sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
The Coroner (1999)
Kuvaus: Emma Santiago (Jane Longenecker) on lakinainen, joka eräänä iltana lenkillä ollessaan joutuu sarjamurhaajan kidnappauksen kohteeksi. Pahantekijä lukitsee lainoppineen naisen kellarinsa uumeniin, kiduttaen ja piinaten tätä armottomasti. Kaikeksi onnekseen Emma onnistuu kuitenkin pakenemaan aidosti järjiltään olevan mielipuolen kynsistä, mutta ei ilman lisäkolhuja, sillä talosta ulos päästyään hän joutuu satunnaisen autoilijan yliajamaksi, ja sitä kautta sairaalaan.
Tullessaan tajuihinsa Santiago väittää hoivaavalle hoitsulleen olevansa eksoottinen tanssijatar nimeltään Dakota Moss, ja että tästä Emmasta hän ei ole kuuna ikuna kuullutkaan. Noh, ei vaineskaan, vaan Emma tahtoo puhua tapahtuneesta poliisille, ja heti seuraavana aamuna rikosetsivät Manley (Bob McFarland) sekä partnerinsa Striker (Robert J. Pouliot) pälähtävät paikalle. Emma vakuuttaa jepareille tietävänsä talon, jossa häntä kidutettiin lupautuu viemään poliisit sinne. Talolle päästyään käy kuitenkin niin, että Emman tarinalta putoaa pohja heti kättelyssä pois. Tönön omistaja kun sattuu olemaan suuresti arvostettu tohtori Leon Uranski (Dean St. Louis), paikallinen kuolemansyyntutkija, jonka Emman mukana olevat lainvalvojat tuntevat ennestään varsin hyvin.
Uskottavuutensa menetettyään Emman on ryhdyttävä yksin taistoon saadakseen nupistaan nyrjähtäneen ruumiinavajaan kiikkiin. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Tämän murhamiehen kanssa pelleileminen saattaa nimittäin koitua kuolemaksi....
Tuomio: Kärsitkö pahanlaatuisesta ummetuksesta? Eikö kakki tule vaikka kuinka pytyllä pakistat? Kallis monen rullan vessapaperipakettikin lojuu turhan panttina saniteettitilojesi lattialla. Mieli on maassa ja masennuskin kolkuttelee jo oven takana. Älä suotta kuitenkaan vaivu synkkyyteen, vaan katso sen sijaan The Coroner. Se on takuuvarma lääke krooniseen ummetukseen, ja saa vatsalaukkuusi vetelehtimään jääneen sisällön pyrkimään ulos niin peräsuolesi, kuin myös rumahkossa lärväkkeessäsi olevan leipäläven kautta alta aika yksikön. Vessassa käyminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Katso siis The Coroner ja sisuskalusi kiittävät sinua... No stars...
Tunnisteet:
arvostelut,
dvd,
elokuvat,
kauhu,
kidnappaus,
kidutusporno,
murha,
rikos,
sarjamurhaaja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Tuli aikonaan kasetilta katsottua. Tai ainakin luulen niin, sillä en muista sisällöstä mitään, mutta sain aina oksetusrefleksin nähdessä kotelon kauhuhyllyn pelotteena.
Ehkä jonakin päivänä (tulkoon se mahd. pian) minäkin kykenen unohtamaan tämän kammotuksen kokonaisuudessaan. Tietoisuus tämmöisenkin toljakkeen olemassa olosta on liian raskas risti kannettavakseni :D
Veikkaan, että asiakkaatkin kiersivät kauhuhyllyn kaukaa samaisen kotelon nähdessään....
En ole elokuvaa ikinä nähnyt, mutta muistan lukeneeni siitä DVD- arvostelun joskus vuosia sitten. Arvostelijan kommentit olivat melkoisen mainioita ja lopputulema taisi olla täsmälleen sama kuin sinullakin, eli minkäänlaisella moraalilla varustettu ihminen ei voi antaa tuotoksella ainuttakaan tähteä :)
Totta kuin kirkonrotta... :D Oliko lukemasi arvostelu muuten nettiin kirjattu. Mikäli näin, niin mahtaisiko se vielä webin uumenista löytyä. Kiinnostaisi meinaten lukea se :D
Jos en aivan väärin muista, niin kyseisen arvostelun luin aikanaan "Katso"- lehdestä, siis silloin, kun kyisenen lehti oli vielä ihan oikea tv- ja elokuvalehti, eikä mikään naurettava "7 Päivää" kopio. Eli tuskin tuota internetistä ainakaan enää löytyy.
Lähetä kommentti