Kuvaus: On vuosi 1847. Amerikan Yhdysvallat ja Meksiko käyvät keskenään sotaa. Taistelutantereella muiden ohessa mesoaa myös eräs kapteeni John Boyd (Guy Pearce), joka välttääkseen joutumasta vihulaisen kynsiin, päättää pelkurimaisesti tekeytyä kuolleeksi. Tempauksensa ansiosta kapu onnistuu pääsemään vastapuolen selustaan ja sitä kautta aiheuttamaan siellä sen verran hämminkiä, että käynnissä oleva luotien vaihto kääntyy väkisikin voitokkaaksi Amerikaanojen kannalta.
Rykmentin herra isoherra kenraali Slauson (John Spencer) ei kuitenkaan anna Boydin suoritukselle mitään arvoa, pitäen miestä täytenä vellihousuna. Rangaistukseksi Boyd ylennettään ja karkoitetaan Kaliforniaan, Sierra Nevadan vuoristossa sijaitsevaan syrjäiseen Fort Spencerin linnakkeeseen. Boyd ei ole linnakkeen ainoa uusi tulokas, sillä eräänä yönä paikalle hoippuu pelkkiin ryysyihin kietoutunut F.W. Colqhoun (Robert Carlyle), aliravittuna, pahoin paleltuneena. Pikaisen parantumisensa jälkeen miekkonen kertoo tarinan, jonka mukaan hän ja viisi muuta jäivät lumimyrskyn vuoksi jumiin vuoristoon, löytäen väliaikaisen suojan siellä olevasta luolasta. Ruoan loputtua poppoo joutui hengissä pysyäkseen turvautumaan kannibalismiin. Ennen ruokapöytään päätymistään, Colqhounin onnistui omien sanojensa mukaan paeta paikalta.
Tarinatuokion jälkeen linnakkeen johtoheppuli Eversti Hart (Jeffrey Jones) kokoaa miehet yhteen, lähteäkseen etsimään mahdollisia henkiinjääneitä. Oppaakseen joukkio saa Colqhounin itsensä. Mutta kuten arvata saattaa elossa olevia ei löydy. Sen sijaan selviää, että Colhqoun onkin juuri se ihmislihan makuun päässyt ja tämä alkaakin napsimaan suihinsa pelastuoperaation jäseniä like nobody's business. Kunnes viimein jäljellä on vain jänishousuinen Boyd....
Tuomio: Nam nam...mässyn mässyn.... mums mums mums... maiskis!.... Erämaa..slurps...mitään miestä... röyh... syö. Ihminen... gasp ja burps...syö... Kolmen tähden edestä nääs...
4 kommenttia:
Minä tykkäsin tästä kovasti ainakin vuosia sitten, miten lie nykyisin.
Niin. Sehän voi olla, ettei leffa kolahda nyt ihan samalla tavalla kuin silloin vuosia sitten. Omalla kohdallani näin on käynyt valitettavankin usein...
Myös minä pidin tästä elokuvasta hyvin paljon, mutta en ole katsonut sitä vuosiin. Joten en usko sen kolahtavan yhtä kovaa, mutta eiköhän se mainiolta maistuisi vieläkin.
Muistan että erityisesti pidin kohtauksesta jossa maaninen Carlyle kiertelee Pearcea siellä kallion reunalla.
Lisäksi Michael Nymanin ja Damon Albarnin musiikki tässä elokuvassa on aivan lois-ta-vaa... -vaa!
Itse naureskelin juurikin tuolle musiikille, sillä se ei oikeastaan sovi millään tavalla elokuvan teemaan, ja silti toimii siinä kuin unelma. Outoa :D
Lähetä kommentti