maanantai 21. joulukuuta 2015

Etsintäkuulutus: Indiana Jones ja Kauhujen Saaren Kirous

Edellisestä etsintäkuulutuksesta on ehtinyt kulumaan sen verran rutosti aikaa, että lienee tullut aika esittää tässä kohdin sellainen.

Eli tuota vieressä näkyvää pokkaria olen koittanut metsästää jo pidemmän aikaa kissojen, koirien ja muidenkin otusten avustuksella. Toistaiseksi tulokset ovat olleet erittäin laihoja, eli toisin sanoen en ole sitä onnistunut mistään paikallistamaan. Kyseessähän on semmottis valitse itse seikkailun suunta pokkari, jossa ensin annetaan kuvaus tapahtumista, ja sitten sivun alareunasta voi valita oman vaihtoehtonsa mille sivulle juoni siitä kohtaa hyppää. Pelinomainen kirjanen on siis kyseessä, mutta melkolailla vaikeasti löydettävä sellainen.

Niinpä tulin siihen tulokseen, että kysäisempä täällä(kin), josko joltakulta siellä taustoilla tuommoinen tuote sattuisi hyllystään löytymään, ja olisi valmis siitä jopa luopumaan pientä korvausta tai vaihtaria vastaan. Mikäli näin on, niin ei kun kommenttia kehiin tämän tekstin alla olevaan kommenttilootaan. Katsotaan sitten, miten asian suhteen tehdään, mikäli siihen pisteeseen ikinä päädytään.

Samaan sarjaan kuuluu muuten James Bond-aiheinenkin pokkari, joka ottaa pohjansa elokuvasta 007 ja kuoleman katse. Se minulta jo ennestään löytyykin, kuten alla näkyvästä kuvasta käy hyvin ilmi. Siksipä olisi kiva saada Indy kaveriksi Bondille, sillä kovin on yksinäisen oloinen hän. Kerää koko sarja kokoon ja silleen nääs.


2 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Joskus kauan sitten tuokin oli omana. Sitten tyhmänä sen vei divariin.

Tuoppi kirjoitti...

Minä taasen en ole tuota Indya ikinä omistanut, mutta muistan eräällä kaverillani sen ilmestymisaikoihin olleen, joten olen sentäs läpilukenut kuitenkin.