The Man Who Saw Tomorrow (1981)

Kuvaus: Ranskanmaalla oli ja eli vuosina 1503 - 1566 miekkonen nimeltä Michel de Nostradame aka Nostradamus, jolla kertoman mukaan oli uskomaton kyky ennustaa tapahtumia, jotka tulisivat tapahtumaan ei vain lähitulevaisuudessa, vaan myös päivinä näinä, joita me kaikki tällä hetkellä elelemme. Näitä visioitaan hän sitten kirjaili runomitassa ylös isohkoon muistikirjaansa, jotta ohjaajalegenda Orson Welles voisi sitten vuonna 1981 tehdä dokumentaarisen katsahduksen samaisista ennusteista, esittäen ohessa tulkintojaan ja johtopäätöksiään näistä ajan mittaan legendaariksi muodostuneista säkeistä. Hmmm... mahtoikohan Nostradamus nähdä ennakkoon tämä dokumentin tekemisen? Tarina kun ei sitä kerro...

Tuomio: Muistelen nähneeni tämä dokumentin ensimmäistä kertaa ollessani vielä polvihousuinen ja korvantaustoiltani märkivä pojankoltiainen, ja muistan senkin, kuinka jännittyneessä tilassa olin sitä seuratessani. Orson Wellesin pöhöttynyt, sikaria alati tuprutteleva olemus vaikutti minusta joteensakin pelottavalta, ja osa niistä ennusteistakin, varsinkin kolmanteen maailman sotaan liittyvät, saivat nekin meikäläisessä aikaan pelonväristyksiä. Mitäs jos ne tosiaankin kävisivät toteen, kuten Nostradamuksen aiemmatkin vastavaat tuntuivat niin hyvin käyneet. Toistaiseksi kolmas isompi rähinä on antanut vielä odotuttaa itseään, mutta kun nykyistä maailmantilannetta katselee, niin enpä yhtään ihmettelisi, vaikka sekin sota vielä tultaisiin käymään. Toivottavasti kuitenkaan ei.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, tämä dokumentti on edelleenkin varsin viihdyttävää katsottavaa, uskoi Nostradamuksen ennustuksiin (ja niiden tulkintoihin) sitten tahi ei. Se on kohtuu hyvin dramatisoitu (erinäisiä uutispätkiä, leffoista irroitettuja kohtauksia ja näyteltyjä osioita hyväksi käyttäen), ja Welles on hostina tasokas, vaikkei hänkään tuolloin Nostradamuksen höpinöista pahemmin jaksanut varmastikaan perustaa. Tunnelma on silti kaikessa oltermannisuudessaan kaikin puolin aavemaisen jännittävä, Wellesin tutkiessa ja tulkitessa hämyisessä, tupakkituotteensa aiheuttaman savun täyttämässä kammiossaan eteensä asetettuja dokumentteja, ilmehtien ja elehtien tarpeen mukaan dramaattisen mysteerisesti.

Kokonaisuutena Mies joka näki huomisen on halvalla tehtyä juustoa, josta ajan hammas on päässyt hiiren lailla nakertamaan osasen pois parempiin suihin. Vakavasti otettavaa dokumentaaria siitä ei aiheensa puolesta saa kirveelläkään, mutta löysin rantein ja hurtilla huumorilla vastaanotettuna tämä pätkä on mitä mainiointa ajantappoa vaikkapa sateista sunnuntai-iltapäivää silmällä pitäen. Kolme tähteä, joista kaksi menee itse dokumentille, kolmannen mennessä yhteisesti Nostradamukselle ja Orson Wellesille, joita ilman tämäkin viihdepläjäys olisi hyvin pitkälti jäänyt kokonaan tekemäti. Julkaistiin uudestaan kymmenen vuotta myöhemmin Charlton Hestonin juontamana, ja muutamalla Nostradamuksen lisävärssytulkinnalla varustettuna.