tiistai 29. elokuuta 2017

Horror High (1973) aka Kiss the Teacher... Goodbye! aka Twisted Brain

Kuvaus: Vernon Pottsilla (Pat Cardi) ei mene kovinkaan kaksisesti. Koulutoverinsa kiusaavat ja rääkkäävät häntä armottomasti, eivätkä opettajatkaan ole yhtään sen kohteliaampia häntä kohtaan. Ainoa, joka ei kiusimisesta liiemmin perusta on luokallaan oleva pieni punatukkainen tytteli Rose Holotik (Robin Jones), josta Vernon niin kovin pitää, muttei ole uskaltanut sitä hänelle kertoa. Enimmäkseen kaiketi siksi, että Rosen poikakaveri Roger (Mike McHenry) hakkaisi Vernonista ulosteet pihalle, mikäli hän moisista tunteista menisi Roselle kertomaan.

Lohtua tukalaan ja kroonisesti pahenevaan tilanteeseensa Vernon hakee lohtua tieteen parista. Kemian luokassa ahertaessaan hän kehittelee mystisen mikstuuran, jota sitten testaa uskolliseen koe-eläin marsuunsa Mr. Mumpsiin. Seerumi vaikuttaa muutoin niin lempeään jyrsijään siten, että siitä tulee julma vertajanoava hirvitys, joka ensitöikseen syö isompaan nälkäänsä koulun vahtimestarin katin retaleen lounaakseen. Vahtimestari suhtautuu lemmiksinsä menetykseen yllättävän hyvin, eli maistattaen kostoksi Vernonille väkipakolla omaa synteettistä labracocktailiaan karmaisevin seurauksin. Liuoksen ansiosta Vernonista sukeutuu uskomattoman vahva raivopääöhkö, joka ottaa elämäntehtäväkseen teurastaa surutta päiviltä kaikki ne ilkiöt, jotka häntä vastaan niin pahoin menneet rikkomaan.

Tuomio: Kahdessa viikossa kengännauhabudjetin ($67,000) turvin kuvattu Tohtori Jekyll ja Herra Hyde teinivariaatio, jossa koulukiusaamisen kohteeksi tahtomattaan päätynyt nörttispersonaa tasaa tilit kiusaajiensa kanssa läpikäymänsä kemiallisen reaktion ansiosta. Ei nyt välttämättä mikään edustamansa lajityypin valio, mutta käytetyn rahan ja kuvausaikatauluunsa suhteutettuna kohtuullisen onnistunut tapaus, joka ilmiselvästi on toiminut Troma leffoista tutuksi myöhemmin tulleen Toxic Avengerin innoittajana. 

3 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Hauskaa miten tuossa julisteessa mainostetaan, että mies joka selviytyi hyökkäyksestä poliisiasemalla on palannut, mutta ainakin minun muistaakseni se poliisiaseman piiritys ei ollut vielä edes tapahtunut. Näkivätköhän Horror Highn tekijät tulevaisuuteen?

Tuoppi kirjoitti...

Heh, arvelinkin että joku saattaisi tarttua siihen, sillä Hyökkäys poliisiasemalle suoritettiin noin kolmisen vuotta myöhemmin eli 1976.Pako apinoiden planeetalta olisi sitten ollut ehkä se lähempi vaihtoehto, mutta nyt en kyllä muista selvisikö mies siinä hengissä maaliin.

Tuoppi kirjoitti...

Korjataan nyt sen verran, että Taistelu apinoiden planeetasta oli se lähempi leffa, ei Pako kuten virheellisesti tuossa totesin.