohdalla moista nimittäin tapahtuu tosi harvoin. Ai niin... ja mikä parasta. Aku Hirviniemi ei ole mukana tässä pätkässä :D
