Kuvaus: Käsikirjoittajan urasta haaveileva Maggie (Jill Schoelen) on jo pidemmän aikaa nähnyt toistuvia painajaisia pienestä Sarah nimisestä tytöstä, jonka Charles Mansonia ulkonäöltään etäisesti muistuttava lunatikki yrittää teurastaa veitsen terävällä veitsellään. Maggie ei muista poiketen pidä unia kuitenkaan pelottavana, vaan enemmänkin hyvänä leffaideana, sillä heti herätessään hän tallettaa muistonsa unesta sanelukoneessa olevalle nauhalle myöhempää käyttöä silmällä pitäen. Maggien äityliini Suzanne (Dee Wallace) on taasen puolestaan saanut riesakseen demonisella äänellä puhuvan puhelinhäirikön, joka saattaa hyvinkin olla nimeltään Billy tai vaihtoehtoisesti Stu. Kurkkutautista puhelinmyyjän mahdollisuuttakaan en tosin tässä kohdin lähtisi silti pois sulkemaan.
Koulun pihaan saavuttuaan Maggie törmää poikakaveriinsa Markiin (Derek Rydall), joka niin kovin haluaisi viedä naisensa kämpilleen helliä hetkiä, karpaloretkiä kanssaan kokemaan. Nuori käsikirjoittajan alku kuitenkin tyrmää sulhonsa ehdotuksen tylysti, sillä kässäri menee lemmiskelyn edelle Maggien tärkeysjärjestyksessä.
AV-luokassa Toby D'Amato (Tom Villard) esittelee muille oppilaille saamaansa ideaa, eli koko yön kestävää Horror-thonia, jonka tuottamilla tuotoilla he voisivat hankkia itselleen pysyvän editointiin tarkoitetun sopen, josta heitä ei häädettäisi enää tylysti pois. Muut oppilaat suhtautuvat Tobyn ideaan nuivasti, mutta muuttavat mielensä opettajansa Mr. Davisin (Tony Roberts) ilmoittaessa, että ylijääneillä rahoilla jokunen onnekas saattaisi päästä tekemään omaa elokuvallista tuotantoa. Festivaalin pitopaikkakin on jo selvillä, eli valitut elokuvat tultaisiin näyttämään kaikelle kansalle purkutuomion saanessa Dreamland teatterissa, jolla tottakait on oma värikäs, joskin selkäpiitä karmiva historiikkinsa. Siitä lisää hetkisen kuluttua, sillä nyt on tullut aika esitellä ne kolme pätkää, joita tämän maratoonin aikana katsojat saisivat katsoakseen. On Mosquito, joka tultaisiin esittämään 3D versiona. Sitten olisi The Attack of the Amazing Electrified Man, joka puolestaan vyörytettäisiin kankaalle Shock-o-Scope tekniikkaa hyväksi käyttäen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä The Stench tultaisiin osittain katsotuksi pahanhajuisen löyhkän keskellä. Melko williamcastlemaista vai mitä?
Apua tilaisuuden järjestämiseen ryhmämme rämä saa tohtori Mnesyneltä (Ray Walston), leffan Forrest J. Ackerman vastineelta, joka antaa nuorille vapaa pääsyn penkomaan elokuvakrääsään etikoistuneen putiikkinsa sisältöä.
Tavaroita penkoessaan oppilaat löytävät laatikon, jonka sisuksista taasen kulttifilmiksi luokiteltu Possessor, jossa perskules sentään heiluu Maggien painajaisissaan näkemä, Charles Mansonia etäisesti muistuttava miekkonen. Mr. Davis ilmoaa, että kyseessä on 60-luvulla Lanyard Gatesin (Matt Falls) tirehtöröimä pätkä, jonka viimeinen, livenä suoritettu näytös päättyi perheensä verilöylyyn ja sitä seuranneeseen tulipaloon, jonka raivotessa tapahtumaan osallistunut yleisö paloi hengiltä kuoliaaksi. Maggie on syystäkin äimän käkenä tästä löydöksestä, haluten pakkomielteen omaisesti selvittää miksi tämä Lanyard Gates vierailee niin usein hänen kauhun täytteisissä unosissaan. Joku yhteyshän heidän välillään täytyy olla, mutta mikä?
Festivaali-ilta koittaa viimein ja teatteri pakkautuu täyteen erinäisiin halloween-asuihin päästä varpaisiin sonnustautuneita kauhuleffafriikkejä. Joukossa tässä liikuksii myös julmahko tappaja, joka systemaattisesti ryhtyy harventamaan av-luokan jäsenistöä. Kuka on tämä mystinen hengiltäottaja, ja mikä mahtaa olla hänen motiivinsa suorittamiinsa veritekoihin? Niin ja liittyykö Martin Balsam jotenkin tämän pätkän tapahtumiin. Se selviää vain ja ainoastaan katsomalla tämä elokuva.
Tuomio: Kieliposkella ja ilkikurinen pilke silmäkulmassa tuotettu slasheri, joka tasapainoilee oivallisesti niin tummahkon huumorin kuin karmivan kauhunkin välimaastossa. Jäänyt vuosien saatossa ehkä hitusen unohduksiin, eikä siten nauti paatuneiden genre fanien keskuudessa sellaista suosiota, johon se oikeutetusti oikeutettu olisi. Sääli sinänsä, sillä onhan tämä kokonaisuutena varsin nautittava tapaus, jonka aikana hattua nostellaan niin 80-luvun alun viiltopätkille, että myöskin 50- ja 60-luvun halpistuotantoina tehdyille scifi- ja kauhutuotannoille a'la Jack Arnold sekä William Castle. Kolmen tähden arvoisesti.
